Katoavat pantti- ja osakekirjat
Perehdyin
tässä vuosi sitten Kimmo Leinon YouTube videoon ja jäin
miettimään omia panttikirjojani, joita en ollut pankista
saanut ulos. Olin maksanut lainani pois ja pankkivirkailija sai minut
puhuttua ympäri ja jätin pantit heidän arkistoonsa
”mahdollisia uusia lainanottoja varten”.
Sitten pankki muutti kokonaan pois kunnasta ja vei arkiston mukanaan.
Euroopan
keskuspankki oli ostellut ihmisten jo maksettuja ,
alkuperäisiä panttikirjoja ja arvopapereita itselleen ja
luvannut niillä pankeille seitsenkertaisen lainan. Kyseinen asia
oli jo todettu toteen käyneen mm. Saksassa.
Kun
joku päivä, lainanmaksun takaisinperintä tulisi sitten
kyseeseen, saattaisi ihmiseltä lähteä tontti,
kiinteistö, kesämökki, firma, metsä tai pellot .
Siis
kerron panttikirjoista, joista velka on jo maksettu, mutta Timo Soinin
HE 8/2016 lainsäädännön mukaan, alkuperäinen
panttikirja ei menetä voimaansa, vaikka se olisikin merkitty
maanmittausrekisteriin, kuten tehtiin vuonna 2017. Koska panttikirjan
omaisuuden arvo ei kattaisi seitsemänkertaista lainaa, niin sen
ylijäämän joutuisi velan perinnässä valtio
maksamaan keskuspankille.
Äärettömän
hieno suunnitelma, jolla saatettaisiin valtio ahdinkoon ja jopa
kaadettua kerralla. Pankin toimia ei edes tutkittaisi, sillä
Koiviston konklaavi teki sen, että pankkien toimia ei
enää ollenkaan tutkita.
Onko pankista on tullut luottamuskelvoton piraattiyksikkö?
Noh,
allekirjoittanut lähti sähköpostitse niitä
panttikirjoja sitten pankista pyytämään, jolloin jokin
sisäisen puolen esimies soitti ja sanoi minun jo saaneen
panttikirjani itselleen???
Mielenkiintoista,
näin se juttu muuttuu matkalla. Pitkän keskustelun
jälkeen, tein pyynnön tutkia arkistot ja että he
toimittavat minulle ne panttikirjat, koska pankkivirkailija oli
jättänyt ne sinne pankin arkistoon.
Kului neljä viikkoa.
Ei
tapahtunut mitään, ei haikuakaan koko toimistosta, jonka
jälkeen oli jo pakko soittaa ja muistuttaa heitä,
pyytäjän olemassaolosta. Puhelinpalvelun virkailija sanoi
selvästi hämmästyneenä, että eikö asiaa
ole vieläkään hoidettu ja kertoi heidän
sisäisen toiminnan päällikön olevan vapaalla
7.5.asti. Arkistopapereiden sijaintipaikasta, en saanut
mitään vastausta.
Kun
tämä panttikirjojen saanti pitkittyi ja mutkittui, kirjoitin
muutamalle kansanedustajalle asiasta ja parilta sain vastauksen.
Sieltä tuli myös muutamia hyviä ohjeita, kuten
esim.finanssivalvonta. Mainitsivat myös arkiston siirron ja
säilytyksen paikan hitauden olevan yhtenä mahdollisuutena.
Heittivät myös ilmaan, oliko pankki sittenkään
hoitanut arkistointiaan kunnolla ja missä se arkiston paikka
mahtaisi sijaita.
Vastaus tuli pankista kuitenkin kuin tykin suusta jo 6.5.
Pankin
sisäisen palvelun esimies vastasikin päivää ennen
loman loppumista. Papereita oli turhaan kuulemma etsitty monta viikkoa
niitä löytymättä ja aikaa oli kulunut liian kauan
arkistosta etsintään
Ai saatana, että kehtasivat tällaista edes ilmaan heittää.
Olen
itse pitänyt valtiolla yksikköni arkistoa ja siihen menee
korkeintaan 1 vuorokausi, että paperit sieltä
löytyvät. Jos arkisto on siirretty yksikön ulkopuolelle,
niin ei siinä neljää viikkoa hakemiseen kulu.
Jos
kerran on dnro, päivämäärä, vuosi ja asiakkaan
nimi tiedossa, papereiden löytyminen luusi olevan aika sukkelaa
Kyllä on taas oli valehtelijoden klubi saatettu yhteen.
Pantteja
ei siis löytynyt mistään ja väitettiin, että
ne hävitettiin vuonna 2017, kun ne ajettiin maanmittaustoimistoon
rekisteriin.
Siis,
ensin ne olivat kuulemma annetut minulle, sitten niitä ei
löytynyt ollenkaan ja sitten ne olivat tuhotut rekisteriin ajon
yhteydessä, mutta mitään merkintää siitä,
kuka asian hoisi, kuka antoi paperit ajoon tai vastaavaa, ei
löytynyt eikä annettu.
Finanssivalvonta,
jolta hain selvitystä tähän Timo Soinin lakiin, ajaisiko
se mahdollisten panttikirjojen yllättävän
löytymisen yhteydessä panttien kuoletusten yli vai ei, ei
tullut edes sieltä vastausta, vaan he ohjasivat selvityksen teon
maanmittauslaitokselle takaisin.
Näyttää
nykyisin siltä, että nämä kaikki
”instanssit” kiertelevät ja kaartelevat vastuutaan,
kun monen kuukauden ajan pompoteltiin asiaa välillä pankki-
maanmittaustoimisto- pankki - finanssivalvonta- maanmittaustoimisto,
kunnes lopulta maanmittaustoimisto antoi viimein vastauksensa.
Soinin tekemään lakiin, ei annettu mitään selvitystä, mutta
heidän
mukaansa kuoletettua panttia ei voitaisi pankkien toimesta uudelleen
käyttää omiin taseisiin ja jos
käyttäisivät, olisi pankki vastuussa toiminnasta, joka
ei sietäisi päivänvaloa. Nyt jää sitten
nähtäväksi, löytyvätkö ne panttikirjat
vielä jostain ja jos löytyvät, tutkitaanko sitä
poliisin toimesta sitten vai ei.
Jos
alatte pyytämään joko panttikirjojanne, jo maksettuja
lainapapereitanne tai osakepapereitanne pankeilta pois, muistakaa
osoittaa pyynnöt sähköpostitse ja muistakaa ehdottomasti
aina tulostaa jokainen sähköpostikeskustelu ja pdf itsellenne
talteen.
Älkää luottako siihen, että tiedot löytyvät ikuisesti koneelta tai tallennuksista.
Älkää myöskään luottako selvitysten sanoihin;
oletettavasti, mahdollisesti, todennäköisesti, luultavasti, vaan vaatikaa asialle tarkempaa selvitystä.
Luottakaa vain siihen, miltä teistä asiassa tuntuu ja olette luultavasti oikeammassa asian suhteen, kuin luulettekaan.
Tiina Salo