1970-luvulla mummoni kukka-Johanna, isäni äiti, oli tavattoman kiinnostunut oman äitinsä suvusta, josta ei tiennyt paljoakaan. Hän kehotti minua, joka olin Vaasassa tiedon lähteiden äärellä, tutkimaan äitinsä Engla Maria Ticcanderin sukujuuria. Engla Maria oli kuollut mummoni ollessa vasta 7-vuotias. Mummo kertoi tietävänsä, että äitinsä suvussa on jotain erikoista. Äitinsä oli ollut erittäin tummatukkainen ja kaunis nainen, jota kirkkoherra Johanssonkin oli vihkiessään ihastellut. Itse mummolla oli kuolemaansa asti sysimusta tukka ja 12 lapsesta useimmat olivat tummia ja ruskeasilmäisiä. Isääni erehdyttiin luulemaan usein romaaniksi. Eräällä sedälläni on jykevä olemus, musta, kihara tukka ja ruskeat silmät. Sukututkimus kiinnosti minua, mutta aie siirtyi turhan pitkään, vaikka silloinen Filaysonin värjäämön johtaja Sakari Siltaloppi, Hällströmin suvun puuhamies, tarjoutui neuvomaan kädestä pitäen. Asia toteutui vasta 1980-luvun alkupuolella eli aikana, jolloin mummoni oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Onneksi hän sai tietää hiukan esivanhemmistaan, kun äidinpuoleinen serkkunsa Laura Ala-Kotila Hattulasta kävi tervehdyskäynnillä.
Aloitin harrastukseni 1983-84, jolloin vaarinikin eli isän isä ehti kuolla. Tutkimusta tehdessä harmitti, kun olin aloittanut niin myöhään. Olisi ollut niin paljon keskusteltavaa isovanhempien kanssa. Sillä esivanhemmista, niin isän kuin äitinikin puolelta, löytyy jatkuvasti mielenkiintoista, eikä loppua näy.
Mitäs aluksi ? Mummon äidin tarina olikin erikoinen. Saarijärven rippikirjojen ja vanhempiensa tunnustusten perusteella hän oli 13-vuotiaan isän Henrik Ticcanderin ja 17-vuotiaan äidin Eva Wacklinin tytär. Vanhemmat olivat keskenään pikkuserkkuja ja tekivät vielä 2 aviotonta lasta ennekuin karkasivat, suvun häpeätahrat, elämään yhteistä elämäänsä Vetelin kautta Toholammille. Engla Maria jäi kasvatiksi sukulaisille Laukaassa. Henrik toimi Vetelissä ja Toholammilla porsaskauppiaana, hyvä kun oli suustaan. Jossakin vaiheessa Toholammin kirkkoherra Aemelaeius otti Henrikin suojiinsa ja ryhtyi kouluttamaan häntä hedbergiläisten saarnamieheksi eli kolporttööriksi. Siinä tehtävässä Henrik olikin elementissään ja levitti sanaa kiertävänä puhujana ympäri Pohjanmaata. Tytär Engla Maria kuoli keuhkotautiin vuonna 1910 Alajärven Pekkolassa, Pylkän talossa, jossa vallitsi voimakas lestadiolainen henki. Henrikin muistetaan käyneen kylässä, vaikka tuskin hän eriuskoisena kovinkaan suosittu vieras oli. Aiemmin mainittu Laura Ala-Kotila, mummoni serkku ja Henrikin pojantytär, oli Henrikin ja Eevan kasvattilapsi, kun isänsä kuoli Englannissa.
No enpä tyytynyt Henrikiin, vaan jatkoin sukuselvitystä. Seuraava mielenkiintoinen herra oli Jakob Ticcander, Viitasaaren ja välistä Saarijärvenkin virkaheitto nimismies, joka alennettiin siltavoudiksi ja tuomittiin vanhemmalla iällä vaimonsa Magdalenan ja vävynsä Adam Laurilan holhouksen alle tuhlaavaisen luonteensa ja huonon käytöksen takia. Jakob tuli vävyksi 1780-luvulla silloisen Saarijärven Pyyrinlahteen Kauton l. Lapinnimen taloon, jota Saarijärven nimismiehet olivat isännöineet 1600-luvulta Nimismiehen virkaa vaihdeltiin 1500-luvulta alkaen Kauton ja Liimataisen eli Limatiuksen isäntien kanssa, joihin kytkeydyttiin avioliitojen kautta. Jakobin appi oli Saarijärven nimismies Elias Woivalenius, ensimmäinen kirjanoppinut nimismies. Hänen appensa, nimismies Lauri Kautto taisi tuskin ruotsin kieltä, vaikka äitinsä kuulua Liimataisen/Limautiuksen valtiopäivämiessukua olikin. >
Nimismies Elias Woivalenius oli vaikeuksissa tyttärensä naittamisessa. Kihlakunnankirjuri Benjamin Östling oli kihloissa Magdalenan kanssa, mutta ei halunnut avioitua. Woivalenius haastoi kirjurin käräjille, ja niin alkoi kaksi vuotta kestänyt oikeusjuttu, joka päättyi niin, ettei avioliittoa ei tullut, mutta Östling joutui maksamaan huomattavia korvauksia Woivaleniukselle. Pian Magdalenan naikin Jakob Ticcander. Jakobin isä oli Sysmän kappalainen Tobias Ticcander ja äiti Anna Elisabet Gyllenbögel, aatelissukuinen nainen Kemiöstä. Anna Elisabetin isä kapteeni Johan Gyllenbögel menetti jäseniään v. 1709 jouduttuaan venäläisten vangiksi Pultavan taistelussa. Hän pääsi vapaaksi myöhemmin ja eli sotilaana ja raajarikkona vielä 1740-luvulle saakka. Myös Elias Woivaleniuksen äiti oli aatelinen, Magdalena Katharina Göös. Tämän isä majuri Jakob Göös kaatui 1710 Riikan sotatapahtumissa. Saksalaisperäisiä sotilassukuja, kuten von Tiesenhausen ja von Falkenberg löytyi seuraavista Ticcanderin esipolvista ja tittelit vain komistuivat: Johan Gottfried von Falkenberg oli everstiluutnantti ja samanarvoinen sotaherra oli Woivaleniuksen suvun Torsten Muir eli Myhr, joka haudattiin 1686 Paraisten kirkkoon. Seuraava mielenkiintoinen sukuhaara oli Svinhuvfudit, jotka olivat suosikkipresidenttini Ukko-Pekan esivanhempia. Tosin Ukko-Pekalla ja minulla oli Sääksmäen Woivaleniuksissakin yhteisiä esi-isiä.
Myös Wacklin sukuhaarassa oli esivanhempia, joista ei väriä puuttunut. Esivanhempiin liittyy myös Kauttoja ja Liimataisia Laukaan nimismiessuvuista. Kauton veljeksiin, Tyttöjen saareen ja Moras-nimisiin ranskalaisiin aatelisneitoihin liittyy oma tarinansa, jota kautta Kauton sukuun tuli 1700-luvulla ranskalaista verta. Ticcanderin vävy Johan Wacklinin äidin äiti oli Laukaan lukkarin Juhan Jäntenin (eli Jäntti) tytär. Juha oli Laurentius Laurenti Jenzen, Rautalammin ensimmäisen kirkkoherran jälkipolvea ja hyvin itsetietoinen mies. Laukaan kirkkoherran kanssa kiisteltiin maapalstasta ja monista muistakin asioista. Johan Jänten pyrki hautajaisissa ja häissä istumaan arvokkaimmalle paikalle viinapikarin ja oluttuopin ääreen, jonne kirkkoherrakin mieli. Lisäksi tämä kelvoton puhui hävyttömyyksiä kirkkoherrasta ja pitäjänapulaisesta. Kirkkoherra Sinius yritti erottaa lukkariaan. Hän ei onnistunut, koska kuoli ennen oikeusprosessin kulumista. Seuraavan kirkkoherra Tuderuksen kanssa Johan olikin sopuisammissa väleissä.
Vuonna 1989 liityin kokeneena tutkijana Keisarin sukuseuran hallitukseen ja ryhdyin johtamaan Keisarin sukuseuran tutkimustoimintaa. Sukuseuralla on komea nimi ja ihan aiheesta. Kantaisä oli 1562 syntynyt Vilppu Keisari, joka vanhana miehenä ryhtyi Soinissa talolliseksi ja vävyksi Pietari Hämäläiselle. Itse olen Vilpun jälkeläinen eräästä sukuhaarasta 11. polvessa. Sukujuontoja Vilpusta minuun eri kautta tulee kymmenisen. Vuonna 2000 Keisarin sukuseura toimii vireästi. Sukua on tutkittu noin 80.000 – 100.000 nimeä. Eri sukuhaaroja tutkivia henkilöitä on pitkälti toistakymmentä. Sukuseuraa perustettaessa oli vaikea löytää sukuun liittyvää pappia – sellainen löytyi viimein ruotsikieliseltä Pohjanmaalta: Övermarkin kirkkoherra Rainer Sjöbacka. Sukututkijoiden päästyä vauhtiin pappeja alkoi löytyä, oli jopa viisi arkkipiispaa ja yksi piispa (Gustaf Johansson, Erkki Kaila, Lauri Ingman, Mikko Juva, John Vikström ja Erik Vikström). Politiikassa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana olleitakin oli (Eino Uusitalo, Esko Aho, Matti Pekkanen, Eino Palovesi, Pekka Hallberg, Suvi Lindén, Olavi ja Keijo Koivukangas ja monia muita), näyttelijöitä (esim. Tauno Palo, Tarmo Manni, Matti Pellonpää, Helena Haavisto, Ritva Oksanen), musiikki-ihmisiä (esim. Heikki Klemetti, Matti Haudanmaa, Leif Segerstam, Ari Rasilainen, Seppo Kimanen, Esa Niemitalo, Henrik Lamberg), yritysjohtajia (Matti Sundberg, Peter Nygård, Kirsti Paakkanen, Olavi Kuusela), taiteilijoita (Eero Nelimarkka, Aira Niemi-Pynttäri, Marita Liulia, Soile Yli-Mäyry), kirjailijoita (Pentti Saarikoski, Niilo Lauttamus), urheilijoita (Julius Skutnabb, Harri Koskela, Sanna Hernesniemi, Arsi Harju) ja rosvojakin (suvun musta lammas Matti Haapoja). Tunnettuja ihmisiä on elämän eri aloilta, mutta kaiken perustana ovat talonpojat, jotka ovat raivanneet ja kaskenneet hallanarkoja peltojansa Pohjanmaan perukoille Kustaa Vaasan asutustoiminnan tuloksena. Ovat maksaneet veroja, ovat sotineet ja muuttaneet siirtolaisiksi Amerikkaan, Australiaan, Etelä-Amerikkaan ja Venäjällekin. Paljon on tutkittu, mutta paljon on vielä tutkimatta. Kolme kirjaa on tehty ja neljäs 1000-sivuinen on valmisteilla.
Sukuseuran rikkaus on ollut kaksikielisyys. Olemme tehneet, molempien kotimaisten kielten ummikotkin, hyvää yhteistyötä ja luoneet mitä parhaita ystävyyssuhteita. Tämä harrastus on rikastuttanut monen sukuseuran toiminnassa mukana olleen elämää. Sukuseuralla on selkeät päämäärät ja tavoitteet pitää sukujuhlat kerran kolmessa vuodessa ja saada sukujuhlassa julkaistuksi uusi sukukirja. Seuraava sukujuhla on Karstulassa kesällä 2002. Ylimetsänhoitaja Aimo Pesola on ollut erinomainen luotsi sukuseuran vanhimpana ja oltermannina. Hän on 80-kymppinen voimahahmo, joka panee itsenä likoon ja on toiminnan mies.
Tämä on taustaa harrastukselleni ja seuraavissa
taulukoissa kuvaan alajärveläisen työmiehen
pojan yhteyksiä Suomen, Pohjoismaiden ja
Euroopan tunnettuihin henkilöihin. Seuraavat
sukutaulukot eivät ole vain Keisarin sukuun
liittyviä juontoja, vaan yhteyksiä on muidenkin
esivanhempieni kautta. Mitä ovatkaan geenini
? Piuhoja on joka suunnalle. Yhteisiä esi-isiä
on ainakin kahden Suomen presidentin Svinhufvudiin
ja Mannerheimin kanssa. Saattaa olla, että
Ståhlbergin ja Relanderinkin kanssa löytyy
yhteisiä esi-isiä. Laukaan esivanhemmista
voi löytyä yhteisiä esi-isiä Kekkosen ja
Ahtisaaren kanssa. Äidin puolelta perimät ovat puhtaan suomalaiset (ehkä niitäkin geenejä viikingit ja hansakauppiaatkin
ovat sotkeneet ?), mutta isän puolelta alueena
on koko Eurooppa, Venäjä, Novgorod ja Bysantti.
Hämmästyttävää eikö totta ? Näin pienet ovat
ympyrät, vaikka ihmisiä maailmassa on miljardeja.
Vaimoni kanssa olen eri sukua ainakin 1500-luvulle
saakka. Historian aikana on kylläkin otettu
yhteen, minun sukuinen Klaus Fleming ja hänen
esi-isänsä Jaakko Ilkka. Nyt sitä sovitellaan.
(Sukutaulukoissa saattaa olla virheitä ja
puutteita, koska monet selvitykset ovat muista
tutkimuksista ja lähteistä, joiden alkuperää
en ole voinut tarkistaa. Usein löytyy vaihtoehtoisiakin
yhteyksiä samoihin esi-isiin - Genus-ohjelma
valitsee lyhyimmän mahdollisen linjan).
Takaisin