Saarna Alajärven kirkossa
Loppiainen 6.1.2002
ev. Matt. 2:1-12 (2 vk.)
Jeesuksen syntymä tähän
maailmaan tapahtui laaja-alaisen uskonnollisen
etsinnän aikakautena. Koko maailman kannalta
merkittävän hallitsijan syntymää odotettiin.
Sen piti tapahtua nimenomaan jossakin nykyisen
Israelin alueella. Mainintoja tästä
ajanhistoriallisesta odotuksesta on useilla
aikakauden merkittävillä historioitsijoilla:
Suetoniuksella, Tacituiksella ja Josefuksella.
Aina valtavan Rooman valtakunnan ulkopuolella -
jopa vihollismaassa - partilaisten valtakunnassa,
nykyisen Iranin alueella odotettiin maailman
historiallista käännettä. Kaksoisvirranmaan ja
Persian tähtientutkijat - Magit - olivat myös
saaneet tiedon, että juutalaiset odottivat
suurta pelastajakuningasta: Messiasta.
Betlehemin tähteä on yritytty selittää.
Tunnetuin on Keplerin selitys, että jouluntähti
syntyi kahden planeetan Jupiterin ja Saturnuksen
kohdatessa toisensa kalan tähtikuviossa vuonna 7
eKr. Jouluntienoilla oli lehdessä uusin ajatus
ja laskelma: Kyseessä oli Jupiter, joka tuolloin
näkyi poikkeuksellisen kirkkaana. Nämä ovat
kauniita yrityksiä selittää, että raamattu on
oikeassa. Oli selitys ilmiölle mikä tahansa -
Betlehemin tähti oli ihme. Taivaallinen ihme -
merkki. Jouluntähti oli koko maailmankaikkeuden
tervehdys syntyneelle Vapahtajalle. Hänelle joka
on meidän kohtalomme tähti. Tässä merkissä
on meidän elämä - onnemme ja pelastuksemme tai
tämän merkin ohittaminen tuhomme ja
kadotuksemme.
Tietäjät eivät jääneet ihailemaan ja vain
tutkimaan tähteä - he lähtivät - ja
huomatkaa: Kumartamaan vastasyntynyttä. He
näkivät merkin taakse - oleellisinta ei ollut
ihme joka näkyi taivaalla, vaan se ihme joka
makasi seimessä. Kuinka moni meistä olisi ollut
kiinnostuneempi siitä merkillisesti loistavasta
ja ainutlaatuisesta ilmiöstä joka näkyi
taivaalla ja kohahdutti kuin pienestä
vaatimattomasta seimen lapsesta. Jeesuksen seimen
etsiskely edellytti Jumalan sanan lupausten
tosissaan ottamista ja niihin luottamista.
Tietäjät - itäisten maiden viisaat miehet
opettavat meille tänään ainoaa tosi viisautta.
Tämän päivän evankeliumissa on tietäjien
lisäksi muitakin, jotka tiesivät, mistä
Jeesusta pitäisi etsiä. Ylipapit ja
kirjanoppineet osasivat heti vastata, että
Messiasta tuli etsiä - ei Jerusalemista - vaan
Betlehemin kaupungista - näin olivat profeetat
kirjoittaneet. He tiesivät, mutteivät etsineet.
Samoin näytti tienneen koko Jerusalemin väki.
Heillä oli Jumalan sana, mutta ei ymmärrystä
lähteä liikkeelle sen mukaisesti.
Vain yksi jerusalemilaisista alakoi kiinnostua:
Kuningas Herodes - ja hänkin siksi, että
surmaisi lapsen - jonka kuvitteli tulevan
uhkaamaan hänen valtaistuintaan.
Tietäjät opettavat esimerkillään meille,
ettei pidä jäädä vain sanan toteajiksi, vaan
tulee lähteä sen mukaisesti liikkeelle. Ei
riitä, että me vain uudelleen ja uudelleen
kuulemme tiestä joka vie perille - Jeesuksesta
Kristuksesta, mutta emme itse todella lähde
Hänen seuraajikseen. Tietäjillä oli matkallaan
monia vastuksia. Toisinaan tie oli tukossa.
Vaivojaan säästämättä he kulkivat kohti
päämääräänsä. Etsivät - ja lopulta myös
löysivät. He tekivät havaintoja taivaalla,
loivat johtopäätöksiä ja lähtivät matkaan
Eivät he luottaneet vain omiin sisäisiin
näkyihinsä ja aavistuksiinsa. He eivät
jääneet vain mietiskelemään ja laatimaan
teorioita. Heidän piti lähteä liikkeelle.
Kumartamaan! Näin on jokaisen etsijän
tehtävä: On uskallettava ottaa riski - Mitä
uskon tosissaan ottaminen tuo mukanaan:
Pilkkaa..vainoa? Joka Jeesusta oikein etsii, se
ei salli vastusten peljättää itseään.
Jumalan voima vahvistaa häntä, ettei tarvitse
vain katsoa mitä menettää, vaan saa nähdä
myös mitä etsimisestänsä saa.
Kirjanoppineiden ja Jerusalemilaisten ja kuningas
Herodeksen olisi tullut säikähtää ja
herätä. Jumalan sana oli toteutumassa aivan
heidän kotiovellaan - aivan vieraat ihmiset
itäisilta mailta kulkivat jo heidän Messiastaan
etsimässä. Mutta mitä vielä. He olivat kuin
unessa. Vain Herodes hätkähti, mutta hänkin
vihan voimasta.
Se kansa, jolla oli Jumalan sana, vuosisataiset
opetukset - profeettojen merkit - Se kansa vain
uinui. Kuinka vähän siis tieto ja oppi
Jumalansa auttaa, kun sitä ei oikein käytetä.
Palataanpa tähän hetkeen ja meihin. Me
tiedämme Jeesuksesta - voisi sanoa paljon.
Jokainen suomalainen tietää. Joulunaika on taas
antanut monenlaista sirpaletietoa hänestä,
väkisin myös niille, jotka eivät sitä ole
edes halunneet kuulla. Sana sieltä toinen
täältä. Ja onhan meillä uskonnonopetus,
rippikoulut...kirkot ja kaikki tämä
ympärillämme.
Tietäjillä oli vain pieni häivähdys. Ehkä
yksi irrallinen huhu Messiaasta - ja se pani
liikkeelle. Vai mikä pani liikkeelle?
Parttilaisen elämän ohuus? Sisäinen ahdistus.
Kuoleman ja katoavaisuuden pelko. Emme tiedä.
Jokin panee jonkun suomalaisen ensimmäistä
kertaa miettimään Jeesusta...tai vetää
kirkkoon Kiinassa..Afrikassa...Venäjällä...
Ihmisen syvimpiin kysymyksiin etsitään
vastausta.
Ne joiden pöytä oli täynnä herkkuja - eivät
tulleet ravituiksi. He näkivät yhä nälkää.
Se ahdistus purkautui aikoinaan sanaan
ristiinnaulitse...se oli täynnä vihaa.
Ristiinnaulitse.
Tietäjät tulivat seimelle. Kumarsivat - eivät
pettyneet. Matkan rasitukset olivat kerralla pois
pyyhityt. He avasivat aarteensa, joita
tavallisesti annettiin vain kuninkaalle ja
Jumalalle. Kultaa, pyhää savua - mirhamia.
Ihminen antaa Hänelle kaikkensa. Uskon kullan,
rukouksen pyhän savun ja parannuksen mirhamin.
Syyttä loppiainen ei ole lähetyksen pyhä.
Moneen kertaan lähetystyön oikeutus on asetettu
kysymyksen alaiseksi. Se on koettu ei
kristillisen maailman suloisen rauhan
häirinnäksi. Loppiaisen tarjoama kuva on
toinen. Sisäinen tarve ajaa ihmistä etsimään
"Missä on se äsken syntynyt juutalaisten
kuningas." Evankeliumilla Jeesuksesta on
otollista maaperää, vaikka Hänestä ei olisi
aiemmin kuultu. Otollinen maaperä on ihmisessä
itsessään, meissä erilaisten tuskien ja
ahdistusten alla kipuilevissa. Sana sovituksesta
ja siihen perustuvasta anteeksiantamuksesta ei
ole ulkopuolella meidän todellisuutemme, vaan
ihmisen keskeisistä keskeisin kysymys. Vastaus
siihen on olemassa, se on se viesti, jonka
paimenen kedolla kuulivat. Se on se näky, jonka
tietäjät seimellä kohtasivat. Se, että Jumala
tuli meidän luoksemme, että meitä tulisi
Hänen omiaan. Että sydämessämme olisi rauha.
Paluu saarnavalikkoon
Paluu etusivulle