Ihmisten
kalastajaksi
Pietarilla oli pitkä
päivä. Kalastaja kumppaneineen oli tehnyt
työtä läpi yön, mutta saalista ei ollut
juurikaan tullut. Nyt kun hän on rannalla
siivoilemassa ja levittelemässä verkkoja
kuivumaan tuli paikalle Jeesus ja häntä seurasi
kuten niin usein suuri kansanjoukko. Jeesus pyysi
Pietarilta apua: Souda vene vesille. Pietari
totteli. Kaiketi hänkin oli kuullut Jeesuksesta
niin paljon, ettei pitkästä ja turhauttavasta
yöstä huolimatta halunnut kieltäytyä.
Veneestä oli hyvä puhua, vesi kantoi äänen
niin, että kaikkien oli mahdollista kuulla
hyvin.
Mitä Jeesus puhui siitä sanotaan vain
yksinkertaisesti "Jumalan sanaa". Kun
Jeesus lopetti puheensa oli kiitoksen aika. Sen
Jeesus antoi ei sanoilla vaan teolla. Jeesus
käski soutaa vene syvän veden alueelle.
Ammattikalastajasta kehoitus ei tuntunut
järkevältä. Pietarin vastaus:"Koko yön
olemme jo tehneet työtä emmekä ole saaneet
mitään" oli hienoinen oikaisu. Turhaa
vaivannäköä. Silti Pietari suostui, ehkä
syynä oli kaikki se "Jumalan ihmeellinen
sana", jota hänkin äsken oli omasta
veneestään kuullut saarnattavan. Hän totteli,
koska näki Jeesuksessa jotakin enemmän kuin
vain palvelusta pyytävän ihmisen.
Vielä enempi kuitenkin oli tulossa. Kalansaalis
oli valtava. Toinenkin venekunta täytyi
hälyttää apuun, jotta verkot ja kalat
saataisiin ehjänä veneisiin. Silloin Pietari
tajusi: Tässä on Jumalan Poika. Pietari lankesi
polvilleen, huolimatta kaloja tulvivasta ja
uppoamailillaan olevasta veneestä, niissä
eivät ajatuksen nyt olleet. Hän oli Jumalan
edessä. Silloin mieleen nousi: Minä olen
syntinen ihminen. Ei Jeesus ollut häntä
mistään nuhdellut, mutta Pietari tajusi
pyhyyden edessä itsensä. Olen syntinen - Herra
armahda. Keväällä julkistettiin tutkimus
suomalaisten syntikäsityksistä. Suurelle osalle
kansastamme näyttää lähes kaikki olevan
salittua. Onko käsitys pyhyyden edessä olemista
hukassa? Siltä näyttää.
Jeesus antoi Pietarille kutsun: "Älä
pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten
kalastaja." Veneet ja verkot jäivät
elämässä oli uusi suunta ja uusi tarkoitus.
Oli tapahtunut se, mihin Pietari myöhemin
viittaa:"Sinut vyöttää toinen."