HIM : Razorblade Romance (2000)

Lovemetallin sanansaattajat ovat tehneet toisen erittäin odotetun levyn, joka varmasti keikkuu listoilla pitkään. Tyyli on muuttunut rajusti sitten edellisen Greatest Love Songs Vol. 666 jälkeen. Nyt vedetään hieman 80-luvuitttain ja mukaan on eksynyt vahvasti glam-vaikutteita. Ei tämä enää niin metallista ole, kuulostaa jotenkin "pornolta" (älä kysy miten). Miehistökin on pysynyt samana, lukuunottamatta uutta rumpalia, mikäli olen oikein käsittänyt. Jostain syystä muiden HIM:miläisten nimet eivät pysy muistissa. Tämä kertookin kuinka vahvasti HIM nojaa Ville Valon karaktääriin, ehkä liiankin vahvasti. Koska en mikään HIM-fani ole, saatan olla väärä arvioimaan tätä seksuaalisesti virittäytynyttä hengentuotosta.

HIM:in debyytti oli varsin mukavasti valmistettu paketti, mutta Razorblade romancella tuotanto on viety pitemmälle ja näin levyyn on saatu aiempaa kaupallisempi soundi. Eihän tämä pahasta ole. Uutukainen on hittihakuisempi ja aavistuksen verran monipuolisempi, kuulostamatta liikaa sillisalaatilta. Razorblade romance on ammattimaisesti valmistettu kokonaisuus, joka ratsastaa musiikki trendien aalloilla häpeilemättömän itsevarmasti. Moni elementti levyssä kuulostaa epäilyttävän tutulta, mutta jäljet ovat peitetty tarkasti. Vaikea mennä sanomaan mistä mikin "lainaus" on otettu. Ville Valo on kehittynyt jonkin verran laulajana, joka ei minun korvaani miellytä niin hirveästi. Vokaalit eivät tule enää niin matalalta ja ääntely on välissä huvittavan kuuloista. Tämän voi tulkita monella tavalla. Edellisellä levyllä minua erityisesti viehätti rankempi osasto kappaleiden saralla. Uudella levyllä slovarityyppiset ratkaisut ovat sitä vahvempaa materiaalia. Erityisen hienolta kuulosti "Gone with the sin", jonka loppu-osan omituisen kuuloinen syntikka toi lisää kaihoa ja surumielisyyttä kappaleeseen. Hitit "Join me in death" ja "Right here in my arms" edustavat aika pitkälti levyn yleistä atmosfääriä. Jos haluaisin olla tyly, sanoisin, kun nämä kaksi kappaletta olet kuullut, olet kuullut koko levyn. Muuta mainitsemisen arvoista ehdottomasti on "Heaven tonight" kappaleen kepeä funk-henkisyys. Tällä levyllä kitarat eivä kirsku enää niin julmasti, kuin edellisellä, mikä verottaa levyn metallipitoisuutta. Sen sijaan basso murahtelee upean säröisästi.

Vaikka alussa kehuskelin levyn monipuolisuutta ja hittihakuista, se silti jää jotenkin valjuksi elämykseksi. Mieleen ei jää oikeastaan kuin "Gone with the sin" ja pari muuta. Useat kipaleet ovat turhan samankaltaisia. Runsaammalla kuuntelulla tästä melko varmasti saisi irti enemmän, mutta eiköhän kymmenen kuuntelukertaa riitä. HIM säilyttää silti suht. tinkimättömän tyylitajunsa sekoittaa erilaisia musiikkityylejä toisiinsa. Tämä on yhä heidän valttikorttinsa. Nooh, myyntiluvut saattavat puhua puolestaan. Suksee on paisunut hirvittäviin mittoihin. Kestääköhän bändi paineet? Arvosanasta en ala keskustelemaan, fanit voivat nostaa parilla numerolla! -jarvis



Songlist:
1. I Love You (Prelude To Tragedy)
2. Poison Girl
3. Join Me In Death
4. Right Here In My Arms *
5. Gone With The Sin
6. Razorblade Kiss
7. Bury Me Deep Inside Your Heart
8. Heaven Tonight
9. Death Is In Love With Us *
10. Resurrection
11. One Last Time

Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : BMG
Levyn kesto : 45 minuuttia
* = Song highlights


Soittajat:
Ville Valo - VOCALS
...


Sulje ikkuna!