Moonsorrow : Suden uni (2001)

Jo-syntyessään legendaksi muodostunut Moonsorrow on jo useita vuosia toiminut akti, mutta vasta hiljattain levy saapui kauppojemme hyllyihin. Varmasti vähemmästäkin nämä suomalaispojat ärsyyntyivät, kun levy oli ollut jo pitkästi yli vuoden valmiina, eikä julkaisupäivää tahi web-sivuja saatu pystyyn tai lukkoon, vaikka sitten mikä olisi ollut. Niin, tosiaan Moonsorrow:han sai diilin ruotsalaiselle Plasmatica Recordsille, mutta nyttemminhän kaikki tunnetusti tietävät, että Moonsorrow on siirtynyt suomalaiselle ja tutun varmalle Spikefarmille...

Ensimmäisen kerran sain kunnian kuulla yhtyettä Talvisota-nimisellä kokoelmalla "Pakanajuhla"-kappaleen edit-version muodossa, enkä kyllä sitä katunut hetkeäkään, sillä biisi oli kyseisen plätyskän paras biisi! Mitäs tämä levy sisältääkään..43 minuuttia kestoa, 7 raitaa, joista peräti 2 on instrumentaalia. Hiukan suppeahko levy on tietysti näin musiikillisiltä antimiltaan, mutta mikäpäs siinä, kun homma on kuitenkin hanskassa varsin muallikkaasti.

Plasmatica Recordsin flyeri mainostaa Moonsorrow:ta seuraavanlaisesti: "Pagan; Epic; Symphonic Metal, with an intense folkish touch", joka muuten kertoo varsin loistavasti, mistä on kyse Moonsorrowin debyytillä. Nojoo, tiedän "humppa-metalliksihan" tätä täällä suomessa kutsutaan tuttavallisemmin. :-) Ja sitähän tämä myös onkin omalla tavallaan, eikä sitä tarvitse hävetäkään. Niin ja kaikkihan muuten tietävät, että Henri Urponpoika Sorvali toimii myös Finntrollissa nimellä Trollhorn? Mutta nyt itse asiaan.

Biisien nimet ovat, kuten näkyykin suomenkielisiä, samoin on myös sanoituksienkin puolesta ja vokalointi on suurimmilta osin sitä vanhaa tuttua rääkynää, mutta jotenkin Moonsorrowin tapauksessa siinä on jotain uuttakin iskevyyttä. Kansista muuten mainittakoon, että harvoinpa sisäsivujen kuvat vangitsevat biisien "sielun", kuten Moonsorrowin tapauksessa. "Ukkosenjumalan poika" käynnistää "pakanajuhlat" ja voi pyhä sylvi, kun on kansanmusiikkimainen folkki-soundi! Mieleen tulee melkein taannoiset Kaustisen festarit, kun tarkemmin kuuntelee. Eli siis folkki-metallia "light bm"-rääkynällä. Harmoniat raikaa ja melodiat kilisee, kuten kunnon suomi-metallissa kuuluukin. Ja myös koukuillekin on jätetty oma pikkuruinen aukkonsa biisien tiimellyksessä. Moonsorrowista ei kuitenkaan juurikaan tule mieleen mitkään muut metal-yhtyeet, paitsi tietysti Finntroll ja aika tunnetuista syistäkin. Harvoista levyn mättö-kohdista tulee mieleen kuitenkin eittämättömästi jotkin Thy Serpentin kipaleet, mutta sehän ei toki liene olevan huono juttu se. "Köyliönjärven jäällä" jatkaa menoa samanlaisella tyylikkäällä tavalla ja soittimissa on sitten vaikka minkämoista huilua ja harppua, eikä tuo biisi siis ole mikään poikkeus, vaan musiikissa on todella useita vivahteita ja sävyjä. Minkähänlainen Moonsorrow olisi muuten livenä!?

Mukavaa vaihtelua tuo myös välillä tulevat puhtaat vokalointi-kohdat, joita levyltä löytyy myös jokunen. Todella häijyä meininkiä on siis luvassa kappaleessa "Kuin ikuinen", jonka jälkeen tulee levyn ensimmäinen instrumentaali "Tuulen koti, aaltojen koti", josta ei ole juurikaan mitään sanottavaa. Samanmoista soittelua nelisen minuuttia, ehkä tosin hiukan hitaammalla tempolla, ja fiilistelevämpikin biisi lienee. Viidentenä onkin sitten vuoro levyn hitin - "Pakanajuhla" full-version muodossa. Talvisota-kokiksen versiostahan on siis napsaistu pari minuuttia pois kipaleen lopusta. Atmosfääri "Pakanajuhla":ssa on aivan erityisen upea ja soittelua on todellinen nautinto kuulla ja kuunnella. Ja biisi lienee muutenkin olevan paras folk-metal biisi koskaan. Kolme-neljä vuotta sitten tälläiselle biisille oltaisiin kyllä varmaan naurettu, mutta mitäpä siitä.

Jo levyn toiseksi viimeinen, "1065: Aika"-kappale on jopa yli 10 minuuttia kestävä luritus , tosin "FadeIn" vie siitä jo yli minuutin. Ja introilu toisen mokoman. Eikä biisi kyllä muutenkaan erotu millään tavalla edukseen, ikävä kyllä. Viimeinen raita onkin sitten vaivaisen minuutin kestävä "outro" - "Suden uni". Kaikenkaikkiaan "Suden uni"-albumi tarjoilee siis 5 loistavaa folk-metal rallia ja se on muuten debyytiksi aika pirun kova suoritus! Levylle tohdin kyllä antaa täydet suositukset, vaikkei se varmasti ihan kaikkia miellytä, eikä varmaankaan kaikkien odotuksiakaan vastannut, mutta v-tun hyvä levy, ei sille mahda mitään! Nyt sitten vain odotellaan Spikefarmin kautta tulevia julkaisuja... -tony



Songlist:
1. Ukkosenjumalan poika
2. Köyliönjärven jäällä (Pakanavedet II)
3. Kuin ikuinen
4. Tuulen koti, aaltojen koti
5. Pakanajuhla *
6. 1065: Aika
7. Suden uni

Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Plasmatica
Levyn kesto : 43 minuuttia
* = Song highlights


Soittajat:
Henri Urponpoika Sorvali - GUITARS, KEYBOARDS, ACCORDION, MOUTH HARP, CLEAN VOCALS, HANDCLAPS
Ville Seponpoika Sorvali - BASS, VOCALS, HANDCLAPS
Baron Tarwonen - THUNDER, TIMPANI, 12-STRING, BACKING VOCALS, HANDCLAPS


Sulje ikkuna!