• Saarna Alajärven kirkossa 31.12.2000 1 vk ev. Luuk.2:33-40
      1 sunn. joulusta "Pyhä perhe"

      On vuoden viimeinen päivä. Erään laskutavan mukaan koko vuosituhannen viimeinen päivä. Tällaisena päivänä on syytä katsahtaa taaksepäin ja muistella kaikkea sitä mitä mennyt vuosi sisälsi ja mikä siinä oli olennaista. Tällaiset katsaukset ovat tarpeellisia mm. siksi, että voisimme ikäänkuin koota elämäämme: Mikä siinä on säilytettävää ja hyvää ja samalla miettiä, mikä on turhaa, mitä voisin jättää vähemmälle. Katsahtamalla näin taaksepäin voimme saada eväitä eteenpäin. Tätä katselemista voimme tehdä myös hengellisesti. Siinä ovat oppaanamme tänään nuo kaksi vanhusta: Hanna ja Simeon.

      Tämän päivän aihe on "pyhä perhe", vanhalta nimeltään tämä pyhä oli otsikoitu:"Jumalan lapsen turvallisuus".
      Kulunut vuosisata oli monella tavalla turvattomuuden vuosisata. Myös tulevaisuuden suurimpia oletuksia on kaikenlaisen turvattomuuden lisääntyminen. 87 % suomalaisista kokee tutkimusten mukaan olonsa turvattomaksi liikkuessaan öisellä kadulla. Rikollisuuden lisääntyminen, ilmastokatastrofien uhka, huumeet...väkivalta siinä muutamia turvattomuuden kokemuksen syitä.

      Tarve etsiä turvallisuutta tuntuu ylittävän kaikki muut toiveemme. Kun sisimpämme kokee turvattomuutta, ratkaisumme on yrittää varmistaa yhä enemmän elämäämme, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Jossakin rakennetaan muureja, valvontakameroita, palkataan lisää vartijoita...on turvapuhelimia..myydään suihkepulloja, joilla voi torjua päällekarkaajaa. Tai yritämme lisätä turvallisuutta varmistamalla moneen kertaan, että hella tuli varmasti pois päältä, ovat lukittua... Luodaan ns. "turvallisuus järjestelyjä". Näitä on niin yksityisellä ihmisellä kuin kokonaisilla kansakunnilla. Eikö tämä kerro järkyttävää viestiä: Ihmisen ei ole hyvä olla. Ja se mitä pelätään on useimmiten toinen ihminen.

      Päivän evankeliumi ei suoranaisesti puheessaan pyhän perheen käynnistä temppelissä puhu mitään turvallisuudesta sinänsä. Sanaa ei mainita. Mutta koko kertomus huokuu turvallisuuden tunnetta ja Jumalan huolenpitoa.

      Joulu, Kristuksen syntymä on kulminaatiopiste kahden todellisuuden välillä. Pelon aiheuttajan ja sen poistajan välillä. Turvattomuutta aiheuttaa pelko, epävarmuus: Useimmiten pelon aiheuttajana on toinen ihminen: Pelkäämme aivan fyysistä väkivaltaa tai henkistä nujeramista, mitätöintiä... Ei kuitenkaan ole niin, että me itse olemme aina se hyökkäysten kohde, vaan saamme katsoa itseämme peiliin: Saatamme olla myös se, jota pelatään...jonka kovuutta arkaillaan...Eikö kaikki tämä kerro selkeää kieltä siitä, että ihminen (jokainen) on etääntynyt Luojansa tahdosta. Emme rakasta yli kaiken Luojaamme...emme osaa ja uskalla turvautua yksin häneen. Emme lähimmäistä...emmekä oikealla tavalla (armahtavalla, pelottomalla) tavalla edes itseämme.

      Vanhan Simeonin sylissä lepäävä Jeesus-lapsi viestittää meille jotakin oleellista Jumalan luomasta autuaasta turvallisuudesta. "Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette voi päästä..." Mitä avuttomampia olemme, sitä syvemmin osaamme etsiä ja myös kokea turvallisuutta Kristuksessa. Samanaikaisesti tässä maailmassa "täysi-ikäinen", vahva ihminen varmistaa ja varmistaa ja on silti tuomittu epävarmuuteen. Jeesus tarjoaa lähellään elämän perusturvallisuuden, jonka järkkymättömyyden Taivaalinen Isä sanassaan itse toteaa:"Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju". Tämä on enemmän kuin vain pelkkä mielen tasapaino. Tämä on lepoa Herrassa. Vaikka Jeesus lapsi siinä makasi Simeonin tai Hannan käsivarsilla...hoitosuhde oli toinen...siinä nuo vanhukset lepäsivät Taivaallisen Isän huolenpidossa. He olivat odottaneet Sanaan vuosisatoja aiemmin kirjoitettujen lupausten käyvän toteen ja nyt, heidän silmäinsä nähden...siinä Hän oli tuo ihmeellinen lapsi...Hän joka "pois ottaa maailman synnin". Mikä voisi enää heitä pelottaa, ei edes kuolema: Simeon sanookin tämän:"Herra nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sillä silmäni ovat nähneet minun pelastukseni, minun autuuteni..."

      Meidän keskeisistä keskeisin kysymyksemme tässä armon ajassa on, miten minäkin voisin päästä tuohon turvallisuuteen...armon ja anteeksiannon kokemiseen? Jumalan lapseksi? Se, että Jeesus tuotiin vanhempien toimesta temppeliin, kertoi Maria ja Joosef tahtoivat antaa lapsensa Herralle. Kun meidät on kastettu, meidät on annettu Herralle: Jumalan lapseksi, Taivaalisen Isän omaksi. Se on lähtökohta: Simeon ja Hanna lausuivat ennustuksen, vaikkapa meistä tämän päivän ihmisistä:"Tämä lapsi on pantu koetukseksi:monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi jota ei tunnusteta..." Simeon lausui tässä, että Jeesus on Henkilö joka asettaa ihmiset ratkaisun eteen: On kaksi vaihtoehtoa: kaatuminen tai pystyyn nouseminen. Jeesuksessa pelastus on kaikille valmistettu ja tarjolla, ne jotka Hänet hylkäävät kaatuvat, mutta maahan kaatuneet, pelastusta halajavat nostetaan pystyyn. Herra pelastaa heidät.

      Jumalan lapsen turvallisuus perustuu siihen, että lopulta "hänen on kaikki valta taivaassa ja maan päällä..."Ja on jopa niin, että kun pahuus ja turvattomuus maailmassa lisääntyy kristitty saa ajatella kuten raamattu neuvoo:"Tämä on synnytystuskien alkua...nostaakaa siis päänne, teidän vapautuksenne on lähellä!"
      Jumalan lapsen turvallisuus on turvallisuutta - kaikesta huolimatta...ja jopa juuri siksi. "Koska Herra elää, mekin saamme elää."

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle