Immortal : Sons of Northern Darkness (2002)
Immortal, tuo blackmetallin norjalainen metsäkissa palaa taas kuolevaisten joukkoon,
ties kuinka monennen levyn siivin. Homman nimihän on raaka norskinbläk ã la
Immortal, joten luvassa on pakkasta ja viimaisia lumimyrskyjä. Pekka Pouta voi
siis painua helvettiin.
Immortal ei luovu corpsepaintista ja niistä pidetäänkin kiinni televisioantennien näköisten häkkyröiden ym. kirveiden turvin. Jo tästä voi päätellä, ettei Immortalilla ole suurempaa intoa uudistua musiikillisella sarallakaan. Ehkä nahkansa luominen ei olekaan Immortalin heiniä, mutta minulla ei ainakaan ole suurempaa tarvetta hankkia seuraavaa levyä, kun kokoelmista löytyy jokunen aiempikin. Abbath ja Horgh ovat kuitenkin väsänneet ihan kuunneltavia biisejä. Taattua (=Lue tuttua) Immortalia, Demonazin lyriikoita myöten. S.O.N.D. koostuu pitkälti kahdenlaisista kappaleista: Nopeista blastbeat-kiitureista ja eeppisemmistä hidasteluista. Täytyy myöntää, että Immortal on saanut loihdittua levylle sen legendaariseksi muodostuneen Immortal tunnelman. Melkein voin aistia kuinka kylmä pohjoistuuli pieksää kasvojani, lumimyrskyistä puhumattakaan. Tässä suhteessa eeppiset tunnelmapalat ovatkin ihan ässiä, mutta olisin silti kaivannut niihin räväkämpää läpsettä.
Olisiko Immortalin luovuus uinahtamassa ikuiseen uneen? Tuskin ainakaan vielä, vaikkakin levy on taattua peruskamaa ensirääkäisystä alkaen, selättää S.O.N.D. keveästi sitä edeltäneen "Damned in black" -albumin. Vaikka blackmetallin yhteydessä on yleensä puhuttu rajojen rikkomisesta, Immortal jaksaa luottaa siihen mitä se on tehnyt jo vuosia. Kompastukivi onkin siinä, ettei blackmetallin raamien sisällä loppujen lopuksi ole niinkään paljoa liikkumatilaa. Tällöin usein käykin niin, että intensiiviseksi tarkoitettu mestariteos onkin pelkää ripulointia. Tällä en tarkoita, että S.O.N.D. olisi pelkkä kasa eritettä, mutta moinen kohtalo saattaa olla Immortalin kohtalo jonain päivänä (Fanit, peukut pystyyn!). Immortal sai bläkkinsä jalostettua äärimmilleen jo "At heart of the winter" -albumillaan.
S.O.N.D. omaa kuitenkin hyvät hetkensä. Avausbiisi "One by one" potkii mukavasti, "Demonium" jytää samaisilla höyryillä. Eeppisemmän materiaalin ykköseksi nousee päätösraita "Beyond the northwaves". Saattaa kuulostaa nurinkuriseltta, mutta levyllä ei varsinaisesti huonoja biisejä ole. "Tyrants" tosin on hieman tylsänpuoleinen. Kaikki vain on jo kuultu aiemmilla Immortal levyillä. Kyllä Immortal oli parhaimmillaan "Battles in north" -levyllä. -jarvis
Songlist:
1. One by one *
2. Sons of northern darkness
3. Tyrants
4. Demonium *
5. Within the dark mind *
6. In my kingdom cold
7. Antarctica
8. Beyond the northwaves *
Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Nuclear
Blast
Levyn kesto : 45 minuuttia
* = Song highlights
Soittajat:
Abbath - VOCALS & GUITARS
Horgh - DRUMS
Iscariah - BASS
Sulje ikkuna!