• "Minäkin näin hänet"
      Joh.20:19-31

      "Minäkin näin hänet." Näin saattoi apostoli Tuomas todeta pari viikkoa pääsiäisen jälkeen. Hän oli seurannut Jeesuksen miten Jeesus oli naulittu ristiin ja nähnyt hänen kuolemansa. Vaikka toiset opetuslapset olivat miten vakuuttaneet, että nyt Jeesus elää ja me olemme nähneet hänet Tuomas ei voinut uskoa. Varmasti hän olisi halunnut saada varmuuden, uskon ja sen ilon jonka tuo varmuus antoi, mutta kun ei voinut uskoa niin ei.

      Näin kai on meilläkin usein Jumalaan turvautumisen kanssa. Olemme kuin se yksi isä raamatussa, joka lähestyi poikansa sairauden hädässä Jeesusta. Jeesus kysyi miehen uskoa. Hätääntyneenä mies huusi:"Minä uskon, Herra auta minua epäuskossani." Tahto uskoa on, mutta jyrki, tunne tai jokin muu tulee vastaan.

      Jeesus ei jättänyt Tuomasta kuitenkaan tuohon tuskaan, vaan tuli luo. Tuomas sai nähdä, koskea ja tulla vakuuttuneeksi: Toiset opetuslapset olivat puhuneet totta. Jeesus elää, nyt hänkin sai Hänet kohdata. Tuomas vakuuttui.

      Moni meistä taitaa yhä olla tuollainen odottava Tuomas. Toiset vakuuttavat usko vaan, mutta miten saisin varmuuden. Ajattelen se niin helpottaisi. Varmuutta ei oteta - se annetaan. Etsivä löytää, kolkuttavalle avataan...kertovatko nuo Jeesuksen sanat ja samalla myös lupaukset: Älä hermostu, älä kiirehdi..odota...usko sillä uskolla mikä sinulla on. Jos se on heikko nosta katse Jeesuksen: "Herra sinä tiedät heikkouteni, mutta auta, älä hylkää." Uskossa ei lopulta ole kyse sen suuruudesta vaan kohteesta. Pelkkä huokaus, ojennettu käsi auttajan puoleen riittää meiltä. Ihmeellinen auttaja tekee loput. Joskus tuo odottaminen tuntuu käsittämättömän rankalta (vrt. Psalmit), mutta kun sitten apu tulee silloin saa yhtyä riemuun:"Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua, hän kuulee pyyntöni. Kun huudan häntä avuksi, hän kuuntelee". (Ps.116:1-2)

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle