Meillä
on täällä Suomenmaasssa kaikenlaisia kansallisaarteita.
Tai on ainakin ollut, ellei niitä kaikkia ole jo ryöstetty.
Suurimmat ja arvoikkaimmat kansallisaarteemme on kuitenkin ne ihmiset,
jotka ovat henkensä uhalla puolustaneet maatamme sodissa ja ovat
vielä hengissä. Seuraavaksi arvokkaimpia aarteita ovat ne
ihmiset, jotka eivät ole suostuneet valtiopetoksiin ja niihin
vääryyksiin jotka nää petokset on mahdollistanu
tässä maassa. He, jotka ovat jaksaneet tuoda totuutta julki,
valistaa välinpitämätöntä sekä omaan
tuhoonsa kävelevää kansaa
ymmärtämään missä mennään ja
herättää heitä puuttumaan käsillä oleviin
asioihin. He, jotka ovat koittaneet vetää petoksen
tekijöitä vastuuseen teoistaan mädäntyneestä
hallintoportaasta huolimatta, mutta joita ei ole otettu kuuleviin
korviinkaan juuri sen laittoman ja kelvottoman hallintoportaan takia.
Omaan uupumiseensa asti ja jotkut jopa lannistumiseena saakka ovat
saaneet kantaa todella raskasta totuuden tiedon taakkaa kaikenlaisista
laittomuuksista ja niiden seurauksista yksilön ja koko
yhteiskunnan elämässä vuosikausia.
Jokainen joka rakastaa oikeudenmukaisuuden ja totuuden voittoa
tässä maassa, sekä toimii Suomen kansan yhdisymisen
hyväksi, on arvokas osa kansallisaarrettamme. Sellasten ihmisten
varaan pitää Suomenmaa rakentua. Sillon täällä
valtakunnassa on kaikki hyvin.
Syvä kiitos ja kumarrus teille Jorma Jaakkola, Seppo
Konttinen, Soneran kirjan kirjoittaja, Sven Jakobsson, Merja Renvall,
Pekka Lahtinen, Jaakko Jukkola, Anne Ruuskanen, ja te
monet monet muut, jotka olette jo jaksaneet ja jaksatte edelleenkin
vaivaa nähdä totuuden ja oikeudenmukaisuuden voiton
hyväksi, sekä siitä, että ootte muakin valistanu ja
viisastuttanu tiadoillanne jo tapahtuneista ja siitä mihin
tää kaikki eeuun helvetissä ollessa meitä johtaa.
Sekä kiitos myös niistä tiedoista, miten hyvin ja
hienosti meillä asiat silloin on, kun valta Suomessa on kansan
taas. Kun oikeus ja perustuslaki on palautettu suojelemaan meitä
kaikelta tältä tuholta, jolle Mauno Koivisto avasi ovet, ja
jota jokainen hallituskokoonpano on siitä alkaen
enenevässä määrin maahamme päästänyt
ja kun petoksen tekijät on laitettu vastuuseen rikoksistaan.
Teitä kaikkia rakkaita kansallisaarteitamme Jumalan väkevän käden alle siunaten.
Reija Kuparinen