• Saarna Alajärven kirkossa 15.10.2000 (vapaus)
      18 sunn. helluntaista 2 vk ev. Mark.2:18-28; Kristityn vapaus

      Päivän evankeliumin kertoma paasto-ja sapattikeskustelu vie keskelle vuoropuhelua, joka käsitteli kysymystä: Millainen on tosi uskovainen. Juutalainen käsitys oli ilman muuta, että tosi uskovainen on sellainen, joka antaa kymmenykset tuloistaan, paastoaa isien perinnäissääntöjen mukaisesti, pesee kätensä ja hoitaa muutkin puhdistautumissäännöt tunnollisesti ja pitää sapattikäskyt. Näin teki Johannes Kastaja opetuslapsineen, näin tekivät fariseukset, näin koitti tehdä suuri osa kansaa, mutta Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan oli jouduttu huomaamaan horjumista milloin minkäkin asian kohdalla. Tekstimme kertoo kahdesta sellaisesta: Jeesus ei paastonnut ollenkaan sillä säännönmukaisuudella kuin hurskaiden oli tapana, ja hänen opetuslapsiensa oli nähty rikkovan sapattikäskyä tekemällä pyhätyötä, heidät oli nähty katkovan kulkiessaan viljapellon laitaa tähkiä ja syövän niitä. Kaikkea tätä seuratessaan fariseuksille ja kirjanoppineille oli tullut vahva mielipide: Ei Jeesus voi olla mitään suurta ja pyhää, kun ei noudata perinteisesti pyhinäpidetyista asioista edes kaikkein yksinkertaisimpia juttuja.

      Monella meidän aikamme ihmisellä on melkoisen kolkko kuva kristillisyydestä. Heistä kristillisyys on pääasiassa paljon kiellettyjä asioita, ankaria normeja olemisen ja käyttäytymisen suhteen...asia jossa ilo ja nauru ovat kaukana. Ollaan pelokkaita ja elämänkielteisiä. Ei ihme, jos tällainen kuva ei houkuttele tai sitä haluaa pilkata ja sanoutua selkeästi irti.

      Jos usko olisi tätä kukapa meistä haluaisi tai jaksaisi uskoa ja miksi?
      Meidän kielessämme on kaksi sanaa, jotka ulkonaisesti muistuttavat toisiaan, mutta jotka sisällöllisesti ovat äärimmäisen kaukana toisistaan: Uskova ja uskonnollinen. Jeesus ei ollut tosiaankaan uskonnollinen, mutta Hän oli mitä syvimmällä tavalla uskova! Uskonnolle ja uskonnollisuudelle perinne, arvokkuus ja seremoniat ovat tärkeitä, uskolle puolestaan sisältö. Lauseesta:"Näin on aina tehty" muodostuu käskyistä suurin. Asioita pohditaan ulkokohtaisesti mitähän ihmiset siitä mahtavat ajatella...Kaikki uusi viini, jos siihen edes uskalletaan koskea yritetään panna vanhoihin leileihin..sillä ne leilit ovat ainoa mahdollisuus. Uudet leilithän voivat olla vaikka minkälaiset ja siksi niihin ei voi luottaa, siksi on turvallisinta pysyä vanhassa. Uskonnollisuutta kahlitsee ja hallitsee pelko...vapauden, muutoksen, Hengen toiminnan pelko. Kaikkialla nähdään enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Keskeisiksi perusteluiksi muodostuvat, järjestys, laki, se ja se maallinen korkeampi taho, auktoriteetti. Sana:"tehdä oikein" on aidosti korkealla tässä ajattelussa. Juuri sitä "oikein elämistä" tekstimme fariseukset ja kirjanoppoïneet peräsivät. Heistä se mitä he tekivät oli oikein ja mitä Jeesus vapaudessaan teki oli heistä aidosti väärin. Heistä oli raskasta katsoa Jeesuksen opetuslasten katkovan huolettomasti tähkäpäitä sapattina. He olivat huolestuneita, mutta eivät suinkaan omasta puolestaan, vaan muiden tähden...miten huonoja vaikutteita Jeesus kaikelle kansalla tuollaisella olemuksellaan antaa.
      Kuinka mainio olikaan tuo päivän alttarilta kuultu epistola (Kol.2:16-23).
      Siinä vapautettiin omattunnot taakkojen alta ja kahlehtivasta kristillisyydestä vapaaseen uskoon, jossa oleellista ei ole mitä syödä tai juoda, mitä katsoa ja kuulla..Paavali toteaa:"Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä". Uskonto lähtee ihmisen sisältä, usein meille itsellemme tosin tunnistamattomista piilomotiiveista, joista Paavali edellä paljasti yhden:"Tyydyttävät ihmisen ylpeyttä"...saavat syvällä sisällä aikaiseksi tunteen olen parempi, onnistuneenpi...en ole kuin nuo muut syntisemmät. Tätä maailman ihmiset ovat herkillä silmillään liian paljon meistä uskonnollista havaitsevinaan. Tekopyhyyttä, jäykkyyttä, kylmyyttä...Meidän pitäisi siis tulla uskoon! "Oletko uudestisyntynyt, vai onko vanha tullut jumaliseksi" kysyivät vanhat rukoilevaiskristityt. Tuleeko vanhasta leilistä uusi uudistamalla. Ei tule! Kristinusko ei tulellakaan ole ns. laki uskonto kuten vaikkapa juutalaisuus ja islam, jossa keskeistä on noudattaminen, totteleminen ja jossa käytäntö, koska olemme sisimmässämme sitä mitä olemme, syntisiä, johtaa uskokullaisuuteen ja muodollisuuksien noudattamiseen. Kristinusko on armon ja vapauden uskonto; sen ydin on evankeliumi: Vapauttava ilosanoma: Laki on täytetty, käskyt on noudatettu..kaiken tämän teki meidän puolestamme Kristus.

      Joku voi ajatella eikö tämän ajan ihmiselle ole vaarallista saarnata vapaudesta, kun sitä on liikaakin: Millään ei enää tunnu olevan väliä, eletään kuin pellossa vailla kaikkia pidäkkeitä. Totta, näin on, mutta tämä ei suinkaan ole mitään vapautta, vaan suurta synnin orjuutta. Tässä orjuuttavassa vapaudessa luomistyön parhaimmat lahjat yksi toisensa jälkeen menettävät makunsa, mikään ei enää maistu miltään. Se vapaus mitä maailma, tai pohjimmiltaan sielunvihollinen antaa on hetkenkestävä huume, jonka jälkeen ei olekaan mitään...vai hirmuinen tyhjyys. Tämä ei ole se vapaus mitä Jeesus eli ja mitä hän tälle sidotulle maailmalle tuli tuomaan. Jeesuksen tuoman vapauden ydinsana on totuus. Jeesus oli kaikessa aito ja totuudellinen: Niin paastossaan, kuin antaessaan opetuslastensa syödä tähkäpäitä sapattina: Totuus lähti liikkeelle rakkaudesta: Ei ole aika paastota, kun Kristus on lähellä, paaston aika on ja oli opetuslapsilla totisesti siten kun Jeesus oli haudattu: Paasto on surun, katumuksen, itsetutkistelun...väline, jolla on paikkansa aidossa uskossa...tähkäpää jutun ongelmallisuus oli siinä työnteossa, jonka tähkän taitto isien perinnäissääntöjen kirjaimellisessa noudattamisessa toi. Se oli lepopäivänä työn tekoa. Jeesus paransi sapattina...hyvän tekemisen aika on aina.
      Edellisen sukupolven "uskovaisilla" on aina ollut taipumus siirtää omat sääntönsä uuden sukupolven noudatettavaksi, vaikka näiden tulisi omasta ilostaan ja löydöstään käsin vapautua elämään juhlaansa Herransa kanssa. Jumalan lakikaan ei ole itsetarkoitus, vaan sillä haetaan suurempaa hyvää. Laki on tarkoitettu elämää suojelemaan ei orjuttamaan. Se on meille mittäri, joka kertoo en täytä mittaan, apu pelastuksen kysymyksessä tulee löytää siis itseni ulkopuolelta: Häneltä, joka täytti lain, ja joka niin rakastaa myös minua, että tahtoo antaa kaiken minulle anteeksi ja vapauttaa minut. Vapauttaa minut elämään aidosti elämää. Ei näytellen ja matkien, vaan aidosti..Hengeltä johdatusta vaellukseeni kysellen. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Paavalin suuri huoli näyttää hänen kirjeidensä perusteella olevan, että kerran vapaudessa aloittaneet kristityt uudelleen vaipuvat orjuuden ikeeseen..nyt ei enää niinkään luopumukseen ja julkisyntiin, jota sitäkin valitettavasti tapahtuu, vaan siihen perinnäissääntöjen ja muodollisuuksien uskonnollisuuteen. Tällä kohtaa meidän tulee jatkuvasti olla tosi tarkkoja ja pyyttää sen jokapäiväisen tosi parannuksen armoa: Jossa epäaito kuolee ja haudataan ja aito ja elävä nousee esiin      .

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle