TUOMIOPÄIVÄ
Puhe maailmanlopusta ja
viimeisestä tuomiosta on kai niitä kaikkein
viimeiksi kuulla haluttuja asioita, mitä
kirkossa julistetaan. Mutta julistetaan silti,
koska jokainen joka on lukenut raamattua on
huomannut, että niistä puhutaan ja ei sävyssä
"kaikki pääsevät taivaaseen", vaan
selkeänä jakona toiset taivaaseen ja toiset
kadotukseen. Mutta kun koetamme päästä
selville missä mielessä noista asioista
raamatussa kerrotaan sävy ei siellä olekaan
pelottelu, vahingonilo ja ilakointi "nytpäs
näette" -hengessä, vaan syvä kutsu vielä
on pelastuksen päivä..Vielä ovat taivaan ovet
auki siirtyä kadotuksen tieltä taivaan tielle.
Vielä koittaa oikeus!
Kun viimeisen tuomion tekstejä lukee siellä
kärki kohdistuu voikakkaasti myös meihin
uskoviin...te näitte minut
nälkäisenä...ettekä...Viimeinen tuomio voikin
olla yllättävyydessään aivan huikea: Luther
ennakoi tuota ylättävyyttä
pohtimalla:"Siellä on niitä joiden ei
olisi uskonut sinne pääsevän ja sieltä
puuttuu niitä, joiden siellä perillä olisi
olettanut olevan. Suurin yllätys kuitenkin on
että minäkin olen päässyt taivaaseen."
Viimeinen tuomio tulisi tapahtua meidän
sydämessä vähän väliä - päivittäin.
Vanhat kristityt puhuivat lyhyistä
tiliväleistä Jumalan kanssa. Vanha minä..sen
itsekkyys, valheellisuus...koko kurjuus tulisi
nähdä ja tunnustaa, että voisi nousta uusi: Se
joka näkee kärsivät ja kurjan...sen vähimmän
veljen ja ei kulje ohi vaan on vierellä, kuulee,
auttaa...Miten tämä voisi tapahtua: Siten että
Kristus (Rakkaus) saa tilaa minussa. Mutta
miten???...Oi auta, oi armahda!
Paluu saarnavalikkoon
Paluu etusivulle
