Papa Roach on myöskin saanut ulostettua toisen virallisen albuminsa. Levyn kannessa vekkuli vauva hymyilee vienosti ja näyttää kansainvälistä hevimerkkiä. Kieltämättä yksi hauskimmista ja omalaatuisimmista kansista pitkiin aikoihin. Albumin kuvitus näyttäisi muutoinkin olevan kunnossa, joskin hyvin verenpunaista. Levyllä on kyllä muutakin kuin pelkät kannet, nimittäin se tärkein - musiikkia.Papa Roach on mielestäni ollut aina punkin, rockin ja metallin fuusio. Kerran murjaisin hauskasti, ja keksin Papa Roachille jopa oman genrensä; "punkcore", jota tuskin ainakaan on varsinaisesti olemassa. Debyytti-albumi "Infest" oli suhteellisen kiitettävä teos ja tämä uudempikin levy jatkaa samaa rataa. Tyylimuutoksia edelliseen plätyskään ei tarvi kauaa miettiä, sillä kyllä niin samoilla urilla mennään että voisi sanoa Papa Roachin jatkaneen samaa linjaa. Luultavasti kuulostaisi hienolta, jos sanoisin että levy on melodisempi kuin edeltäjänsä - mutta tosiasiassa en osaa sanoa onko levy sitäkään. Kenties onkin, ainakin osittain.
Levyä ei ole ainakaan pituudella pilattu, sillä kestoa on prikulleen 39 minuuttia. No, sellainen perus-pituus albumille tätä nykyä. Levy purskahtaa varsin räväkkäästi käyntiin, raidalla; "M-80 (explosive energy movement)". Sellaista perus-punk-rock mäiskettä, rankalla asenteella. Mutta moisia ralleja ei itseasiassa levyltä löydy kovinkaan montaa, olisiko jopa levyn ainoakin tuon tyylinen biisi. Kun jo seuraava "Life is a Bullet":kin on jo tuollainen enemmän hämyisämpi, kertosäe-painotteinen luraus.
Levyn yksi ehdottomista hitti-biiseistä on tietenkin "Time and Time Again", joka nyt on varmaan soinut ties missä band-x:sissä ja mtv:eellä biljoona ja vielä toisenkin biljoona kertaa. Rankemman intron jälkeen, biisi toistaa itseään kunnes se lopulta tipahtaa jokaisella kuulijalla niinsanoakseni alas. Reipasta. Jo paljon enemmän tyydyttävämpää materiaalia on 4. kappale, "Walking Thru Barbed Wire" joka omaa jo kunnon kitarariffit ja tyylikkään fiiliksen.
Hitaammatkin veisut levyllä ajavat ihan asiansa, joita levyllä on myös muutamisen kappaletta. Parhaiten osansa levyllä hoitelee silti, levyn kenties suurin hitti "She Loves Me Not". Jonka sanoitukset suorastaan pureutuvat päähän ja jotka rupeavat soimaan itsekseen päässä. Argh, vainoharhaista toimintaa! Muutenkin meno on kappaleessa varsin reipasta ja melko räpähtävää. Voisinhan tietysti selostaa kaikista lopuistakin biiseistä erikseen, mutta miksi vaivautua? Onhan jokaiselle jo eittämättä selvää, pelkällä kannenkuvankin vilkaisulla ettei levy voi olla huono. Rahaakin "Lovehatetragedyn" teon takana on ollut varmasti melkoinen tukku. Tuoreempaa otetta oltaisiin todellakin kaivattu kipeästi Papa Roachin tapauksessa. "Turvallista ja ah, niin tuttua", voisi joku sanoa. Ja, niin...keskinkertaista. -tony
Songlist:
1. M-80 (explosive energy movement)
2. Life is a Bullet
3. Time and Time Again *
4. Walking Thru Barbed Wire
5. Decompression Period
6. Born With Nothing, Die With Everything
7. She Loves Me Not *
8. Singular Indestructible Droid
9. Black Clouds
10. Code of Energy
11. Lovehatetragedy
Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Universal Music
Levyn kesto : 39 minuuttia
* = Song highlights
Soittajat:
Coby Dick - VOCALS
Jerry Horton - GUITAR
Tobin Esperance - BASS
David Buckner - DRUMS
Sulje ikkuna!