Tässä se nyt on, Fear Factoryn neljäs studioalbumi, jota me fanit jouduimme odottamaan vain "vaivaiset" kolmisen vuotta. "Digimortal" on siis homman nimi ja mitenhän tämän nyt sitten ilmaisisi... FF:hän on ja tulee aina olemaan "maailman paras yhtye", Tony-skaalassa, eli mielestäni tämä yhtye ei edes osaa tahi pysty tekemään paskaa levyä, joten tiedä nyt olenko sitten oikein kelpo tai puolueeton arvostelemaan tätä, mutta täältä pesee!!Jos nyt sitten jonkinlaista heittoa pitäisi FF:stä sanoa, niin musiikkihan on sellaista hyvin mukaansatempaavaa, rytmikästä, brutaalia, koneistettua, sekä hieman melodista "progressiivista death metallia", samoilla periaatteilla toimii myös "Digimortal"-levy, joten ei siis mitään uutta taivasalla.. tai kylläpäs! Edellisellä levyllä niitä korkealta laulettuja osioita oli periaatteessa jokaisessa biisissä, paitsi yhdessä; "Edgecrusher":issa nimittäin. Nyt asiat ovat siltä puolelta aivan toisin, sillä nyt niitä osioita on käytetty paljon harkitummin, eikä joka kappaleesta todellakaan löydy näitä joidenkin ihmisten "päivän pilaajia". Olihan se aikamoinen "shokki" ensimmäistä kertaa "Obsolete"-levyä kuunnellessa, mutta se siitä. Muuta jäynää tässä levyssä on se, että kestoa on 43 minuuttia, kannet ovat futuristiset, sekä tyylikkäät ja mikä hienointa(!?) levyllä on vasta-vierailulla Cypress Hill, heh...
Levy käynnistyy jo "vanhalla tutulla" - "What Will Become":lla, joka on soundillisesti aivan eri maailmasta, kuin edelliset FF-äänitykset. Soundi on muheampi, jyräävämpi, sekä muutoinkin paljon asenteellisempi, tästä syystähän ne high-vokaloinnit ovatkin jääneet enemmän taka-alalle. Soittotaidoiltaan koko yhtye on kehittynyt aivan v*tusti, näiden kolmen vuoden aikana, Raymond Herreran tykitys on jotain aivan järjetöntä, muttei tässä Gene Hoglania vieläkään pyöritellä. Burton C. Bellin lauluääni on kaikin puolin tällä hetkellä, elämänsä kunnossa. Fear Factoryn "Cars"- biisistä tuttua synistia, jonkanimeäenmuista on myöskin käytetty tällä levyllä jonkin verran ja ihan kivoja tekno-viboja sieltä seasta löytyneekin! Kappale "Damaged" on varsin tuttua ja turvallista FF-mäiskettä ja irtoaapas biisin loppupuolella myös korkealta laulettujakin kohtia tai pikemminkin KOHTA :-)
"Digimortal":in aloittaa hyvin kipeältä kuulostava murjaisu ja Herreran hervoton rytkytys, biisi on kuitenkin sitä "kauniimpaa" FF:ää, koska korkealta laulettua materiaalia kappaleesta löytyy ehkä levyn eniten, periaatteessa homma "Digimortal"-kappaleessa toimii niin, että välillä murjotaan ja välillä kiljutaan, hieman tyyliin "Shock", mutta soundeiltaanhan levyt ovat todella, todella kaukana toisistaan. "No One" on mainittava yhtenä levyn parhaimmista räpellyksistä, Herreran rytmi-sektiot todellakin iskevät ja lujaa, heti introsta lähtien! Muutoinkin biisin brutaali ote ja asenne on varsin tarttuvaa meininkiä. Mutta kas kummaa Fear Factory tekee paluun "Demanufacture"-levylleen ja jatko-osa kappaleelle "New Breed" on valmis; "Linchpin". Hieman tekno-jump-jump-utuksella toimiva biisin retku on varmasti loistava valinta illan hitaaksi disco-illoissa. Ja paskat! Samaa rytkettä on tämäkin kappale.
Tällä hetkellä kohutuin ja ehkäpä jopa levyn paras kappale "Invisible Wounds" on todellakin jotain kaunista, mahtavaa ja hyvää tavaraa! Tähän mennessä varmasti Fear Factoryn kaunein ja melodisin biisi, eikä melodisuutta olla tässä tapauksessa väännetty edes täysin laulupohjalta! Mutta onneksi... tämäkin biisi "suuttuu" ja rytkyttää niin, että mahanpohjassa tuntuu ja potkii! Tässä on sitä tunnelmaa, mitä myös joskus aikoinaan sata vuotta sitten koimme, esim. kappaleessa "Unforgiven". Myös "Acres of Skin" on sitä progressiivista metallia parhaimmillaan, ja mikä hienointa tästäkin kappaleesta löytyy ihka aitoja melodioita. Tosin Fear Factory pärjäisi kyllä vallan mainiosti vaikkapa täysin ilmankin melodioita.
Song 8: "Back the Fuck Up" on sitten sitä RÄPPIÄ. Niin totta tosiaan, viimeisimmällä Cypress Hill-levyllähän oli vierailijoina poitsuja Fear Factorysta ja nyt sitten B-Real ja kumppanit ovat päättäneet osoittaa tribuuttia yhdelle lempi-yhtyeistään soittamalla heidän levyllään. No, "Back the Fuck Up" on sitä, mitä odottaa saattaakin, eli Fear Factory tykitystä, mutta hieman erilaisilla vokaloinneilla. Ihme kyllä homma toimii todella hyvin! Niin, että back the fuck up sinäkin vaan siellä, niin juuri sinä siinä!
Mieleen tuli myös sellainen tosiasia, että musiikillisestihan tämä kyseinen plätty on kaikkien aikojen monipuolisin FF-levy ja sekin tietysti vain positiivista, kuinkas muuten. Levyn Top3-kastiin pääsee myös biisi "Byte Block", eipä biisi nyt mitään ihmeellistä taikka uutta tarjoa Fear Factorya kuunnelleille, mutta mikäs siinä on tykittäessä. Ja samoin homma on muuten kappaleessa "Hurt Conveyor", joka on ehkäpä levyn nopein ja tekno-vaikutteisin, syna-efektit ovatkin todella nameja, naminami! Eivät biisit nyt kovinkaan kaksisia ole, mutta kyllä kun levyn junttaa menemään läpi parikymmentä kertaa putkeen, niin eiköhän ne siinä aukea kuuntelijalle.
Levyn ensimmäiset 10 biisiä kuunneltuani olin todella ihmettynyt; eikö levylle todellakaan olla laitettu sitä "hidasta"-humina biisiä!? Pettymyksen koin jälleen kerran: "Never End". Bändi ei todellakaan malta olla laittamatta noita hieman mauttomia biisejä levyjensä loppuun, mutta onneksi sentään kappaleena tämä toimii paremmin, kuin "Demanufacture" & "Obsolete"- levyn päätös-kappaleet yhteensä. Kyllä Fear Factory hyvän levyn ulosti jälleen kerran, ei mahda mitään. Huonoja puolia levyllä ei kovinkaan paljoa ole, viimeisen biisin heikkous oli jo odotettavissakin, joten pettymyksenä sekin oli varsin pienoinen. Jokatapauksessa en näe yhtään hyvää syytä sille, miksi Fear Factory tällä "Digimortal"-pläpyskällään tekisi sen lopullisen läpimurtonsa, jos se ei sitä tehnyt vielä (klassikko) "Demanufacture"-levylläänkään, puolivuosikymmentä sitten... nyttemminhän FF on hajonnut, ja sehän vasta harmittaa! Mutta jatkoa luvassa, tavalla tai toisella.. -tony
Songlist:
1. What Will Become
2. Damaged
3. Digimortal
4. No One *
5. Linchpin
6. Invisible Wounds *
7. Acres of Skin
8. Back the Fuck Up (Feat. Cypress Hill)
9. Byte Block *
10. Hurt Conveyor
11. (Memory Inprints) Never End
Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Roadrunner
Levyn kesto : 43 minuuttia
* = Song highlights
Soittajat:
Dino Cazares - ENERGIZED RIFF TRAUMATIZER
Burton C. Bell - RESONATING BIODROID
Raymond Herrera - AUTOMATED RHYTMIC ATTACKER
Christian Olde Wolbers - SUBSONIC ASSASSIN AN AUXILIARY RESONATOR
Sulje ikkuna!