Ruotsalais/norjalais-nelikko Clawfinger on vihdoin ja viimein saanut kauppojen hyllyille, tuskallisten myöhästymisien jälkeen, heidän neljännen täyspitkä-albuminsa "A Whole Lot of Nothing". MNW Records voisi kyllä katsoa itseään peiliin, sillä homma on mennyt aikamoiseksi pelleilyksi, ainakin siellä Ruotsin MNW:n päässä, itseasiassa MNW luovuttikin koko homman ja lisensoi koko paketin suurelle firmalle; BMG:lle, joka ilmeisesti arvostaa Clawfingeria hieman enemmän.No, työtähän hekin vain yrittävät tehdä. Edellisestä albumistahan kerkesikin vierähtää mukavat nelisen vuotta. Kolmeen edelliseen albumiin on otettu kaulaa, ja musiikki on saanut hieman uusia ulottuvuuksia siinä sivussa. Itseasiassa homma on mennyt hieman kaupallisemmaksi kuin aikaisemmin, sekä uhoamis-osasto on kappale määrissä tippunut lähestulkoon nollaan, harmi juttu, sillä juuri ne Clawfingerin kovimmat hitit ovat olleet "toistamis/uhoamis"-biisejä tyyliin; "Nigger", "Pin Me Down" ja "Biggest the Best". Aika klassikko-revityksiä jok'ikinen! Vaikka tyylillisesti ollaankin menty kaupallisempaan, jälki on edellisiä levyjä laadukkaampaa, ja näinollen musiikki on saanut myös uutta pontta ja potkua persuuksiinsa. Kun "Clawfinger"-albumilta kuunteli vain niitä hittejä, "A Whole Lot of Nothing" toimii kokonaisuutena niiden edestä, ehkä jopa paremminkin. Ja mitä enemmän levyä on kuunnellut, sitä enemmän niitä helmiäkin on löytynyt...
Eli, jos et vielä tiennyt, niin Clawfingerin tyyliksi voitaisiin pistää industrial-metal, hienoisin räp-maustein. Nyt mukaan on tullut enemmän vaikutteita popista, sekä disco-musiikista. Mutta Rammstein-tyyliset metalliriffit ottavat kyllä paikkansa, jos biisit alkavat kuulostamaan liian hempeiltä. Clawfinger:hän muuten toimi tuossa hiljattain myös Rammsteinin lämppäri-yhtyeenäkin, meillä Suomessa. Ensimmäisenä levyssä pistää kyllä silmään, ehkäpä laajin koskaan tehty kansikuva. Kannessa näkyvä kuva on itseasiassa kuudes strippi kaikenkaikkiaan kahdeksasta kuvasta. "Laajennetussa" kansikuvassa on kyllä ideaa ja huumoriakin, kuvista löytyy suorastaan hilpeitä juttuja, joka paikassa mukamas Clawfingerillä sormensa pelissä, kaupungista löytyy mm. ClawfingerBeer-baari, Clawnews-lehti, sekä tv-sarja Claywatch ja kaiken kukkuraksi vielä "Clawfinger is the new god" mainos löytyy Clawfinger-hotellin vastakkaisesta rakennuksesta. Sarkasmia parhaimmillaan tai sitten pahimmillaan.
Vaikeinta on kuitenkin itse levyn analysointi, vaikka levy on tullutkin kuunneltua yhteensä noin toistakymmentäkin kertaa. Levyn kestokin on ihan sopiva, kyllä tätä hieman yli kolmen vartin ajan jaksaa kuunnella mitenpäin vain! Levy kuitataan kuitenkin jokatapauksessa käyntiin helpoimmilla kappaleilla, ensimmäisenä siis "Two Steps Away", jonka jyräys-riffi kuulostaa sopivan maukkaalta. Vokaloinnin suhteen ei juurikaan ole tapahtunut muutosta suuntaan taikka toiseen, paitsi räppiä on ehkä hitusen enemmän tällä levyllä, mutta nämä kohdat menevät kyllä ohi korvien nopeasti, ellei niihin erikseen kiinnitä huomiota. Nu-metalliksi Clawfingeriä ei kuitenkaan kannata mieltää, sen voin sanoa. Omalaatuisuus on nimittäin Clawfingerin kovimpia valttikortteja. Kakkoskipaleena, luultavasti monille tuttu "Out to Get Me", joka on onnistuneimpia kappaleita koko levyltä, hittisingle on jopa saanut mukavasti radio-aikaakin ja muistaakseni tyylikkään promovideonkin. Biisihän on aika simppeli, joka nojautuu pitkälti kertosäkeeseensä, junttaus-riffeihin ja kone-efekteihin. Mutta uhoamis-vimmaa biiseissä ei ole, edellisten hittien tyyliin.
"Nothing Going On" levyn toinen hitti, josta siitäkin promovideo. Ovat tainneet pojat innostua noista videoista vähän enemmänkin. Kappaleena tämä raita on edellistä kierompi, raskaampi ja paljon enemmän koukkuja omaavampi. Kitaratyöskentelyä täytyy kyllä ihailla, sillä kitarat pörisevät ja surisevat niin Maija Mehiläismäisellä tavalla, ettei juuri paremmalta voisi enää kuulostaa. Kertosäkeisiinkin on ilmiselvästi panostettu entistä enemmän. Nelosbiisistä eteenpäin levyltä rupeaakin löytymään niitä vaikeammin avautuvia biisejä, jota pidän hyvänä juttuna. "Kiireellisimmille" kuuntelijoille löytyvät levyn kolme ensimmäistä raitaa ja vaativimmille rokkaajille levyn täydellinen avautuminen on lähes haaste. Kappaleet ovat psykedeelisiä, melko rauhallisia ja paljon erilaisia efektejä omaavia teoksia. Esim. "Confrontation" sisältää melkoisen määrän tekno-efektejä ja kutkuttavia hetkiä muutenkin.
"Evolution" on levyn ensimmäinen melkein kokonaan hidas veisu, ainoastaan kertsi vedetään vähän rankemmin. Kappaleesta löytyy myös vieraileva laulajakin, nimeltään Henrik Batte Ohlsson. Joku mr. neverheard siis. Muutaman kerran levyn revittäneenä, ei voi olla huomaamatta myös kappaleen "Don't Look at Me":n loistavuutta, biisi on kyllä oikeasti niin ihmeellinen, ettei sitä voi sanoin selittää. Tämän perään todella loistava "Simon Says", joka on kokonaan melodinen ja hidas tunnelmallinen raita. Edellisellä levyllähän ei juuri ollut kuin yksi hidas, joka oli oikeastaan aika surkea, mutta tämä kyllä paikkaa Clawfingerin hitaiden biisien paikkaa olemalla levyn parhaita biisejä. Eikä se konetaustakaan juuri jaksa huolettaa...
Clawfingerin entisiä uhoamis-biisejä ollaan yritetty lämmitellä hieman raidassa "Burn in Hell", ei nyt sentään ihan "Biggest the Best" 2:nen, mutta vähän sinnepäin. Aika yksinkertainen, mutta iskevä biisi. Levyä nyt enemmän kuunnelleena "I Close My Eyes" on noussut myöskin hiljattain esille; juuri näin tehdään hyviä industrial-metal biisejä! Levyn heikointa kastia on kipale "Revenge", sekä levyn päättävä laina-kipale "Vienna", joka ei oikeastaan ole edes huono biisi, ei vain meinaa sopia yhtään tälle levylle. Ehkä vähän liian siirappinen soundimaailma tälle levylle, tai jotain sinnepäin. Kappaleista, joista en ole mitään maininnut ei nyt ole niin erityistä sanottavaa, ne kun ovat aika perusbiisejä, tosin "Paradise" näistä jaksaa miellyttää eniten.
Niin, loppujen lopuksi voisin väittää tätä levyä yhtä hyväksi kuin edellinenkin, hieman kyllä harmittaa, että se täydellinen sekoilu ja uhoamis-vimma on nyt lähes tyystin kadonnut, Clawfingerin etsiessä sitä omaa valtavirta-kanavaansa. Uskon kuitenkin vankasti siihen, että Clawfinger työstää vielä useammankin laadukkaan lättysen tämänkin jälkeen.. -tony
Songlist:
1. Two Steps Away
2. Out to Get Me *
3. Nothing Going On *
4. Are You Man Enough
5. Confrontation *
6. Evolution
7. Don't Look at Me
8. Simon Says
9. Burn in Hell
10. I Close My Eyes
11. Paradise
12. Revenge
13. Vienna
Sekalaista tietoa levystä:
Levy-yhtiö : BMG
Levyn kesto : 48 minuuttia
* = Song highlights
Soittajat:
Zak Tell - VOCALS
Bård Torstensen - GUITARS
Jocke Skog - KEYBOARDS, GUITAR, BASS
Erlend Ottem - GUITARS
Sulje ikkuna!