Viikate : Vuoden synkin juhla (2001)
Viikateen synkkä veljespari teki suomalaiseen yleis mentaliteettiin sopivan joululevyn. Levyn nimi ei jätä mitään arvailujen varaan ja jokainen varmasti tietää mitä äänitteen ostaessa saa. Viikate on tehnyt jo useamman eepeen ja yhden pitkän levyn verran synkeää tunnelmointia. Viikaten luomisvimma on ollut hurjaa ainakin lyhyiden levyjen suhteen. Siksipä eräät tahot ovat ilkeämielisesti todenneet, että Viikate ei pystyisi rakentamaan toimivia kokonaisuuksia suuremmassa mittakaavassa. Esikois täyspitkä Noutajan Valssi todisti tuollaiset väitteet turhiksi. Kuitenkin joululevy istutettuna raskaampaan muottiin kuulostaa vaateliaalta työltä. Haukkasiko Viikate liian suuren palan nieltäväksi? Duon iskelmällisempi ilmaisu viittaisi perinteisten jouluhyminöiden sopeutuvan vaivattomasti Viikateen soitettavaksi.
Vuoden Synkin Juhla on hyvä aloittaa Topeliuksen ikivihreällä kappaleella "Sylvian Joululaulu". Kyllähän tämä Viikateelta kuulostaa, en voi väittää vastaan. Vanhoja kunnon jouluviisuja on oikeastaan jännä kuulla raskaammalla kädellä soitettuna. Pienoinen pettymys valtaa kuitenkin mielen. Ei tämä nyt niin hyvältä kuulostanut kuin odotti. Sovitus puoli on karvan verran hakoteillä. Mitään pahoja lipsahduksia ei kuulla, mutta tunnelma olisi voinut olla jonkin verran korkeammallakin. Timo Rautiainen (ja Pohjolaisen Sepikin) käy vierailemassa värssyssä "Varpunen Jouluaamuna". Rautiainen on kiistatta yksi parhaista kotimaisista tulkitsijoista ja varpunenkin menee niin tunteella, että silmät tahtoo kostua ja pala nousta kurkkuun. Kesti aikansa ennen kuin varpunen alkoi kuulostaa hyvältä. Varpunen on melkoista laahausta, mutta olisi saanut olla aavistuksen verran vieläkin hitaampi. Rautiaisen vokalisointi tuntuisi menevän hieman musisointia lujempaa. Muutaman kerran kappaleen kuunneltuani moiset pikku jutut eivät enää vaivanneet ja varpunen nousikin levyn ehdottomaan parhaimmistoon. Käyhän siellä myös Kotiteollisuuden Hynynenkin vaikeroimassa. "Suojelusenkeli" on muuten mainio veto, mutta Hynysen vokalisointi kipaleessa on ehkä hieman liikaa minun maulleni. Tai ehkä Hynynen on niin suuri tulkitsija, että minunlaiseni moukka ei voi moista äänenkäytön hienoutta ymmärtää. Kuunnelkaa kappale ja päättäkää itse.
Levyn kärkikaarti koostuukin Viikateen omista tekeleistä. "Viattomien lasten päivä" on parasta Viikatetta pitkään aikaan. Mies nimeltä Simo Samuli käy soittamassa hieman hammondeja levyllä ja saikin minut vakuuttuneeksi, että hammond-urut täytyy saada pakollisiksi Viikateen levyille. Haitarihan on jo vanha tuttu ja onhan Arttu Kunnasto mukana myös Vuoden synkimmällä juhlalla. Heti edellä mainitun kappaleen perään tulee "Lahja" ja taas täytyy kumartaa Kaarlen ja Simeonin suuntaan. Oikeastaan yhtään turhaa Viikate laulua levylle ei ole eksynyt. Jokainen tuntuu olevan juuri oikeassa paikassa. Lyyriseltä puolelta ei moitittavaa löydy. Sanoitukset täyttävät kaikki Viikate normit. Myös nämä "oikeammat" veisut sopivat sanoituksellisesti yllättävän hyvin Kaarlen esille tuomaan linjaan. Eipä se varpunenkaan mikää iloinen vetaisu ole.
Kuuntelukertojen kertyessä, sovitukselliset miinuspuolet jäävät mukavasti unholaan ja levystä pääsee nauttimaan täysin rinnoin. Tosi kuitenkin on, että "Noutajan Valssi" on duon paras äänite. Onhan hieman inhottavaa vertailla näitä kahta, valssin ollessa "pelkkä" normaali levy. Kyllä "Vuoden Synkin Juhla" on ehdottomasti paras rockyhtyeen tekemä joululevy. Useimmiten joululevyt lyödään läskiksi typerällä huumorilla. On hienoa että Viikate ottaa tilanteen näinkin vakavasti. Valitettavan monelle synkeät joulupyhät ovat jokavuotinen tosiasia. Ei tämä niin lujaa munille paukauttanut kuin odotin, mutta kyllä kelpaa kun Viikate hemmottelee kuuntelijoitaan näinkin useasti. Ehkä minutkin on hemmoteltu piloille näiden suhteen, kun hieman kritiikkiä uskallan suoltaa. Joulu lähestyykin vauhdilla Viikateen joulua kuunnellessa. Meinasi ihan unohtua: Sain aivan hirvittävät sävärit, kun näin kansitaiteen. Aivan uskomattoman hienot!!!!!! Joulun kunniaksi jätän arvosanan antamatta...Hymy kuitenkin nousee suupielille. -jarvis
Songlist:
A
1. Sylvian Joululaulu
2. Talvi Se Viimein
3. Aattoiltana
4. Varpunen Jouluaamuna *
5. Viattomien Lasten Päivä *
B
6. Lahja
7. Suojelusenkeli
8. Häpeän Lyhty
9. Olkoon Näin
10. Vuoden Synkin Juhla
Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Spinefarm Records
Levyn kesto : 35 minuuttia
* = Song highlights
Soittajat:
Kaarle - VOCALS, GUITARS & BASS
Simeoni - DRUMS & PERCUSSION
Arttu Kunnasto - HARMONY
Simo Samuli - HAMMONDS
Timo Rautiainen - VOCALS
Seppo Pohjolainen - BACKING VOCALS
Jouni Hynynen - VOCALS
Sulje ikkuna!