Lapsen käsitys Jumalasta on hyvin konkreettinen.
Hänelle Jumala on vanha, pitkäpartainen mies
ylhäällä taivaalla, kenties jossakin
pilvenreunalla. Sieltä Hän katsoo ihmisen
tekemisiä ja merkitsee heti suureen mustaan
kirjaan, jos ihminen tekee väärin tai on
tottelematon.
Eikä tämä kuva taida sittenkään olla vain
lasten kuva jumalasta, vaan vastaa monilta osin
myös aikamme aikuisen pintapuolista ja vailla
enempää pohdintaa muodostettua käsitystä
jumalasta.
Miksiköhän tällainen kuva? Ehkä siksi, että
tätä naivia jumala-kuvaa vahvistetaan uudelleen
ja uudelleen niin tiedotusvälineiden kuin
uskonasioita sivuavan yleisen kansankielen
kautta.
Moni ajattelee jumalan nimenomaan kyttääjäksi
ja kirjuriksi, joka merkitsee välittömästi
ylös virheemme voidakseen sitten sopivan paikan
tullen näpäyttää ja rankaista väärin
tehnyttä. Kaiken kivan hän on ilkeyksissään
määritellyt synniksi, jotta kirjattavaa
riittäisi.
Tällaisessa käsityksessä Jumala koetaan
sadistiksi, ankaraksi tuomion Jumalaksi. Ihmisen
viholliseksi numero yksi. Kielteiseksi asiaksi.
Ja koska näin ajatellaan ja koetaan, ei tunneta
tarvetta pyrkiä suinkaan lähelle Häntä tai
edes ajatelemaan häntä, vaan päinvastoin
toiseen suuntaan. Poispäin - yhä kauemmaksi
tuosta julmasta tyrannista. Uskon, että
pikkuhiljaa on uskontoakohtaan muutamia vuosia
tunnettu positiivinen aseneilmasto
kääntymässä (niinkuin suhdanteiden on tapana)
toiseen suuntaan, niin että tämä tällainen
kielteinen manipulaatio saa taas yhä enemmän
tilaa mediassa yms.:ssa asennepajoissa.
Kuinka toisenlainen onkaan Jumalan ilmoitus
itsestään:"Jumala on rakkaus"
Raamatussa on lause:"Jumalan hyvyys vetää
parannukseen:" Jumalan hyvyys. Todellakin.
Jumala - näin raamattu alusta loppuun saakka
vakuuttaa ja ilmoitaa - ei todellakaan tahdokaan
vetää ihmistä tuomiolle ja tuhottavaksi, vaan
pelastaa ja lahjoitaa elämän: Rauhan ja ilon.
Se voima, joka tahtoo tuhoa ja kuolemaa on
Jumalan vihollinen saatana.
Miten osaisimme kertoa maailmalle, että Jeesus
on syntisen ihmisen ainoa edunajaja. Ainoa toivo
armosta.
Onko tämä totuus saanut vallata edes meitä
sydänjuuria myöten. Onko minun sydämessäni
ilo siitä, että minulla on tällainen
Vapahtaja. Tällainen Taivaalinen Isä, joka on
valmistanut minullekin pelastuksen Poikansa
Jeesuksen Kristuksen kärsimisen ja kuoleman
kautta.
Massiiviselta tuntuvan hengellisyydelle
kielteisen asenneilmaston edessä me tunnemme
äkkiä itsemme täysin toivottomiksi ja
lamaannumme. Samaa tunsivat VT:n profeetat
aikanaan. Taivaalinen Isä ei kuitenkaan jätä
tähän vaan toimii. Rakkaudessaan Hän
herättelee hengellisesti kuolleita ja kutsuu
lähemmäksi. Vieläpä nimenomaan HÄN antaa
voiman ja kyvyn noudattaa tuota kutsua.
Meidän vaikeuksiemme syvyyttä kuvaa myös se,
että Jumalan selkeää kutsuakaan me emme tahdo
tajuta. Herkistyneen mielemme selitämme siitä
ja siitä tapahtuneesta johtuvaksi...omantuntomme
äänen ja kutsun yliminämme ohjailuksi...jopa
suoranaisille ihmeille löydämme selitykseksi
vähintäänkin sen, että kaikkea ei voi
ymmärtää...Toisin sanoin kaikella tällä
suljemme Jumalan kuvasta pois, olevaisuuden
ulkopuolelle. Epätodelliseksi. Mykäksi.
Toimimattomaksi.
Mutta onneksemme Jumala tekee työtään. Hän
kutsuu ja vetää. Tekstimme kertoi tapauksen
profeetta Samuelin nuoruudesta.
Samuelin - aivan erityiseen tehtävään kutsutun
- kohdalla Jumala kutsui melko poikkeuksellisella
tavalla. Hyvin konkreettisesti. Useimmiten Jumala
puhe on näkymättömämpää ja hiljaisempaa.
Tai tapahtumien kautta puhumista.
Samuelin tullessa kolmannen kerran Eelin luokse
kysymään, mitä asiaa hänellä oli: Eeli
ymmärsi, että Jumala itse oli puhutellut
nuorukaista. Samuel tarvitsi opastajan, joka
avasi hänen tajuntansa huomaamaan hengellisen
ulottuvuuden. Olkoon tämä teksti avaamassa
myös meidän tajuntaamme huomaamaan Jumalan
toimintaa: Sillä sitä on aivan lähellä,
jatkuvasti...meidän elämässämme , meidän
sisimmässämme...Ei ole kyse siitä, etteikö
Jumala puhuisi, vaan siitä "kuulemmeko ja
kuuntelemmeko häntä". Otammeko todesta
elämän hengellisen ulottuvuuden.
Hän puhuu meille
sanassaan...elämänkohtaloiden...onnen tai
vastoinkäymisten kautta. Mutta ennenkaikkia
Pojan, Jesuksen Kristuksen kautta. Hän on
kohdattavissa tänäänkin ehtoollispöydässä.
Hän on läsnä: Nyt! Siksi saamekin sanoa myös
me:"Puhu Herra, palvelijasi kuulee."