EY:N
KOMISSION LAUSUNTO SUOMEN JÄSENYYSHAKEMUKSESTA 4.11.1992
(Ulkoasiainministeriössä laadittu epävirallinen
suomennos)
(Eurooppa-tietoa 129/1993 I painos)
Julkaisija:
Ulkoasiainministeriö
Paino: Ulkoasiainministeriö / 1993
Lukijalle:
Ulkoasiainministeriön
lehdistö- ja kulttuuriosaston Eurooppa-tiedotuksen
yksikön
tehtävä on tiedottaa Euroopan yhdentymisestä.
Eurooppa-tiedotuksen
tavoitteena on monipuolinen
tiedonvälitys ja laaja keskustelu, joiden
tuloksena kansalaiset
voivat luoda omakohtaisen
mielipiteensä
Suomen
mahdollisesta jäsenyydestä Euroopan yhteisössä.
Suomi
haki EY:n jäsenyyttä maaliskuussa
1992. Marraskuussa
1992 EY:n komissio antoi
lausuntonsa
Suomen jäsenyyshakemuksesta. Jäsenyysneuvottelut alkoivat
helmikuussa
1993.
Kokonaisuudessaan
komission
lausuntoon sisältyy myös liitteitä, joita ei tässä tilanpuutteen
takia julkaista. Liitetekstit on saatavilla
Eurooppa-tiedotuksesta.
toukokuussa
1993 (Eurooppa-tiedotus).
Esipuhe
1.
Suomen
jäsenyyshakemusta
tutkitaan ajankohtana, jolloin myös
useita muita jäsenyyshakemuksia on
käsiteltävänä. Näihin
kuuluvat hakemukset
kolmesta muusta EFTA-maasta: Itävallasta, Ruotsista ja Sveitsistä.
Komissio
on antanut lausunnon
sekä Itävallan että Ruotsin jäsenyyshakemuksista
ja valmistelee parhaillaan lausuntoa Sveitsin
jäsenyyden
seurauksista.
2.
Lissabonin
huippukokouksessa 26.-27.6.1992 käsiteltiin laajentumiskysymystä
komission esittämän
raportin (Europe and the challenge of enlargement, Brussels 24.6.1992
[Bulletin
of the European Communities
- supplement
3/92]) pohjalta.
Tässä yhteydessä huippukokous arvioi, "että ETA- sopimus oli tasoittanut tietä laajentumisneuvottelujen aloittamiselle tarkoituksena saattaa ne varhaisessa vaiheessa loppuun Euroopan Unionin jäsenyyttä hakevien EFTA-maiden kanssa".
Huippukokous
pyysi yhteisön toimielimiä nopeuttamaan tarvittavia valmistelutöitä
ripeän edistymisen varmistamiseksi, ml. Euroopan Unionin yleisten
neuvottelupuitteiden valmistelu Edinburghin huippukokousta varten.
Viralliset neuvottelut aloitettaisiin välittömästi sen jälkeen,
kun sopimus Euroopan Unionista olisi ratifioitu ja olisi päästy
sopimukseen Delors II - paketista.
Neuvosto
vahvisti tämän 5.10.1992 pidetyssä kokouksessa.
3. Valmistellessaan tätä lausuntoa komissio on olettanut joulukuussa 1991 pidetyn Maastrichtin huippukokouksen johtopäätösten mukaan, että liittyminen tapahtuu Maastrichtin sopimuksen artiklan 0 mukaisesti Euroopan Unioniin, jota luonnehtivat talous- ja rahaliiton perustaminen, mikä sisältää lopuksi yhteisen valuutan, yhteisen ulko-ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpano, mikä mahdollisesti sisältää yhteisen puolustuspolitiikan muodostamisen ja aikanaan saattaisi johtaa yhteiseen puolustukseen, Euroopan Unionin kansalaisuus- käsitteen käyttöönottaminen, läheisen yhteistyön kehittäminen sisä- ja oikeusasioissa sekä taloudellisen ja sosiaalisen koheesion(=yhteenkuuluvuuden) vahvistaminen.
4.
Lissabonin huippukokous päätyi myös johtopäätökseen, että
"neuvottelut jäsenkandidaattien kanssa käytäisiin
mahdollisimman suuressa määrin rinnakkaisesti, mutta kuitenkin
siten, että jokaista jäsenyyyshakemusta käsitellään omana
tapauksenaan". Tämä tulee olemaan erityisen tärkeä
EFTA-
maiden
kohdalla; ei ainoastaan artiklan 0 perustamissopimuksiin
edellyttämien muutosten takia, vaan myös useiden neuvotteluissa
esille tulevien kysymysten samankaltaisuuksien vuoksi.
Johdanto
1.
Suomen tasavallan presidentti, tohtori Mauno Koivisto ja Suomen
pääministeri Esko
Aho
esittivät 18.3.1992 Euroopan Yhteisöjen neuvostolle Suomen
tasavallan jäsenyyshakemuksen Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön
(ECSC), Euroopan talousyhteisöön (EEC) ja Euroopan
atominenergiayhteisöön (EAEC).
2.
Kokouksessaan 6.4.1992 neuvosto päätti aloittaa hiili-ja
teräsyhteisösopimuksen artiklan 98, Euroopan
talousyhteisösopimuksen artiklan 237 ja
atomienergiayhteisösopimuksen artiklan 205 mukaisen menettelyn.
3.
Samoin kuin Ruotsin jäsenhakemuksesta antamassaan lausunnossa,
komissio on nojautunut tulevan Euroopan Unionin
yhteisölainsäädäntöön.
Analyysi kohdistuu niihin sektoreihin, joita ETA-sopimus ei kata tai kattaa vain osittain. Lisäksi komissio on, pyrkiessään reagoimaan Lissabonin huippukokouksen pyyntöön valmistelujen nopeuttamisesta, keskittänyt analyysinsä niihin asioihin, joihin jäsenyyden vaikutukset kohdistuvat eniten ja jotka todennäköisesti muodostuvat tärkeimmiksi keskustelun aiheiksi jäsenyysneuvottelujen yhteydessä.
4.Lausunnon
valmisteluaikana komissio sai runsaasti tietoja Suomen tilanteesta
Suomen viranomaisilta, joiden kanssa komissiolla on ollut läheiset
yhteydet, erityisesti Suomen EY-edustuston välityksellä.
Yhteisön
ja Suomen väliset tähänastiset suhteet
1.
Suomen geopoliittinen asema (viitataan ulko-ja
turvallisuuspolitiikkaa koskevaan
jaksoon) ja historialliset
kokemukset johtivat sen useiden vuosien ajan toisen maailmansodan
jälkeen harjoittamaan varovaista politiikkaa suhteessa
Länsi-Euroopan integraatioon ja kehittämään
puolueettomuuspolitiikan, joka tähtäsi suurvaltojen välisten
konfliktien ulkopuolella pysymiseen.
Näissä puitteissa Suomi kehitti käytännön, jonka mukaisesti suhteita itään ja länteen kehitettiin huolellisesti ja tasapainoisesti.
Tärkeä osa tässä oli ystävällisten suhteiden ylläpitämisellä Neuvostoliittoon vuonna 1948 tehdyn ystävyys-sopimuksen pohjalta. Tämä sopimus kumottiin virallisesti vasta tammikuussa 1992 samalla, kun allekirjoitettiin Suomen ja Venäjän välinen (ETYK-tyyppinen) sopimus.
Suomi tuli useaan otteeseen myöhään mukaan Länsi-Euroopan integraatiota koskeviin aloitteisiin sodan jälkeisen kauden ensimmäisinä vuosina.
Vasta liityttyään YK:hon ja pohjoismaiseen yhteistyöhön v.1955 Suomi alkoi asteittain kehittää rooliaan kansainvälisessä yhteistyössä, erityisesti Euroopassa.
2.
Kun Euroopan vapaakauppaliitto (EFTA) luotiin 1960, Suomi ilmaisi
toiveensa luoda yhteys liittoon
ilman
täysjäsenyyttä. Neuvottelut aloitettiin helmikuussa 1961.Ne
johtivat Suomen
tasavallan ja EFTAn
jäsenvaltioiden välillä Helsingin sopimuksella maaliskuussa
1961 perustettuun liittoon, joka tuli voimaan 25.6.1961. Suomi jäi
liitännäisjäseneksi EFTAan 1.1.1986 asti, jolloin siitä tuli
täysjäsen.
Tällä välin
Suomi osallistui EFTAn ja EECn välisten läheisempien yhteyksien
kehittämiseen. Pian sen jälkeen, kun yhteisön ja jäljelle
jääneiden EFTAn jäsenvaltioiden välillä tehtiin
vapaakauppasopimukset, samankaltaiset sopimukset (Sopimus Euroopan
talousyhteisön ja Suomen tasavallan välillä [EC, OJ n:o L328,
28.11.1973] ja sopimus Euroopan hiili-ja teräsyhteisön
jäsenvaltioiden sekä Euroopan hiili-ja teräsyhteisön ja Suomen
tasavallan välillä [ OJ L 348, 27.12.1974] ) allekirjoitettiin 1973
Suomen ja yhteisön välillä.
Niissä määrättiin teollisuustuotteiden tullien, määrällisten rajoitusten ja kaikkien muiden toimenpiteiden, joilla on vastaava vaikutus, poistamisesta osapuolten välisessä kaupassa. Sopimuksiin sisältyy myös valtion tukea ja teollista kilpailua koskevat säännöt ja eräitä keskinäisiä myönnytyksiä maatalouden ja kalakaupan alalla, ja niiden nojalla luotiin sekakomitea sopimuksia hallinnoimaan.
3.
Epäröityään hieman alussa Suomi on osallistunut aktiivisesti
EFTA/ERY-suhteiden kehittämiseen tämän jälkeen. Ensimmäinen
tärkeä askel oli Luxemburgin julistus, jonka EY-ja EFTA-maiden
ministerit hyväksyivät huhtikuussa 1984 ja jossa määrättiin
puitteet yhteistyön jatkamiseksi, syventämiseksi ja laajentamiseksi
vapaakauppasopimusten puitteissa ja niitä pidemmälle, tavoitteena
luoda asteittain dynaaminen Euroopan talousalue.
Toinen
tärkeä askel otettiin tammikuussa 1989, kun komission puheenjohtaja
Delors virkaanastujaispuheessaan EY:n parlamentissa kutsui EFTA-maat
pohtimaan mahdollisuutta jäsennellympään yhteistyösuhteeseen.
EFTA-maiden hallitusten päämiehet vastasivat tähän lausuntoon maaliskuussa 1989 Oslossa, ilmoittaen olevansa valmiit tutkimaan, yhdessä yhteisön kanssa, keinoja kyseisenlaisen yhteistyösuhteen aikaansaamiseksi.
Neuvottelut aloitettiin joulukuussa 1989 ja ne huipentuivat Portossa 2.5.1992 Euroopan talousaluetta (ETA) koskevan sopimuksen allekirjoittamiseen.
Tällä
sopimuksella aikaansaadaan sen ratifioinnin ja voimaantulon jälkeen
tavaroiden, ihmisten, palvelusten ja pääomien (tunnetaan käsitteenä
neljä vapautta) vapaa liikkuminen sopimuspuolten alueella, samoin
kuin yhteistyön vahvistaminen lukuisilla muilla aloilla.
ETA-
sopimuksen rinnalla Suomi on tehnyt yhteisön kanssa kahdenvälisen
sopimuksen eräiden maataloustuotteiden kaupan helpottamisesta. Suomi
on siten jo saavuttanut korkean integraatioasteen yhteisön kanssa.
Se soveltaa 1.1.1993 lähtien laajaa osaa yhteisön acqis´ta
eikä
ainoastaan "neljän vapauden" alalla, vaan myös
sosiaalipolitiikan, ympäristö, yhtiöoikeuden, kuluttajasuojelun ja
kilpailusaantöjen kaltaisilla aloilla.
4.
Tällä
välin Suomessa jo alettiin katsoa, että yhteisön täysjäsenyys ei
enää olisi Suomen puolueettomuuspolitiikan kanssa yhteensopimaton.
Suomessa tajuttiin myös kuinka suuri osa yhteisön acquis´ta oli jo
otettu käyttöön ja alettiin miettiä, mitä etuja ja haittoja
aiheutuisi yhteisön jäsenyyden hakemisesta, minkä kaksi muuta
EFTAn jäsentä, Itävalta ja Ruotsi olivat jo tehneet.
Suomen
jäsenyyttä Euroopan yhteisössä koskevassa tiedonannossaan
parlamentille 27.2.1992, Suomen hallitus esitti selvästi
liittymishakemuksen syyt. Nämä syyt eivät ole pelkästään
taloudellista laatua, joskin harkittiin Suomen talouden kannalta
oleelliseksi toimia kilpailijoiden kanssa tasapuolisin
ehdoin
päämarkkinoilla. Arvioitiin myös, että EY:n jäsenyys
tarjoaisi Suomen kansalaisille tasapuoliset mahdollisuudet osallistua
yhteistyöhön tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja muilla
aloilla.
Suomi
tavoitteli osallistumista päätöksentekoon kaikilla yhteisön
toiminnan aloilla.
Myös tunnettiin, että seurauksina
muutoksista, jotka ovat lopettaneet kylmän sodan aikaisen Euroopan
mantereen jaon, "Euroopan yhteisöstä on tullut avain tekijä
koko Euroopan poliittisessa ja taloudellisessa kehityksessä."
Lisäksi ETA, vaikkakin tärkeä Suomelle, todennäköisesti jäisi väliaikaiseksi, ja tämä aiheutti Suomen hallituksen johtopäätöksen, jota äänestys parlamentissä tuki, että "Suomi näyttää voivan parhaiten turvata kansalliset etunsa Euroopan yhteisön jäsenenä".
5.
Puheessaan Bruggessa 28.10.1992 presidentti Koivisto ilmaisi Suomen
sitoutumisen Euroopan Unionin jäsenyyteen näin: "Euroopan
Yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen suunnan
määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa.
Olemme tutkineet huolellisesti EY-jäsenyyden velvoitteet hakiessamme
jäsenyyttä hyväksymme acquis communautaire´n, Maastrichtin
sopimuksen ja Euroopan Unionin finalité politique´n.
Olemme valmiit
hyväksymään
jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja myötävaikuttamaan niiden
saavuttamiseen sovitulla tavalla."
Suomen
talous ja yhteisö
1.
Suomen sodan jälkeisen taloudellisen kehityksen ansiosta sen
elintaso on saavuttanut nopeasti yhteisön rikkaimpien jäsenmaiden
vastaavan. Sen investointiasteet ovat olleet säännönmukaisesti
korkeammat kuin länsi-eurooppalaisissa naapurimaissa ja
työttömyysasteet matalampia.
Julkinen talous on pidetty hallinnassa, minkä ansiosta julkisen sektorin velka on huomattavan alhainen. Suomen talous on kuitenkin erittän riippuvainen metsätuotteiden ja paperin viennistä, eli sektorista jossa on käynnissä vaikea rakenteellinen muutos.
Lisäksi tietty osa teollisuustuotannosta. joka vielä 1980 luvun lopulla oli merkittävä, oli Suomen ja entisen Neuvostoliiton kaupan preferenssijärjestelyjen vuoksi suojattu kansainväliseltä kilpailulta.
Jo jonkin aikaa maan vientiä on kuitenkin monipuolistettu ja suunnattu uudelleen läntisiin teollisuusmaihin, mikä osoittaa Suomen kykyä sopeutua kansainväliseen työnjakoon korkean teknologiansa, hyvin koulutetun työvoimansa ja kestävällä pohjalla olevan infrastruktuurinsa avulla.
2.
Tällä hetkellä Suomi ja lähinnä sen tuotantojärjestelmä ja
tarjontaolosuhteet ovat syvässä taloudellisessa kriisissä, jonka
syyt ja seuraukset ovat paljon syvemmällä kuin matalasuhdanteessa.
Ennen kaikkea palveluiden ja rakennustoiminnan kotimainen kysyntä
veti investoinnit kasvuun 1980-luvun viimeisinä vuosina
vientisektorin kustannuksella. Lisäksi osa Suomen pääomakannasta
jäi käyttökelvottomaksi idänkaupan romahdettua, joka oli pitkälle
suojannut suuria teollisuustoimialoja, erityisesti
metalliteollisuutta, pääomatavaroiden valmistusta ja
tekstiiliteollisuutta kansainväliseltä kilpailulta. Myös
paperiteollisuudessa on suuria paineita kasvattaa kierrätyspaperin
osuutta, mikä tarkoittaa tuotannon siirtämistä lähemmäs
kuluttajaa.
Viimeisen
kahden vuoden aikana työttömyys on noussut jyrkästi ja on nyt noin
13,5%. on vaikea nähdä, että ilman merkittävää pääomatulojen
osuuden kasvua suhteessa työtuloihin, voitaisiin saada palautetuksi
tasapaino kannattavan tuotantopääoman tason ja työvoiman tarjonnan
välille ja siten työttömyys vähennetyksi.
Lama
on suistanut myös julkisen talouden pois tasapainosta. Julkisen
sektorin budjetti pidettiin 1980-luvulla osapuilleen tasapainossa.
Julkisten menojen prosenttiosuudet BKT:sta kasvoivat vuosina -90 ja
-91, kohoten 4 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin yhteisön
keskiarvo.
Lähivuosina
myös tällä alueella tarvitaan huomattavaa sopeuttamista, jos
budjetti aiotaan saada uudelleen tasapainoon ja julkiset menot
paremmin uuden tilanteen vaatimalle tasolle.
Perustavanlaatuinen
muutos Suomen rahapolitiikassa tapahtui kesäkuussa 1991, kun Suomen
hallitus päätti kytkeä markan yksipuolisesti ECUun.
Päätökseen
liittyi
useita laajakantoisia talouspoliittisia toimenpiteitä ja se oli
tarkoitus luoda suotuisa ilmapiiri Suomen
elinkeinoelämän tarvitsemalle rakennemuutokselle.
Suomen taloudelle jo kauan tyypillinen inflaatio/devalvaatio -sykli
aiheuttaa kustannusten ja kannattavuuden heilahteluja koko
suhdannekierroksen aikana ja pahentaa tuotannon alojen välisiä
vinoutumisia, sekä estää teollisuuden monipuolistumista. Siten
Suomen talouden uskottavuus oli palautettava vaikeana aikana.
Marraskuussa 1991 suuren paineen alla ollut markka jouduttiin
devalvoimaan.
Tästä huolimatta Suomen oli syyskuussa 1992 pakko päättää valuutan päästämisestä kellumaan. Kaiken kaikkiaan vuoden aikana lokakuusta 1991 lokakuuhun 1992 markka devalvoitui 23% ECUun verrattuna.
Näissä olosuhteissa on entistä tärkeämpää nopeuttaa sopeutumista ja muutoksia julkisessa taloudessa ja palkkakäyttäytymisessä. Näin Suomi voi, palautettuaan uskottavuuden, palata sellaiseen valuuttakurssipolitiikkaan, jolla se pääsee osallistumaan talous- ja rahaunioniin, kun tämä aikanaan tulee voimaan.
Hallituksen äskeinen ilmoitus valtion budjettiin liittyvistä toimenpiteistä julkisen talouden tervehdyttämiseksi keskipitkällä aikavälillä on tärkeä askel tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
3.
Jo ennen kriisiä
talouspolitiikalla oli lähinnä 2 tavoitetta: kestävän
rahapoliittisen vakauden saavuttaminen sekä sisäisesti että
ulkoisesti ja kotimaisen kilpailun lisääminen. Suomen
tuotantosektorin kriisi on tehnyt nämä tavoitteet entistäkin
tärkeämmäksi. Se on kuitenkin myös paljastanut 2 uutta haastetta
talouspolitiikalle alentamalla maan vaurautta ja viime kädessä
potentiaalista tulonmuodostuspohjaa. Tämä puolestaan on joko luonut
tai pahentanut tuotantojärjestelmään ja työmarkkinoihin,
pankkijärjestelmään sekä julkiseen talouteen vaikuttavia vakavia
tasapainottomuuksia.
Jos
näitä tasapainottomuuksia aiotaan vähentää, tuntuvia
leikkauksia on tehtävä julkisiin menoihin ja työvoimakustannuksiin.
Näistä
alueista riippuu Suomen paluu takaisin tasapainoiseen työllisyyttä
luovaan kasvuun. Tasapainottomuuksien vähentämisestä myös riippuu
kykeneekö Suomi myöhemmässä vaiheessa täysin osallistumaan
talous-ja rahaunioniin.
Suomen talouden keskittyneisyyden aste on
korkea sellaisilla sektoreilla, kuten vähittäis- ja tukkukaupassa,
sekä rakennusalalla ja kuljetuksissa, jotka
ovat olleet suojattuina ulkomaiselta kilpailulta.
Tätä kehitystä on edistänyt säätely, joka rajoittaa pääsyä tietyille markkinoille, suhteellisen väljät kilpailulait sekä Suomen markkinoiden pieni koko ja suuri maantieteellinen etäisyys.
Joillakin muilla toimialoilla, kuten sähkön, öljyn, lannoitteiden ja telepalveluiden tuotannossa, valtion monopoleilla on hallitseva asema. Keinotekoinen korkeiden hintojen ja alhaisen tehokkuuden säilyminen, näillä sektoreilla, lisäisi kansainvälisesti kilpailevien maiden toimialojen kustannuksia ja vahingoittaisi toimenpiteitä Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Suomen hallitus on ottanut ensimmäiset askeleet kotimaisen kilpailun lisäämiseksi. Jokin aika sitten se antoi eduskunnalle esityksen kilpailulain uudistamiseksi, yhtenä tavoitteena saattaa Suomen laki paremmin yhteensopivaksi yhteisön lainsäädännön kanssa.
Suomen
kansainvälinen kilpailukyky liittyy tiiviisti nimellis- ja
reaalipalkkojen kehitykseen. Rahapolitiikassa tapahtunut oleellinen
muutos kohti monetaarisen vakauden saavuttamista merkitsee sitä,
että työmarkkinaosapuolilla tule olemaan suurempi vastuu
työllisyyden tasosta. Epävarmuudet tällä alueella vaikuttavat
rahapolitiikan uskottavuuteen estäen korkojen laskua ja vaurioittaen
investointinäkymiä.
Tämä tarkoittaa, että Suomessa
on ryhdyttävä hyvinkin huomattaviin ponnistuksiin suuremman
joustavuuden saamiseksi nimellis-ja reaalipalkkoihin.
Suomen talouden integraatio Euroopan talousalueeseen antaa puitteet tuotantojärjestelmän uudelleen organisoitumiselle. Huomattavat suhteellisten hintojen vinoutumat, verrattuna muihin maihin, kuvastavat selviä puutteita markkinamekanismien toiminnassa.
Tullien
ulkopuolisten esteiden poistaminen tavaroiden ja palveluiden vapaalta
liikkumiselta, ulkomaisten suorien sijoitusten rajoitusten
lopettaminen, sekä valtion tukia koskevan kurinalaisuuden
parantaminen, auttavat varmuudella kilpailun edistämistä ja ovat
omiaan vähentämään vinoutumia-
rohkaisevat
myös viennin monipuolistumista edellyttäen, että tarjontapuolen
olosuhteet ovat kilpailukykyiset.
Hallitus aloitti julkisten menojen sopeuttamisen uuteen tilanteeseen vuoden 1991 lopulla vuodelle 1992 antamassaan talousarvioesityksessä. Lainsäädäntöprosessin tietyn asteisen joustamattomuuden ja kriisistä aiheutuneiden menojen kasvun takia, julkiset menot kasvavat kuitenkin yli 5% vuonna 1992 (13% v.1991).
Julkisten menojen saamiseksi paremmin hallintaan on pantu alulle useita instituutionaalisia uudistuksia, joista tärkein on kuntien valtionapujärjestelmän uudistus. Tulon siirrot valtiolta kunnille määritellään tulevaisuudessa objektiivisten kriteerien perusteella, jollaisia ovat esim. väkiluku ja väestörakenne. Tämän pitäisi saada kunnat hillitsemään menoja.
Nykyisen hallituksen budjettipolitiikka on osa keskipitkän aikavälin strategiaa, jossa päätavoitteena on palauttaa nopeasti budjetin tasapaino pitämällä julkiset menot tiukasti kurissa niin, että niitä leikataan v.1995 mennessä v.1991 tasolle ja sen jälkeen taso jää ennalleen.
Tämän mukaisesti valtion v.1993 budjetti tähtää menojen reaalikasvun leikkaamiseen 6%. Siihen sisältyy uudistus, joka koskee työttömyys- ja sairasvakuutuskorvauksia, julkisen sektorin työvoiman vähentäminen ja kuntien menojen jäädyttäminen.
Tällainen politiikka merkitsee huomattavaa muutosta verrattuna entiseen. On välttämätöntä jatkaa sitoutumista tähän politiikkaan tulevinakin vuosina, jotta alhaisen julkisen talouden velan etuja ei tuhlattaisi ja Suomi voisi osallistua rahaunioniin.
Hallitus
aikoo jatkaa 1980-luvun lopulla aloitettuja julkisen talouden
uudistuksia tavoitellen veroihin liittyvien hintavinoutumien
vähentämistä. Vuosina 1989-1991
ylin henkilöiden tuloveroprosenttti alennettiin 51%-
39%.
Veropohjaa kuitenkin laajennettiin. Pääomaverotuksen
uudistuksen ensimmäinen vaihe on sisällytetty vuoden 1993
budjettiesitykseen. Siinä kaikkiin pääomatuloihin sovelletaan
yhtenäistä verokantaa,
jolloin verojärjestelmä kohtelee nykyistä neutraalimmin eri
rahoituslähteitä ja rohkaisee yksityisiä yhtiöitä keräämään
omia pääomia. Välillisen
verotuksen uudistus, joka on suunniteltu toteutettavaksi v.1994, on
tärkeä, sekä vähentäessään nykyisen verojärjestelmän
aiheuttamia vinoutumia, että yhdenmukaistaessaan verotusta yhteisön
vaatimusten
kanssa.
Suomen liikevaihtoverojärjestelmä poikkeaa arvonlisäverojärjestelmästä siinä, että monet yritysten ja kuluttajien ostamat palvelut, sekä rakennustoiminta ovat verosta vapaita, eivätkä kaikki välituotepanokset ole täysin vähennyskelpoisia. Arvonlisäveroon siirtyminen vähentää nykyjärjestelmän vinoutumia, joka on ollut erityisen epäedullinen vientiteollisuudelle.
4.
Talous- ja rahaunioniin osallistumisen tavoite sisältyy selvästi
presidentti Koiviston äskettäin Bruggessa pitämään puheeseen,
jossa hän sanoi näyttävän siltä, että pienten ja avointen
talouksien, kuten Suomen, tarvitsee liikkua kohti Maastrichtin
sopimuksen talous- ja rahaunionia jopa vielä enemmän kuin vahvemmat
taloudet.
Hallituksen edellä kuvatun ohjelman pyrkimyksenä on
ennen kaikkea puuttua sisäisiin ja ulkoisiin
tasapainottomuuksiin,
jotka kasaantuivat viime vuosikymmenellä ja pahenivat entisen
Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan romahdettua. Se muodostaa pohjan
kestävällä pohjalla olevalle keskipitkän aikavälin ohjelmalle ja
on mitä tervetullein askel suuntaan, joka vie osallistumiseen
talous- ja rahanunioniin.
Liittymisen
vaikutukset
-Maa-
ja metsätalous
1.
Suomen maatilojen kokonaispinta-ala on 12,3 miljoonaa hehtaaria,
joista 2,3milj. ha on viljelysmaata ja 7,2 milj. ha kasvullista
metsää. Keskimääräinen viljelyala maatilaa kohden on yhteisön
keskiarvon alapuolella (13 ha verrattuna yhteisön 16,5 hehtaariin).
Maatalousväestön osuus aktiiviväestöstä on suunnilleen samalla tasolla kuin yhteisön keskiarvo (9% aktiiviväestön kokonaismäärästä v.1995 7% v.1990. Verrattuna yhteisön 6,6 %:iin).
Maatalouden
merkitys kansantaloudelle oli v.1990 n. 3300 milj. ECUa eli 3%
BKT:sta.
Suomen maatalouden rakennetta hallitsee pienten tilojen
suuri lukumäärä. Monien viljelijöiden tuloista merkittävä osa
tulee muista lähteistä kuin maataloudesta; noin 50% tiloista saa
vähintään puolet nettoansiostaan maatalouden
ulkopuolelta.
Viljelyalasta 15% käytetään ihmisravinnoksi
tarkoitettujen tuotteiden viljelyyn. Yli puolet viljelyalasta on
viljantuotannossa - mukaanlukien rehuviljat - ja noin 1/3 on
nurmirehun tuotannossa.
Lähes kaikkien pääasiallisten
maataloustuotteiden tuotanto on viime vuosina ylittänyt 100%:n
omavaraisuusasteen ( viljat, naudanliha, maitotaloustuotteet, jne.).
Kuitenkin ylijäämät ovat supistuneet viime vuosina. EY:n
maataloustuotantoon verrattuna. Suomen tuotannon määrä on 1-3%
tuotteesta riippuen. Merkittävän poikkeuksen muodostaa kauran
tuotanto, jonka osuus EY:n tuotantoon verrattuna on noin 30%.
2.
Yleisesti ottaen Suomen maatalouspolitiikka on monella tavoin
samanlaista kuin EY:n. Kohtuullinen tulotaso viljelijä väestölle,
markkinoiden tasapainottaminen ja maataloustuotteiden kohtuulliset
hinnat ovat Suomen ja EY:n maatalouspolitiikan yhteisiä tavoitteita.
Suomen ja EY:n käyttämät politiikan toteuttamissen välineet ovat
suurelta osin myös samanlaiset: kiintiöt, interventiojärjestelyt
sisämarkkinoilla ja rajasuojajärjestelmä yhdessä
ylijäämätuotannon vientituen kanssa sekä suorat
tulotuet.
Maatalouden kokonaistuella (PSE) mitattuna Suomen
maatalouden tukitaso on kuitenkin ollut EY:tä korkeampi. V1990 PSE-%
oli Suomessa kaikilla pääasiallisilla tuotteilla korkeampi kuin
EY:ssä.
Kun kokonais-PSE oli EY:ssä 49%, vastaava luku Suomessa oli 72%. Tämä korkeampi taso heijastui myös suhteellisesti korkeampina tuottajahintoina Suomessa.
3.
Nykyisten olosuhteiden vallitessa Suomen liittyminen EY:hyn
merkitsisi
vaikutuksina suomalaisille tuottajille painetta hintojen alentamiseen
enemmistössä maataloustuotteita. Tämänhetkiset
tuottajahinnat ovat Suomessa noin kaksinkertaiset verrattuna
vastaaviin EY-hintoihin.
Kuitenkin alhaisemmat rehujen hinnat ja
muiden kustannusten aleneminen
kompensoisivat merkittävästi kotieläintuotteiden alhaisempia
hintoja. Sopeutumisprosessin peruselementti olisi kansallinen
maitokiintiö.
Luultavimmin
maataloustuotannon kokonaismäärä supistuisi. Erityisesti viljojen
omavaraisuusaste laskisi siirtymävaiheen aikana. Puutarhaviljely
tulee olemaan erityisen vaikeassa tilanteessa johtuen pääasiassa
sen työvoima- ja pääomavaltaisuudesta.
Suomalaisten
viljelijöiden sopeutuminen EY-markkinoilla vallitsevaan tilanteeseen
merkitsee,
että
heitä kohtaavat yleisesti ottaen alhaisemmat tuottajahinnat,
alhaisempi tukitaso ja voimakkaampi kilpailu.
Alenevien
tuottajahintojen ja voimakkaamman kilpailun tuloksena voidaan odottaa
Suomeen alhaisempia kuluttajahintoja sekä monipuolisempaa
elintarvikkeiden tarjontaa.
4.
Ottaen huomioon jäsenyyttä hakevan maan tuotannon vähäisen
määrän, yhteisön tuotantoon verrattuna, yhteisön markkinoihin ei
ole odotettavissa laajoja vaikutuksia, vaikka Suomen omavaraisuusaste
tietyillä tuotteilla olisi EY-järjestelmien käyttöönoton jälkeen
yhä yli 100%.
5.
Maantieteellinen sijainti ja ilmastolliset olosuhteet näyttelevät
merkittävää osaa maatalouden
perusrakenteen
määrittelyssä. Noin 1/3 Suomen koko pituudesta sijaitsee pohjoisen
napapiirin sisäpuolella ja suurimmalla osalla muuta maata on
sub-arktisia piirteitä, vaikkakin Suomen ilmasto on Golf-virrasta ja
usein toistuvista lämpimistä ilmavirroista lounaasta ja lännestä
johtuen suhteellisen lämmin verrattuna maapallon muihin, samalla
leveysasteella sijaitseviin osiin.
Tästä huolimatta Suomen
maataloustuotantoa rajoittaa lyhyt kasvukausi, joka on n.170 vrk.
Maan eteläosissa ja n.130 vrk. pohjoisosissa. EY:n pohjoisosissa kasvukausi on 220-260vrk.
Tehollinen lämpösumma kasvukauden aikana on Suomessa tavallisesti 800 *C:n ja 1300*C:n välillä, vaihtelun johtuessa pääasiassa leveysasteesta ja etäisyydestä Itämereen. Molempien muuttujien erittäin alhaisilla arvoilla on suuri merkitys satoihin ja ne lisäävät kasvintuotannon riskiä; pääasiallisten viljelykasvien keskimääräiset satotasot ovat merkittävästi alhaisempia kuin EY-keskiarvot.
Suomen
pohjoisilla ja itäisillä alueilla myös väestön tiheys on
alhaisin. Suomen väestötiheys on Euroopan alhaisimpia keskiarvon
ollessa 15 henkeä neliökilometriä kohden; useimmissa osissa
pohjoisilla ja itäisillä raja-alueilla tämä tiheys on alle 5
henkeä neliökilometriä kohden.
Johtuen monista eri syistä
kuten, alueellisesta kehityksestä, työllisyydestä, kansallisesta
turvallisuudesta ja luonnonsuojelusta, suureen osaan Suomea,
mukaanlukien pohjoiset ja itäiset osat, on siten suunnattu
erityistukea.
Maataloussektori on eräs pääasiallinen hyötyjä näistä tuista. Suomalaisten arvioiden mukaan Suomen maatalouspolitiikan mukainen tukitaso ylittää huomattavasti vastaavat tukitasot EY:ssä.
On olemassa selviä merkkiä siitä, että Suomi haluaisi ylläpitää korkeaa tukitasoa jäseneksi liittymisvaiheessa. Neuvottelujen aikana yhteisön tulee tarkistaa tälläisen tuen yhteensoveltuvuus vastaavien EY:n politiikan alojen ja lainsäädännön, ml. valtiontukipolitiikan kanssa, ottaen huomioon yhteisen tavoitteen ylläpitää maataloutta reuna-alueilla.
6.
Aloitettuaan vain maatalouteen ja metsätalouteen liittyvillä
ohjelmilla Suomi on laajentanut maaseutupoliittisia ohjelmiaan muihin
maaseutuelinkeinoihin edistäen parempia elinolosuhteita.
Tämän politiikan tavoitteet, kuten maataloudesta saatavien tulojen alanemisen kompensointi, uusien elinkeinojen kehittämismahdollisuuksien luominen maaseutuväestölle, infrastruktuurin kehittäminen, viime aikoina kohonnutta työttömyyttä vastaan suunnatut toimenpiteet ja autioitumisen estäminen,ovat laajalti yhteneväiset EY:n maaseudun kehittämisen tavoitteiden kanssa.
Yhteisön
maaseudun kehittämisohjelmia voitaisiin soveltaa tietyillä
alueilla, jotka täyttävät yhteisölainsäädännössä asetetut
vaatimukset. (Ks. myös taloudellinen ja sosiaalinen
koheesio=yhteenkuuluvuus)
Uudet toimenpiteet, jotka on vastikään
hyväksytty yhteisön maatalouspilitiikan (CAP= yhteinen
maatalouspolitiikka) uudistuksen yhteydessä, voivat hyvinkin kattaa
eräitä Suomessa olevia järjestelmiä. Tämä koskee maatalouden
ympäristöohjelmia ( jotka voisivat kattaa suomalaiset
laajaperäistämistä ja biologista viljelyä koskevat järjestelmät),
viljelysmaan
poistamisen pysyvästi maataloustuotannosta, ympäristönsuojelun ja
maaseutumaiseman ylläpidon.
Metsänhoitoon
liityvät toimenpiteet ovat hyvin tärkeitä Suomelle, jossa tämä
sektori on hyvin säädelty ja organisoitu. Yhteisön
maatalousmaan metsittämiseen myöntämät tuet voisivat kattaa osan
olemassa olevista suomalaisista
järjestelmistä.
Varhaiseläkejärjestelmät
tulisi sopeuttaa EY-olosuhteisiin. Erityisesti uusi, CAP-uudistuksen
yhteydessä hyväksytty EY:n rahoittama järjestelmä mahdollistaa
elinkeinosta luopumisen tilalla tietyissä
olosuhteissa.
-Taloudellinen
ja sosiaalinen koheesio (= yhteenkuuluvuus)
1.
Suomen ostovoimakorjattu BTK henkeä kohti on lähellä yhteisön
keskiarvoa 107.5% vuonna 1989; nykyisin-
(ennen
käynnissä olevaa markan kellutusta hieman 100% alapuolella).
Kuitenkin puolella Suomen
lääneistä BTK on 85-100% yhteisön keskiarvosta.
Suomea
koettelee tällä hetkellä poikkeuksellisen syvä taantuma (kts.
luku Suomen
talous ja yhteisö) Tämä tilanne jossa BKT laski tosiasiallisesti
8% vuonna 1991, on johtanut ennennäkemättömän työttömyysasteen
syntymiseen. Työttömyysaste nousi vuoden 1992 ensimmäisellä
neljänneksellä n.13,5%:iin ja näyttää edelleen nousseen tästä.
2.
Lama vaikuttaa eri lailla eri alueilla. Työttömyyden alueelliset
erot ovat perinteisesti olleet merkittävät. Luvut ovat korkeimmat
pohjoisissa osissa maata ja matalimmat Helsingin seudulla ja
Ahvenanmaalla. Alueelliset erot ovat kuitenkin kaventuneet viime
aikoina, koska työttömyys on noussut etelässä.
Maatalouden
suhteellinen merkitys on suurin keskisissä osissa maata (Mikkelin,
Kuopion; Pohjois-Karjalan ja Vaasan lääneissä maatalouden osuus
työllisestä työvoimasta on 15.17%). Näille alueille myönnettävä
aluetuki on pyritty kohdentamaan taloudellisen toiminnan maatalouteen
liittyviin näkökohtiin.
Maan pohjoiset ja itäiset osat, jotka
sijaitsevat Euroopan periferiassa, ovat voimakkaasti riippuvaisia
metsävaroista. Teollisuussektori koostuu näillä alueilla
oleellisesti muutamasta isosta metsäteollisuusyhtiöstä. Näille
alueille myönnetyllä tuella on pyritty pohjimmiltaan pienentämään
yritysten syrjäisestä sijainnista aiheutuvia haittoja.
Suomen
tehdasteollisuus on voimakkaasti keskittynyt maan eteläosiin.
Erityisesti Turku ja Pori sekä Kymi. Näille
alueille myönnetty tuki pyrkii keskittymään teollisuuden rakenteen
uudistamiseen.
Palvelujen osuus on erityisen korkea toisaalta
Helsingin seudulla ja toisaalta Suomen perifeerisillä
itäisillä ja pohjoisilla alueilla. Jälkimmäisessä tapauksessa
tämä johtuu julkisen sektorin merkityksestä ja tietyissä määrin,
Lapin osalta myös matkailusta. Näistä
alueista vain Lappi on merkittävä tuen kohdealue.
3.
Suomen aluepolitiikan tavoitteena on sellaisten elinolosuhteiden
takaaminen perifeerisillä, harvaan asutuilla alueilla, joissa on
vaikeat ilmasto-olosuhteet, joilla turvataan maan kaikkien osien
pysyminen asuttuina. Tämä koskee erityisesti kaikkia pohjoisia ja
itäisiä raja-alueita.
Politiikkaa
uudistetaan parhaillaan oleellisesti suuremman alueellisen autonomian
suuntaan luomalla kunnallisten viranomaisten välisiä liittymiä.
Aluetuki on Suomessa yhä merkittävästi korkeammalla tasolla kun
yhteisössä keskimäärin.
Yhteisön
tulee varmistaa ovatko kyseiset tukitasot, jotka usein on suunniteltu
kompensoimaan erilaisiin taloudellisen toiminnan muotoihin sisältyviä
korkeita kuljetuskustannuksia, sopusoinnussa yhteisön
kilpailusääntöjen kanssa.(kts.luku Kilpailu)
4.
Sovellettavan EY:n asetuksen EEC.n säädöstö no.2052/88,
24.6.1988, Artikla8 (kohdealue1) ja (kohdealue2), OJ L 185,
15.7.1988.) mukaan, saadakseen kohdealue 1.n mukaista tukea, alueiden
on
oltava NUTS II-tasoa, joilla BKT henkeä kohden on viimeisen 3
vuoden ajan ollut enintään
75% EY:n keskiarvosta. Suomen viranomaisilta saatujen läänikohtaisten
BKT-tietojen perusteella Suomessa ei ole yhtään aluetta joka
täyttäisi nämä kriteerit.
Saman
asetuksen mukaan saadakseen kohdealue 2:n mukaista tukea, alueen
tulee kuulua NUTS III-tasoon ja täyttää seuraavat kriteerit:
työttömyysasteen ja teollisuuden työvoimaosuuden on oltava EY:n
keskiarvon yläpuolella ja alueella tulee olla teollisuuden työpaikka
menetyksiä. Kun otetaan huomioon teollisuuden
työllisyyden ja työttömyyden kehitys, jotkut läänit tai läänin
osat saattavat täyttää kohdealueen
2 kriteerit, joko edellä mainitut tilastolliset kriteerit tai
lisäkriteerit ja joustavuusvaraukset, jotka sisältyvät asetukseen.
5.
Sovellettavissa asetuksissa (EEC:n
säädöstö no 2052/88 Artikla 11, ja säädöstö 4253/88,
1912.1988 artikla 4 OJ L 347, 31.12.1988)
on
useita kriteerejä, jotka täytettyään,
alue on oikeutettu
kohdealue 5b:n mukaiseen maaseutualueiden tukeen: korkea maatalouden
toiminnan aste, alhainen BKT taso, korkea maataloustuotannon
prosenttiosuus, alhainen asukastiheys, alueen perifeerillinen
luonne ja alueen herkkyys maataloudessa tapahtuvalle kehitykselle
erityisesti EY:n yhteisen maatalouspolitiikan yhteydessä. Edellä
olevan kuvauksen perusteella, huomattavat osat maata saattaisivat
täyttää nämä kriteerit ja tulla kohdealue 5b:n mukaisen tuen
piiriin.
6. Suomi olisi todennäköisesti oikeutettu useisiin EY:n horisontaalisiin maatalouden rakennetta ja maaseutukehityksen edistämistä koskeviin tukimuotoihin kohdealue 5b:n mukaisesti; investointiavustukset (korkotuki ja suora tuki), lainat sekä kone- ja laiteavustukset nuorille viljelijöille, jotka ovat laajalti käytössä Suomessa.
Jotkut toimenpiteet ovat samoja kun vastaavat EY:ssä käytössä olevat, toiset taas tulisi sopeuttaa. Suomi tulisi hyötymään myös jalostus- ja markkinointiavustusten sääntelystä, jota vastaavaa menettelyä se ei sovella. Käytössä oleva, joitakin alueita koskeva tulotuki, voitaisiin osittain kattaa kompensoivalla avustusjärjestelmällä (katso myös luku maa-ja metsätalous).
7.
Työttömyyden viimeaikaisen kasvun huomioiden Suomi saattaisi
hyötyä, vaikkakin marginaalisesti, mikäli työttömyys pysyy
nykyisellä tasolla, horisontaalisten kohdealueiden 3 ja 4 mukaisista
Euroopan sosiaalirahaston avustuksista, jotka on tällä hetkellä
tarkoitettu torjumaan pitkäaikaistyöttömyyttä ja edistämään
nuorison ammattiin integroitumista.
8. Ottaen huomioon EY:n sääntöjen, erityisesti rakennerahastoja koskevien soveltamisen, Suomen hallituksen tulee toimittaa asianmukaiset yhteisön standardien mukaan laaditut kansalliset ja alueelliset tiedot.
9.
Suuri osa Suomea kuuluu
arktiseen tai sub-arktiseen alueeseen, jonka ilmastolliset tai
väestölliset piirteet lisäisivät yhteisön alueellista ja
sosiaalista erilaisuutta. Tämä tulisi ottaa huomioon EY:n
rakennepolitiikassa.
Verotus
ja kokonaisveroaste
1.
Kokonaisveroaste (verot ja sosiaaliturvamaksut prosentteina
BKT:sta) on Suomessa melko sama kuin yhteisössä keskimäärin.
V.1989
se oli OECD:n tilastojen mukaan 37,4%. Verotulojen rakenne on
yleisesti ottaen melko samanlainen kun EY:ssä. Välittömien verojen
osuus on Suomessa suurempi, kuin yhteisössä (Suomi 18,5%; EY
11,1%). Toisaalta sosiaaliturvamaksut ovat Suomessa,
kuten muissakin Pohjoismaissa,
alemmat kuin yhteisössä (Suomi 3% EY 13,1%)
2.
Välillisessä verotuksessa Suomi otti käyttöön v1964
liikevaihtoverojärjestelmän, joka on asteittain lähentynyt
yhteisön soveltamaa arvonlisäverojärjestelmää.
Suomi soveltaa
suhteellisen korkeaa liikevaihtoverokantaa
(22%).
Käytössä
on myös huojennusjärjestelmä, joka sisältää verottomuutta ja
nollaveron soveltamista.
Veropohja, johon sisältyy hyvin vähän
palveluita, on paljon kapeampi kuin yhteisössä.
Suomen lainsäädäntö pitää mukauttaa, jotta se vastaisi arvonlisäpohjaa koskevaa yhteisön lainsäädäntöä. Myös verokantoja tulee selvittää sen toteamiseksi, tarvitaanko muutoksia minimiveronkantoja koskevien yhteisön päätösten noudattamiseksi.
3.
Liikevaihtoveron
lisäksi Suomi soveltaa lukuisia valmisteveroja, jotka ovat
merkityksellisiä, koska
ne ovat hyvin korkeita verrattuna
yhteisön keskiarvoihin; etenkin alkoholijuomien, tupakkatuotteiden
ja moottoriajoneuvojen verot ovat korkeat.
Polttoaineiden
ja energiantuotannon verotus uudistettiin 1986. Polttoaineet ja
energiantuotanto ovat nyt arvonlisäveron alaisia. Nykyään
bensiiniin ja dieselöljyyn
kohdistuu valmistevero arvonlisäveron lisäksi.
Valmisteverojen
lähentäminen yhteisössä merkitsee vastaisuudessa minimiveroja
tupakalle, alkoholijuomille ja mineraaliöljylle. Suomen tulisi
sopeuttaa valmisteveronsa näihin yhteisön säännöksiin.
4.
Mitä tulee välittömiin veroihin, Suomessa sovelletaan korkeaa
verotusta luonnollisten henkilöiden tuloihin(16,9% bkt.sta
verrattuna 9,5% yhteisössä). Vuosien 1988-91 aikana tehtyjen
uudistusten johdosta marginaalivero on alentunut 51%.sta 40%.iin.
Lopuksi osinko ja korkotuloihin ruvettiin soveltamaan lähdeveroa;
alunperin vero oli 10% ja se nostettiin15% 1.1.1992.
Yritysverotus
ja välitön verotus eivät sisälly ETA-sopimukseen, joten niistä
tulee keskustella jäsenyysneuvotteluissa. Suomen odotetaan pystyvän
tekemään tarvittavat muutokset ilman siirtymäkausien tarvetta.
Tämä koskee sekä perustamissopimuksen 7 artiklan mukaista
syrjinnän kiellon periaatetta, että toissijaista lainsäädäntöä,
joka koskee välitöntä ja välillistä verotusta ja vaikuttaa
yritysten toimintaan. Suomen
on myös hyväksyttävä yhteisön jäsenmaiden yleissopimus
kaksinkertaisen verotuksen eliminoinnista konserniyritysten
tuloksentasauksen yhteydessä.
5.
Sosiaaliturvamaksuissa
suomalaisen järjestelmän erityispiirre on, ettei työntekijöille
määrätä maksuja, vaan ainoastaan työnantajille.
6.
Suomessa
veroaste vastaa yhteisön jäsenmaiden tasoa. Muutoksien, jotka
tarvitaan mukautumiseksi verojen, erityisesti välittömien verojen
lähentämistä koskevaan, yhteisön lainsäädäntöön, ei pitäisi
aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia ja siirtymäkausien tulisi olla
lyhyitä.
Kilpailu
1.
Tavoitteenaan merkittävästi vahvistaa kilpailupolitiikkaa, Suomen
halllitus on uudistanut kilpailulainsäädäntöään huomattavasti
ja ryhtynyt purkamaan julkista sääntelyä, saattaen Suomen ja
yhteisön lainsäädännön lähemmäksi toisiaan, vaikkakin
rajoitetussa määrin.
Pääasialliset uudistukset ovat voimassa
olevan horisontaalisten sopimusten sekä määräävän
markkina-aseman väärinkäytön kiellon vahvistaminen ja harvoin
sovellettujen rikosoikeudellisten sanktioiden korvaaminen
hallinnollisilla sakoilla.
Kilpailunrajoituslaissa
(4.10.1991) on kuitenkin 2 suurehkoa aukkoa verrattuna yhteisön
kilpailusääntöihin: siinä ei ole säännöksiä
yrityskeskittymien etukäteisvalvonnasta eikä vertikaalisista
sopimuksista, mikä merkittävästi rajoittaa sen potentiaalista
tehokkuutta. Nykyisten
kartellien purkamiseen tähtäävien ponnistelujen edistymisen tulisi
olla mittapuu uusien säännösten tehokkuudelle.
2.
Valtiontukimenot ovat vähittäin kasvaneet viimeisen 5v. kuluessa.
Tukijärjestelmät tulisi saattaa yhteisön järjestelmien kanssa
yhteensopiviksi: tämä
on erityisesti totta T&K-, vienninedistämistuen sekä aluetuen
suhteen.
ETA-sopimuksen
voimaanastumisen jälkeen, Suomen valtiontukiohjelmia tulisi
tarkastella niiden yhteisön sääntöjen yhteensopivuuden
kannalta.
3.
Kaupallisten valtion monopolien (Rooman sopimuksen 37 artiklan
merkityksessä) suhteen, ilmeisin ongelma on alkoholimonopoli, jota
Suomen hallitus pitää oikeutettuna terveyspoliittisin perustein.
Päätöksessään
12.3.1987 tapauksessa 178784 (EY:n) tuomioistuin totesi, että
kansanterveyden
suojaamisen velvoitteen EI VOIDA SALLIA ESTÄÄ VAPAATA KAUPPAA,
paitsi
jos ei ole muuta vaihtoehtoa.
On
perustettu komitea selvittämään, mitkä muutokset ovat tarpeen
saattamaan monopolit yhteensopiviksi relevanttrien ETA-säännösten
kanssa.
Muiden Rooman sopimuksen 90 artiklan mukaisten (erityisoikeuksia tai yksinoikeuksia saavat yritykset) sektorien suhteen, kuten sähkö tai telekommunikaatio. Suomen viranomaiset suunnittelevat toimenpiteitä sääntelyn purkamiseksi. Näiden toimenpiteiden tarkastelun pitää tapahtua yhteisöpolitiikan kehityksen valossa.
4.
Johtopäätös on, että Suomen lainsäädännön saattaminen
yhteisön lainsäädännön mukaiseksi vaatii Suomen viranomaisilta
kasvavia ponnistuksia.
Komissio
tulee seuraamaan kiinteästi ETA-sopimuksen edellyttämien
sopeuttamisten toimeenpanoa sekä tutkimaan huolta aiheuttavaa
valtion alkoholimonopolia.
Vaikutukset
yhteisön budjettiin
1.
Arvio Suomen liittymisen vaikutuksista yhteisön budjettiin on tehty,
kuten aikaisemmatkin komission lausunnot, vuodelle 1992 hyväksyttyjen
budjettilukujen pohjalta ja olettaen, että yhteisön lainsäädäntö
sovellettaisiin välittömästi ja kokonaisuudessaan Suomeen.
Arvio ei näin ollen ota huomioon mitään siirtymäaikoja, joita mahdollisesti sovelletaan, eikä myöskään liittymisen dynaamisia vaikutuksia (esim. muutoksia kauppavirtoihin). Yhden tai useamman muun maan yhtäaikainen liittyminen voisi muuttaa tuloja koskevia lukuja hieman.
2,
Menot
Euroopan maatalouden takuu- ja ohjausrahasto EAGGF
(takuuosasto)
Suomen
aiheuttama EAGGF- maatalousmenojen lisäys on suhteellisen vähäinen
ja se kohdistuu pääasiallisesti viljoihin, maitoon ja
maitotuotteisiin.
Maataloustuotannon
rakenteen,
tuotannon tasojen ja yhteisön maatalouspolitiikan uudistetun CAP:n
mukaisten tukitasojen perusteella, menojen lisäys olisi n.570 milj.
Ecua.
Rakennerahastot
On
todennäköistä, että Suomelle annettaisiin tavoitteiden 2,3,4 ja 5
mukaista apua (kts. myös Taloudellinen
ja sosiaalinen Koheesio)
Eräiden Suomen kaltaisten jäsenmaiden
alueellisen rakenteen perusteella on arvioitu, että aluetukeen
käytettävät menot olisivat n.110 milj.ECUa.
Muut
toimet
Suomen
BKT:n perusteella "muut menot" olisivat 160milj.ecua, josta
25 milj. ecua yhteisön ulkoisiin toimiin. Loppuosa koostuisi
sisämarkkinoihin, teollisuuteeen, kansalaisten Eurooppaan
ja hallintoon liittyvistä menoista.
Menojen
taso ja rakenne
Suomen
jäsenyydestä aiheutuva yhteisön budjetin menojen lisäys olisi 830
milj.ecua eli
1,4% yhteisön kokonaismenoista.
Suomeen
suuntautuvista menoista maatalousmenojen osuus (68%) olisi hiukan 12
maan EY:n keskiarvon 60% yläpuolella. Toisaalta rakennerahastojen
menojen osuus olisi vain 12%, kun se on 27% nykyisessä EY:ssä.
"Muihin toimiin" liittyvien menojen osuus olisi sitävastoin
korkeampi: Suomi: 19,5% ja nyky-EY 13%.
Tulot
Suomelta
saatavat tulot olisivat noin 255milj.ecua traditionaalisiin omiin
varoihin (maataloustuontimaksut, sokerimaksut ja tullit). Suomen
arvonlisäveromaksu olisi 500milj.ecua ja sen BKT-maksu 190
milj.ecua.
Tulojen rakenne on lähellä yhteisön keskiarvoa.
Kokonaistulot Suomelta
olisivat n.1,5% 13 maan EY:n budjetista. Tämä olisi lähellä
Suomen osuutta yhteisön budjetista
Muut
sektorit
-
Kalastus
1.
Merikalastuksen sektori edustaa vain vaatimatonta osaa Suomen
taloudesta, itseasiassa pienenpää kuin kalan viljely, joka sekään
ei taloudellisesti ole kovin merkittävää. Suomen
täydellisen osallistumisen yhteiseen kalastuspolitiikkaan (CFP) ei
pitäisi aiheuttaa merkittäviä muutoksia kalastuselinkeinojen
nykyiseen rakenteeseen, sen enempää Suomessa, kuin yhteisössäkään.
Sitäpaitsi Suomen ETA-sopimuksen yhteydessä antaman sitoumuksen
avata markkinansa, tulisi lähentää sitä yhteisön markkinoihin ja
helpottaa Suomen lainsäädännön sopeuttamista CFP:n puitteissa
voimassa olevaan EY-lainsäädäntöön.
2. Silti joitain
eroavaisuuksia jää
yhteisön ja Suomen politiikan välille, erityisesti koskien
kalastusvesille
pääsyä (pääsyn ehtoja), kalavarantojen hyväksikäyttöä
(hallinnointimenetelmien tarpeellista kehittämistä ja
kalastuselinkeinon kontrollointia) ja markkinoita (viitehintojen
käyttöönottoa ja tuottajajärjestöjen aktiivista
osallistumista).
-Kuljetus
1.
ETA-sopimus sisältää kaikki kysymykset, jotka koskevat
yhteisölainsäädännön laajentamista Suomen liikennesektorille.
Suomea eivät koske liikennesktorin osalta mitkään siirtymäajat ja
poikkeukset, mikä osoittaa,että yhteisön ja Suomen
liikennepolitiikka kehittyvät samaan suuntaan.
2. Suomi soveltaa
kansalliseen liikenteeseen korkeampia paino-ja mittarajoja raskaille
ajoneuvoille, kuin nykyiset jäsenmaat, mitä pidetään
taloudellisesti välttämättömänä erityisesti puukuljetuksen
vuoksi. Kansallisissa kuljetuksissa käytettävistä ajoneuvojen
painoista ja mitoista tulisi keskustella
liittymisneuvotteluissa.
-Teollisuus
1.
Suurimmalle osalle teollisuuden toimialoista ei ole odotettavissa
mitään ongelmia Suomen todennäköiseen jäsenyyteen liitttyen,
koska Suomi tulee jo hyväksymään enimmän osan relevantista
yhteisölainsäädännöstä ETA-sopimuksen perusteella.
Siirtymäkaudet rajoitettiin poikkeustapauksiin ja
tiukkoihin
määräaikoihin. Tämän
seurauksena Suomen lainsäädäntö on jo viimeistään 1.6 1995
sopeutettu yhteisöjäsenyyden velvoitteisiin lähes kaikilla
aloilla.
2.
Joillakin aloilla eli metsä-, kemian-, elintarvike-, teräs- ja
värimetalliteollisuuden osalta on kuitenkin vielä olemassa
erityisiä kysymyksiä, jotka on käsiteltävä
liittymisneuvottelujen yhteydessä.
(Nämä on analysoitu liitteessä -
teollisuus)
-Ympäristökysymykset
1.
Suomi
hyväksyy useimmat ympäristöä koskevat yhteisösäädökset
ETA-sopimuksella. Suomen lainsäädännössä tapahtuu siis suuria
muutoksia tällä alueella, kun sitä mukautetaan vastaamaan
yhteisösäädöstöä ja pääosa tästä lainsäädännöstä on
valmis v. 1993 alussa. Tämä koskee ilman ja veden
saastumisen
tarkkailua, melua, kemikaaleja sekä jätehuoltoa sekä
teollisuuslaitosten päästöjä.
Samoin tämä koskee tulevaa
bioteknologiaan sekä geneettisesti muunneltaviin organismeihin
liittyvää lainsäädäntöä.
2. Kasvistoa
ja eläimistöä koskevien EY-direktiivien liitteiden
uudelleentarkastelu tulee olemaan tarpeen maan erityispiirteiden
johdosta. Suomen on muutettava lainsäädäntöään joillakin
aloilla, esim. ydinturvallisuuden ja säteilyturvan
alueilla.
-Energia
1.
Suomen ja yhteisön energiapolitiikan päämäärissä ei ole suuria
eroja. Suomen tulee toimeenpanna koko yhteisösäädöstö. On
huomattava, että Suomi panee täytäntöön relevantin
yhteisösäädöstön jo ETA-sopimuksen perusteella, lukuunottamatta
kriisi-ja lyhyen tähtäimen direktiivejä.
Lisäksi Suomella,
joka on vastikään liittynyt kansainväliseen energiajärjestöön
(IEA), on huomattavasti yhteisön öljyvarastointivaatimukset
ylittävät varastot ja sillä on myös puitelainsäädäntö
väliaikaista kysynnän rajoittamista varten.
2. Suomen
kotimaisten energiavarastojen puute, maantieteellinen sijainti,
teollisuuden rakenne sekä merkittävät kuljetusvaatimukset ovat
johtaneet korkeaan energiankulutukseen sekä tuontiriippuvuuteen.
Entisen Neuvostoliiton tasavalloista tapahtuvaan tuontiin liittyy
huomattavia epävarmuustekijöitä ja lisätäkseen
tarjontavarmuutta, Suomen on tehtävä merkittäviä, erit. kaasun
infrastruktuurin parantamiseen liittyviä investointeja.
3.
Lyhyellä
aikavälillä Suomen energiatilanne ei ole ongelmallinen, eikä se
myöskään aiheuta vaikeuksia yhteisön nykyiselle
energiarakenteelle. Yhteisön näkökulmasta sen nykyiset
energiayhteydet Skandinavian
maihin ovat myönteinen asia. keskipitkällä aikavälillä joitakin
vaikeuksia saattaa kuitenkin ilmetä eri energiapolitiikan
osatekijöiden yhteensovittamisessa.
Yhteisön
ympäristötavoitteita vastaavien päämäärien saavuttaminen saattaa
olla vaikeata taloudelliseen kasvuun siirryttäessä, koska
fossiiliperäisen energian käytölle ei näytä olevan taloudellisia
vaihtoehtoja jos ydinenergiaa ei oteta lukuun. Suomen liittyessä
yhteisöön, se olisi ainut venäläiseen suunnitteluun perustuvien
reaktorien käyttäjä (entisen Itä-Saksan alueen reaktorien käytön
loputtua). Kahden
reaktorin polttoaine tuodaan Venäjältä polttoaine-elementtien
muodossa valmiina reaktoriin asennettavaksi.
4. Suomen liittymisen
ei pitäisi tuoda mukanaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia niissä
kysymyksissä, jotka liittyvät Euratomin organisaation (Euratom
Supply Agency) vastuulla tapahtuvaan ydinpolttoaineen tarjontaan.
Eräät kysymykset, kuten Suomen lisensiointimenettelyn vaikutus
tarjontasopimusten tekemiseen sekä suomalaisten yritysten yhteisössä
tapahtuvaan ydinmateriaalien kauppaan, edellyttävät kuitenkin lisätutkimuksia.
-Kauppa-
ja taloussuhteet kolmansien maiden kanssa.
1.
Euroopan
talousyhteisön jäsenenä
Suomea sitoisivat yhteinen tullitariffi ja yhteinen kauppapolitiikka,
jota yhteisö noudattaa kolmansia maita kohtaan.
2.
Teollisuustuotteissa Suomen tullit ovat verrattavissa yhteiseen
tullitariffiin. MNF-tullien keskimääräinen taso näille tuotteille
on Suomessa 5,5% ja EY:ssä 5.06% (kts. myös -Tulliliitto). Suomen
tariffissa on kuitenkin enemmän tullihuippuja ja notkoja, mikä voi
aiheuttaa sopeutumisvaikeuksia.
3. Yhteisen kauppapolitiikan
käyttöönotto merkitsisi Roomansopimuksen ao. perussäännösten
(erityisesti 113 artiklan) ja yhteisön acqis´n soveltamista Suomen
ulkomaankauppaan, koskien erityisesti:
- yhteistä
tuontijärjestelmää
- säännöksiä, jotka kohdistuvat
kolmansien maiden harjoittamaan polkumyyntiin ja tukitoimiin
-
yhteistä vientijärjestelmää
- nk. uutta kauppapoliittista
instrumenttia
- määräyksiä, jotka koskevat tuoteväärennösten
tuonnin ehkäisemistä
- yhteisön kehitysmaille myöntämää
yleistä tullietujärjestelmää.
4. Jotta
Suomen lainsäädäntö olisi em. acqis´hin liittyvien velvoitteiden
mukainen, Suomen nykyisin soveltavia kauppapoliittisia välineitä ja
toimenpiteitä olisi muutettava tai kumottava.
Eräillä
sektoreilla Suomen kauppapolitiikka teollisuustuotteissa on yhteisön
politiikkaa rajoittavampaa. Toisaalta erityisiä tullietuja
sovelletaan tuotteisiin, joita ei Suomessa
valmisteta.
Suomen
kuten yhteisönkin polkumyynnin vastainen järjestelmä perustuu
GATTin anti-dumping sopimukseen. Suomi otti v. 1972 käyttöön
yleisen tullietuusjärjestelmän, joka tarjoaa kattamissa tuotteissa
tullietuja.
Uudessa,
1.1.1992 voimaan tulleessa GSP-asetuksessa vähiten kehittyneet maat
(LLDC) saavat täydellisen vapautuksen tulleista ja ns.
negatiivilistaa, jota sovelletaan muihin maihin, lyhennettiin
huomattavasti.
5.
Eräs
mahdollinen ongelma-alue Suomelle voi olla yhteisön käytäntö
asettaa taloudellisia pakotteita kolmansille maille Roomansopimuksen
113 artiklan perusteella (esim. Argentiina, SNTL, Etelä-Afrikka,
Irak, Serbia-Montenegro), käytäntö joka on kodifioitu Maastrichtin
sopimuksen 228A artiklassa.
Tämä ei koske sanktioita, joita
sovelletaan YK:n turvallisuusneuvoston sitovien päätösten nojalla,
sillä Suomi on aina tukenut sellaisia sanktioita ja katsonut,
etteivät ne ole ristiriidassa puolueettomuutensa kanssa. Ongelmia
voisi kuitenkin esiintyä "poliittis- tai strategialuonteisten"
rauhan ajan kaupparajoitusten kohdalla. Ne voisivat johtaa
ristiriitaan puolueettomuuspolitiikan kanssa, mutta Suomen vapaus
määritellä oma kantansa Unionin instituutioiden puitteissa
tällaisiin toimiin säilyisi, sillä Suomea eivät sido mitkään
oikeudelliset puolueettomuusvelvoitteet. Kuten
komissio on todennut jäsenyyshakemuksista aiemmin antamissaan
lausunnoissa, samankaltaiset ongelmat voisivat teoreettisesti olla
mahdollisia hiili- ja teräsyhteisön sopimuksen ja
Euratom-sopimuksen joidenkin määräysten kohdalla.
6. Yhteisön
kolmansien maiden kanssa solmimat sopimukset tulisivat Suomea
sitoviksi. Preferenssisopimuksista tärkeimpiä ovat jäljellä
olevien EFTA-maiden kanssa tehdyt sopimukset, ns. Eurooppa-sopimukset
Itä- ja Keski-Euroopan maiden kanssa, erilaiset Välimeren alueen
sopimukset sekä Lomè´n sopimus. Yhdenkään näistä ei pitäisi
aiheuttaa millekään
osapuolelle merkittäviä ongelmia. Tietyissä tapauksissa yhteisön
tarvitsisi Suomen jäsenyyden huomioimiseksi mahdollisesti itse
sopeuttaa eräiden kumppanien kanssa tekemänsä sopimukset.
7.
Yhteisön
tekstiilipolitiikka ulotettaisiin Suomeen.
Nykyisin
Suomella on tiettyjen tekstiili- ja vaatetustuotteiden tuontia
koskevia sopimuksia 11 viejämaan kanssa ( joiden kanssa yhteisö
soveltaa rajoituksia). Rajoitusten alaisia ovat tietyt neulotut ja
kudotut vaatteet ja joissain tapauksissa vuodevaatteet. Langat ja
kankaat eivät ole mukana. Suomen toimenpiteet kohdistuvat harvempiin
tuotteisiin kuin yhteisön toimet. toisaalta Suomen tullit ovat
korkeampia kuin yhteisön soveltamat.
8. Suomen liittyminen
merkitsisi uutta tilannetta yhteisölle, jolla silloin olisi pitkä
yhteinen maaraja Venäjän kanssa. Tämä raja on myös syvä juopa
vaurauden ja hyvinvoinnin kannalta. Venäjän läheisyyden vuoksi
Suomi on erityisen tietoinen tarpeesta harjoittaa taloudellista
yhteistyötä ja antaa kansainvälistä tukea Venäjän
talouden uudistamiseksi.
Euroopan
Unionin
jäsenenä
Suomi tulisi todennäköisesti voimakkaasti puoltamaan tukea talouden
uudistusprosessille Venäjällä, erityisesti lähialueilla. Venäjän
Federaation lisäksi Suomi on äskettäin solminut sopimussuhteet
eräiden muiden IVY:n tasavaltojen kanssa - Valko-Venäjä, Kazahstan
ja Ukraina - ja Suomella on kokemusta kauppa-ja taloussuhteista sekä
IVY-maiden että Baltian maiden kanssa, mikä tulee olemaan arvokasta
Unionin
pyrkimyksille tukea taloudellista muutosta ja kehitystä
näissä
maissa sekä yhteistyötä niiden kanssa.
9. Suomen tulisi
irtisanoa kauppasopimukset, joita sillä
on kolmansien maiden kanssa.
Pääsääntöisesti
tämän ei pitäisi aiheuttaa vaikeuksia, koska Suomella on vain
muutama vapaakauppasopimus, joista useimmat Euroopan maiden kanssa.
Erityistapaus, joka vaatii tarkempaa tarkastelua, liittyy Baltian
maihin, joiden kanssa Suomi on sitoutunut vapaakauppaan yhteisön
suhteiden perustuessa
edelleen suosituimmuuskohteluun.
Suomen tulisi erota EFTAsta sen
suhteiden EFTA-maihin perustuessa vastaisuudessa yhteisön tekemiin
sopimuksiin. ETA-sopimusta ei enää sovellettaisi Suomen ja yhteisön
kahdenvälisissä suhteissa.
10.
Vaikutukset,
joita Suomen liittymisellä Unioniin
olisi kauppasuhteille kolmansiin maihin, tulevat arvioitaviksi
GATTissa sen XXIV artiklan nojalla.
Tulliliitto
1.
70-luvulla tehtyjen vapaakauppasopimusten (kts. yhteisön ja Suomen
tähänastiset suhteet) nojalla tullit ja vaikutukseltaan vastaavat
tuonnissa ja viennissä kannettavat maksut, samoin kuin tuonnin
määrälliset rajoitukset, vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet
poistettiin jo kauan sitten Suomen ja yhteisön välisestä kaupasta
sopimuksen 3 pöytäkirjan (EYVL N:o L323, 11.12.1984) mukaan Suomen
ja yhteisön alkuperää olevilta teollisuustuotteilta.
V.1973
sopimukseen on tehty yhteisön ja EFTA-maiden, ml. Suomi, välillä
lisäpöytäkirja [ETY Suomi - sekakomitea N:o 5/88 (EYVL L 381,
31.12.88).], jolla viennin määrälliset rajoitukset poistetaan
asteittain v.1993 mennessä (lukuunottamatta hiili-ja
teräsyhteisötuotteita).
Maatalous
ei kuulu sopimuksen piiriin, vaikka eräistä maataloustuotteista on
erityissopimuksia.
Tulliliiton perustamisen lähtököhtana tulisi
olla tilanne, joka näiden sopimusten, samoin kuin EEC:n ja Suomen
välillä tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamisesta ja
yhteisen passitusmenettelyn perustamisesta tehtyjen 1.1.1988
voimaansaatettujen yleissopimusten soveltamisella on luotu.
2.
Yhteisen tullitariffin hyväksymistä helpottaa se, että Suomen
tullit, etenkin teollisuustuotteiden tullit, vastaavat yleisesti
ottaen yhteisön tulleja.
Suomen teollisuustuotteiden tuontiin
yksinomaan tullinalaisten tuotteiden osalta soveltamien tullien
painotettu keskiarvo on 5,5% , yhteisön
tullitariffi 5,06% (ainoastaan arvotullien osalta).
Sekä Suomen
että yhteisön lähes kaikki teollisuustullit ovat sidottuja
GATTissa (97% Suomen osalta; 98,8% yhteisön osalta).
Kaikkiin
maataloustuotteisiin,
yksinomaan tullinalaisten tuotteiden osalta, sovellettavien tullien
painotettu keskiarvo on 8,3%. ( ainoastaan
arvotullien osalta.)
3. Yhteisön tapaan Suomi
on soveltanut
harmonoitua järjestelmää 1.1.88 lähtien. Yhdistetyn nimikkeistön
hyväksyminen ei aiheuta erityisiä vaikeuksia, koska yhteisön
alajaot vastaavat täysin Suomen vaatimuksia ja niiden mukaan Suomen
tilastotietojen alajakoa on mahdollista syventää.
4. Suomen on
liityttyään sovellettava neuvoston 29.6.1968 antamaa asetusta (EEC)
n:o 802/68 muita, kuin jäsenmaita koskevista
ei-preferenssialkuperäsäännöistä (EYVL L 148,
28.6.1968.).
Suomen on myös hyväksyttävä preferenssialkuperää
koskeva yhteisösäännöstö (GSP, ACP, )Välimerenmaiden
ja Keski- ja Itä-Euroopanmaiden kanssa tehdyt sopimukset jne.
(kts."kauppa- ja
taloussuhteet kolmansien maiden kanssa")
5.
Suomen on hyväksyttävä toissijainen lainsäädäntöön kuuluva
varsinainen tullilainsäädäntö, luonnollisesti eräin liittymisen
johdosta mahdollisesti tarvittavin muutoksin.
6. Suomi on tehnyt
Ruotsin
ja Norjan kanssa kahdenvälisen sopimuksen, jolla yhteisille rajoille
on luotu hallinnollisen yhteistyön järjestelmä. Useimmilla
suurimmilla Suomen ja Norjan välisillä teillä on vain yksi
yhteinen (Suomen tai Norjan) tullitoimipaikka, joka vastaa molempien
maiden tullilainsäädännön soveltamisesta. Näistä sopimuksista
voisi aiheutua ongelma, mikäli Suomi liittyisi yhteisöön, mutta
Norja jäisi ulkopuolelle.
7.
Suomen liittyminen edellyttäisi tullilainsäädännössä olevan
yhteisön tullialueen määritelmän muuttamista siten, että siihen
lisätään sanat "Suomen tasavallan alue".
Kehitysyhteistyö
1.
Suomi lisäsi viime vuosikymmenen aikana kehitysapuaan merkittävästi.
Vuosittainen 15% kasvu Suomen
julkisessa kehitysavussa oli OECD-maiden korkeimpia. v.1991 luvut
osoittavat, että kehitysapu kasvoi yli 9% ja sen BKT-osuus ylitti
0,7%.
Riippumatta siitä, että Suomi on vaikeasta taloudellisesta tilanteestaan johtuen joutunut v.1992 merkittävästi vähentämään julkisia menojaan ja niihin sisältyvää kehitysapuaan, Suomen panos kehitysyhteistyössä ja maan kokemus kehitysyhteistyön alueella merkitsisi etua yhteisölle, erityisesti jos sitä tarkastellaan Euroopan Unionia koskevalla sopimuksella luotavan yhteisen kehitysyhteistyöpolitiikan valossa (joka toteutetaan lisäämällä EEC-sopimukseen osasto XVII, sisältäen artiklat 130u-130y.).
Suomella
ei olisi vaikeuksia hyväksyä yhteisösäädöstä ja liittyä
kaikkiin niihin tämän alueen kansainvälisiin sopimuksiin, joihin
yhteisö on liittynyt.
2. ACP-maiden (Afrikan, Karibian ja Tyynen
valtameren alueiden maat) suhteisiin liittyen, Suomen liittyminen
Euroopan yhteisöön merkitsisi liittymistä Lomè-sopimukseen sekä
osallistumista Euroopan kehitysrahastoon.
3. Jotta Suomi
tulisi Lomè-sopimuksen sopimuspuoleksi, on tätä varten laadittava
liittymispöytäkirja. Yhteisön on kuitenkin Lomè IV-sopimuksen
artiklan 358 perusteella informoitava ACP-maita päätöksestään
ryhtyä neuvottelemaan kolmannen maan liittymisestä sopimukseen.
ACP-maiden
ja yhteisön välillä tullaan pitämään säännöllistä yhteyttä
liittymisneuvottelujen aikana. Kun
nämä neuvottelut on saatettu loppuun yhteisö ja ACP-maat
aloittavat neuvottelut liittymispöytäkirjasta, sekä hyväksyvät
sen sovellutukset tai siirtymätoimenpiteet, jos ne katsotaan
tarpeellisiksi.
Ulko-
ja turvallisuuspolitiikka
1.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ovat voimakkaasti
vaikuttaneet maan geopoliittinen sijainti Euroopan äärilaidalla ja
pitkä raja Venäjän kanssa. Tällä vuosisadalla Suomi on ollut
kahdesti sodassa Venäjän kanssa. Niiden seurauksena sen on täytynyt
luovuttaa merkittävä osa alueestaan.
2. Toisen
Maailmansodan jälkeen Suomi kehitti puolueettomuuspolitiikan, jonka
tavoitteena oli maan pitäminen suurvaltojen eturistiriitojen
ulkopuolella. Tähän poliittiseen valintaan vaikuttivat
ensisijaisesti geopoliittiset tekijät. Suomen oli ylläpidettävä
läheisiä ja ystävällisiä, sekä taloudellisia että poliittisia
suhteita Neuvostoliiton kanssa ja samalla huolehdittava ja
kehitettävä poliittisia ja taloudellisia siteitään muun läntisen
Euroopan kanssa.
Puolueettomuus nähtiin parhaana keinona
sovittaa yhteen nämä kaksi tavoitetta. Tämä poliittinen linja,
joka tunnetaan Paasikivi- Kekkosen oppina, merkitsi pitkään
varovaista lähestymistapaa Euroopan yhdentymispyrkimyksiä
kohtaan.
3. Suomi kehitti siten puolueettomuusperiaatteen, joka ei
perustunut kansalliseen lainsäädäntöön tai kansainväliseen
oikeuteen ja josta seuraisi, kuten pysyvästi puolueettomien maiden
kohdalla, rajoituksia rauhan ajan ulkopolitiikalle.
Suomen
puolueettomuuspolitiikkaa leimasi myös voimakas sitoutuminen oman
puolustuskyvyn ylläpitämiseen. Suomi on siten kehittänyt
merkittävän sotilaallisen kyvyn.
Kylmänsodan päättymiseen
saakka Suomi katsoi, että jäsenyys EY:ssä ei sovi yhteen sen
puolueettomuuspolitiikan kanssa. Puolueettomuuspolitiikka ei ole
kuitenkaan estänyt Suomea asteittain kehittämästä kansainvälistä
rooliaan etenkin YK:ssa ja pohjoismaisessa yhteistyössä (v.1955
alkaen), EFTA:ssa, kehitysyhteistyössä ja myöhemmin Baltian maiden
tukemisessa, G-24:ssä ja erityisesti ETYKin luomisessa ja
kehittämisessä. Suomi on osallistunut moniin YK:n
rauhanturvaoperaatioihin asettaen sotilaallisen asiantuntemuksensa ja
kykynsä YK:lle ja rauhalle antamansa sitoumuksen
palvelukseen.
4. Saksan yhdistyminen, uusien demokratioiden
syntyminen Keski- ja Itä Eurooppaan, Varsovan liiton lakkauttaminen
ja entisessä Neuvostoliitossa tapahtuneet muutokset ovat johtaneet
Suomen ulkopolitiikan laajaan uudelleen arviointiin. Hallitus
julkaisi tammikuussa -92 Suomea ja Euroopan yhteisön jäsenyyttä
koskevan tausta raportin. Raportissa todettiin, että EY:n jäsenyys
"loisi Suomen kansallisten pyrkimysten toteuttamiselle
tehokkaamman kanavan ja lisäisi Suomen merkitystä muille
EY-maille."
Raportin
ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa osassa huomautetaan, että
EY:n jäsenyys "loisi Suomelle merkittäviä velvoitteita"
ja että käytännössä mahdollisuus käyttää veto-oikeutta on
rajoitettu. Mahdolliset EY-sanktiot saattaisivat myös muodostaa
ongelman, vaikkakaan eivät siinä tapauksessa, että nämä toimet
olisivat YK:n tai ETYK:in hyväksymiä.
Länsi-Euroopan Unionin
(WEU) suhteen, Suomen hallitus piti todennäköisenä, että pitkän
tähtäimen tavoitteena on yhdistää EY-jäsenyys jäsenyyteen
Länsi- Euroopan Unionissa. Hallitus tuli siihen tulokseen, että
Suomen on määriteltävä suhteensa WEU:hun järjestönä
myöhemmässä vaiheessa.
Raportissa päädyttiin siihen, että
Suomen ulkopolitiikan tavoitteet olisivat sovitettavissa yhteen
EY-jäsenyyden kanssa. Samalla siinä todettiin, että jäsenvaltioita
sitovan puolustuspolitiikan ja kolmansia maita kohtaan kohdistettujen
pakotteiden hyväksymiseen voisi liittyä ongelmia. Siinä päädyttiin
toteamaan, että "Suomen turvallisuuspolitiikkaa koskeviin
yksityiskohtaisiin kysymyksiin ei saataisi täsmällistä selvyyttä
ennen varsinaisia jäsenneuvotteluja".
5. WEU:n jäsenvaltiot
ovat Maastrichtissa antamassaan julistuksessa kutsuneet Euroopan
Unionin jäsenvaltiot liittymään WEU:n jäseniksi tai niin
halutessaan tarkkailijoiksi.
Suomen viranomaiset näyttävät
katsovan, että WEU:ta kehitetään Euroopan Unionin kriisinhallinnan
välineenä. He ovat todenneet, että WEU:n valmiuksia ollaan
parhaillaan kehittämässä, jotta se voisi osallistua
turvallisuustehtävien hoitoon, kuten humanitaarisen avun
toimittaminen konfliktialueille, rauhanturvatoiminta ja
taistelujoukkojen käyttö kriisinhallinnassa (yhteistyössä YK:n ja
ETYKin kanssa). He
näyttävät hyväksyvän sen, että jäsenenä Suomen on oltava
valmis osllistumaan kriisinhallintatehtäviin jäsenyysvelvoitteidensa
mukaisesti.
Komissio
haluaa kuitenkin muistuttaa, että WEU:lla on myös poliittisia
tavoitteita,
jotka ylittävät tämän melko kapea-alaisen määritelmän. Suomen
eduskunnan tukeman hallituksen virallisen kannan mukaan Suomi tulee
määrittelemään suhteensa WEU:hun Euroopan Unionin
puolustusulottuvuuden myöhemmän kehityksen valossa.
6. Kysymys
on siitä, voisiko Suomen puolueettomuuspolitiikka
- ytimeensä, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja uskottavaan
itsenäiseen puolustukseen pelkistetyssä muodossaankin - olla
esteenä Unionin ulkopolitiikan täydelle hyväksymiselle. Lisäksi
yhteisen ulko -ja turvallisuuspolitiikan suhteen herää kysymys,
missä määrin Suomi, joka aseistautuneena puolueettomana
maana on aina pannut suurta painoa kansallisen alueensa
puolustamiselle, voi täysin yhtyä joihinkin Unionin tavoitteisiin,
kuten sen itsenäisyyden ja turvallisuuden takaamiseen sekä
kehitykseen kohti Unionin yhteistä puolustuspolitiikkaa (artikla
J.4).
Suomen
hallitus on viitannut siihen, että koska Maastrichtin sopimus ei luo
sotilasliittoa eikä täten korvaa jäsenten tai jäsenehdokkaiden
nykyisiä puolustusratkaisuja, Suomen kansallisen puolustuksen
ylläpitäminen on sopusoinnussa sopimuksen velvoitteiden kanssa
ja tukisi Unionin ja sen jäsenten yhteistä turvallisuutta.
7.
Suomen viranomaisten lausunnoista voidaan tehdä se johtopäätös,
että Suomi pystyisi täyttämään kaikki yhteisen ulko- ja
turvallisuuspolitiikan velvoitteet. Suomen puolueettomuuspolitiikka
ei perustu kansalliseen lainsäädäntöön tai kansalliseen
oikeuteen.
Oppi
sodanaikaisen puolueettomuuden odotettavissa olevista
rauhanaikaisista vaikutuksista on Suomessa vähemmän
kehittynyt kuin eräissä muissa maissa, joissa puolueettomuudelle on
oikeudelliset perusteet.On kuitenkin muistettava, että liittyessään
Kansainväliseen energiajärjestöön Suomi yhtyi Itävallan,
Svietsin ja Ruotsin antamaan julkilausumaan ja varasi siten itselleen
huomattavaa
liikkumavaraa toimia haluamallaan tavalla
puolueettomuusasemansa mukaisesti kriisiaikoina, jopa IEA:n sitovia
päätöksiä kohtaan.
Kuitenkin
tällaiset odotettavissa olevat vaikutukset, vaikka ne olisivatkin
poliittisluonteisia, voivat aiheuttaa Unionille ongelmia, jos Suomi
niiden takia vastustaisi järjestelmällisesti tiettyjä toimia,
jotka sen mielestä voisivat olla haitallisia sen
puolueettomuuspolitiikalle tai sille, mitä tästä politiikasta on
jäljellä.
Suomi
on tuonut ilmi, että Unionin jäsenenä se tukee muiden jäsenten
turvallisuutta lojaalisuuden ja keskinäisen solidaarisuuden hengessä
ja odottaa vastaavanlaista tukea muilta jäseniltä. Kuten edellä
todettiin, presidentti
Koivisto
vahvisti äskettäin, että Suomi hyväksyy yhteisön saavuttaman
tason (aquis communautaire), Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan
unionin poliittiset tavoitteet. (finalite politique). Suomi ei
kuitenkaan vielä ole täysin selventänyt kantaansa tulevan yhteisen
puolustuspolitiikan, eikä erityisesti aikanaan mahdollisesti
luotavan yhteisen puolustuksen suhteen.
8.
Yhteisön tulee voida varmistua jäsenyysneuvottelujen yhteydessä
Suomen nykyisen politiikan luonteesta voidakseen
vakuuttua siitä, ettei Suomen politiikka estä mahdollista aikanaan
kehittyvää yhteistä eurooppalaista puolustusta.
Kuten komissio jo totesi laajentumista koskevassa raportissaan
(Europe
and the challenge of enlargement, Brussels 24.6.1992 [Bulleti of the
European Communities - supplement 3/92]) 24.6.1992,"hakijamailta
pyydetään erityisiä ja sitovia takeita sen suhteen, että ne ovat
poliittisesti sitoutuneet ja oikeudellisesti kykeneviä täyttämään
yhteisen ulko-ja turvallisuuspolitiikan velvoitteet".
Yhteistyö
sisä -ja oikeusasioissa
1.
Ilmoittaessaan hyväksyvänsä kaikki Euroopan unionisopimuksen
määräykset Suomi
on implisiittisesti = epäsuorasti hyväksynyt kaikki yhteistyötä
sisä -ja oikeusasioissa koskevat määräykset, jotka sisältyvät
Euroopan unionisopimuksen kappaleessa VI.
Näihin
kuuluvat turvapaikkapolitiikka, kolmansien maiden liikkuminen
yhteisön ulkorajojen yli, maahanmuuttopolitiikka mukaanlukien
kolmansien maiden kansalaisten maahantulo-, liikkumis,-ja
oleskeluedellytykset.
Suomi
on erityisen hyvin perillä kaikista näistä kysymyksistä
seurattuaan niitä tarkoin kysymysten Pohjoismaisen
passiunionisopimuksen toimintaan kohdistuvien vaikutusten takia.
2.
Samoin kuin pohjoismaisilla naapureillaan, Suomella on huomattavaa
kokemusta pakolais-ja turvapaikka-asioiden käsittelyssä eikä sillä
tulisi olemaan vaikeuksia osallistua tämän alan yhteistyöhön.
Suomi on omistanut tarpeelliset keinot sen varmistamiseen, että
kolmansien maiden kansalaisten liikkuminen sen rajojen yli on
tehokkaasti valvottua. Suomi on sitoutunut alueelliseen ja
erityisesti raja-alueyhteistyöhön vakauttavana tekijänä, joka
osaltaan auttaa välttämään riskiä taloudellisiin syihin
perustuvasta muuttoliikkeestä Koillis-Euroopassa.
3. Suomi on
samoin valmis liittymään yhteistyöhön taistelussa huumausaineista
aiheutuvaa riippuvuutta vastaan sekä yhteistyöhön petollisten
menettelytapojen vastustamiseksi kansainvälisellä tasolla,
oikeudelliseen yhteistyöhön siviili-ja rikosasioissa, tulliasiain
yhteistyöhön sekä poliisiasiain yhteistyöhön terrorismin,
laittoman huumekaupan ja muiden vakavien kansainvälisien
rikollisuuden muotojen ehkäisemiseksi ja vastustamiseksi.
Suomella
on sekä keinot, että halua täysipainoiseen yhteistyöhön näillä
alueilla, vaikkakaan - toisin kuin eräät muut EFTA-valtiot - se ei
ole TREVI-yhteistyön puitteissa säännöllisesti konsultoitu
osapuoli.
Ahvenanmaan
erityisasema
1.
Ahvenanmaa
muodostaa Pohjanlahdessa
sijaitsevan, autonomisen, ruotsinkielisen Suomen maakunnan, jossa
asuu 25.000 asukasta 60:llä Ahvenanmaan saariston 65.000
saaresta.
Ahvenanmaan autonominen asema on peräisin v.1921,
jolloin Suomi, Kansainliiton
Neuvoston
päätettyä määrätä saaret Suomen suvereniteetin alaisuuteen,
sitoutui takaamaan saarten asukkaille oikeuden ruotsin kieleen,
kulttuuriin ja tapoihin. Nämä kansainvälisoikeudelliset
sitoumukset on sisällytetty Ahvenanmaan itsehallintolakiin, jota on
äskettäin muutettu. Uusi laki tulee voimaan 1.1.1993. Lain
mukaisesti Ahvenanmaan maakuntapäivillä on yksinomainen
lainsäädäntövalta tietyillä erityisaloilla, kuten koulutus ja
kulttuuri, terveys-ja lääkäripalvelut, hallinto, talouselämän ja
teollisuuden edistäminen, sisäinen tiedonvälitys ja
paikallisverotus.
Ahvenanmaan maakuntahallitus valmistelee ja
toimeenpanee itsehallinnon kannalta olennaiset
toimenpiteet.
Ahvenanmaan demilitarisointi ja puolueettomaksi
julistaminen ovat niinikään peräisin v1921. Vaikka itseasiassa
Ahvenanmaan demilitarisoinnista määrättiin jo Pariisin
rauhansopimuksessa v.1865, nykyinen status määriteltiin v.1921
Ahvenanmaan saarten demilitarisointia ja neutraliteettia koskevassa
sopimuksessa, joka solmittiin Kansainliiton
alaisuudessa.
2. Ahvenanmaalla ei ole oikeutta solmia
valtiosopimuksia. Suomen solmimat kansainväliset sopimukset kattavat
myös Ahvenanmaan.
Itsehallinnollisen
maakunnan suostumus tarvitaan ennen, kuin autonomiaan vaikuttavat
kansainväliset sopimukset tulevat sen osalta voimaan. Tämä koskee
myös ETA-sopimusta, jonka hyväksymisen Suomen hallitus on esitellyt
Ahvenanmaan maakuntapäiville syksyllä 1992. Jos maakuntapäivät
hyväksyvät sopimuksen, Suomi tulee tekemään asiasta EY:lle
ETA-sopimuksen 126 artiklan 2 kohdan mukaisen ilmoituksen.
Tämä
artikla heijastaa erityisten poikkeusten muodossa niitä erityisiä
oikeuksia, jotka liittyvät kotiseutuoikeuteen. Ahvenanmaan
kotiseutuoikeus
vaaditaan äänestämiseen ja ehdollaoloon maakuntapäivävaaleissa,
kiinteän omaisuuden omistamiseen ja hallintaan Ahvenanmaalla ja
elinkeinon harjoittamisen oikeuteen maakunnassa. Kotiseutuoikeuden
saa syntyessään, joskin Ahvenanmaalle muuttajat voivat hakea
kotiseutuoikeutta 5 vuoden keskeytymättömän oleskelun jälkeen.
3.
Palvelussektorilla on perustavaa laatua oleva merkitys Ahvenanmaan
taloudelle sen luodessa 70% työpaikoista ja 80% kansantulosta.
Paikallisen talouden selkäranka muodostuu merenkulusta ja siihen
läheisesti liittyvästä turismista. Tulot
jotka saadaan verovapaasta myynnistä alueella risteilevillä
lautoilla, ovat taloudellisesti erittäin merkittäviä.
Maataloussektorin osuus saarten taloudesta on verrattain korkea ja
teollisen sektorin osuus varsin pieni. Kalastuksella on myös saarten
taloudelle tietty merkitys. . V.
1991
9% Suomen kalastusaluksista ja 14% kalastajista tuli Ahvenanmaalta.
Heidän osuutensa merialueen
kalastuslaivaston kokonaissaaliista oli 13,5%.
4. Itsehallintolain
mukaan, Ahvenanmaalla on lainsäädäntövalta "luonnonsuojelun
ja ympäristönsuojelun, sekä luonnon ja vesien virkistyskäyttöön
liittyvässä lainsäädännössä". Tätä kompetenssia on
käytetty eräillä ympäristönsuojelun osa-alueilla. Maakunnalliset
säännökset ovat luonteeltaan tiukempia, kuin vastaavat kansalliset
säännökset ja ne on suunniteltu paikallisiin tarpeisiin ja
suojeluoloihin. Meneillään
on lainvalmistelutyö, jonka tarkoituksena on poistaa
yhteensopimattomuudet paikallisen ja EY:n ympäristölainsäädännön
väliltä.
5. Maakuntapäivillä on kelpoisuus määrätä tulon
perusteella suoritettavasta lisäverosta maakunnan tarpeita
varten, satunnaisesti kannettavasta ylimääräisestä tuloverosta,
elinkeino- ja huviverosta, maakunnalle menevien maksujen peusteista
ja kunnallisverosta.
6. Ahvenanmaan asema Suomen Euroopan
Unioniin liittymisen yhteydessä vaatii siten yksityiskohtaisempaa
tarkastelua jäsenyysneuvottelujen aikana.
Johtopäätökset
1.
Kuten
komissio jo totesi raportissaan "Eurooppa ja laajentumisen
haaste" Euroopan unionia (artiklat F ja O) koskeva sopimus
edellyttää jäsenyyttä hakevan valtion täyttävän 3 perusehtoa,
jotka ovat: eurooppalainen
identiteetti, demokraattisuus
ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.
Samoin
sen tulee olla valmis hyväksymään ja kyetä toimeenpanemaan
yhteisöjärjestelmä.
Liittymisneuvotteluissa
Unionin tulisi ottaa pohjaksi säännöt ja rakenteet sellaisina kuin
ne ovat olemassa Euroopan Unionia koskevan sopimuksen voimaan tulon
jälkeen.
2.
Suomi yhdessä EFTA-kumppaniensa tapaan jakaa nykyisten EY:n
jäsenmaiden kanssa demokraattiset, sekä ihmisoikeuksia ja
markkinataloutta koskevat arvot.
3 Komissio totesi
yllämainitussa raportissaan, että jäsenyyttä hakeneiden
EFTA-maiden liittyminen "ei johtaisi ylitsepääsemättömiin
taloudellista laatua oleviin ongelmiin ja, että se itse asiassa
vahvistaisi yhteisöä monilla tavoin". Tässä raportissa oleva
yksityiskohtainen analyysi osoittaa tämän Suomen tapauksessa.
4.
Suomella on v.1973 (Europe
and the challenge of enlargement, Brussels 24.6.1992 [Bulleti of the
European Communities - supplement 3/92]) tehtyihin
vapaakauppasopimuksiin perustuva teollisuustuotteiden vapaakauppa
yhteisön kanssa. Tämä suhde tulee kehittymään vielä enemmän
ETA-sopimuksen puitteissa. Suomella on myös läheiset suhteet
yhteisön kanssa talous- ja rahapolitiikan alalla.
Nykyisten
taloudellisten vaikeuksien voittamisen jälkeen, voidaan odottaa
Suomen markan sitomista uudelleen ecu.n, kuten v.1991 lähtien.
Unioniin
liittymisen odotetaan auttavan Suomen taloutta vahvistavien
edellytysten luomisessa. Mitä yhteisön aquis'hin tulee, suurta osaa
siitä tullaan soveltamaan jo ETA-sopimuksen pohjalta.
5.
Joillakin aloilla voi syntyä ongelmia, mutta komissio uskoo, että
nämä on mahdollista ratkaista tyydyttävästi
liittymisneuvottelujen aikana. Suomen hallituksen maataloussektorin
rakenneuudistusta koskevan politiikan toimeenpaneminen veisi sitä
samaan suuntaan yhteisön maatalouspolitiikan kanssa. Liittyminen
olisi kuitenkin suuri haaste Suomen maataloudelle johtaessaan
alempiin hintoihin, vähentyneisiin tukitasoihin ja lisääntyneeseen
kilpailuun. Muutoksia vaadittaisiin myös monilla muilla sektoreilla.
Valtion monopolit esim. alkoholijuomien osalta tulisi
sopeuttaa.
Kilpailu
yleensäkin lisääntyisi monilla aloilla. Suomen
kansallista politiikkaa erityis vaikeuksista kärsivillä alueilla
kuten Pohjois- ja Itä Suomessa, tulisi toteuttaa yhteisön aquis'n
mukaisilla tavoilla.
Enimmäkseen teknistä laatua olevia muutoksia vaadittaisiin myös
joillakin muilla aloilla kuten kalastuksessa ja teollisuudessa.
6.
Unioni
tulee yleisesti ottaen hyötymään Suomen liittymisestä, mikä
tulee laajentamaan niiden maiden joukkoa, joiden odotettavissa oleva
keski-ja pitkän aikavälin taloudellinen, raha -ja
budjettitaloudellinen suorituskyky todennäköisesti edesauttavat
talous
-ja rahaliiton kehitystä.
7.
Ulko
-ja turvallisuuspolitiikan osalta komissio toteaa Suomen politiikan
kehittyneen merkittävästi, erityisesti 90-luvun alusta
lähtien.
Suomen
puolueettomuus on pelkistynyt ydinkysymykseksi eli sotilasliittoihin
osallistumattomuudeksi ja itsenäisen puolustuksen
ylläpitämiseksi.
Suomessa
näyttää vallitsevan konsensus täydestä osallistumisesta Euroopan
unionin yhteiseen ulko-ja turvallisuuspolitiikkaan.
Suomen
edellytetään hyväksyvän ja kykenevän toimeenpanemaan tämä
politiikka sellaisena, miksi se tulevien vuosien aikana kehittyy.
Suomen
hallitus on lausunut tunnustavansa, että Maastrichtin sopimuksessa
varaudutaan Unionin yhteisen puolustuspolitiikan mahdolliseen
muodostamiseen, mikä voisi aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen.
Se on hyväksynyt sopimuksen määräykset ja ilmaissut valmiutensa
osallistua rakentavasti niiden toimeenpanoon.
Samoin,
kuin muidenkin hakijoiden tapauksessa, komissio suosittelee, että
liittymisneuvottelujen
yhteydessä Suomelta pyydettäisiin tarkoin määrätyt ja sitovat
takeet maan poliittisesta sitoutumisesta ja oikeudellisesta kyvystä
täyttää velvollisuutensa tällä alueella.
8.
Euroopan unionia koskevan sopimuksen artiklassa 0 mainittuja,
perussopimuksiin Suomen liittymisen yhteydessä tehtäviä
tarkistuksia suoritettaessa, tulee tietenkin ottaa huomioon, ettei
vain Suomi, vaan myös eräät muut EFTA-maat tulevat samanaikaisesti
liittymään Unioniin.
9. Yllä esitettyjen näkökohtien
perusteella komissio vahvistaa Suomen osalta laajenemisprojektissaan
EFTA-hakijoista yleensä tekemänsä johtopäätöksen. Komissio
suositteli, että neuvottelut tulisi aloittaa siten, kun jäsenvaltiot
ovat ratifioineet Euroopan Unionia koskevan sopimuksen ja päättäneet
neuvottelut omista varoista ja tähän liittyvistä kysymyksistä.
Nämä johtopäätökset vahvistettiin lisäksi EY:n
huippukokouksessa.
------------