Saarna Alajärven kirkossa
2.sunn.loppiaisesta 1 vk ev. Joh.2:1-11
Kaanaan häät/Jeesus ilmaisee jumalallisen
voimansa (viini)
Jeesus oli kutsuttu
lähellä Nasaretia olevaan Kaanaan
pikkukaupunkiin häihin. Mukana oli myös viisi
hänen opetuslastaan ja Jeesuksen äiti, Maria.
Juutalaiset häät saattoivat Jeesuksen päivinä
kestää jopa viikon. Nyt juhlat olivat
lopuillaan.
Veden muuttaminen viiniksi oli Jeesuksen
ensimmäinen julkinen tunnusteko. Miksi
tällainen ihme? Lisää viiniä juopuneille? Jos
raamattu ei olisi meille tuttu ja sitten
kerrottaisiin tällainen tapahtuma Jeesuksen
ensimmäiseksi ihmeteoksi - tuskin uskoisimme
sitä todeksi: Meistä saattaisi olla herjaavaa,
että Jeesus teki tuollaisen ihmeen: Vieläkin
kuulee saarnoja, jossa viini paremminkin
muutetaan takaisin vedeksi. Meidän suomalaisten
suhtautuminen alkoholiin on niin traumaattinen ja
toki tällä suhtautumisella on vahvat syynsä:
Liian moni perhejuhla tai viikonloppu muuttuu
helvetilliseksi alkoholin liiallisen käytön
seurauksena.
Kaanassa hääjuhlaa viettävä perhe oli
ilmeisesti Jeesuksen äidille Marialle hyvin
tuttu, perimätiedoissa on maininta että
kyseessä olisi Maria sisaren koti. Siksi Maria
nyt tarttui asiaan ongelmasta kuultuaan. Hän
tunsi poikansa Jeesuksen ja tiesi Jeesuksen
voiman. Täynnä uskoa hän tuli Jeesuksen luo ja
vaikka Jeesus hiukan estelikin Maria sanoi
juhlavastaavalle:"Se mitä hän käskee
tehkää." Hän luotti, että Jeesus auttaa.
Miksi Jeesus auttoi - ei siksi, että pääsisi
nyt näyttämään voimansa: Tämän Hän
suoranaisesti kieltää: "Minun aikani ei
ole vielä tullut." Hän tekee ihmeen
auttaakseen ystäväkotia kiusallisessa
tilanteessa. Jokainen emäntä tietää, miltä
tuntuu kun tarjoilu loppuu kesken. Tältä
häpeältä Jeesus nyt ystävänsä pelasti.
Voimme ajatella: No eikö tuo nyt ollut vähän
pieni ja toisarvoinen tuttu Messiaalta. Ei.
Päinvastoin meidän tulee nähdä ei ole
hätää ja elämän tilannetta, jossa me emme
saisi Jesusta lähestyä. Jeesus ei ole auttaja
vain noin filosofisesti ja periaatteellisesti tai
auttaja vain ikuisuuden asioissa, vaan Häntä on
lupa lähestyä oman elämämme todellisissa
asioissa, olivat ne sitten pieniä tai suuria.
"Anokaa mitä ikinä tahdotte" -meille
luvataan. Mikään huoli ei ole Jeesukselle liian
vähäpätöinen. Hänelle on tärkeää, että
juhlamme on juhlallinen ja Hänelle on
tärkeää, että arkemme on turvallinen!
Kaanaan tapahtuma avaa meille näköalaa Jumalan
valtakunnan todellisuuteen. Uuden testamenti
kielessä hääjuhlalla on oma symbolinen
merkityksensä: Ne ovat Jumalan valtakunnan
juhlien kuva. Tältä pohjalta voi ajatella,
että kun Jeesus Kaanaan häissä aloittaa
toimintansa, siinä on nyt Jumalan valtakunta
murtautunut näkyviin ja juhla alkanut. Niinkuin
Jeesus toisaalla sanoo: Hän on ylkä, sulhanen
ja kun sulhanen on paikalla on juhlan aika ja
silloin ei paastota.
Kaanassa ei astu näyttämölle moralistinen,
nyrpistelijä Jeesus, joka hyppäisi lavalle ja
huutaisi: Seis, seis soitto. Nyt ruvetaan
puhumaan Jumalan valtakunnasta. Joku kysyy: Eikö
Jeesuksen olisi pitänyt tehdä jotakin
uskonnollisempaa? Ehkä muistuttaa juhlivaa
joukkoa maallisen onnen katoavaisuudesta? Ehkä
varoittaa maallisen ilon petollisuudesta tai
ainakin liiallisesta syömisestä ja juomisesta?
Mitään tällaista Hän ei nyt tehnyt. Ei näin,
vaan kosketus Häneltä tuli kuin salaa,
kulisseissa. Juhlat jatkukoot. Jeesus ei tyrkytä
itseään esiin, vaan pysyttelee
taka-alalla...ikäänkuin sulautuu elämän
sekaan. Vain muutamat tunnistavat hänessä nyt
Jumalan Pojan, vain muutamille välähtää
tapahtumien todellinen luonne. Tänäänkin
Jumalan Poika on monesti tunnistettavissa arjen
tavallisissa pikku ihmeissä - johdatuksessa.
Hän ei ole kohdattavissa vain ja ainoastaan -
kuten helpommin tajuamme - kärsimysten hetkillä
ja elämän suruissa, vaan Hän jakaa myös
elämän iloa ja turvallisuutta, läsnäoloaan
päivästä päivään.
Vettä muutettiin viiniksi aivan valtava
määrä: 500 litraa erinomaista viiniä.
Tunnustus-teko sana voisi olla parempi sanoa
vaikkapa sanalla tunnistamisteko. Jeesuksen
ihmeteot olivat asioita, joista kansa pikkuhiljaa
alkoi epäillä ja tunnistaa ja tunnustaa Hänen
odotetuksi Messiaaksi. 500 litraa viiniä on
mieletön määrä: Tämä kertoo meille viini ei
lopu: Tässä on helppo nähdä viittaus
ehtoolliseen...ehtoollisviini ei lopu...siitä
riittää.."vuodatettu syntien anteeksi
antamiseksi..."...riittää minullekin ja
riittää sinullekin...tänään ja seuraavalla
kerralla ja sitä seuraavalla. "Minun
maljani on ylitsevuotavainen..."Valtava
viinimäärä viittaa jo jopa taivaaseen
saakka...päättymättömään juhlaan ja iloon
siellä!...Hän auttaa heidät "heidän
iloonsa."Häät Kaanassa päätyivät
aikanaan, mutta Kristuksen työ jatkuu.
Tänäänkin voi kuulla Jeesuksen
sanat:"Tulkaa sillä kaikki on valmiina.
Paluu saarnavalikkoon
Paluu etusivulle