Limp Bizkit : New Old Songs (2001)

Limp Bizkit jaksaa ihmetyttää.. bändillä ei ollut tämän remix-levyn ulos tultua edes kitaristia, mutta silti bändi vain jaksaa ahertaa uusien julkaisujen kanssa. En ole varma, onko yhtyeellä vieläkään uutta kitaristia, mutta oikeasti minun Bizkit-aikakauteni alkaakin olla jo melkein loppusuoralla, mutta enpä sitä kuitenkaan vihaa, kuten jotkut muut moukat. Kuulemma Fred Durstin mukaan "New Old Songs" on vain levy, jota pumpata autostereoilla seuraavaa levyä odotellessa...

Levyllä on kyllä melkoinen liuta vierailijoita ja remixaajia. Eivätkä Bizkitit itse edes hirveästi vaikuttanut levyn tekoon, mitä nyt DJ Lethal & Durst pyörivät joissain väleissä mukana. Pohjana ovat olleet kyllä Bizkitin biisit, mutta lopputulokset ovat olleet, mitä ihmeellisempiä; esim. Dub Pistolsin clubi-versio "My Way":sta on aika hirveää kuultavaa, mutta clubeissa menee varmasti läpi. 16 remixistähän kaikki eivät todellakaan voi olla hyviä, ja niinhän se on, noin puolet kappaleista on "ihan jees", loput taas melkoista roskaa. Mutta onneksi onnistuneitakin räpellyksiä on syntynyt! Levyn aloittaa turvallisesti "Nookie":n remix by The Neptunes. Ei siinä nyt kuitenkaan mitään sen ihmeempiä olla saatu aikaan, turvallinen räpellys. "Take A Look Around" sen sijaan onkin vähän erikoisempi remix. Timbalandin tekemä, sekä vierailijoina E40 & 8-Ball. Kummallistakin kummallisemmat industrial-soundit, todella hämärä versio alunperin melko raskaasta biisistä. Eipä ole enää.

DJ Lethal on onnistunut mahtavasti Break Stuffin uudelleenlämmittelyssä, teknompi meininki, mutta voisinpa viettää turhemminkin nelisen minuuttia. Kiva kipale. Levyllä on muuten viiteen kertaan "My Way", jotka aion käydä kaikki läpi tähän väliin. Ensimmäinen Sean Combs-remix, on melko keskinkertainen tekno-jytke, DJ Lethalin versio on taas yhtä onnistunut kuin tuo "Break Stuff":kin, eli ei mitään maata mullistavaa, muttei mitään roskaakaan. DJ Premierin versio on lähimpänä alkup. versiota, joten näinollen en siitä sano juuri mitään. William Orbitin versio on kyllä aika hauskaa jytkettä, vaikkakin yli 6 minuuttinen biisi onkin, viimeinen, Dub Pistolsin versio on sellainen, että sillä voisi heittää vaikka kumiankkaa, se kun on se dubattu "tanssiversio".

Boskon versio "Crushed":ista on kuin mikäkin Daft Punk, että eipä jaksa hirveästi sekään innostaa. Neptunesien "N 2gether Now" on melko ketkun kuuloinen, mutta vaikeapa tuotakaan tapausta on selittää sanoin. "Getcha Groove On":ista oli jo albumilla muutama versio ja nyt tästä vielä uusi Dirt Road Mix, jonka on remixannut DJ Premier ja sisältää vierailevana tähtenä Xzibitin, aika yksinkertainen versio, mutta kyllähän Xzibit jaksaa nostaa kipaleen arvoa hitusen verran, mutta kuten sanottu, melko mitäänsanomaton tapaus. Tämän remix-levyn suurimmaksi tapaukseksi nousi tietysti odotetustikin Fred Durstin & Josh Abrahamin "Faith/Fame"-remix, jossa vierailee myös Everlast. Kappaleessahan on siis se kuuluisa "Fame"-hokema, jonka kaikki ovat kuulleet, elleivät ole asuneet kaapissa. Kyllähän "Faith"-kappale saa uutta pontta tämän version myötä, mutta annettakoon tämän jälkeen vanhan biisin olla rauhassa, kiitos.

"Nookie":stakin on pari eri versiota, joista tämä jälkimmäinen on erikoista kyllä Garbage-heppu Butch Vigin käsialaa, ja onpa muuten levyn parasta antia! Melko säröistä rytkettä, ketkuilla Garbage:maisilla soundeilla. Varmasti kuulemisen arvoinen! Eipä ainakaan biisistä vauhtia uuvu. "Counterfeit" ei jaksa innostaa enää, vaikka tekijänä onkin nyt DJ Lethal. "Rollin'":in teknoversiollakaan ei kyllä paljoakaan tekemistä ole alkup. version kanssa, kaukana hyvästä biisistä on tämäkin remix... huhuh..

Melko ihmeellisen kuuloisesta levystä tuli myös, melko ihmeellinen arvostelukin, melko ihmeellinen on myös sen saama arvosanakin. Tulisi nyt vain äkkiä se uusi levy... -tony



Songlist:
1. Nookie - For the Nookie (The Neptunes)
2. Take A Look Around (Timbaland)
3. Break Stuff (DJ Lethal) *
4. My Way - The P. Diddy Remix (Sean Combs)
5. Crushed (Bosko)
6. N 2gether Now - All in Together Now (The Neptunes)
7. Rearranged (Timbaland)
8. Getcha Groove On - Dirt Road Mix (DJ Premier)
9. Faith/Fame Remix (Fred Durst & Josh Abraham) *
10. My Way (DJ Lethal)
11. Nookie - Androids vs. Las Putas Remix (Butch Vig) *
12. Counterfeit - Lethal Dose Extreme Guitar Mix (DJ Lethal)
13. Rollin' - DJ Monk -vs-The Track Mack Remix
14. My Way - DJ Premier Way Remix (DJ Premier)
15. My Way - William Orbit's Mix (William Orbit)
16. My Way - Pistol's Dancehall Dub (The Dub Pistols)

Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Universal Music
Levyn kesto : 74 minuuttia
* = Song highlights


Soittajat:
Fred Durst - VOCALS
Sam Rivers - BASS
John Otto - DRUMS
Wes Borland [EX] - GUITAR
DJ Lethal - DJ


Sulje ikkuna!