Dies Irae : Immolated (2000)

Alunperin vuonna 1992 kokeiluprojektina perustettu Dies Irae on nyt sitten virallisesti päätetty herättää henkiin. Bändillä ei ennen "Immolated" albumia ollut julkaistuna kuin vuoden 94 demo "Fear of God". Demo ei sinällään tuonut death metal genreen mitään uutta tai mullistavaa, mutta soittotaidot kyllä huomattiin, sillä bändin keulahahmo Mauser kiinnitettiin vuonna 97 yhteen maailman kovimpiin kuuluvaan death metal orkkaan nimeltä: VADER! Tämän johdosta Dies Irae sitten aikoinaan jäikin unholaan.

Toisin kuitenkin kävi lopulta Dies Iraelle. Mauser liittoutui toisen Vader- orkesterin jäsenen, rumpali Docin, Devilynistä tutun laulaja Novyn ja Scepticistä tutun kitaristi Hiron kanssa vuonna 2000, ja he kävivätkin purkittamassa albumillisen materiaalia, mutta ilman levytys-sopimusta!! No, eipä siinä sitten kauaa mennyt kun Metal Blade Records sai käsiinsä levyn ja rakastui kuulemaansa..luonnollisesti. Ei olekaan siis syytä kysyä, mikä Dies Iraessa olisi huonoa, sillä siinä ei yksinkertaisesti ole mitään huonoa! Aika erikoista sanoa näin levystä, joka on kuitenkin melkolailla tehty "sivuprojektina"...

Onhan toki päivänselvää, että soittajat ovat jokseenkin lähes jumalaisia, ja etenkin laulaja/basisti Novyn vokalisointi-tyyli on suorastaan klassikko jo syntyessään! Muistuttaahan se jotenkin etäisesti Cannibal Corpsea, muttei onnneksi liikaa, sillä siinä missä Corpsen vokalisointi muistuttaa silli-salaattia, niin tämä muistuttaakin kenties enemmänkin tuota kurkkusalaatti-osastoa. :-) Kitaristeista en muuta sano kuin, että kyllä osaa jätkät hommansa! No, rumpali Doc sitten.. mitenhän tälläinenkin kyky on päässyt lipsumaan ohi korvieni, sillä jätkähän pistää matalaksi melkein vaikka itse Gene Hoglaninkin!

Tä.. tä.. tämä on taas näitä levyjä, joita ei yksinkertaisesti voi tulkita ilman kirosanoja!! Meno on aivan tajunnan ylittävää! Eikä homma taas ihan niinkään brutaaliksi mene, ettei tätä kuunnella jaksaisi, eli mitään Berzerker-osastoakaan tämä ei ole! Levyllä on purkitettuna 9 biisiä, mutta se miinus, jonka jo arvatakin saattaa on sen kesto, joka on meinaan vain 32 minuuttia. Mutta paskanko väliä tuollakaan, kun levyn jaksaa kuunnella vaikka kymmeneen kertaan läpi! Melodioita musiikissa ei myöskään pahemmin esiinny, mitä nyt ehkä noissa parissa Rumpali Docin tekemissä "cyber-industrial"- introissa, jotka esiintyvät kappaleissa "Lion of Knowledge" ja "Sirius B". Sanoituksista sen verran, että Dies Irae ei ole niistä itse vastuussa, vaan Dies Irae on jättänyt tämän osaston tyystin Lukasz Scurminski nimisen miehen harteille, ja ohhoh! Ehkäpä loistavimmat DM-sanoitukset ikinä! Myös Vader:kin tulee käyttämään miestä tulevalla MCD:ellä nimeltään "Reign Forever World".

Vuorossa siis todellinen 32 minsan jyrä-paketti, teknisen ja energisen death metallin ystäville! "Zohak"..! Se ompi taikasana levyn ensimmäisen kappaleen. Jo heti alkuun kuulee, että Dies Irae on kotoisin aivan toiselta planeelta. Jyräys kuulostaa samanaikaisesti raskaalta, brutaalilta ja ns. "puhtaalta". Ja vielä kerran suuri kiitos Docille hyvästä haastattelusta, sekä erittäin munakkaan kuuloisista rumpu-rytinöistä! Kappaleessa "Message of Aiwaz" pistetään silmään vielä edellistäkin nopeampaa vaihdetta, eikä edes ikioma Ford Escortini (vuosimallia 87) meinaa perässä pysyä! Ja kitarasoolot..! Aah, yammii. Koska levykin on lyhyt, niin myös biisienkin täytyy olla lyhyitä, joten kaikki kappaleet pyörivät siinä 3-5 minuutin tietämillä, ja hyvä niin.

Jo kerran mainitsemani "Sirius B" eroaa muista kappaleista sen industrial-henkisyydellään, nimittäin biisistä puolet (alku) on Docin luomaa syna-illuusiota, mutta pitihän se arvata! Eikös itse varsinainen biisi pamahda ilmoille niin lujaa, ettei meinaa edes hiukset päässä pysyä! Tykki mikä tykki! Nimikko-kappale "Immolated":issa sen sijaan ei sanalle hempeily tai hitaus ole varaa, biisi kun nimittäin on vain vähän yli 2 minuuttia pitkä tykitys-mättö. Basso murisee sairaalloisesti ja muutoinkin meno aivan tajutonta, kuten olen jo sanonut varmaankin tuhat kertaa tähän mennessä. "The Nameless City", kyllä, toimii! Keskitempoinen munakas jyräys-paketti, joka sopii kuin nakutettu levyn puoliväliin! Biisit "Bestride Shantak" ja "Turning Point" ovat myöskin aivan ennenkuulemattomia tykityksiä, eikä niistä ole mitään negatiivista sanottavaa, sanottaisiinko niin, että "keskiverto" - biisejä Dies Irae taulukossa, eli ts. aivan jumalattomia!

Kappale "Hidden Lore". Äärimmäisen älytön pikakiidätys-mättö, jonka paikka on täysin ansaittu ennen levyn "hidasta" - "Lion of Knowledge":ä. Lähinnä promo-tarkoitukseen tehty kappale ei häpeä paikkaansa tippaakaan verrattuna muihin kappaleisiin! Onhan kappale hidas, mutta silti äärimmäisen murhaava ja loistava! Ja ainakin promo-painoksella oli mpeg-musavideo samaisesta biisistä, ja olipas aikamoisen tyylikäs sekin, ottaen huomioon, että käytössä ei ollut kuin tietokone ja erittäin kallisarvoinen videokamera. Albumi-version "Lion of Knowledge":stä päättää levyn toinen "cyber-industrial"- huminointi, joka ihan hyvä sekin! Totta se on, usko tai älä! Ehkäpä vuoden 2000 mahtavin DM-paketti on tässä, ja jos totta puhutaan, niin näyttää närhenmunat kaikenmaailman CoB:eille ja Corpseille! Jos olet edes joskus pitänyt vähänkään metallista tai death metallista, niin viimeistään Dies Iraeta kuuntelemalla muistat miksi olet saattanut siitä joskus pitää! Ja kiitos luojan; Dies Irae ei hommaansa tee yhtä puolivillaisesti, kuin Metal Blade Recordsin muut ns. death metal "legendat" - Immolation & Vomitory. Metallin ystävälle ja etenkin Vader-faneille Dies Irae on aivan ehdoton pakko-ostos! Levy kuuluu osastoon "tästä et voi olla pitämättä", joten osta tämä plätty tai et todellakaan tiedä mitä menetät! -tony



Songlist:
1. Zohak
2. Message of Aiwaz
3. Sirius B *
4. Immolated
5. The Nameless City
6. Bestride Shantak
7. Turning Point
8. Hidden Lore
9. Lion of Knowledge *

Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Metalblade
Levyn kesto : 32 minuuttia
* = Song highlights


Soittajat:
Mauser - GUITARS
Doc - DRUMS
Novy - BASS, VOCALS
Hiro - GUITARS


Sulje ikkuna!