Eriarvoisuuden kasvu yhteydessä EU-jäsenyyteen

Eriarvoisuus ihmisen välillä ja maan eri alueiden välillä on kasvanut.

Syyt ovat perin yksinkertaisia. Ne ovat harjoitetussa politiikassa.



Peruspalvelujen alasajon taustalla ovat 1990-luvun lopulla tehdyt kuntien valtionosuuksien leikkaukset ja valtion vetäytyminen vastuustaan palvelujen järjestämisessä. Veronalennuksilla on lisätty tuloeroja ja siirretty maksurasitusta pienituloisille.

Alueellisen eriarvoisuuden taustalla on mm. se, että Suomi on EU:n jäsenenä luopunut omasta itsenäisestä aluepolitiikasta ja maatalouspolitiikasta.

Keskittymiskehitys on EU-johtoista, mutta kotimaisten päättäjien innolla toteuttamaa.

Pohjoismaisesta hyvinvointimallista otetaan maailmalla yhä oppia, mutta EU-Suomessa yhteisvastuuseen perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa tuhotaan hartiavoimin. Kun tiedetään, että EU on suuryritysten ohjaama harvainvalta, eivät sen politiikan tulokset ole yllätys. Yhtiövalta ajaa omiensa asiaa.

Vieläkin on paljon pelastettavaa ja uudelleen rakennettavissa. Suomalaisten enemmistö haluaisi turvata peruspalvelut kaikille ja vähentää eriarvoisuutta.

Itsenäisyyspuolueen mielestä kansan tahdon pitäisi toteutua. Kun ns. edustuksellinen demokratia on muuttunut näennäisdemokratiaksi, tarvitaan suoraa demokratiaa. Kansaa on kuultava kunnallisissa ja valtakunnallisissa kansanäänestyksissä.

Muutoksen tekeminen jää kansalle. Nykyiset vallanpitäjät eivät ole muutosta tekemässä. Heidät on siis vaihdettava, kun muutosta halutaan.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
p.0400 565 366