• Uskonpuhdistuksen päivä/ Uskon perustus
      1 vk ev. Joh.4:46-53

      Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko tapahtui Galilean Kaanassa, kun hän häissä -kuten muistamme - muutti veden viiniksi. Nyt Jeesus oli palannut Galileaan. Sana hänen tulostaan oli kiirinyt lähiseuduille asti ja ilmassa on odotusta: Minkälaisen ihmeen Jeesus seuraavaksi tekee?

      Kuninkaan virkamiestä ei kuitenkaan ajanut Jeesuksen luo tuollainen uteliaisuus, vaan hirmuinen hätä ja tuska. Jokainen vanhempi tietää miltä tuntuu kun lapsi sairastaa...voimme vain kuvitella miten syvältä koskee kun sairaus on niin vakava, että pelkäämme lapsen kuolemaa. Tällainen tuska pani kuninkaan virkamiehen liikkeelle. Hän ei pohtinut oliko hänen asemassaan olevan sopivaa lähestyä tuollaista maankiertajä profeettaa...ei pohtia mitä toiset ajatelivat. Mielessä oli vain tuska, mistä lapseni voisi saada avun.

      Taitaa olla niin..ainakin omalla kohdallani on, että kaikkein hartainta ja todellisinta rukouselämä on silloin kun itse tai joku läheinen sairastaa. Rukous koko maailman hädän puolesta tai lähetystyön tai minkä muun yleisemmän rukousaiheen puolesta on sellaista luettelemista...jossa sydän on kyllä myötätuntoinen, mutta siinä ei ole sitä hätää...anomista. Kiitosrukoukset samoin: kiitos Taivaallinen Isä, että olet antanut...mutta silti jotenkin viileää ja ulkokohtaista. Kyllä näinkin saa rukoilla...Rukous vaikka tavan vuoksi on hyvä säilyttää...aikanaan se löytää sisältönsä, kun linja on kunnossa. Syyskuinen terrori-isku Amerikassa pani ilmisiä rukoilemaan eri puolilla maailmaa. Kännyköihin tuli rukousketjuviestejä läpi maailman. Kirkkoihin kokoonnuttiin jopa täällä Suomessa. USA:n presidentti Bush kehoitti koko kansaa rukoilemaan uhrien omaisten puolesta ja tukena.

      Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Tuo päivännimi panee kysymään: Onko uskonpuhdistus todella vain muisto jostakin 500 vuotta sitten tapahtuneesta? Eikö uskon ja uskonelämän tulisi uudistua joka päivä.

      Päivän tekstimme ei teoretisoi uskolla, vaan on asian ytimessä: Mitä on usko! Usko pani liikkeelle. Tekstimme kuvaama isä tuskin olisi lähtenyt liikkeelle Jeesuksen luo, jos hän ei edes vähän olisi ajatellut, että Häneltä saattaisi apua tulla. Kohdattuaan Jeesuksen mies esittää pyyntönsä ja saa yllättävän vastauksen. Vastauksen johon ihminen helposti loukkaantuu. "Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko"- sanoi Jeesus. Eikö tuo ollut isku vasten hätääntyneitä kasvoja: Minun lapseni on sairaana ja sinä rupeat keskustelemaan uskon olemuksesta. Mutta virkamies ei ollut kuulevinaan Jeesuksen lausetta, vaan jatkoi:"Herra tule ennenkuin poikani kuolee". Silloin Jeesus sanoi: "Mene poikasi elää!"

      Tuota keskustelua kuulemassa oli suuri joukko varmaan myös juuri niitä uteliaita - merkin etsijöitä - heidänkö tähden Jeesus tuota merkkienhaku-uskoa kritisoi. Ja meidän: Paljon on tämänkin päivän kristillisyydessä uusien ja uusien hengellisten kokemusten pyydystäjiä...merkkien tavoittelijoita...jotka vaativat uudelleen ja uudelleen lisää Henkeä...enempi näyttöä. He juuri pitävät itseään tosiuskovina...jonakin enempi olevina. Kulkevat paljon ja näkevät merkkejä. Mutta onko tuo todella aitoa..sitä puhdistettua uskoa. Eikö se usko, jolla isä lähestyi Jeesus ollut sitä aidointa: Hätääntynyt etsi apua Jeesukselta yksinkertaisin sanoin:"Herra auta!"

      Tänäkin aikana on paljon avun etsijöitä ja monenlaisia auttajia. Erilaiset noidat ja ennustajat hankkivat omaisuutensa höynäyttämällä ihmisiä, ollen itse sielunvihollisen pahasti eksyttämiä. Jos ei olisi kysyntää ei lehtien ilmoitussivuilla varmaankaan olisi sellaista määrää: Lapin noidan kortit, selvinnäkijöitä, henkiparantajia..ennenäkijöitä...puhumattakaan niistä ihmeaineista: voiteista ja rasvoista jotka lupaavat avun mikä mihinkin vaivaan. Ihminen odottaa ihmettä: Mieluiten omalle kohdalleen.

      Tänäänkin tarvitaan uskonpuhdistamista. Sanaa:"Älkää eksykö". Älkää antako eksyttää itseänne. Opetusta aidosta uskosta.

      Mitä isä lopulta sai. Siinä hetkessä ensimmäinen vastaus oli: Ei. Jeesus ei lähtenyt mukaan, vaan sanoi mene..mene poikasi on terve. Isä lähti. Ehkä sydämessä risteili usko ja epäily...luottamus: Onko Jeesuksen lupaus - poika on terve totta...mutta eihän Hän edes lähtenyt mukaan...Vastaus tuli jo matkalla. Palvelijat tulivat iloissaan vastaan: Poika on parantunut. Hän ja koko hänen perhekuntansa uskoi!

      Mitä tämä kertoo kristillisestä uskosta: Ensinnäkin meillä on lupa mennä kaikenlaisessa hädässämme Jeesuksen luo! Toiseksi: On opittava luottamaan näkemättä! Se on vaikea läksy. Usko on luterilaisuudessa ymmärretty ensisijassa tekojen vastakohtana. Tekstissä usko on kuitenkin myös kokemisen vastakohta. Meillä on suuri tarve saada uskollemme tukea ulkoisista merkeistä ja sisäisistä tuntemuksista. Pelkkä sanaan uskominen tuntuu kovin vaikealta. Isä ei saanut mukaansa: Ei Jeesusta, ei edes lääkettä, ei voidetta, ei pyhää liinaa vain sanan..sen varassa hän lähti. Usko muuttui näkemiseksi myöhemmin. Tässä on elävä kuva uskossa vaeltamisesta. Joskus siinä tuntuu sisäisesti aivan päinvastaiselta. Usko ja tunne joutuvat vastakain: Sana sanoo siihen: Luota silloinkin nimenomaan Sanaan!
      Poika parani, kun Jeesus sanoi sanan. Jumalan sana ja sen lupaukset ovat elävää, voimallista tänäänkin. Ne eivät vain puhu uskosta, vaan synnyttävät ja hoitavat sitä. Sana ei vain kerro joskus eläneestä Jeesuksesta, vaan tuo ylösnousseen meidän sydämeemme.


      Kristillinen usko on siis: Yksinkertaista jättäytymistä jatkuvasti Jumalan teon ja tekojen varaan. Se on kokonaan luottamista ja kaikkien vaikeimpienkin asioiden viemistä pyyntöinä turvallisesti luottaen Jumalan eteen.

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle