Charon : Downhearted (2002)
Pitkäaikainen suosikkini Charon on vihdoin ja viimein saanut putkautettua ulos
uuden, kolmannen albuminsa, joka kuin ihmeen kaupalla nousi suoraan Suomen albumilistan
kolmanneksi, ja komeilee nimellä "Downhearted"! On siinä Charonin edellisellä
Diehard-levylafkalla varmasti vitutus herkässä, kun näkee ex-"pikkuyhtyeensä"
nousevan metalliyhtyeiden taivaaseen, mutta se siitä. Spinefarmilla nimittäin
oli käsitys jo alusta lähtien siitä, mikä Charonista on tuleman...
Levyhän sisältää 11 rallia (42:30), joista 2 löytyy "Little Angel":in singleltä, ja onhan levyllä myös Tuukka Temosen ohjaama musiikkivideokin edellämainitusta kappaleesta. Ensimmäistä kertaa levyä kuunnellessa jopa petyin hieman kuulemaani, en nimittäin odottanut ihan näin "rauhallista" tavaraa, mutta eipä se sitten loppujen lopuksi niin rauhallista tavaraa ollutkaan...onneksi. Ja vaikka meno ehkä onkin hieman laantunut siitä, mitä se oli "Tearstained":illa, silti meno on tasaisen tappavaa, jykevää ja metallista! Kokonaisuus on kaikenkaikkiaan todella hiotun kuuloinen (ja näköinen)!
Ensimmäinen kipales "Bitter Joy" kuulosta ensimmäisella kerralla kyllä melko "kaupalliselta", mutta levyn avauduttua, ei se niin ikävä biisi loppujen lopuksi ollutkaan, kaikkine Nirvana-riffeineen ja kertsineinkään. Oikeastaan edelliseen levyyn nähden ei ole tyylillisesti tapahtunut oikeastaan mitään sen ihmeempiä muutoksia, paitsi välillä meno on vähän hitaampaa, mutta samanaikaisesti myös raskaampaa. Goottimetallin hunajaahan Charon on edelleenkin, eli en edelleenkään menisi tätä vertailemaan HIM:iin, vaikka kieltämättä se onkin nykyisin lähempänä Charonin tyyliä, kun taas edelliseltä levyltä kuuli selvästi yhtäläisyyksiä esim. Sentencedin kanssa, no, löytyypä niitä yhtäläisyyksiä kyllä vieläkin...
Sitten "At the End of Our Day" kuulostaakin vähän enemmän siltä kuin ed. albumi, raskasta menoa ja jykevää laulua, J-P:n entistäkin karismaattisemmasta äänestä sen verran, etä eipä ole Ville Valoon vertaamista, eihän Valon pippeli-äänestä tälläistä murinaa lähtisi millään ilveellä..perkele! Melko loistavan "Craving":in jälkeen tuleva sinkku/hitti "Little Angel" on kyllä levyn ehdottomia kohokohtia, ehkäpä tämän levyn "Christina Bleeds", ettei olisi vielä tuota klassikkoa parempikin kipale!?
Levyn gootein "pimputusmelodia"-biisi lienee sitten "Fall", kuten nimestäkin voisi päätellä, mutta eipä tuo onneksi ole millään tavoin imelä biisi, eipä ole myöskään loppulevykään. "Erase Me" on rok! Sanan varsinaisessa merkityksessä, killeririffejä, vauhdikasta ja raskasta, mitä muuta voisi enää oikeastaan pyytää? Naisvokaalit tällä(kin) levyllä heittää Jenny Heinonen, jonka suoritukset eivät tosin enää ole niin näytillä, lieneekö tuo sitten hyvä vai huono asia?
"Desire You" on taas ihanan tuskastuttava ja epätoivoinen kappale, jossa Jennyn ääni peräti kuului, mahtavia laulusuorituksia kertakaikkiaan! Seuraava single levyltä tulee luultavasti olemaan seuraava biisi, joka kantaa nimeä "Come Tonight", joka sekin rokkaa aivan hemmetisti! Biisissä ei siis perkele viete ole mitään vikaa, eikä parantelun varaa! Soolokin oli mitä tyylikkäin. "All I Care is Dying":ista en juurikaan keksi mitään sanottavaa, mutta sopii juuri tuohon kohtaan levyllä. "Sister Misery", joka oli jo singlellä, rokkaa levyllä vieläkin paremmin kuin singlellä.. kuin viileä tuulahdus edellisen biisin jälkeen. Voi, mitä nannaa...
Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja on vuorossa levyn viimeinen biisi, "Sorrowsong", todella surumielinen (eikö koko levykin ole?) ja hidas biisi, oikeastaan levyn ainoa "ballaadi", joka on sitten ihan oikeasti hyvä! Niin, ja oikea tapa lopettaa albumi. Piano ja akustinen kitara, Jennyn laulun siivittämänä nostaa viimeistään jok'ikisen punkkarin persekarvat pystyyn! Oli aika tyhjentävää kirjoittaa tämä arvostelu INTISSÄ, iltavapaalla aika helvetinmoisessa kiireessä, mutta kuten Teemulle lupasin, kyllähän tämä levy ansaitsee ne luvatut pisteet... ;-) -tony
Songlist:
1. Bitter Joy
2. At the End of Our Day
3. Craving *
4. Little Angel *
5. Fall
6. Erase Me
7. Desire You
8. Come Tonight *
9. All I Care is Dying
10. Sister Misery
11. Sorrowsong
+
Video Track: Little Angel
Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Spinefarm
Records
Levyn kesto : 42½ minuuttia
* = Song highlights
Soittajat:
Juha-Pekka Leppäluoto - VOCALS
Teemu Hautamäki - BASS
Jasse Hast - GUITAR
Antti Karihtala - DRUMS/PERCUSSION
Pasi Sipilä - GUITAR
Sulje ikkuna!