AJATUKSIA

 OECD:ltä kysytään työuran pidennyksistä, komissiolta maakauppojen verotuksesta.
Emmekö olekaan itsenäinen valtio niin kuin EU:hun liityttäessä poliitikot kohisivat, että itsenäisyys jopa lisääntyy.
En ymmärrä miten tämä on mahdollista.

Voin kertoa, poliitikkoja Suomessa ei ole, on vain tehtävän suorittajia ja tehtävät tulevat maailmanpankilta, kansainväliseltä valuuttarahastolta, EU:lta, Bilderberg-ryhmältä.
Työura pitenee, maksut lisääntyvät. Eläkeläiset ja työtätekevät sekä työttömät maksavat poliitikkojen helvetilliset mokat.
Markka-aikana nämä suuret sijoittajat ja kaikkitietävät kukkoilijat sijoittivat eläkerahastoista noin 300 miljardia markkaa ulkolaisiin rahastoihin. Tämä summa ei milloinkaan ole palautunut.
Me eläkeläiset voisimme maksaa kerralla maan velan noin 64 miljardia ja säästämme noin 4 miljardia per vuosi koroissa. Siinä vasta sijoitus. Vielä jäisi niin paljon, että voisimme maksaa Suomen pois EU:sta. Hoitaisimme itse omat asiamme. Perustuslaki palautettaisiin entiselleen ja sitä itselleen sopivaksi kronkkineet saataisiin vastaamaan teoistaan.
Olisikohan tässä ajattelemisen aihetta, suomalaiset?

-EK-