YLE: uutiset Torstaina 6.2.2014 iltapäivällä tiesivät

kertoa seuraavaa:

 

TYÖTTÖMYYSKORVAUKSISTA

1. korvaussumma ennätyksellisellä tasolla

2. nyt on otettava käyttöön otettava ns. Emu-puskurirahaston

    700 miljoonaa euroa, josta suurin osa tulee siis käyttöön

3. lisäksi tullaan tarvitsemaan lainaa

4. samalla työttömyyden seurauksena rahastojen sisään tulevat

    maksut hiipuvat ja vuoden 2014 aikana palkkasumma supistuu

 

Samalla Taloussanomista eilen poimittua:

 

SUOMEN LUOTTOLUOKITUKSESTA

Suomi on toisin kuin muut maat maksanut luottoluokituksesta !?

 

 

>>> ELI SEURAAVAKSI TYÖTTÖMÄT EIVÄT SAA KORVAUKSIA

JOSTA PUOLESTAAN SEURAA …

 

Voi h…




Taloussanomien kirjoitus Näpit irti eläkkeistämme.  





Direktiivi on aliste. EU määrää, Suomi alistuu. Itsenäisyys Suomessa = Saamme päättää MITEN toteutamme määräyksen, kunhan se on tehty sille määräättyyn aikaan mennessä. Meillä ei ole ainuttakaan syytä olla eroamatta EU:sta




http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2014/01/24/napit-irti-elakkeistamme-eu/20141205/12