Jumalan antama apu ja varjelus unohtuivat ja unohtuvat ylättävän nopeasti.  Pian Jumalan ihmeelisten pelastustekojen (pako Egyptistä, Punaisen meren ylitys jne) jälkeen Israelin kansa napisee nälkäisenä ja janoisena Moosesta vastaan.  Mutta Jumala antaa mannaa taivaasta ja vettä kalliosta.  Koettelemukset paljastivat ja paljastavat tänäänkin Jumalan kansan vähäisen uskon.

Jos tänään koemme ihmeen tai saamme Jumalalta hengellistä virvoitusta niin jo huomenna kenties kaikki tuo on kuin unennäköä.  Epäilemme oliko se sittenkään totta.  Ja kun tänään ei enää tunnukaan siltä samalta ja Jumalan läheisyys niin todellliselta - ajattelemme Hän on hyljännyt minut. Tai sama kiusaus toisin päin: Minun uskoni on mennyt - millään ei ole enää väliä...siis tämä synneistä kauhein - vaipuminen epätoivoon.

Helpolla Jumalan kansa ei ole koskaan päässyt. Se on taistelua loppuun asti.

Ei oltu ehditty vielä edes Siinaille saakka, kun jo tulivatensimmäiset sotajoukon liikkeellä olevaa vaeltavaa kansaa vastaan.  Amelekilaiset.  Joosua saa Moosekselta käskyn valita miehet taisteluun ja sotia amelekilaisia vastaan.
Taistelu oli katkera.  Pahoja tappioitakin tuli.  Hetkittäin näytti israelilaisten asema toivottomalta, kun vihollinen oli ylivoimainen.  Taistelua ei saatu omin voimin ratkaisuun.  Tarvittiin Jumalaa.

Mooses asetuu vuoren huipulle ja kohotaa kätensä.  Niin kauan kuin hän piti kätensä ylhäällä, Israel oli voitolla.  Mutta kun Mooseksen kädet vaipuivat, pääsivät amalekilaiset voitolle.

Kohotetut kädet ovat rukouksen merkki.  Ei ole meillekään aivan vierasta rukoilla kohotetuin käsin.  Olemme tosin raamatusta lukeneet, että ulkoiset moudot eivät ratkaise.  Olivat kätemme ristissä, kohotetyina tai arjen työssä...aina voi rukoilla ja ainoa keskeinen asia on rukouksen aitous.  Huutaako sydän Jumalan puoleen.

Kun Mooseksen kädet olivat kohotetut...meille viestitetään:  Hän rukoili.  Kun kädet laskivat...se ilmaisee rukous lakkasi.  "Kun kädet olivat koholla, israel oli voitolla, mutta kun kädet laskivat pääsivät amalekilaiset voitolle".
Olisiko ollut niin, että siinä vaihees, kun israel näytti olevan selvästi voittamassa taistelun Mooses ajatteli:  hyvä, enää ei tarvita rukousta, pärjatään jo omin voimin...mutta Jumala osoitti:  Ei - eipäs pärjätä...vihollinen nousi ja eteni...ja taas piti etsiä apua Herralta.

Vaikka Joosua sotajoukkoineen sotikin, ei hän Amelikia lyönyt, vaan tärkeämmässä asemassa selviämisen kannalta oli Mooses mäen kukkulalla rukouksellaan. Jumala antoi Hänen puoleensa kääntyneelle hätääntyneelle kansalle voiton.

Rukoilijan osa kamppailussa oli niin  näännyttävä, että hän tarvitsi ystävien apua.  Yhteisen rukoustaistelun kautta selvittiin.

Seurakunnassa toisinaan kysellään, hyvä on että kysellään, miksi ei ole herätyksiä, niin kuin oli silloin ja silloin.  Vastaus taitaa olla yksinkertainen:  Ei ole kuin, ette ano.  Me sanan julistajat tarvitsemme jatkuvaa rukousta puolestamme, että sana voisi olaa Jumalan sanaa eikä ihmispohdintoja.  Kyllä meidän seurakuntamme lähihistoriakin todistaa, kun oikein ruvettiin pyytämään herätysaikoja ne tulivat, mutta sittenkun meni hyvin..taisi rukous alkaa hiipua ja samalla tuo väkevä herätysjakso jäi taakse.  Olisiko  ja on uuden rukoustaiselun aika.  Herätys lähette kaiketi aina rukouksesta ja syventymisestä raamattuun.  Tiedämme esimerkkejä, kun jokin raamattu ryhmä on ruvennut rukoilemaa jonkun määrätyn henkilön puolesta ahkerasti ja uudelleen ja uudellee - ihme on tapahtunut..rukous on kuultu ja vastaus saatu. Kuvaus Mooseksen rukoustaiselusta ei ole mikään ihmeelinen poikkeustapaus joskus historiassqa, vaan sääntö:  Missä on rukousta siellä on myös voittoja!

Meille opetetaan:  Hädän keskellä ei pidä joutua epätoivoon, eikä  menestyksen päivänä syytä ylpistyäja tulla omavaraiseksi.  Hädän "siunaus" on siinä, että se opettaa ihmistä rukoilemaan.  Koettelemukset vievät syvempään riippuvaisuuteen Jumalasta.

Rukous on annettu aseeksi hyvän puolesta pahaa vastaan.  Luther opettaa Isä Meidän- rukouksen selityksessä, että Jumala rukoustemme kautta "murskaa ja estää kaikki pahat suunnitelmat ja voimat, kuten perkeleen sekä maailman ja oman itsekkään minän tahdon..."  Emme osaa edes aavistella miten paljon pahaa on estetty ja miten paljon hyvää on saatu aikaan kristittyjen uskollisen esirukouksen kautta.

Kristillisen kirkon aseet ovat: jumalan sana, Hengen miekka ja rukous.  Ne kuuluvat yhteen.  Rukoilemalla pyydetään työmiehiä Jumalan elopellolle, sanaa saarnaajille...sitä että sana runsaast leviäisi...
Edelleen lainaus Lutherilta:"mutta ellei Jumala sydäntä liikuta sekä anna Pyhää Henkeä, meissä herätä uskoa ja meitä lohduta ja vahvista, niin kaikki on tyhjää....Mooses pitämällä käsiään ylhäällä taistelee enemmän kuin Joosua miekallaan s.o. me saarnaamme, mutta hän antaa menestyksen ja tarpeellisen tehon."

Mooses ei yksin jaksanut.  Tarvittiin käsien kannattelijoita.  Tarvitaan esirukoilijoita ja kanssa rukoilijoita...uskonystäviä.
Ja vielä:  Kristus on meidän suuri Esirukoilijamme.  Ne kädet jotka Golgatalla, iankaikkisen sovituksen aikaansaamiseksi naulittiin ristille, eivät koskaan vaivu, eikä hänen rukouksensa milloinkaan taukoa, sillä hän aina elää rukoillakseen meidän puolestamme.

Paluu saarnavalikkoon
Paluu etusivulle