• Saarna 12.sunn.helluntaista
      2 vk. ev. Matt.21:28-32 Itsensä tutkiminen

      Kumpi tekee oikein - sekö joka lupaa tehdä, mutta ei teekään vai se, joka kieltäytyy, mutta tekee sittenkin?
      Tarkasti ottaen ei kumpikaan. Oikein olisi tehnyt se, joka olisi luvannut ja tehnyt myös.

      Tilanne, jossa Jeesus tätä kysyi oli kovin tuttu. Jälleen olivat ylipapit ja kansan vanhimmat Jeesuksen kimpussa vaatimassa häneltä selvitystä valtuuksistaan.

      Miksi Uusi testamentti puhuu niin paljon Jeesuksen ja hänen vastustajien keskusteluista ja ristiriidoista? Meidän tähtemme. Osoittaakseen meille millainen ihminen pohjimmiltaan on ja osoittaakseen ainoan todellisen tien vapauteen lain ja valheen alta. Pelastukseen.

      Jeesuksen todellinen vastustaja ei ollut sittenkään fariseukset ja kirjanoppineet, vaan sielunvihollinen..niin niissä kirjanoppineissa kuin myös meissä. Sielunvihollinen, joka pyrkii tukkimaan tien pelastukseen mm. niinkin kierällä tavalla kuin yhä parempaan kilvoitteluun kutsumalla.

      Otsikkosana tälle päivälle on:"Itsensä tutkiminen". Se on sen vanhan aatamimme havaitseminen...hänen toimintatapojensa tajuaminen.
      Vanha aatamimme, syntiin viehtynyt minämme, toimii mm. silloin, kun se tämän tekstin kohdalla tahtoo asettaa syylliseksi ja paheksua ylipappien käytöstä, mutta jättää oman minän samat ominaisuudet entiseen lepoonsa.

      Jeesus puhui ihmisille ja ihmisistä. Vertauksen vastakkainasettelu on tuttu: Fariseukset ja kirjanoppineet toisaalla - publikaanit ja portot toisaalla. Jeesuksen kova sana oli ja on: "Ei jokainen joka sanoo minulle Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon."(Matt.7:21)

      Taivaallisen isän tahto lapsilleen oli vertauksessa:"Menkää työhön viinitarhaani". Se on sama tehtävä kaikille ihmisille. Toteuta se tehtävä, elämäsi tarkoitus, jonka minä Jumala olen sinulle antanut. Toteuta se raamattuun ja omaantuntoosi tukeutuen. Meidän elämämme tehtävä on lyhyesti ilmaistuna sanassa:"Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

      Käsky on annettu. On neljä mahdollisuutta. Näistä Jeesus esitteli kaksi. Hän esitteli sen meistä joka suhtautuu Jumalan sanaan kunnioituksella. Puhuttele Jumalaa Herrakseen. Lupaa ja kenties myös ajattelee Jeesusta seuraavansa, mutta ei sitä sitten kuitenkaan tosiasiallisesti tee. Hänelle on sitenkin tärkeämpää oma tahto ja omat suunnitelmat kuin Jumalan suunnitelman huomioonottaminen ja kyseleminen. Tämän puoleiset ovat hänelle sittenkin rakkaimpia ja näin lopulta ainoita todellisia ja siksi ne määräävät elämän.

      Tämä kärki osui kirjanoppineisiin. He olivat pyrkineet nuhteettomuuteen, mutta jääneet kuten ihmiselle käy, vain nuhteettomuuden ulkoiselle tasolle. Jeesuksen kohti käyvä sana meni kyllä heille perille. Siksi se teki kipeää, mutta parannuksen asemesta tuotti vain uuta raivoa Häntä kohtaan. Sellaisen Jeesuksen, joka olisi heidän harrastustaan uskonasioissa kehunut he olisivat kyllä mielellään hyväksyneet. Muttei tätä joka kosketti kipeästi heidän omaatuntoaan ja ennenmuuta heidän itsetuntoaan: Tekemällä heistä selvästi ja ehkä todellisestikin "paremmista" ihmisistä syntisiä. Se, että Jeesus heitä arvosteli ei ollut ilkeyttä, vaan kutsua todelliseen seuraamiseen näennäisseuraamisen asemesta.

      Sellaiselle, joka on lainausmerkeissä sanottuna vain vähän syntinen - antautuminen Jumalan tuomittavaksi on usein kaikkein vaikeinta. Ja juuri tällaiselle riittäisi sydämen huokaus: Herra, jos minun tieni on vaivaan vievä niin johdata minut oikealle, elämään vievälle tielle.

      Toiseksi Jeesus kertoo vertauksessa niistä meistä, jotka ovat myös vanhan aatamin vallassa, nyt selkeämmin, vastustaen ääneenkin Jumalan tahtoa:"En mene." Vertauksen toinen poika halusi olla vapaa ja teki siksi toisin kuin olisi olla Jumalan tahto. Mutta yllätys, yllätys, hänellä oli toimiva omatunto. Omatunto otti kiinni. Se vaati tekemään mitä koki oikeaksi. Poika teki parannuksen...se on: muutti mielensä: Meni ja teki.

      Parannuksen teko ja kuuliaisuus ei ole helppoa. Mutta kun työ oli tehty: Tuntui hyvältä...ratkaisu oli oikea.

      Tässä neljästä mahdollisuudesta kaksi: Lupaava, mutta menemättä jättävä poika ja kieltäytyvä ja katuva poika.

      Kolmannenkinlaisia on keskuudessamme. Niitä, jotka eivät lupaudu, eivätkä myöskään kadu tai mene. Heistä ei ole paljoa sanottavaa. He ovat sydämensä kovettaneet. Jumala antakoon ihmeen tapahtua ja armon herätä ennenkuin on liian myöhäistä.

      Ja sitten vielä se neljäs vaihtoehto: Jumalan tahdon kuuleminen ja sen välitön noudattaminen. Tapahtuuko sitä? Kerran. Jeesuksessa Kristuksessa se tapahtui. Hän oli kuuliainen kaikessa Taivaallisen Isän tahdolle.

      Kirjaoppineet olivat kyselleet Jeesuksen valtuuksia, miten hän voi antaa syntejä anteeksi. Millä voimalla hän tekonsa teki. Valta oli ja on se, että Hän on Jumalan Poika.

      Synti erottaa ihmisen Jumalasta. Se ettemme toimi ja tee kuten Taivaallisen Isän tahto on, on kuoleman vakava asia. Näennäisen hurskaus tai edes sellainen ihmistekoinen totinen parannus, jossa elämä siistitään ja kiristetään äärimmilleen ei syntisyytä ja kadotuksen alaisuutta meistä poista. Tarvitsemme Jeesusta, Vapahtajaa. Häntä joka otti kantaakseen syntivelkamme. Jumalan mitta-puun mukaan on vain yhdenlaisia ihmisiä, syntisiä...armahdusta tarvitsevia ihmisiä.

      Tulemmekin toisenlaiseen jakoon:
      Siihen, josta edellinen on vain parhaimmillaan hedelmää, seurausta.
      Jako: Ne, jotka ovat turvautuneet Jeesuksen vereen ja pelastustekoon, syntiensä anteeksisaamiseksi. Ja ne , jotka ovat tämän kutsun hylänneet.

      Kun Jeesus tänä päivänä sanoo meille:"Poikani tai tyttäreni" mene tekemään työtä minun viinitarhaani, mitä vastaan?

      Ja vielä kertaus: Jumalan tahdon tekeminen on Hänen kutsunsa kuulemista ja noudattamista.
      Sen sijaan se ei ole ihmisen omaa yrittelyä tulla Jumalalle kelpaavaksi.

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle