SIKAMAISTA TOUHUA
Meksiko City:
lääkäri raportoi BBC:lle
"Työskentelen
lääkärinä yhdessä Meksiko Cityn suurimmista sairaaloista ja on surullista
todeta tilanteen karanneen käsistä. Lääkärinä ymmärrän, ettei media aina
raportoi totuutta. Viranomaiset jakoivat rokotteita sairaalan henkilökunnan
keskuudessa tuloksetta, sillä kaksi sairaalassa harjoittelijana työskennellyttä
kollegaani kuolivat sikainfluenssavirukseen alle kuudessa päivässä, huolimatta
siitä, että he olivat saaneet rokotteen. Virallinen kuolleiden määrä on
kaksikymmentä, todellinen luku on lähempänä kahtasataa. Ymmärrän, että meidän
pitää välttää paniikkia, mutta totuuden kertominen voisi olla hyödyllisempää
nyt, jotta voisimme pelastaa enemmän henkiä." – Yeny Gregorio Dávila, Mexico City
Sikainfluenssan
on todettu olevan uusi sekoitevirustyyppi, joka koostuu ihmis-, lintu- ja
sikaviruksista. Merkillistä kyllä, yhtään A-H1N1 eli sikainfluenssatapausta ei
ole kuitenkaan löydetty sioista.
Ebola-virusta
sekä HIV/Aids-uhreja Afrikassa tutkinut Yhdistyneiden Kansakuntien johtava
tiedemies totesi, että sikainfluenssa, H1N1 -virus, omistaa tiettyjä piirteitä,
jotka osoittavat sen olevan valmistettu keinotekoisesti, bioterrorismiaseeksi.
Fort Dedrick,
USA:n Armeijan Lääkeyksikkö (jonka työntekijää syytettiin Anthrax- iskuista)
joutui taas epäilyjen kohteeksi sikainfluenssaviruksen levittämisestä, kun
rikollistutkijat aloittivat tutkimuksen puuttuvista virusnäytteistä Fort
Dedrickissa. Frederick News raportoi tutkimuksesta, jonka mukaan Yhdysvaltain
armeijan johtavasta bioaselaboratoriosta puuttuisi näytteitä, joita ei ollut
listattu inventaarioon. Samalta tutkimuslaitokselta sai alkunsa
sikainfluenssaepidemia Yhdysvalloissa vuonna 1976. Presidentti Gerald Ford
julisti tuolloin kansallisen rokoteohjelman virusta vastaan, minkä seurauksena
yli 500 henkilöä sairastui ja 30 kuoli saatuaan rokotteen. Rokoteohjelma
lopetettiin pian sen jälkeen.
Aikaisemmin
keväällä yhdysvaltalainen Baxter International lääkeyhtiö lähetti
lintuinfluenssaa sisältäviä saastuneita rokotteita 18 maahan, myös Eurooppaan.
Baxter kieltäytyi kommentoimasta, miten virus oli päätynyt rokotteisiin.
Skandaali paljastui, kun tshekkiläinen laboratorio testasi rokotetta näädillä,
jotka kaikki kuolivat saatuaan rokotteen. Tshekkiläinen media raportoi
tapauksesta syyttäen Baxteria tahallisesta rokotteiden saastuttamisesta. Jos
rokotteet olisivat päätyneet markkinoille Euroopassa, miljoonia ihmisiä olisi
saattanut menehtyä lintuinfluenssaan. Nyt sama lääkeyhtiö on kehittämässä
rokotetta sikainfluenssaan. Maailman terveysjärjestö WHO tutkii yhä Baxterin
rokoteskandaalia.
Onko mahdollista, että puuttuvat virusnäytteet Fort Dedrickista
olisivat päätyneet Baxterin käsiin? Baxter kehittää rokotteita bioterrorismin
vastaiseen sodankäyntiin.
Fort Dedrickin
laboratorioissa tutkitaan samoja viruksia, joille Baxter kehittää
rokotteita.
Vuonna 2005 tiedemiehet julkistivat herättäneensä henkiin vuoden 1918
"Espanjan" influenssaviruksen, jonka on arvioitu tappaneen lähes 100
miljoonaa ihmistä. Tämä virus sai alkunsa Kansasissa, Yhdysvalloissa armeijan
tukikohdassa ensimmäisen maailman sodan aikaan ja oli maailman tuhoisin
bioaseohjelma. Virus levisi pakollisen sotilailta vaadittavan rokotteen mukana.
Geenitutkimukset ovat osoittaneet vuoden 1918 influenssaviruksen olevan lähes
identtinen lintuinfluenssaviruksen kanssa. Tämä herättää kysymyksiä sekä
modernin lintuinfluenssan että sikainfluenssaepidemian alkuperästä.
Kari Otava
27.4.2009
Mexico City
Referenssit:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/talking_point/8018428.stm
http://www.infowars.com/is-swine-flu-a-biological-weapon/
http://www.maebrussell.com/Health/CIA%20Pig%20Virus.html
http://www.naturalnews.com/025760.html?digg=true
http://www.fredericknewspost.com/sections/news/display.htm?StoryID=89293
http://www.abc.net.au/news/newsitems/200510/s1475608.htm
http://www.infowars.com/swine-flu-in-mexico-the-new-bird-flu/
The Sunshine Project,
Lethal Virus from 1918 Genetically Reconstructed:
US Army scientists create
‘Spanish Flu’ virus in laboratory - medical benefit questionable,
9 October 2003, accessed
at http://www.sunshine-project.org/publications/pr/pr091003.html.