 | | |  |  | Uudelleen kasteen historia | |  |
On merkillistä, että kukaan ei ole kirjoittanut uudelleen kasteen historiaa. Se kertoo siitä, että kyseistä ilmiötä voi olla hankala tutkia, koska historiantutkimus vaatii dokumentteja. Olen päättänyt ottaa tämän tehtävän vastaan. Käytettävissä olevat luotettavat dokumentit osoittavat, että uudeelleen kaste, anabaptismi on historiallisesti ajateltuna sangen nuori ilmiö. Sinänsä jonkinlaisia baptistisia liikkeitä on ollut kristinuskon synnystä saakka; ne ovat kuitenkin pitäytyneet yhteen kasteeseen, joka on toimitettu vasta aikuisiässä. Ilmeisesti ei ole kastettu uudelleen ainakaan siitä syystä, että lapsikaste olisi mitätöity.
1. VAPAA KRISTILLISYYS VANHALLA- JA KESKIAJALLA
Kristinuskon alkuajoista lähtien historia tuntee pienehköjä lahkomuodostumia. Niihin perehtyminen osoittaa, että niillä on ollut vapaakirkollinen ajattalutapa, mutta myöhemmin syntyvät kastajaliikkeet eivät ole olleet näistä riippuvaisia; tuskin ovat tunteneet niiden oppejakaan. Luonnollisena syynä on mm. kirjapainojen vähyys ja se, että näitä pieniä lahkoja on vainottu ja kaikki niiden omat dokumentit on hävitetty. Voimme tutustua niihin ainoastaan tavallaan ”keittiön” kautta eli katolisen kirkon dokumenttien välityksellä, kun se taistelee näitä lahkoja vastaan.
Gunnar Westin esittelee teoksessaan ”Vapaan kristillisyyden historia” nämä kirkosta eronneet tai erotetut pienet liikkeet. Samoin niistä saa tietoa lukemalla Christensen-Göransson "Kirkkohistoria I ja II". Kirkossa alkoi jo toisella vuosisadalla kehittyä seurakunnan johtajan sekä piispan virka. Hyvin pian myös Rooman piispa alkoi vaatia itselleen koko kirkon johtajan asemaa. Keskittyminen Rooman piispan ympärille toi kirkkoon kaikkia seurakuntia koskevan oikeaoppisuuden oppi- ja järjestyskysymyksissä. Kirkossa omaksuttiin vähitellen myös lapsikaste ja se on siellä käytäntönä ja 200-luvulla.
Markionilaiset
Kirkko määritteli uskonsa uskontunnustuksilla, joita syntyi ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet Rooman piispaa kirkon johtajaksi eivätkä katolisia oppeja. Pian alkoi esiintyä pieniä liikkeitä, jotka arvostelivat katolista järjestelmää. Näistä vastarintaliikkeistä ensimmäinen oli markionilaiset, joka sai nimensä perustajastaan Markionista. Markion erosi kirkosta v. 144 ja perusti oman kirkon. Markion halusi poistaa kirkosta ja Raamatusta kaiken juutalaisuuteen viittaavan. Hän uskoi, että evankelistat olivat väärentäneet evankeliumin, sensijaan Paavali välitti hänen mielestään oikean evankeliumin. Tosin hän uskoi, että evankeliumien kirjoittajat olivat väärentäneet myös Paavalin kirjeet.
Markion loi oman puhdistetun Raamattunsa. Siitä poistettiin kaikki juutalaisuuteen ja lakiin viittaava. Tähän kaanoniin pääsivät vain Luukkaan evankeliumi ja Paavalin kirjeet puhdistettuina. Kristologiassa hän edustaa dokeettista suuntausta eli Kristus oli esiintynyt vain nahkaruumiissa ja sen seurauksena hän torjui myös ruumiin ylösnousemuksen. Markion kuoli n. vuonna 160 ja liike näyttää jatkuneen idässä 400-luvulle asti.
Montanolaisuus
Samoihin aikoihin syntyi Vähässä-Aasiassa askeettis-eskatologinen herätysliike, montanolaisuus, profeetallisesti toimivan Montanuksen kautta. Montanus julisti yhdessä kahden naisprofeetan kanssa edessä olevaa loppua. Kristus oli tulossa perustamaan uutta Jerusalemia. Uskovien tuli valmistautua Kristuksen tulemiseen luopumalla maailmasta ja elämällä pyhää elämää. Pyhään elämään kuului elämä selibaatissa, jatkuvassa katumuksessa sekä paastossa. Lisäksi liikkeen jäsenet etsivät vapaaehtoista marttyyriutta.
Liike sai aluksi paljon kannattajia ja se levisi nopeasti Syyriaan, Kreikkaan, Italiaan, Roomaan ja Pohjois-Afrikkaan. Jopa Rooman piispa kannatti sitä ja niin ikään tunnettu kirkkoisä Tertullianus liittyi montanolaisuuteen. Virallinen kirkko taisteli montanolaisuutta vastaan ja se eli aina 500-luvulle saakka. Oikeastaan se ei ollut harhaoppi, vaan kirkon sisäinen ilmiö, uudistusliike, joka viime kädessä vastusti vain monarkista piispuutta. Sikäli liikkeen merkitys kirkolle oli siinä, että taistelu sitä vastaan itse asiassa vahvisti piispuutta.
Tertullianus, 160-220 jKr
 | Kirkkoisä Tertullianus eli noin vuosina 160-220 jKr. Jotkut ovat hakeneet uudelleenkasteoppiin tukea Tertullianuksesta, joka hylkäsi lapsikasteen.
Tertullianus kulkee kastenäkemyksessään kuitenkin täysin omaa tietään, eli hänen kastenäkemyksestään ei voi hakea tähän asiaan tukea. Hän oli sitä mieltä, että kasteessa saa anteeksi vain siihen asti tehdyt synnit. Siksi hän kannatti kastetta vasta ennen kuolemaa ja myös toteutti sitä omalla kohdallaan.
Tuskin uudeellan kastekaan tällaista näkemystä hyväksyy, joten Tertullianus on jätettävä rauhaan etsittäessä oikeaa kastenäkemystä. |
Novatiolaisuus
200-luvun puolivälissä syntyi kirkossa kiista luopioiden takaisinottamisesta. Cyprianuksen toimesta saatiin aikaan järjestys, jonka mukaan kaikki luopiot voitiin ottaa kirkkoon, jos he katuivat ja tekivät parannuksen. Tätä päätöstä ryhtyi vastustamaan Novatianus, joka sittemmin perusti oman kirkon. Se ei kuitenkaan poikennut katolisesta kirkosta muuten kuin katumuskurin osalta. Novatiolaisuus levisi voimakkaasti; novatiolaisten seurakuntien tunnusmerkkinä oli ankara vaatimus kirkon pyhyydestä, joka ei antanut kuolemansynnin tekijöille mahdollisuutta katumukseen.
Suurinta menestystä novatiolaisuus sai Vähässä-Aasiassa ja Syyriassa. Siellä heitä alettiin kutsua ”kataareiksi” (katharoi=puhtaat). Ennen pitkää myös novatiolaisia alettiin pitää kerettiläisinä ja vaino sitä vastaan alkoi 400-luvulla. Novatiolaisia seurakuntia tavataan idässä vielä 600-luvulla.
Donatolaisuus
Uusien vainojen johdosta syntyi kirkossa uudelleen kiista luopioiden kohtelusta. Pohjois-Afrikassa Donatus Suuri loi donatolaisen kirkon, josta tuli sen syntysijoilla katolisen kirkon merkittävä kilpailija. Tämäkin liike piti kiinni katolisesta uskosta, organisaatiosta ja jumalanpalveluksesta, mutta oli sitä mieltä, että sakramentin vaikutus riippui papin henkilökohtaiesta pyhyydestä. Kirkkoon kuuluivat vain pyhät ihmiset, joita maailma ei ollut saastuttanut. Liikkeessä on todennäköisesti myös kastettu uudelleen johtuen pappien pyhyysvaatimuksesta. Katolisesta kirkosta tulleet papit vihittiin uudelleen virkaan, kirkot puhdistettiin ennen käyttöön ottoa.
Noin v. 400 liike oli vahvimmillaan; siihen kuului silloin enemmistö Pohjois-Afrikan kristityistä. Sitä heikensivät kuitenkin sisäiset ristiriidat sekä Augustinuksen donatolaisia vastaan mobilisoima katoli- nen kirkko. Järjestelmällisten vainojen takia kirkko kukistui 400-luvun alussa, mutta lopullisen kuo- liniskun se sai arabijoukkojen vallattua Pohjois-Afrikan 600-luvulla.
Paulikaanit
Katolinen kirkko sai elää 400-600 -luvut melko rauhassa, kunnes 700-luvulla alkaa taas syntyä uusia lahkoja. Armeniassa syntyy paulikaanit, jonka sanotaan saaneen vaikutteita markionilaisista ja manikealaisuudesta sekä myös gnostilaisuudesta. Liikkeen jäseniltä vaadittiin täydellistä puhtautta ja pyhää elämää. He pitivät turhina mm. kirkkoa, ristiä, pappeja, hierarkista järjestystä, jumalanpalvelusmenoja ja sakramentteja. Tosin liikkeellä oli omia saarnaajia. Mielenkiintoisena piirteenä on se, että paulikaanit olivat järjestäytyneet sotilaallisesti vahvasti niin että keisari käytti heitä mielellään taistelussa islaminuskoisia vastaan. Bysantin hallitus ryhtyi 800-luvun alussa toimenpiteisiin heitä vastaan ja liike kaatui sotilaalliseen tappioon v. 872.
Bogomiilit
Paulikaanit levisi slaavilaiseen maailmaan bogomiilien -nimisenä. Liikkeen perustajan Bogomilin mukaan maailman hallitsijana oli saatana, jonka hän samaisti Vanhan testamentin luojajumalaan. Ihmisen piti vapautua pahasta maailmasta ankaran askeettisen elämän avulla, johon kuului paasto, rukous ja luopuminen avioliitosta.
Kirkko ja keisari taistelivat ankarasti myös bogomiileja vastaan. Mitä enemmän sitä vastaan hyökättiin, sitä voimakkaammaksi se kasvoi. Liike tukahdutettiin vasta 1100-luvulla lopullisesti.
Kataarit
Bogomiilit vaikuttivat 1100 -luvun puolivälissä Ranskasssa syntyneisiin kataareihin. (Liike ei ole jatkoa novatiolaisille, joita myös kutsuttiin kataareiksi.). Kataareja innoitti halu toteuttaa todellista kirkkoa seuraamalla köyhää Kristusta. Köyhyysihanne muuttui pian askeesiksi ja täydelliseksi irrottautumiseksi maailmasta, minkä seurauksena kieltäydyttiin avioliitosta, armeijasta ja valan vannomisesta. Mielenkiintoisena piirteenä oli myös Vanhan testamentin hylkääminen lähinnä sen materialistisuuden takia.
Kataarit jakoivat uskovat kahteen ryhmään: valitut (electi), joilta odotettiin täydellisyyttä ja jotka oli otettu puhtaaseen kirkkoon Hengen kasteen kautta sekä uskovat (credentes), joita vain kiinnostivat kataarien opit, mutta he saivat elää maailmassa huolehtiakseen valittujen toimeentulosta. Kuoleman jälkeen valitut pääsivät taivaalliseen valon valtakuntaan, uskovat saattoivat saada vapahduksen vain sielunvaelluksesta.
Katolinen kirkko ja sen sakramentit ja hurskauselämä hylätiin. Valittujen tehtävänä oli vaeltaa köyhinä julistaen sanomaa ja voittaa ihmisiä valon maailmalle. Kataarit erotettiin kirkosta virallisesti kerettiläisinä v. 1184. Liikkeen nopea leviäminen aiheutti kirkossa voimakkaan vastareaktion ja se tuhoutui inkvisition alettua 1200 -luvulla.
Valdolaisuus
Kataarien kaltainen elinvoimainen joukkoliike oli myös Lyonissa syntynyt valdolaisuus, jonka syntyyn liittyy Petrus Valduksen nimi. Valdolaisten ainoana auktoriteettina oli Raamattu ja sieltä erityisesti vuorisaarna. Se oli Kristuksen laki, jonka käskyä lähteä maailmasta ja elää köyhyydessä ja laupeudessa tuli ehdottomasti noudattaa. Kataarien tavoin hylättiin sota, verenvuodatus ja valan vannominen. Valdolaiset suhtautuivat välinpitämättömästi jumalanpalvelusmenoihin, kirkoilla ja alttareilla ei ollut sijaa todellisessa kirkossa. Katolisen kirkon sakramentteja ei hylätty, mutta ne olivat pätemättömiä, koska niitä hoitivat syntiset papit. He olivat omineet itselleen avaintenvallan: vain heillä oli oikeus antaa syntejä anteeksi.
Valdolaiset taistelivat jatkuvasti kataareja vastaan. Heiltä he kuitenkin omaksuivat uskovaisten jaon ”täydellisiin” ja ”uskovaisiin”. Niiden tehtäväjako oli sama kuin kataareilla. Valdolaiset eivät muodostaneet varsinaista kirkkokuntaa, vaan se oli vain uskonnollinen yhdyskunta, jolla oli omat riippumattomat johtajansa.
Valdolaisetkin julistettiin kerettiläisinä pannaan. Siitä huolimatta liike levisi voimakkaasti ja nopeasti Etelä-Ranskaan, Pohjois-Italiaan, Etelä-Saksaan, Böömiin, Määriin, Puolaan ja Unkariin. 1200 -luvulla valdolaisia alettiin polttaa roviolla, useissa maissa heidät tuhottiin melkein kokonaan. Italiassa valdolaiskirkko elää vieläkin.
Lollardit
Englannissa vapaakirkollinen liike oli lollardit (lollium=rikkaruoho, luste). Se syntyi John Wycliffen toiminnan seurauksena 1300- luvun lopussa. Wycliffen biblisismin mukaisesti liike korosti Raamattua ainoanana auktoriteettina uskonasioissa ja jokaisen kritityn piti saada lukea ja tutkia Raamattua. Katolista kirkkoa vastaan hyökättiin hylkäämällä selibaatti, transsubstantaatio, aneet, liturgiat ja kirkon ulkonainen loisto.
Talonpoikaiskapinan ja kerettiläisjulistuksen jälkeen liike hävisi julkisuudesta. Vääräuskoisten polttamista roviolla ei ollut tapahtunut aikaisemmin Englannissa. Lollardien vaikutus ulottui kuitenkin pitkälle ja edesauttoi keskiajan kirkon tuhoutumista ja uutta aikaa.
Hussilaisuus
Mannermaalla wycliffeläisyys vaikutti böömiläiseen Jan Husiin. Alkoi hussilainen vallankumous, joka oli samalla uskonnollinen, kansallinen ja yhteiskunnallinen. Uskonnollisessa mielessä noustiin katolista kirkkoa vastaan mm. vaatimalla selibaatin kumoamista, myös ehtoollisviinin jakamista maallikoille, saarnaoikeutta kaikille, kirkon luopumista omaisuudestaan, jne. Hussilaisuutta kirkko ei enää kyennyt kumoamaan, vaan se yhtyi lopulta evankelisena kirkkona uskonpuhdistukseen
2. VANHAN- JA KESKIAJAN VAPAAN KRISTILLISYYDEN SUHDE KASTEESEEN
Ainakin osassa edellä luetelluissa vapaissa ryhmissä kastettiin seurakuntiin tulleet uudelleen. Liikkeitä ei voi pitää kuitenkaan anababtisistisina siitä syystä, että periaatteessa ne hyväksyivät lapsikasteen. Eli liikkeiden piirissä kastettiin sekä lapsena että aikuisena. Katolisesta kirkosta siirtyneet kastettiin uudelleen siitä syystä, että liikkeissä ei hyväksytty langenneen kirkon ja sen syntisten pappien toimittamaa sakramenttien jakamista.
3. ANABAPTISMIN SYNTY
Nykyisen kaltainen anabaptismi syntyy 1500-luvulla, uskonpuhdistuksen sivutuotteena.Sen synty ajoitetaan vuosiin 1524-25 ja syntysijana on Sveitsin Zürich. Kastajaliikkeella oli uusitestamentillinen näkemys tosiuskovien seurakunnasta; se hylkäsi elämän maallisesssa yhteiskunnassa, virat, sotapalveluksen, valan vannomisen, koron ottamisen, ym. Liike pyrki rakentamaan pyhien seurakuntaa uskovien piirissä sovelletulla kirkkokurilla. Liikkeen jäseneksi pääsi vain aikuiskasteessa, jota vaadittiin kaikilta liikkeen jäseniltä.
Seurakunta sai jäsenensä pääasiassa alemmista yhteiskuntakerroksista ja se edusti radikaalia raamattukristillisyyttä, joka sitoutui Vuorisaarnan sanatarkkaan noudattamiseen. Kristittyjen ei olisi ryhdyttävä vastarintaan, vaan ”elettävä kuin lampaat susien keskellä.”
Aikuiskastajat erotettiin sekä kirkollisesta että maallisesta yhteisöstä ja julistettiin kerettiläisiksi. Kirkko suhtautui siihen todella rumasti. Vainottuna se levisi valetavien saarnaajien mukana naapurimaihin Strassbourgiin, Itävaltaan ja Määriin, jonne mudostui seurakuntia. Koko liike tuhoutui kuitenkin pian, koska sen johtajat joutuivat kerettiläislakien uhriksi.
Radikaalireformaatio
Saksassa uskonpuhdistus sai 1500-luvulla myös radikaaleja piirteitä. Tunnetuin radikaalijohtaja oli Thomas Müntzer, jonka edustamaan taloinpoikaismsytiikkaan liittyi myös yhteiskunnallisia uudistusvaatimuksia. Hän hylkäsi lapsikasteen ja loi ”pyhien seurakunnan”. Kristityn tuli täysin erottautua maailmasta ja seurata Kristusta. Uskonpuhdistuksen hän näki lähinnä apokalyptisena tapahtumana: Maailman lopputaistelu oli ovella, sen jälkeen tavallinen ja sorrettu kansa ottaisi maailman omistukseensa.
Vuonna 1524 hänen kannattajansa tarttuivat aseisiin ja muutamassa päivässä he tuhosivat yli 40 luostaria ja monia ritarilinnoja. Hänen kehotuksestaan talonpojat alkoivat riehua, kulkea pitkin maata hävittäen ja ryöstäen. Talonpoikaisliike kuitenkin epäonnistui ja Müntzerin mielestä se johtui heidän uskonnollisista ja moraalisista puutteistaan. Talonpoikaiskapinan epäonnistuttua hänen huomionsa kiinnittyi alempaan kaupunkilaisväestöön, jonka piti taistella esivaltaa vastaan jumalanvaltakuntavaltion perustamiseksi. Lopunajallinen seikkailu päättyi Frankenhausenin verilöylyyn 1525, jonka päätteeksi Müntzer mestattiin. Liikkeen johtajan kuoltua johtoon nousivat strasbourgilainen Hans Hut ja münsteriläinen Melchior Hofman. Heidän toiminnassaan korostuivat kasteen uusiminen ja maanpäällisen Jumalan valtakunnan toteuttaminen.
Radikaalireformaatio levisi maanalaisena liikkeenä, jossa korostuivat erityisesti apokalyptiset näkemykset. Profetioiden mukaan lopputaistelu käytäisiin vuonna 1533, jolloin perustetaan uusi Jerusalem ja alkaa 144 000 valitun hallituskausi. Liikkeessä mentiin niin pitkälle, että vuonna 1533 Westfalenin Münsterissä perustettiin tuhatvuotinen valtakunta, jota johti teokraattinen kuningas Juhana Leydeniläinen ja kaksitoista herttuaa. Valtakunnassa oli kristillis-kommunistinen omaisuuden yhteys ja rakkaus. Kasteenuusijoiden vaikutuksesta käyttöön otettiin uskovien kaste, lapsikaste hylättiin. Teokraattinen valtio tuhoutui hyvin pian katolisten ja evankelisten ruhtinaiden toimesta
Mennoniitat
Müntzerin teokratia oli anababtistinen, mutta johtajan kuolema oli tuhoisa kasteenuusijaliikkeelle. Tämän herätyksen johtoon tuli sittemmin myös entinen katolinen pappi, Menno Simonis. Hänen onnistui ohjata liike maltillisempaan suuntaan kytkemällä siitä pois hurmokselliset ja vallankumouk- selliset piirteet. Johtajansa mukaan liike sai nimekseen mennoniitat ja se levisi erityisesti Hollantiin, jossa he saivat uskonnonvapauden vuonna 1626.
Vuonna 1555 Saksassa Augsburgin valtiopäivillä solmittiin uskonrauha. Uskonrauhan sisältönä oli ”Cuius regio - eius religio” Se merkitsi sitä, että Saksassa tulisi olemaan kaksi uskontoa (katoliset ja evankeliset), jotka kummatkin väittivät olevansa ainoa oikea. Saksan keisarikunta oli jakautunut moniin ruhtinaskuntiin ja ruhtinaan usko määräsi alamaisten uskon. Poikkeuksena olivat vapaa- ja valtakunnankaupungit, joissa oli sekä katolisia että evankelisia. Uskonrauha koski vain katolisia ja niitä, jotka olivat hyväksyneet Augsburgin tunnustuksen. Näin uudelleenkastajat ja spiritualistit jäivät vaille oikeuksia uskonsa harjoittamiseen.
4. ANABAPTISMI 1600-LUVULLA
Uudelleenkaste saa 1600-luvulla sijaa erityisesti Englannissa. Sen alkuna oli Englannin episkopaalinen järjestelmä. Kaikki paikallisseurakuntanäkemystä kannattavat joutuivat vainotuiksi. Vainojen seurauksena osa heistä pakeni Hollantiin. Siellä he ajautuivat yhteyteen mennoniittien kanssa, jotka vastustivat lapsikastetta ja maallista esivaltaa. Kuitenkin Hollannin englantilaisen seurakunnan enem- mistö oli kalvinisteja, mutta siitä irrottautui vähemmistö, independentit, jotka jakautuivat useiksi erilaisiksi haaraliikkeiksi, joista yhtenä olivat babtistit. Babtistit jakautuivat kahtia: General Babtisteihin ja Particular Babtisteihin. Cromwellin hallitusaikana babtisteilla oli Englannissa peräti 300 seurakuntaa.
Vainotut palasivat Englantiin vuoden 1616 jälkeen ja he saivat nimekseen kongregationalistit. He olivat hyvin jyrkkiä: tosi kirkko muodostui vain uudestisyntyneistä, visible saints. Seurakunnassa elettiin pyhässä yhteisössä, jonka esikuvana oli Kristus. Seurakunta oli Kristuksen eikä kuninkaan alainen. Vaadittiin kirkon ja valtion eroa. Ensimmäinen babtistiseurakunta perustettiin Englantiin vuonna 1612. Vaikutteita se oli saanut Hollannin mennoniitoilta. Baptismi vaati jyrkästi kirkon ja valtion eroa ja hyväksyi vain aikuiskasteen.
5. ANABAPTISMI 1700-LUVULLA
Englannista baptismi levisi eurooppalaisten siirtolaisten mukana Amerikkaan 1600-luvulla. Sen jälkeen se onkin saanut voimakkaan aseman Yhdysvaltojen uskonnollisessa elämässä ja on nykyisin suurin protestanttinen ryhmittymä. 1700-luku oli Amerikassa erityistä herätyksen aikaa. Herätys teki myös babtisteista joukkoliikkeen. Uudestikastamiskäytäntönsä ansiosta se laajeni erityisesti uudisasukkaiden keskuudessa. Saarnaajat olivat pääasiallisesti oppimattomia ja lähtöisin siirtolaisten omista riveistä puhuen samaa kieltä. Erityisesti kannatusta tuli alimpien yhteiskuntaluokkien keskuudesta. Alueellisesti otollisinta maaperää olivat Uuden Englannin siirtokunta sekä Amerikan eteläiset siirtokunnat, mm. Massachussettissa perustettiin vuosina 1740-1790 peräti 86 uutta babtistiseurakuntaa.
Baptismi ei ole kuitenkaan mikään yhtenäinen kirkkokunta, vaan se on jakautunut satoihin erilaisiin, jopa vastakkaisiin ryhmiin. Tuskin mikään ryhmä on niin jakautunut puolueisiin ja riitoihin kuin baptismi. Suurin näistä on Southern Babtist Convention. Babtisteilla on oma Babtistinen Maailmanliitto, mutta osa babtisteista on mukana myös ekumeenisessa rintamassa (mm. USA:n pohjoisosien ja Englannin babtistit). Liikkeen tunnetuin saarnaaja on Billy Graham.
6. ANABAPTISMI 1900-LUVULLA
Helluntailaisuus on hengellisenä liikkeenä nuori, mutta on silti levinnyt voimakkaasti ympäri maailmaa. Sen juurina ovat 1800-luvun lopulla Amerikassa syntyneet pyhitysliikkeet, baptismi sekä eräät Walesissa syntyneet omaperäiset herätysliikkeet. Helluntailaisuuden alkuna on tapahtumat Amerikassa 9.4.1906. Tällöin W.J. Seymorin mustien seurakunta Los Angelesissa koki, miten tuli lankesi alas taivaasta ja vaikutti koko seurakuntaa koskeneen kielilläpuhumisen. Liike levisi nopeasti ja jo samana vuonna se saapui Eurooppaan: Norjaan. Norjasta helluntailaisuus levisi Pohjoismaihin, Englantiin ja Saksaan.
Helluntailaisuuden kastekäsitys on babtistista perua. Siitä seuraa, että he myöskin kastavat uudelleen. Tosin sekä babtistit että helluntailaiset eivät myönnä kastavansa uudelleen. Tämä johtuu siitä, että he mitätöivät täysin suurten kirkkojen toimittaman lapsikasteen. Vaikka lapset kastetaankin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, vääräksi heidän mukaansa kasteen tekee lähinnä se, että kastettava ei heidän oppiensa mukaan usko.
Vanhojen kirkkojen ja babtististisien kirkkojen kastekäytäntö näyttääkin sovittamattomalta, koska siitä ajatellaan niin eri tavoin. Lapsikasteen puoltajille kaste on sakramentti ja armonväline, babtisille liikkeille se on tunnustustoimi ja jonkinlainen ihmisen antama merkki muille siitä, että hän haluaa seurata Jeesusta. Myös kasteen muoto on erottava tekijä: lapsikaste toimitetaan yleensä valelemalla, mutta aikuiskaste upottamalla. Lapsikastetta puoltavat kirkot sanovat kasteen olevan Jumalan teko ihmiselle, babtistisen näkemyksen kannattajien mielestä kaste on ihmisen teko Jumalalle.
Luterilaisuus liittää lapsikasteen perisyntioppiin. Peritynti on niin syvä ihmisen turmeuluksen tila, ettei hän sitä edes käsitä. Se on seurausta Aadamin ja Eevan lankeamisesta. Synnin ilmenemismuotona ovat yksittäiset pahat teot, joiden juurena on juuri perisynti. Kaste vapauttaa ihmisen perirynnin vallasta ja siirtää hänet uuteen elämään. Vaikka kaste siirtää ihmisen ihmisen Kristuksen valtakuntaan, taistelu syntiä vastaan jatkuu elämän loppuun saakka.
Helluntailaisen käsityksen mukaan lapset ovat kyllä osallisia perisynnin turmeluksesta, mutta eivät syyllisyydestä. Juuri siksi lapsia ei saa kastaa, koska he ovat kristuksen sovitustyön tähden viattomia ja Jumalalle otollisia ilman uskoa. Helluntailaisen opetuksen mukaan lapset eivät usko, siksi heitä ei kasteta, mistä ilmeisesti seuraa, että lapset pääsevät automaattisesti taivaaseen.
Helluntailaiset puhuvat mielellään ”ymmärtävässä iässä” olemisesta, jolloin vasta ihminen on vastuussa Jumalalle teoistaan ja tietoinen synneistään. Tätä ymmärtävää ikää ei koskaan määritellä, ilmeiesti se vaihtelee. Vain ymmärtävässä iässä oleva voi ottaa Jumalan valtakunnan vastaan. Tämä opetus ei ole Raamatun mukaista, sillä Jumalan Sanahan opettaa, että lapsi voi ottaa Jumalan valtakunnan vastaan, Lue Mark 10:15 ja Luuk 18:17: ”Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse”
Paavali toteaa Room 3:23 ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” sekä Room 5:12 ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä”. Raamatun mukaan kaikki ovat syntisiä, lapsia ei pidetä poikkeuksena. Näin ollen lapset joko ovat syntisiä tai sitten he eivät ole ihmisiä. Jompi kumpi vaihtoehto on hyväksyttävä; helluntailaisesta kasteopetuksesta johtopäätöksenä on se, että lapset eivät ole ihmisiä.
Kun arvioidaan helluntailaisten oppeja, ollaan vaikean kysymyksen edessä. Tämä johtuu mm. siitä syystä, että heillä ei ole tunnustuskirjoja ja liike on opillisesti hyvin monimuotoinen, jopa sekava. Eri henkilöt ja saarnaajat saattavat opettaa kasteestakin eri tavoin.
7. MITÄ ANABAPTISMIN HISTORIA OPETTAA?
anabaptismin historia osoittaa, että uudelleen kastamista on tapahtunut historian kuluessa aina silloin tällöin. Syyt siihen ovat vaihdelleet. 1500-luvulle saakka se tapahtui siksi, että syntyneet vapaakirkot hyväksyivät periaatteessa lapsikasteen, mutta eivät katolisen kirkon pappeja.
Lapsikaste alkoi yleistyä kirkossa jo 200-luvulla ja oli vallitsevana käytäntönä viimeistään 300-luvulla jKr. Tämä tilanne jatkui aina uskonpuhdistukseen saakka. Uskonpuhdistuksen liepeillä syntyi liikeitä, joissa luovuttiin lapsikasteesta. anabaptismi syntyi vasta 1500-luvulla, mutta sen vaikutus oli vähäistä ja paikallista. Merkittävämpää leviämistä on vasta 1700-luvulla, mutta silloinkin se on vielä vähäistä. Edelleen tämän päivän maailmassa uudelleen kastavat kirkot ovat pieni vähemmistö lapsikastetta käyttävien kirkkojen rinnalla.
Kirkon historian tutkimus osoittaa, että lapsikaste oli melkein 1500 vuotta lähes ainoa kastekäytäntö. Jos ensimmäinen kaste ja lapsikaste olisivat vääriä, merkitsisi se sitä, että kristillinen kirkko on ollut lähes 1500 vuotta ilman kastetta ja kristikuntaa, koska vuodesta 300 vuoteen 1700 ei ollut juuri mitään muuta kastetta kuin lapsikaste.
Jos lapsikaste olisi väärä, silloin kristikunta olisi ollut yhtä pitkän ajan ilman kastetta. Jos se olisi ollut ilman kastetta, merkitsisi se, että koko sinä aikana ei ollut yhtään uudestisyntynyttä kristittyä, myöskään Luther ei olisi ollut uudestisyntynyt, koska hän piti kiinni lapsikasteesta. Jos kristikunta olisi ollut näin kauan ilman kastetta, ei se olisi ollut mikään kristikunta. Jos lapsikaste olisi väärä, tuskin Jumala olisi antanut sellaisen pelleilyn jatkua lähes 1500 vuotta; koko kristikunta olisi kuollut. Kirkon pitkä historia osoittaa, että myös lapsena kastaminen vastaa jumalallista tahtoa; eihän kirkko muuten olisi kasvanut ja säilynyt maan päällä.
Jos hengellinen liike on syntynýt vasta 1900-luvulla, kuten monet uudesti kastavat likkeet, ei sillä ole kovin paljon otsaa sanoa, että vain sen kaste on raamatullinen. Tuskin raamatullista kastetta olisi löydetty vasta 100 vuotta sitten.
____________________
Lähteitä:
Christensen-Göransson: Kirkkohistoria I ja II
Grönvik-Sinnemäki-Haapla: Kaste ja usko
Jolkkonen-Kotila: Martti Luther tänään
Hal Koch: Apostoleista atomiaikaan
Lennart Pinomaa: Voittava usko
Matti Väisänen: Pyhä Kaste kirkossa
Gunnar Westin: Vapaan kristillisyyden historia
Useita sivuja Internetissä hakusanalla "anabaptismi" Lue kastesivuilta tullutta Palautetta
Lue Uudelleen kaste
<< Takaisin pääsivulle
Enkelit osaavat lentää, sillä ne ottavat itsensä kevyesti. Ota sinäkin! | | | | | |
Testaa uskosi