Machine Head : Supercharger (2001)
Melkein kuin varkain tuli kauppojen hyllyille Machine Headiltakin uusi albumi, nimeltään "Supercharger". Kuultuani kipaleen "Bulldozer" odotukset nousivat kattoon ja hämmästys oli oikeutetun ihmeellinen; bändihän oli mennyt hieman ensimmäisen levyn suuntaan takaisin! Hardcore-soundia on tullut roimasti lisää sitten edellisen albumin ja räppäily on vähentynyt noin 50-60%. Onhan kieltämättä sitten mukana vähän nu-metal soundiakin, mutta ei mitenkään häiritsevissä määrin, kun kyse on todellakin yllättävän hyvästä albumista...
Tohtisinpa jopa väittää tätä levyä parhaimmaksi Machine Headin albumiksi sitten
debyytin "Burn My Eyes". Kyllähän sen kuulee, että jutussa on mukana paljon enemmän
rahaa, kuin alku-aikoina, mutta tuo lienee normaalia, ja tahalliset pop-jutut
juontanevat luultavasti juurensa siitä, että Roadrunner vetää välistä suurimman
osan Machine Headin levynmyynti-rahoista. Eli menestystä on tultava, jotta sitä
rahaa tulisi taskuihin! Toisin kuin Slipknotin levyllä, Machine Headin kappaleiden
nimet ovat aivan oikeasti tyylikkäitä, vai miltä kuulostaa esim. "Bulldozer" ,
"White-Knucle Blackout!" tai "Crashing Around You"? Nimillähän kappaleita ei toki
kuunnella, mutta se on kuitenkin iso osa kokonaisuutta! Miehistön muutoksilta
ollaan vältytty taas vaihteeksi, eli miehistö on pysynyt aivan samana kuin parin
vuoden takaisella "Burning Red"-albumillakin. Mutta jo asiaan.
Levyn käynnistää varsinainen hitti-kimara, nimittäin intro-raita "The Declaration":in
jälkeen, ilmoille jyrähtää "Bulldozer" lähes samalla intensiteetillä kuin "Burn
My Eyes"-levyn biisit, eikä biisikään jätä kylmäksi. Takuuvarmaa Machine Headia!
Löytyypä biisistä rumpu-tykitystäkin, juuri tätä tälläistä soundia ollaan kaivattu
Machine Headin lisää. Viimeinkin MH on löytänyt sopivan tasapainon tykityksen
ja räppäyksen välille. Seuraava kappale "White-Knucle Blackout!" onkin jo vähän
pomppomaisempi, mutta varsin tarttuva revitys sellainen. "Crashing Around You"
onkin mielenkiintoinen tapaus siinä mielessä, että single & video kyseisestä kipaleestä
pistettiin levitykseen samaisena päivänä, minä tapahtuivat ne vitunperkeleen (ei
sensuuria tähän, koska kyseessä on todella paskamainen juttu!) itsemurha-pommitukset.
Vain muutamat TV-kanavat kerkesivät näyttämään kyseisen biisin videon, sillä sinkut
ja videot otettiin pois markkinoilta, yleisesti tunnetun hyvän maun takia. Tyylikkään
videon voi kuitenkin katsoa netistä, esim. MH:n virallisilla kotisivuilla, tosin
voivathan kovimmat nörtit yrittää etsiä ja imuroida videon mpeginäkin jostain
(copyright-oikeuksien takia en viitsi osoitteita tähän laittaa). Niin, "Crashing
Around You":han kertoo lähinnä, ainakin Robb Flynnin mukaan henkilökohtaisista
ongelmista ja olettaisin, että tällä mies yrittää viitata lapsuutena kokemiinsa
juttuihin. Todella hyvä biisi, jonka voisi vaikkapa tungeksia suoraan Osama bin
Ladenin persuuksiin! Siinäpä olisi terrorismia kerrakseen...
Levyllä on myös hitaampia biisejä, kuten "Only the Names", joka on kieltämättä
hieman vetelä. "All in Your Head" on taas enemmän "Bulldozer":in malliin, melodiat
raikaavat paremmin kuin koskaan, ja eipä ole aikaisemmin Robb Flynnin laulukaan
kuulostanut näin hyvältä, oikeasti! Jatko-osan edelliselle biisille tarjoaa kunnon
pop-pop-potkuri "American High", biisissä on todella ketkut soundit, ehdottomasti
kuuntelun arvoinen kappale! Seuraava hidas on "Blank Generation", joka sekin meinaa
jotenkin kärsiä velttomaisuudesta, ja onpas silläkin pituutta, nimittäin tämäkin
yli kuuden minuutin biisi, samoin kuin "Only the Names". Mutta kappas, kun tulee
kummasti potkua persuuksille kappaleessa "Trephination". Onkohan vielä koskaan
kuultu näin rytmikästä Machine Headia. Sanoisinpa, että tuskin. Mukavan kuuloista
ryminää, rytkytyksen väliltä...jostain.
Levyn pääte-kohdasta löytyvät biisit; "Deafening Silence" ja "Supercharger", jotka
edustanevat myöskin levyn parhaimpia biisejä. Ensimmäinen on ehkä "hieman" hidas-tempoisempi
biisi, kuin jälkimmäinen. Todella toimivia biisejä kumpanekin! Roisi ote sen kuin
pysyy yllä lähes koko levyn keston ajan (56½ minuuttia), ja sehän on tietysti
vallan mainio asia se! En oikeastaan jää kaipaamaan tälle levyllä yhtään mitään
lisukkeita taikka lisä-biisejä, sillä niin toimiva kokonaisuus tämä on kuitenkin.
Toivokaamme, että Machine Head pystyy tekemään vielä monen monta samantasoista
albumia, jotka pysyvät yhtä tuoreen kuuloisina. Pakko jättää levylle suositukset,
kuuntele vaikkapa nimikkokipale, niin tajuat miksi... -tony
Songlist:
1. The Declaration
2. Bulldozer *
3. White-Knuckle Blackout!
4. Crashing Around You *
5. Kick You When You're Down
6. Only The Names
7. All In Your Head
8. American High *
9. Brown Acid
10. Nausea
11. Blank Generation
12. Trephination
13. Deafening Silence
14. Supercharger *
Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Roadrunner
Levyn kesto : 56½ minuuttia
* = Song highlights
Soittajat:
Robert Flynn - VOCALS/GUITAR
Ahrue Luster - GUITAR
Adam Duce - BASS
Dave McClain - DRUMS
Sulje ikkuna!