Kristityt rakastavat lapsiaan, mutta sitä ei voi sanoa niistä, jotka syöttävät lapsille paskaa. Kun valtio määrää lapset pakkokouluun, sillä on ongelma: Miten lapset saadaan totutettua uuteen ruokavalioon. Auttaisikohan, jos paskan sekaan pantaisiin syötiksi vähän namusia?

Kuru, Finland

2004

Copyright: Osmo Pöysti

Jpm: 2004-08-14; lisäys Patrickista 2004-10-21

Yhdeksänvuotinen tyttäreni toi kotiin luokille 3 ja 4 tarkoitetun uskonnon oppikirjan ASKELEENI SANAN KIRJA 3-4 ja siihen kuuluvan työvihon. Kirjan julkaisuoikeuden haltijoiksi mainitaan Lauri Airikkala, Pirkko Arola, Juha Lahtinen ja Kustannusosakeyhtiö Otava, mutta sisällöstä päätellen kirja on jesuiittojen käsialaa, paitsi työkirjan osalta, joka on hyvä. Jaettu julkaisuoikeus kielii siitä, että kenenkään ei anneta lipsua rivistä, vaikka yksityisiäkin mielipiteitä kirjoittajilla saattaa olla. Epätasainen kokonaisuus tekee asian mielenkiintoiseksi. Mikä tämä on?

Kirjan alussa arvioidaan kristinuskon perustan arvo mahdollisimman alas. Lauseella "Juutalaiset oppivat kirjoitustaidon noin 1000 eKr ja alkoivat kirjoittaa…", kts. sivu 7, sekä samaistamalla Raamatun kertomukset paimentolaisten nuotiotarinoihin, kts. sivut 8-9, hyökätään valheen ja herjan asein Historiallista Totuutta, Jumalan Pyhyyttä ja Pienten Koululaisten Tervettä Arvostelukykyä vastaan.

Kirja myydään opettajille, kunnanisille ja lasten vanhemmille esittämällä kohtuullisen tasapainoinen katsaus Vanhan Testamentin tapahtumiin. Tämän osan arvoa vähentää katolisen kirkon piirissä syntyneiden ja tapahtumille vieraaseen ympäristöön sijoittuvien maalauksien käyttö kirjan kuvitukseen. Kirjan edetessä Uuden Testamentin tapahtumiin tämä tendenssi käy yhä räikeämmäksi. Sivulla 106 evankelistoista esitetyt piirrokset ovat jo suoraan antikristillisen babylonialaisen kultin piiristä.

Täysin kritiikittömiksi katolilaisiksi kirjan "Askeleeni" kirjoittajat heittäytyvät sivulta 169 lähtien. Näyttää siltä, että kirjan alussa esitettiin ne väitteet, joilla kirja myytiin Uuden maailmanjärjestyksen arkkitehdeille, ja nyt kirkko hakee teolleen kompensaatiota: Täysin tuulesta temmatut tarinat ovat tarkoitetut uskonnoksi, joilla "massoja" hallitaan.

Kirja "Askeleeni 3-4" on tarkoitettu johdannoksi tielle helvettiin. Kirjan alkuosassa on kuitenkin niin paljon tervettä asiaa, että se, vaikka se onkin tarkoitettu syötiksi, voidaan varovasti, uskovan opettajan johdolla, poimia pois kirjan yleisen saastan joukosta, ja käyttää hyväksi, jollei parempaakaan hengenravintoa ole. Aivan eri asia kuitenkin on, onko namusten poimiminen paskan joukosta Suomen Tasavallan arvolle sopiva tapa hoitaa lasten henkistä kasvatusta.

Kirjan loppuosa on jo paskaa paksumpaa. Terroristien elämäntyön kehuskeleminen pikkulapsille on jo kammottava rikos sinänsä, ja vielä pahemmaksi sen tekee se, että terroristeja yritetään väittää pyhimyksiksi. Niihin ihmisiin, jotka sellaista lapsille, vieläpä sivullisten lapsille, syöttävät, pätevät Jeesuksen sanat: "Heille olisi parempi, että myllynkivi sidottaisiin heidän kaulaansa ja heidät heitettäisiin merten syvyyksiin"

Kirjan "Askeleeni 3-4" alussa esitetty lause "Juutalaiset oppivat kirjoitustaidon noin 1000 eKr ja alkoivat kirjoittaa…" lienee tarkoitettu mielistelyksi vapaamuurarien ja marksilaisten suuntaan. Oletan kuitenkin kirjaa käyttävän opettajan tietävän, että Abram, myöhemmin Aabraham, lähti Kaldean Uurista, noin vuonna 2000 eKr.

Kaldean Ur Sinearin eli Sumerin (Auringon Jumalan) maassa oli maailman ensimmäisen korkeakulttuurin kehto. Maailman vanhimmat kirjalliset muistomerkit ovat Sumerista, ajalta kauan ennen Aabrahamia ja Hammurabia. Ja kun Aabrahamin jälkeläiset tulivat Välimeren itärannikon tuntumaan, naapurikaupunkien kirjastot olivat sielläkin täynnä erilaisia teoksia -sanakirjoja, kauppakirjeenvaihtoa ja muita asiakirjoja, runoutta, uskontoa, historian katsauksia, kronikoita, kuningasluetteloita ja niin edelleen. Olisivatko juutalaiset olleet ainoita, jotka siinä seurassa eivät osanneet lukea ja kirjoittaa?

Kuningas Hammurabi tuhosi Marin kaupungin. Kaupungin raunioista löydettiin vuonna 1936 kirjasto, jonka n. 25.000 savitauluissa säilyneet nuolenpääkirjoituksella kirjoitetut akkadinkieliset tekstit antavat mielenkiintoisen kuvan tämän Syyrian ja Babylonian välillä sijainneen kaupungin elämästä aina patriarkkojen – Aabrahamin (2167-1992 eKr.), Iisakin (2067-1887 eKr.) ja Jaakobin (2007-1860 eKr.) ajoilta alkaen. Kirjoituksissa esiintyvät henkilönimet ovat Raamatusta tuttuja, mutta Marin Naahorit ja Terahit eivät sentään liene samoja kuin raamatulliset kaimansa. Lisätietoja näistä kaivauksista löytynee tietokonehaulla kaivauksia johtaneen Andre Parrotin nimen takaa.

Marin kirjeinä (ML) tunnetut savitaulut ovat ajalta juuri ennen kaupungin hävitystä. Myöhemmissä kaivauksissa on tunkeuduttu syvemmälle kaupungin kulttuurikerroksiin; näiden kaivauksien tuloksia voi netistä myös löytää.

Vaikka Hammurapin tiedetäänkin hävittäneen Marin kaupungin, on kaupungin viimeisten tapahtumien ajankohta vieläkin epäselvä. Marin kirjeet antavat aihetta olettaa, että Hammurapi - samoin kuin Marin viimeiset kuninkaat - olivat vasta Salomonin aikalaisia, eikä suinkaan Aabrahamin aikalaisia, kuten tavallisesti oletetaan. "Oikeasti" Hammurapin väitetään hallinneen vuodesta 1848 eKr tai 1792 eKr tai 1728 eKr alkaen. Netissä tästä väittelystä löytyy paljon asiantuntijoiden tekstejä.

Marin seudun muista kaivauskohteista Tell el-Atshanasta (nyk. Turkin Acana) on löydetty noin 450 tekstiä samalta ajalta kuin Marin kuninkaan Zimri-Limin arkisto.

Acanan kaivauksia johti L. Woolley. Jorghan Tepessä n. 300 km Marista itään entisen Nuzin raunioista löytyi E. Chieran johtamissa kaivauksissa 1500-1400 luvun eKr tekstejä 20.000 savitaulun verran.

Pohjoiskanaanilaisen Eblan kaupungin (nyk. Tell Mardikh, nykyisestä Alepposta vähän etelään) kirjasto löydettiin 1975. Kirjoitukset ovat taitavasti kirjoitettuja nuolenpääkirjoitustekstejä ajalta ennen hebrealaisen äännekirjoituksen tunnettuja esiintymiä. Ne on ajoitettu pronssikaudelle, noin 3000 - 2000 vuotta eKr. Aihepiiri on moninainen, ja joukossa on muun muassa sanakirjoja ebla-sumeri. Löytöjen tärkein anti on kuitenkin siinä, että ne osoittavat Eblan kulttuurin olleen sitä esi-hebrealaista kulttuuria, jonka terve osa edelleen elää Raamatun tapahtumissa.

Eblan tekstien kieli on hebrean lähisukulaiskieltä, vaikka kirjoitusjärjestelmänä onkin käytetty sumerilaista nuolenpääkirjoitusta.

Eblan tekstit ovat ajalta ennen Aabrahamia, joten Raamatun tapahtumiin ne eivät varsinaisesti liity. Henkilönimet ovat kuitenkin Raamatun ajalle tavanomaisia, on Abramua, Esauta, Saulumia, Daudumia jne. Paikannimistö on runsasta, ja osa Raamatusta tuttuja, mm. Sodoma ja Gomorra niiden alkuperäisessä muodoissaan Sidamu ja Ima’ar. Nykyiset muodot kun ovat kreikankielisestä Septuagintasta kotoisin. Hämmästyttävää on, että Eblan savitaulussa nro 1860 Kuolleen meren laakson hävitetyt kaupungit Sodoma, Gomorra, Adma, Zeboim ja Zoar on lueteltu samassa järjestyksessä kuin Raamatussa (1.Moos 14:2).

Eblan ylijumalan nimi oli Ja. Nimi on sama, jota hebreassa käytetään Jahven/Jehovan lyhennettynä muotona. Myös nimi El on Eblan seemiläisten nimi Jumalalle. Nimeä käytetään Raamatun hebreassa sellaisenaan, sekä lyhennyksenä nimestä Elohim. Ei siis ole ihme, että Eblan teksteistä esille tullut Eblan kuningas Eber on Raamatusta tuttu (1.Moos 10:21) Aabrahamin iso-iso-iso-iso-isoisä tai vähintään hänen kaimansa.

Ebla paloi noin vuonna 2250 eKr konventionaalisen akatemisen aikataulun ja noin vuonna 1600 revisionistien tekemän ajoituksen mukaan. Savitaulut kuumentuivat tiiliksi ja ovat hyvin säilyneet. Eblan tekstien tunnetuimpia tutkijoita ovat Eblan löytymiseen johtaneiden Tell Mardikhin kaivauksien aloittaja Paolo Matthiae sekä kielentutkijat Pettinato ja Alfonso Archi.

Eblan tekstit sisältävät monia Raamatun kertomusten rinnakkaiskertomuksia sekä kehittyneen lakikokoelman Hammurapia edeltävältä ajalta. Eblan savitauluista suurin osa on vielä kääntämättä, joten yllätyksiä voi odottaa lisää.

Siinain niemimaan turkoosikaivosalueelta Serabit el-Khadimista vuonna 1904-1905 ja myöhemmin löydetyt kivilaatat, joissa on aakkoskirjoituksella kirjoitettua seemiläistä kieltä. Näiden kivilaattojen tekstit olivat aikoinaan vanhimmat tunnetut aakkoskirjoituksella laaditut tekstit siitä aakkoskirjoitusjärjestelmästä, johon meidän suomalainenkin aakkoskirjoitus perustuu. Serabit el-Khadimin tekstit ovat Mooseksen ajoilta, 1500-luvulta eKr. Lisätietoja löytynee tietokonehaulla esimerkiksi Flinders Petrie nimen kohdalta.

Siinain piirtokirjoituksien ajoitusta on nykyisin varhennettu syystä että Egyptistä on löytynyt sitäkin varhaisempaa hebrealaista, kirjainkirjoituksella kirjoitettua tekstiä "ryöväreiden solasta".

Välimeren itärannikolla sijaitsevasta Ras Shamran rauniokummusta löydettiin 1930 tuhansia savitauluja. Nämä Baal-temppelin kirjastosta löydettyjen savitaulujen tekstit paljastivat, että arkeologit olivat löytäneet aikoinaan merkittävän Ugaritin kaupungin jäännökset. Lisää savitauluja löytyi vuosina 1938-39, kun kaivaukset etenivät kuninkaan palatsin varastohuoneeksi todetuksi paikalle asti.

Ugaritin tärkeimmät tekstit ovat kiilakirjoitukselle sovellettua kanaanilais-hebrealaista äännekirjoitusta. Ugaritin kieli oli hebrean lähisukulaiskieli, mikä luonnollisesti helpotti tekstien tulkkausta ja kun tekstit saatiin kerran tulkattua, ovat ne vuorostaan auttaneet ymmärtämään paremmin Vanhan Testamentin sanontoja ja kulttuuria.

Ugaritin historia ulottuu pitkälle patriarkkojen kauteen saakka. Kaupungin kanaanilainen kulttuuri ei juuri eroa läheisen Eblan kaupungin kulttuurista, paitsi siinä, että Ugarit säilyi asuttuna Israelin valtion perustamiseen asti. Kaupunki tuhoutui eräiden arvioiden mukaan noin vuonna 1200 eKr, mutta revisionistien mukaan kaupungin hävitti Assyrian kuningas Salmaneser III vuonna 855 eKr. sitä ennen valloittamansa heettiläisten (hattilaisen) armeijan avulla. Mikäli näin on laita, ovat Ugaritin nuorimmat tekstit vuodelta noin 900 eKr.

Joosuan kirjassa (Joos 10:31-32) kerrotaan Laakiin vallituksesta, joka tapahtui noin vuonna 1500 eKr. Tältä aikakaudelta säilyneet Laakiin piirtokirjoitukset ovat eräs vanhimmista säilyneistä kirjainkirjoituksista maailmassa.

Laakis, nykyinen Tell ed-Duweirin rauniokumpu, sijaitsee noin 45 kilometriä Jerusalemista lounaaseen. Raunioista vuonna 1935 löytyneet 21 Laakiin kirjettä kertovat Baabelin kuninkaan Nebukadnessarin Juudaa vastaan vuonna 587 eKr tekemän sotaretken tapahtumista, kts. Jer 34:7. Runsas sata vuotta aiemmin (701 eKr.) kaupunkia piiritti Assyrian kuningas Sanherib (Sennacherib), joka valmistutti touhusta korkokuvan palatsinsa seinälle Niiniveen.

Egyptistä v. 1887 löydettiin yli 380 nuolenpääkirjoituksella kirjoitettua savitaulua, jotka paljastuivat pohjoisten vasallivaltioiden käskynhaltijoiden ja kuninkaiden kirjeiksi Ekhnatonina tunnetulle farao Amenhotep IV:lle ja hänen seuraajilleen. Israelin historian kannalta mielenkiintoisimpia ovat El Amarnan kirjeet EA252, EA256, EA288, EA289, EA292 ja EA294.

Amarna-kirjeiden kokoelma alkaa ajalta, jolloin Jerusalem oli vielä jebusiittien hurrilaisheimon vallassa. Kaupunginjohtajana kirjeiden mukaan oli Abdihera, Raamatun Hadad'ezer. Kirjeissä mainitut habirut selitettiin ensin hebrealaisiksi, mutta kuningas Saulin, (kirjeiden Labayu), Egyptin faaraolle kirjoittamissa kirjesissä mainitut habirut tarkoittavat todennäköisesti Daavidin kapinallista joukkoa.

Kuten Raamatusta tiedetään, farao ei pystynyt auttamaan jebusilaisten ruhtinasta, ja vuonna 1003 eKr Daavid valloitti kaupungin. Daavidin joukosta Amarna-kirjeet mainitsevat sekä Daavidin sotapäällikön Joabin (kirjeiden Ajab) ja Daavidin isän Yishujan (Raamatun Iisai, hebr. Yishay).

Stela, jonka Flinders Petrie löysi farao Merneptahin kuolintemppelistä Thebasta, Egyptistä vuonna 1896. Kiveä säilytetään Kairon museossa.

Kirjoittaja kertoo Kaanaan maan ryöstämisestä, Askelonin voittamisesta, Geserin valtauksesta ja Jaroamin tuhoamisesta ja toteaa: "Israel on tehty autioksi, hänellä ei ole siementä. Palestiinasta on tullut leski Egyptiä varten". Mielenkiintoinen kysymys onkin, milloin Israel siis tehtiin autioksi, ilman siementä? Akateemisen kronologian mukaan Merneptah oli faaraona 1232-1222 eKr.

Mernephtah oli sen kuuluisan Ramses II seuraaja, jota akateeminen maailma ja amerikkalainen filmiteollisuus pitää "sortajakuninkaana" ja Mooseksen kilpailijana. Mikäli tämä oletus olisi oikea, olisi Mernephtah se farao, joka hukkui Kaislamereen ajaessaan takaa Israelia. Mutta silloin ei olisi mitään järkeä puhua Israelin tekemisestä autioksi. Egyptin virallinen propaganda on tietenkin voinut kääntää asiat päälaelleen, mutta muut seikat osoittavat, että sen kummemmin Mernephtah kuin Ramseskaan eivät eläneet 1200-luvulla eKr, vaan 900-luvulla eKr, kun Israel jo asui tukevasti maassaan.

Geser sijaitsee 29 kilometrin päässä Jerusalemista länsiluoteeseen. Salomonin aikana se oli egyptiläisten hallussa, mutta kun Salomo otti puolisokseen egyptiläisen prinsessan, valloitti Egypti Gezerin ja antoi kaupungin myötäjäisinä Israelille. Salomonin kuoltua hänen poikansa joutui riitoihin Egyptin kanssa, ja egyptiläiset hyökkäsivät Jerusalemiin. Revisionistien ajanlaskun mukaan tämä tapahtui vuonna 925 eKr ja samalle kaudelle sijoittuu myös Mernephtahin maallinen elämä.

Oikeastaan ei ole väliä, milloin Mernephtah ilmoitti hävittäneensä Israelin. Hänen jälkeensä on ilmestynyt monta muuta samanlaista, eri aikoina. Albanian sosialistijohtaja Enver Hotsa ilmoitti, että Albaniassa ei ole enää ainuttakaan kristittyä ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrutshev lupasi tuoda maansa viimeisen papin televisiokameroiden eteen näytille. Viimeisen kristityn likvidoiminen on maailman johtajien lopullinen tavoite.