"Yhtään patsasta ei ole pystytetty kriitikoille" -Jean SibeliusCATAMENIA on suhteellisen tuntematon tapaus Suomen metallikartalla, vaikka pitkäsoittoja on takana jo kolminkappalein. Johtuneeko tämä siitä, että ovat Oululaisina jääneet suurempien nimien, kuten Sentencedin ja Barathrumin varjoon. Jokin sekstetin promootiossa kotimaan osalta kuitenkin kusee, kun levyjä ei tahdo saada oikein mistään. Kaikesta huolimatta muutaman tulenpalavan "neElekreP" saattelemana onnistuin haalimaan itselleni järjestyksessään yhtyeen toisen tekeleen, "Morning Crimsonin". Tätä ennen on ilmestynyt tälläkin sivustolla punnittu "Halls of Frozen North", joka sisälsi oikeastaan aika potentiaalista materiaalia. Koettamisen arvoinen tapaus on myös vuodenpäivät markkinoilla pyörinyt "Eternal Winter´s Propechy". Uunituore "Eskhatakin" taitaa olla jo julkaistu, joten kuunneltavaa ainakin riittää bändistä kiinnostuneille.
SOITTO sekä tarttuvien kappaleiden teko ovat aina olleet Oululaisten hallinnassa, eikä Catamenia tee minkäänlaista poikkeusta metallipääkaupunkimme kovatasoisesta linjasta. Yhtye hallitsee instrumenttinsa kuin vanha tehdastyöläinen: Ei turhia kikkailuja, vaan sen minkä osaavat niin myös tekevät. Tasainen ja takuuvarma linja onkin tässä tapauksessa helvetin hyvä juttu. Näkee selvästi, että bändi luottaa biisiensä viehätysvoimaan eikä lähde leikkimään millään teknoeffekteillä. Vaikka melodioita viljelläänkin "Morning Crimsonilla" runsaasti, niin suureksi onneksi kauhulla odottamiani sooloja ei löydy yhtäkään. Vokalistikin, pirulainen, on parantanut otteitaan. "Halls of Frozen Northilla" herätti suurta hilpeyttä huomata, kuinka kurnuttaja ennen jokaista murahdustaan veti syyyyväääään henkeä. Onneksi keuhkot ovat tainneet "Halls. . . "-levyn jälkeen laajentua, eikä enää tarvitse kuunnella sitä kiimaista huohotusta. Hiukan selkeyttä laulajan ääneen, niin vältytään vielä häiritseviltä sanojen väärinkuulemisilta. Väärinkuuleminen voi olla myös musiikkia rikastuttava aspekti, sillä sitähän se ääni on miltä se kuulostaa;sanoi entinenkin palohällyytin pyromaanin perheessä. Syntikat ovat Catamenialla(kin) tärkeässä osassa. Mitään kovin erikoisia ääniä ei Heidi Riihisen tuutista lähde, vaan erilaiset pad-ffektit, jouset, piano ja urut luovat leijonanosan tunnelmasta. Rumpalipoika ja basistin rutale hoitavat hommansa sulavan huomaamattomasti, joten mikäs jytästä on nauttiessa kun soitto pelaa kauttaaltaan mallikkaasti.
SOUNDIT ovat levyn kaksiteräinen miekka. Damokleen miekaksikin voisi joku allekirjoittanutta pessimistisempi ne tuomita. Bändi on arvattavasti yrittänyt tavoitella mahdollisimman kliinistä ja puhdasta äänimaailmaa, mikä useinmiten sopii kylmyydestä laulaville, syntikkapainotteisille yhtyeille. (ja ainoastaanko niille? . . . hyvä mä! ) En todellakaan voi väittää sitä epäonnistuneeksi valinnaksi, mutta aavistuksen puolitiehen jääneeltä jälki kuulostaa. Soundi on epäinhimillisen virheetön ja kiilloitettu, mutta voimakkuutta ja muhkeutta olisi tarvittu lisää, jotta volume-nappulaa ei tarvitsisi vääntää seitsemää poronkusemaa ennenkuin kellontikityksen, ynnä muun "kauhean melun" seasta alkaa erottaa jotain ääneksi luokiteltavaa. Kaikesta äänivastaavat ovat toteuttanut visionsa tyylillä ja taidolla. Yksikään instrumentti ei jää toisen varjoon, joten levyltä kuulee hyvin kaiken, mitä sinne on nauhoitettukin. Niin, ja lopputuloshan passaa puutteineenkin allekirjoittaneelle, pääasiassa primitiivistä & vanhaa/vanhakantaista MustaA MetalliA kannattavalle ihmismielelle, vallan mainiosti. Lisää MUNNAA (härmäläisittäin) vaan jatkossa!
KANSISSA vilahtelee tämän tästä alaston, näköaistiani syvästi miellyttävä punahiuksinen tytönheitukka. Mikä tässä on kyseisen naisen suhde susiin, jääköön jokaisen itsensä pähkäiltäväksi, sillä minä olen ehtinyt oman käsitykseni asiasta muodostaa (taisivatpa arvon muusikot paljastaa ko. "salaisuuden" jo jossain haastattelussa, että ei se kovin ihmeellinen juttu ole). Sanoitukset sekä niiden taustalla kummittelevat kuvat liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Muutenkin kaikki Catameniaa koskeva näyttää sisältävän tappavan tavallisia kaksiulotteisia metaforia, jotka ovat yksinkertaisuudessaankin pelkästään positiivinen lisä musiikille. Kuuntelija täytyy laittaa pähkäilemään! Ei "Morning Crimson" ihan Enochian Crescentin tasoista "yksi kuva-tuhat tarkoitusta"-kulttimeininkiä ole, mutta kuten sanottu, kuvia on mukava alkaa iltahämärissä pohtimaan. Se synnyttää illuusion, jossa kuuntelija kuvittelee olevansa suuren tiedon porteilla. Porttien kautta pitäisi sitten päästä kurkistamaan syvällisemmin bändin ideologiaan ja miksei vaikka seksielämään tai johonkin muuhun yhtä yksityiseen asiaan. . . heh. Ja ainahan ahkerasti tutkimalla jonkinlaiseen lopputulokseen pääsee, siitä ei liene epäilystäkään. Täytyy vielä lopuksi mainita bändikuvista sen verran, että rytmikitaristi Sampo näyttää melkoiselta kummajaiselta. Miksi hänen pitää olla tuollaisessa matomatalamaisessa asenossa, jossa jalat ja pää ovat suorina, mutta keskivartalo vinossa? Onko pää raskas kantaa, hä? Viisauden taakka on painava, tiedetään tiedetään. . . Yhteenvetona aiheesta sanoisin, että CoF-tyylisiin isoissa pustereissaan, pitkin dominavampyyriluolaa lenteleviin bimboihin kyllästyneenä tällainen hyvällä maulla tehty, ehkä hiukan hellyttäväkin levyn kuvitus uppoaa. . . vaihtelun vuoksi.
SANOITUKSET, anteeksi vain, eivät ole paikoitellen kovinkaan kaksisia. Näissä määrittelemättömissä "paikoitellen"-tapauksissa Catamenia tuo julki sanomaansa pääasiassa yksinkertaisilla riimipareilla, jotka kapsahtavat harmittavasti "jokateinarinjärkyttävänimelätuskanvuodatus"- lokeroon. Englannin kielen saattaa suomalainen vielä katsoa läpi sormiensa, mutta omalla äidinkielellä saarnaaminen ei ala-asteen tasoisilla lauserakenteilla onnistu, ei sitten millään. "Talviyön Varjot" on niin pullollaan väkinäisiä & virheellisiä sanamuotoja ja epäloogisuuksia, että on pakko ihmetellä välittääkö bändi yhtään mitä suustaan päästää. Voiko kylmyys tosiaankin "h e i t t ä ä järvet jäähän", kysyn vaan? ! Voin laittaa pääni pantiksi siitä, että "Talviyön Varjot" on väännetty tAkAmEhTäN hALpA & EdUlLiNeN-A&Ö kainalossa studion nurkassa, luonnollisesti paniikkihien kostuttamin kämmenin ja juuri ennen nauhoituksia. Sanoitusten joukkoon on tietysti eksynyt paremminkin onnistuneita tapauksia, joita teille yritän kappalekatsauksessa myöhemmin selvittää, olettaen että olen niistä itsekään kovin selkeästi perillä. Positiivista on, ettei syvempiä tarkoituksia etsiessään tarvitse sen ihmeellisempiä sanakirjoja. Tällaisessa materiaalissa kun tuppaa yleensä olemaan mitä kummalisimpia, tekotaiteellisia tekstinpätkiä. "Morning Crimson" sisältää pikemminkin yksinäisen pakanan uskontunnustuksia & kysymyksiä äiti-maalle, sanoiksi puettuja mielikuvia ja visioita luonnosta sekä yksinkertaisesti erilaisia tarinoita, joissa Black Metallin perustunteet(suru, viha, ymsp. ) ovat luonnollisesti edustettuina. Selvää tietysti on, että Catamenian tyyppinen pop-black suorastaan HUUTAA runonlaulajaa riveihinsä. Ei tätä voi instrumentaali-bändinä edes kuvitella. Lopuksi voisin todeta Catamenian jättäneen tyylitietoisen, mutta paikoitellen viimeistelemättömän jälkivaikutelman tekstien saralla.
KAPPALEKATSAUS
Tekisi kovasti mieli tehdä analyysi jokaisesta kappaleesta, koska niistä kaikista löytyy jotain sanottavaa. Enpä kuitenkaan aio siihen ryhtyä ihan senkin takia, että uusien sanojen ja termien keksiminen kuluttaa jo muutenkin hyvin paljon kallista pepsillä ja juustonaksuilla kirnuttua energiaa, puhumattakaan kalliista ajastani. Uskokaa minua, ette haluaisi lukea sanoja "tunnelma" tai "syntikkakuvio" kolmeentoista kertaan : ) Tehtäköön nyt kuitenkin edes jonkinlainen kappaleiden eroittelu, vaikka senkin harhaanjohtavuus voi olla parhaimmillaan lähes megalomaanista luokkaa: Levy on nimittäin linjakasta ja ennenkaikkea t a s a i s t a keskitempo-tykitystä alusta loppuun. HYVIÄ: "Aurora Borealis", "Talviyön Varjot", "In Blood They Lay", "The Forests Of Tomorrow", "When The Frost Took The Lakes", "Shadeweaver´s Season" KESKITASOA: ". . . and Winter Descends", "Beauty Embraced By The Night", "Passing Moment Of Twilight Time", "Morning Crimson", "Towards The Winds Of Winter" HUONOJA: "Cast The Stars Beyond", "Winternacht".
-IN BLOOD THEY LAY: Levyn e h d o t o n jalokivi! Täynnä musiikkia joka nostattaa ihokarvat pystyyn, johtukoon reaktio sitten vaikka tarttuvasta kitaroinnista, jota tukevat erittäin hyvin keksityt syntikkakuviot ja kappaleesta huokuva kylmyys. Bändi on tällaisessa keskitempoisessa runttauksessa parhaimmillaan. Harmi vain, että ensimmäiseltä levyltä löytyi tämän tyylistä osastoa enemmänkin. Sanoituksista mieleeni iskostui kuva kahden tuntemattoman henkilön pakomatkasta jossain toden ja tarun rajamailla, viimeisissä metsissä ennen jäämeren rantaa. Tarinasta jää loppujen lopuksi ilmaan klassinen, b-luokan poliisisarjoista tuttu peruskysymys: Kuka tappoi ja kenet? Jos vastaus löytyy jostain, niin se on helvetin hyvin naamioitu. Eräänlaista Ritari versus Louhikärmes-vastakkainasettelua olin kuitenkin huomaavinani. Ehkäpä paras kuulemani Catamenian kappale.
-THE FORESTS OF TOMORROW
Kaunis kappale, jossa käytettävät urkumelodiat pakottavat kuuntelemaan biisin loppuun asti. Basso kuuluu kappaleessa tavallista paremmin, sen kun voi korviakin heristelemättä orkesterin seasta erottaa. Sanoitukset ovat muusta annista poiketen ehkä jopa hiukan toivoa herättävät ja elämää ihannoivat! Mites nyt näin? Jokatapauksessa tässä on sitä uskontunnustus-meininkiä, mistä aiemmin ilmeisen päihtyneenä höpisin. -WHEN THE FROST TOOK THE LAKES: Biisissä on pelottava ja aavemainen tunnelma varsinkin syntikka/kitara väliosan aikana. Aavemaisuutta lisää vielä ulvomista performoiva ja kiiluvasilmäinen susilauma, joka on laitettu sanoitusten taustalle. Ehkäpä levyn toiseksi paras ja erittäin atmosfäärinen kappale. Sopii kuin nakutettu soitettavaksi vaikkapa myrskyn aikoihin omassa huoneessa/asunnossa. Muista heikko valaistus!
-SHADEWEAVER`S SEASON: Levyn parhaiten onnistuneita vetoja, mutta miksi se kaikkein huonoin säkeistö piti jankata kahteen kertaan? (taisipa tämäkin olla sanoituspoliittinen ratkaisu) Keskitempoinen biisi, jossa infernaaliset bassokuviot. Sävellyksessä, varsinkin syntsien kohdalla hyviä oivalluksia. Kaiken kaikkiaan onnistunut veto, mutta olisin itse järjestellyt riffit hiukan toisin. Sanoituksissa on hienoja kielikuvia: "It´s the shadeweaver´s season/the widowmaker´s fall/and it takes no reason to tear you apart"
SUMMA SUMMARUM:
Huh huh, päästiinhän sitä vihdoin viimein loppuun, vaikka puolivälin tienoilla alkoi jo hiukan epäilyttämään. Kun järki käskee kritisoimaan ja tunteet nauttimaan, alkaa arvostelijaakin mietityttää, mitä mieltä loppujen lopuksi pitäisi ko. opuksesta olla. Onneksi ihmiselle on keksitty myös sellainen mukava ominaisuus kuin tahto, jonka sydän lahjoi tässä tapauksessa puolelleen. "Morning Crimson" on tuottanut minulle muutaman ikimuistoisen kuuntelutuokion. Parhaina hetkinä se saa kuuntelijan vajoamaan kylmään melankoliaan musiikillaan, jonka rytmi suorastaan jäädyttää sydämen ja kohmettaa pulssin. Tällä hetkellä härmässä riehuu lumimyrsky, jonka piirittämänä omaan mielensisäiseen kaamokseensa on otollista keskittyä. Varsinkin, kun tilanteen arkisen armottomuuden voi romantisoida Catamenian kaltaisella, säteenkutojan sesonkia ihannoivalla metallilla. Ei klassikko, mutta perehtymisen arvoinen kuitenkin. -virvatuli
Songlist:
1. Aurora Borealis
2. Talviyön Varjot
3. . . . and Winter Descends
4. In Blood They Lay *
5. Beauty Embraced by the Night
6. Passing Moment of Twilight Time
7. Cast the Stars Beyond
8. Morning Crimson
9. The Forests of Tomorrow *
10. Towards the Winds of Winter (Shores of Sendar)
11. When the Frost Took the Lakes
12. Shadeweaver´s Season *
13. Winternacht
Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : ?
Levyn kesto : 50 minuuttia
* = Song highlights
Soittajat:
Mika Tönning - VOCALS, SCREAMS
Riku Hopeakoski - LEAD GUITARS
Sampo Ukkola - RHYTHM GUITARS
Timo Lehtinen - BASS
Toni Tervo - BATTERY
Heidi Riihinen - SYNTHS
Sulje ikkuna!