Lullacry : Be My God (2001)
Ole miun Jumala. No, jos Lullacryn vokalisti Tanya soisi olevan minun jumala, niin kyllähän se kävisi. Älkää välittäkö, voin jo tähän arvostelun alkuun sanoa, että on aivan turha odottaa puolueetonta arvostelua Lullacryn uutukaisesta, sillä olen aivan hurmoksessa tähän blondi-jumala-namu, Tanyaan (joka komeilee hienosti myös kannenkuvassa keskisormi pystyssä ;-)! Näin hurmoshenkisestä alusta onkin hyvä aloittaa arvostelu...
Spinefarm:han julkaisee about joka kesä yhden sellaisen albumin, jota ei todellakaan voi missata, esim. viime vuonna tuli Charonin aivan jumalainen "Tearstained" ja nyt tänä vuonna vuorossa on Lullacry. En nyt tarkoita sitä, etteikö joku To/Die/For (Tanya myös taustalaulajana "Epilogue":lla) olisi hyvä, mutta 1 julkaisu on aina ylitse muiden ja se on nyt tämä; "Be My God" by: Lullacry! Jo edellinen albumi osoitti sen, että tällä bändillä on edellytykset vaikka kuinka suureen menestykseen heavy-piireissä, jos vain siihen halua löytyy. Hieman hapuilevaa oli kuitenkin vielä edellisen albumin matsku, eikä millään tavoin edes verrattavissa tämän uudemman albumin murskaavaan voimaan. Jo sanomattakin on selvää, että Tanya on tämän yhtyeen keulakuva ja jokaisen teini-hevipojun unelma, puhumattakaan itse laulutaidoista, mutta sekään ei ole vielä koko totuus, sillä kyllä Lullacry on kokonaisuutena aivan verraton omassa luokassaan, eli soittotaitoa löytyy sitten vaikka millä mitalla! Erikseen täytyy myös mainita levyn melodisuus, jonka voima iskee turpiin, kuin tuhat pikku-Tanyaa!
Ja kappaleet. Niitähän näyttäisi olevan mukiinmenevän yhdentoista biisin verran, eikä yhtäkään biisiä ole moittiminen, eikä levy rupea maistumaan paskalle, vaikka sitä kuinka paljon kuuntelisi. Yhtään varsinaista "tekemällä tehtyä" hittiä ei onneksi levyltä löydy ja sen huomaa ja kuulee erittäin miellyttävällä tavalla, koska levyn jaksaa kuunnella alusta loppuun, sen 43 minuuttisensa. Levyllä on tasapainoiteltu Lullacryn kauniimpaa ja rujompaa puolta varsin ennenkuulemattomalla tavalla, ja hyvä niin. Mutta onhan se toki niin, että kyllä tältäkin levyltä pari biisiä nousee ylitse muiden, nimittäin "Without the Dreamer", jonka nopeampi rumpukomppi iskee jalat alta ja potkaisee pään irti. Ja myös "Into Your Heart":in uskomaton jylhyys ja kauneahko melodisuus iskee aivan älyttömällä tavalla. On se Tanya mahtava laulaja. Ei ole myöskään syytä väheksyä levyn aloittavia kappaleita "Embrace Me", sekä "Be My God"-nimikkobiisiä. "Embrace Me" esittelee Lullacryn erittäin roisin kuuloisena heavy-rock yhtyeenä, jota se myös onkin, osittain. Nimikko-kipale onkin jo paljon hitaampaa ja raskaampaa tavaraa, kuin levyn aloittava biisi, mutta sekin omaa hienoja koukkuja ja nopeita kohtia.
Aivan, koukut.. niitä tämä levy omaa ja aivan h--vet-n paljon, ja nehän ovatkin tämän levyn piste i:n päälle! Hienoa on myös kuulla se, että Lullacry osaa todellakin vetää kaikenlaisia biisejä, kuten esim. "Trust"-kappale todistaa. Kertosäe on aivan uskomaton, nopeahko heavy-rock soitanto puree ja Tanyan vokaali-suoritukset ovat jo aivan yli-hekumaanista tasoa. Ei, perkele.. Jos, tai pikemminkin, KUN Lullacry tästä vielä kehittyy eteenpäin, niin johan on markkinat. Ja kyllähän sen kuulee, ettei Tanyakaan ole yhdessä yössä tuota ääntänsä saanut kuulostamaan halutulta tavalta, ja kuten Soundin haastattelussakin, hän mainitsi, että voisi olla vaikka pop-yhtyeen laulajana, koska hän on harjoitellut laulamista sen verran paljon.
Niin, kuten jo tuossa mainitsinkin, levyllä ei ole yhtikäs yhtään turhaa biisiä ja biisit, kuten "Pain, Walk With Me" ja "I Don't Mind" tasapainottavat toinen toistaan, eikä kumpikaan kappaleista edes edusta levyn raskaampaa puolta. Ja kun nyt tuli taas mainittua tuo raskaampi puoli, niin aivan klassikko-vedätys on myös kappale "Damn You", levyllä useampaankin kertaan kuultu kitaravingutus on kyllä varsin nautinnollista kuultavaa, eikä se soundi ole todellakaan mitään The Flaming Sideburnsin kaltaista rokkia (vaikkakin loisto-yhtye sekin). Viimeiset kolme kappaletta, joiden nimet on kuin suoraan pöllitty joistain AC/DC:n levyjen kappaleiden nimistä, edustavat kukin omalta osaltaan Lullacryn tasokasta ja tanakan varmaa tykitystä. Enkä nyt rupea kappaleita erikseen hehkuttamaan, sillä koko levy on sen hehkutuksen arvoinen, jo yksin kansikuvan takia! Mutta mainittakoon nyt sen verran, että viimeinen biisi "Firequeen" on levyn ehdoton slovari, mutta omalaatuisella ja jylhäisellä, Lullacrymäisellä tavalla. Eipä tästä paljoa muuta sanottavaa ole. Suomi on saanut taas uuden heavy-ylpeyden aiheen, josta tulemme kuulemaan varmasti vielä paljon vastaisuudessakin. Älä siis kävele tämän levyn ohi, kun sen satut jossain bongaamaan. Tämän jo-menneen kesän ehdoton heavy-ostos! "On se Tanya mahtava laulaja"... -tony
Songlist:
1. Embrace Me
2. Be My God
3. Without the Dreamer *
4. Into Your Heart *
5. Trust
6. Pain, Walk with Me
7. I Don't Mind
8. Damn You
9. Bonfires of Time
10. Thorn of the Rose
11. Firequeen
Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : Spinefarm Records
Levyn kesto : 43 minuuttia
* = Song highlights
Soittajat:
Tanya - VOCALZ
Sami - GUITARZ
Sauli - GUITARZ
Heavy - BAZZ
Jukka - DRUMZ
Sulje ikkuna!