• Saarna 11.2.2001 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesima)
      1 vk ev. Matt.20:1-16 Ansaitsematon armo

      Yhteiskuntamme vuoden kiertoon kuuluu TUPO-neuvottelujen kiihkeä vaihe. Tiedotusvälineet seuraavat neuvotteluja suurella mielenkiinnolla. Kerrotaan eri ryhmien vaatimuksista ja tarjouksista. Yleensä sopimus syntyy usean yön valvomisen ja vääntämisen jälkeen.

      Neuvottelujen taustalla on suurempi kysymys: Mikä osuus työn tuotosta kuuluu työntekijälle ja mikä osuus työn teettäjälle tai firman osakkaille. Jokainen ryhmä haluaisi enemmän.

      Palkan maksusta oli kysymys myös äsken kuulemassamme raamatunkohdassa. Jeesus ei kertonut tätä vertaus yhteiskunnallista oppia antaakseen. Kuitenkin sitäkin siinä on.
      Myös siinä sovittiin palkasta: Ajan tavan mukaan työttömät menivät torille ja työntekijöitä tarvitsevat sitten kävivät sieltä palkkaamassa itselleen työvoimaa. Ensimmäisenä aamuvarhaisella töihin palkattujen työläisten kanssa sovittiin denarin päiväpalkasta. Se oli kohtuullinen, ei iso, mutta riittävä antamaan toimeentulon työntekijälle ja hänen perheelleen. Ongelma tuli siinä, kun sitten myös ne, jotka olivat olleet työssä vain tunnin pari saivat isännältä saman palkan, denarin. Luonnollisesti aamulla tulleet nyt tuon nähdessään kuvittelivat saavansa enemmän, koska heidän vaivannäkönsä oli ollut monikertainen. Isännän menettely herätti kokopäivätyöläisissä kateutta, jopa kiukkua. Heistä se ei ollut oikein. Onko meistäkään?

      Muua ajatelkaamme: Mitä jos isäntä olisi antanut näille vain hetken työskennelleille vain osan, vaikkapa neljännes denarin. Tuskin kukaan olisi puhunut mitään, mutta mitä se käytönnössä olisi merkinnyt. Sitä, että iltapäivällä palkatut eivät olisi voineet elättää perhettään. Kysymys oli: ei vääryydestä ketään kohtaan, vaan armeliaisuudesta näitä jälkimmäisiä kohtaan. Totta on , että tässä isäntä ei katsonut niinkään työpanosta, vaan sitä että kaikki saivat riittävästi, voidakseen tulla toimeen. Eikö tämä ole ollut pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Sen taustalla on periluterilainen ja kuten nyt näemme myös raamatullinen ajatus: Kaikkien tulee tulla toimeen. Tällöin joudutaan tekemään mm. se "vääryys", että veroja otetaan , mitä suuremmat tulot sitä enemmän, kunnes viimeinenkin yhteisön jäsen saa riittävän toimeentulon. On sääli ja vääryys, jos tämä malli, kuten nyt näyttää, pikkuhiljaa puretaan. Kun puhutaan luterilaisesta työ-ja yhteiskunta moraalista, sillä tarkoitetaan, teemme työmme kuin Herralle...olemme tunnollisia, rehellisiä..mutta myös armahtavaisia, oikeudenmukaisia. Oikeudenmuksia myös siinä että annamme itsellemme ja toisille oikeuden levätä, virkistyä, nauttia työn hedelmistä.

      Elämme yhteisvastuukeräyksen aikaa. Yhteisvastuukeräyksen merkitys on paitsi todella kerätä varoja tärkeisiin tarkoituksiin: Kerro....
      Samalla myös tuoda julkiseen tietoisuuteen ja keskusteluun laajempaa näkökulmaa: Oikeudenmukaisuudesta, vastuusta, lähimmäisyydestä.

      Suomella menee taloudessa kansana peremmin kuin koskaan ennen, mutta siitä huolimatta kamppaillaan monissa kodeissa aivan ylivoimaisen toimeentulo-ongelmien kanssa. Monissa kunnissa joudutaan mataloittamaan välttämättömienkin palveluiden tasoa, koska verokertymä on pienentynyt...vaikkapa työttymyyden, muuttoliikeen tai uudenlaisen yhteisöveron jakomallin takia. (Tekstimme on vetoomus oikeudenmukaisuuden etsimisessä yhteiskunnallisissa ratkaisuissa.)

      Hyvinvointi on velvoite: Jeesus sanoo:"Minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." Ja myös:"Minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni sen te olette jättäneet tekemättä minulle." Jumalan laki, joka on kirjoitettu niin raamattuun kuin myös omiintuntoihimme kyllä kertoo mikä olisi oikein...kysymys on siitä, mitä ja ketä kuuntelemme: Itsekästä minää vai sitä oikeudenmukaisuuden ja armahtavaisuuden ääntä. Itsekkyys on syntiä! Tämän asian kanssa on hyvä kamppailla itsessään.

      Tekstimme käsittely jää kuitenkin pahasti puolitiehen, jos siitä noukimme vain nämä edellä olevat ajatukset. Niiden perusteella voimme sanoa, millainen on ihminen: Itsekäs. Jeesuksen vertauksen tarkoitus oli ennenmuuta opettaa, millainen on Jumala.

      Jeesus esitti tämän vertauksen puolustaakseen evankeliumiansa niitä fariseuksia vastaan, jotka eivät hyväksyneet hänen rakkauttaan syntisiä kohtaan. Jumalalla on oikeus olla hyvä! Ihmisellä ei ole oikeutta panna rajoja Jumalan armolle. Jumala on armollinen..armollisuus on Hänen omintaan...ja niinkuin jossakin on sanottu "ja itseään kieltää Hän ei saata". Hän on rakkaus. Hänen valtakunnassan vallitsee armon, eikä ansioiden laki! Kun viimeisetkin: "portot ja publikaanit" saavat palkan, armon ja oikeuden tulla...ansioita ei enää ole.

      Jumala ei ole vain oikeudenmukainen, vaan enemmän: Armahtaja, Laupias. Sellainen Jumala kuin kertoo tuhlaajapoika vertaus. Rakastava Isä, jonka syli on avoin Hänen tykönsä rientävää epäonnistunutta kohtaan. Tätä on maailma monta kertaa paheksuen pohtinut: Miten siinä uskossa, vaikkapa murhaaja voi yhtäkkiä saada anteeksi ja käydä niin uskovasta...paheksutaan...Näin kuitenkin on: Jeesus tuli ja maksoi kalliin hinnan :Pyhän, viattoman verensä, että tätä kallisti lunastettua armoa voidaan nyt jakaa lahjaksi antiottomille: Minun ja sinun kaltaisille, niin monessa rikkoneelle ja yhä vääryyttä rakastavalle syntiselle. Mutta kuinka ihanaa ja vapautavaa tämä on pelastus ei olekaan kiini siitä', mitä minä olen tai jaksan olla, vaan kaikki on lahjaa..."antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka hänen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän".

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle