Jeesus kävi mielenkiintoisen keskustelun rikkaan virkamiehen kanssa, mutta virkamies kompastui rahaan. Keskustelu ajautui sivuraiteille, pohdiskeluun siitä, miten vaikea rikkaan on päästä Jumalan valtakuntaan. Miten keskustelu olisi jatkunut, jos rikas mies olisi luopunut epäjumalanpalveluksestaan, jäi arvoitukseksi. Mutta kun Pietari tunnusti Jeesuksen Herraksi, kertoi Jeesus enemmän - kenties tärkeimmän asian, mitä ihminen koskaan on kuullut. Myös Pietarin ajatusmaailmalle Jeesuksen sanat olivat aivan uutta, ja hän ryhtyikin opettamaan Jeesusta. Pietari pystyi kuitenkin ylittämään kynnyksen. Jos olet pyrkimässä Jumalan Valtakuntaan, ovat Jeesuksen sanat sinullekin kynnyskysymys.

"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua".

Jeesus Kristus

Osmo Pöysti: KYNNYSKYSYMYS

2004

Kuru, Finland

2004-10-05

Matteuksen evankeliumin yhdeksän ensimmäistä lukua esittelevät meille Jeesuksen toiminnan alkuvaiheet Israelissa. Luvussa 10 kerrotaan, kuinka hän valitsi lähimmät opetuslapsensa ja millaiset ohjeet hän heille antoi. Näiden ohjeiden loppuosassa kerrotaan jo siitä, mikä on ensimmäinen asia, johon toiminnassa keskitytään.

10:32 Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
10:33
Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
10:34
Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
10:35
Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
10:36
ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
10:37
Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
10:38
ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
10:39
Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.


(Matt 10:32-39)

Havainto-opetusta Jeesuksen lähimmät miehet saivat, kun heidän luokseen tuli eräs hallintovirkamies. Rikas hallintovirkamies ei ollut mikään roisto. Jotain häneltä kuitenkin puuttui. Jeesus paljasti hänen ongelmansa: se oli raha. Vaikka mies oli luullut noudattaneensa Mooseksen lakia nuoruudesta asti, hän osoittautui epäjumalanpalvelijaksi. Asia oli ratkaistavissa siten, että mammona jaetaan köyhille, jonka jälkeen virkamies voi palata ja ryhtyä seuraamaan Jeesusta.

18:18 Ja eräs hallitusmies kysyi häneltä sanoen: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
18:19 Jeesus sanoi hänelle:
"Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.
18:20
Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'."
18:21 Mutta hän sanoi: "Tätä kaikkea minä olen noudattanut nuoruudestani asti".
18:22 Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle:
"Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
18:23 Mutta tämän kuullessaan hän tuli kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas.
18:24 Kun Jeesus näki hänen olevan murheissaan, sanoi hän:
"Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!
18:25
Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
18:26 Niin ne, jotka sen kuulivat, sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?"
18:27 Mutta hän sanoi:
"Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista".

Lk 18:18-27

Rikas virkamies piti Jeesusta vain hyvänä opettajana, mutta vaikka Jeesus yritti antaa vähän vinkkiäkin, ei mies päässyt asiassa eteenpäin, vaan sortui kehumaan itseään. Ystävällisessä äänensävyssä käyty keskustelu ei johtanut tulokseen. Mammona oli miehelle tärkeämpi, kuin Jumala. Opetusta ei kannattanut jatkaa, ja mies meni pois.

Jeesuksen lähimmät miehet olivat itse olleet melkein vastaavassa tilanteessa. Pietari oli silloin tunnustanut Jeesuksen Jumalan asettamaksi kuninkaaksi. Luukas kertoo, minkälaista jatko-opetusta he silloin saivat:

9:20 Niin hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Jumalan Kristus".
9:21 Niin hän vakavasti varoittaen kielsi heitä kenellekään tästä puhumasta
9:22 ja sanoi:
"Ihmisen Pojan pitää kärsimän paljon ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljittäväksi ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös".
9:23 Ja hän sanoi kaikille:
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
9:24
Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.
9:25
Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?
9:26
Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.
9:27
Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan."

Lk 9:20-27.

Noin kahdeksan päivän kuluttua Pietari, Johannes ja Jaakob pääsivät mukaan vuorelle, jossa Jeesus keskusteli taivaallisessa kirkkaudessaan Mooseksen ja Elian kanssa. Mutta Matteus kertoo asian tarkemmin. Sen jälkeen, kun Pietari oli tunnustanut Jeesuksen kuninkuuden, tai herruuden, kuten uskonnollisessa kielenkäytössä vähän epäselvästi sanotaan, tekee Pietari yhden monista möhläyksistään. Hän ryhtyy neuvomaan taivaallista kuningasta. Matteus kertoo:

16:21 Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.
16:22 Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko".
16:23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille:
"Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".

Kun Pietarin sekoilu on torjuttu, Jeesus pääsee kertomaan tärkeimmän ohjeensa, mitä hän seuraajilleen koskaan on ilmoittanut:

16:24 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
16:25
Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
16:26
Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?
16:27
Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
16:28
Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."

Kuoleman mainitseminen tässä yhteydessä ei ole sattumaa. Jo Vanhasta Testamentista lähtien Jumalan kansalle on kerrottu, että Jumalan näkeminen tappaa ihmisen. Ihminen ei kestä Jumalan kirkkauden katselemista. Ihmisen oli kuoltava, mutta miten? Vaihtoehtoja on kaksi. Toinen niistä on Jeesuksen seuraaminen. Siitä Jeesus sanoo näin:

Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. (Kts. Mt 9:23).

 

Illuusiot pois

Jeesuksen sanat tuntuvat kuolemantuomiolta, kunnes Jeesuksen seuraajalle paljastuu, että kysymys on tyhjennyksestä uuden ja paremman tieltä.

Kuolema ei ole lihalle mieluista, ja siksi Jeesus antaa seuraajiensa katsella kirkkautta, joka hänen seuraajilleen on varattu. Pietari, Johannes ja Jaakob saivat katsella Jumalan kirkkautta, tosin vain kuin pilven ja unen läpi, sillä tapahtumahetkellä he eivät vielä olleet kuolleet pois maailman alkeisvoimista:

17:1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
17:2 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
17:3 Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
17:4 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden".
17:5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".
17:6 Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin.
17:7 Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi:
"Nouskaa, älkääkä peljätkö".
17:8 Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.

Maailmassa on liki pari miljardia ihmistä, jotka väittävät, tai joiden väitetään olevan kristittyjä. Sitä he olisivatkin, jos asiasta päätettäisiin äänestämällä. Mutta vain Jeesuksen ääni merkitsee. Hänelle ne, jotka eivät kiellä itseään, kanna päivittäin ristiään eivätkä muutenkaan vaella Pyhän Jumalan Hengen ohjauksessa, eivät ole Jeesuksen seuraajia. Useimmat "kristityt" ovatkin pahasti paholaisen koukussa, eivätkä edes tiedä, miten Jeesus vapauttaa, ja jos tietävätkin, pitävät Jeesuksen opetusta niin käyttökelvottomana, etteivät edes kokeile sitä käytäntöön. He ovat kuin Pietari, jota Jeesus sanoi Saatanaksi ja käski väistymään edestään.

 

Jeesus vapauttaa

Jeesuksen väite sisältää evankeliumin:

Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.

(Kts. Lk 9:23-24).

Jeesus puhuu tässä ennen kuolemistaan ristillä. Ei ihme, että hänen lähimmät miehensäkin ymmärsivät asian heikosti. Vielä viikkoa ennen Jeesuksen opetuslapset olivat aivan muissa puuhissa, kun Jeesus jo valmisti heitä tulevaisuuden varalle esittämällä vertauksen vehnänjyvän tiestä:

12:23 Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: "Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan.
12:24
Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.
12:25
Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.
12:26
Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.
12:27
Nyt minun sieluni on järkytetty; ja mitä pitäisi minun sanoman? Isä, pelasta minut tästä hetkestä. Kuitenkin: sitä varten minä olen tähän hetkeen tullut.
12:28
Isä, kirkasta nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni: "Minä olen sen kirkastanut, ja olen sen vielä kirkastava".
12:29 Niin kansa, joka seisoi ja kuuli sen, sanoi ukkosen jylisseen. Toiset sanoivat: "Häntä puhutteli enkeli".
12:30 Jeesus vastasi ja sanoi:
"Ei tämä ääni tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne.
12:31
Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos.
12:32
Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."

Jeesus ylennettiin maasta ristille siihen kiinni naulittuna, mutta ei turhaan. Teologitkin opettavat, että hän kärsi ristillä rangaistuksen, joka olisi oikeastaan kuulunut meille, siis eräänlaisena sijaisena meidän puolestamme. Jos haluat katsoa, mitä Raamatun tekstit tästä sanovat, voit lukea Jesajan kirjan luvun 53. Pietari kirjoitti Jeesuksen lunastustyöstä näin:

1:16 Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä".
1:17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
1:18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
1:19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
1:20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
1:21 jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.

Kts. 1.Piet 1:16-21

Kun Jeesus ottaa juridisen vastuun sinusta, hän antaa anteeksi ennen tehdyt synnit, kts. Rm 3:25, Gal 5:5 ja Lk 1:77. Hän myös avaa armon lähteet, naulitsee lain ristille, tuhoaa synnin ja avaa tien pyhiensä käydä Jumalan taivaallisen armoistuimen eteen ja antaa vallan tallata kaikkea vihollisen voimaa. Ristillä Jeesus voitti maailman, kts. Joh 16:33:

16:33 Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.

Jeesuksen ristin merkitys on tuhansien laulujen aihe. Ne laulut syntyvät, kun Jumalan kansa lähestyy Jeesuksen veren turvin Jumalaa, saa Pyhän Hengen ja saa kokea ylösnousemuksen voimaa.

 

Tulo osalliseksi Jumalan voitosta

Yksittäinen ihminen tulee Jumalan Valtakuntaan kasteen kautta. Roomalaiskirjeessä Paavali selostaa kasteen ideologiaa näin:

 

5:20 Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
5:21 että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
6:2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
6:5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
6:7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
6:8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
6:9 tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
6:10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
6:11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
6:13 älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
6:15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
6:18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
6:19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
6:20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
6:21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
6:22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Lainaukset KR1933-38, muu teksti ©: Osmo Pöysti.

Takaisin Osmon kotisivulle