Riemuvuoden avaus
__________________________________________________________________
Tänään kirkollisen riemuvuoden juhlinnan alkaessa meille ilmoitetaan viesti:"Kuninkaasi saapuu". Me vastaamme siihen veisaamalla ylistys-ja kiitoslaulua - Hoosianna Daavidin Poika, kiitetty olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen.

Messias, Jeesus ei syntynyt tänne maailmaan yllättäen, vailla ennakkoilmoitusta. Syntymisen tarkka ajankohta oli tietysti ennalta tuntematon, mutta muut seikat - suku, johon Hän syntyy, paikka, jossa syntyy...tulevan elämän monet yksityiskohdat...ratsastaminen aasintammalla Jerusalemiin...olivat ennalta ilmoitetut.
Oli olemassa kirjallinen dokumentti, Vanha Testamentti, jonka vuosisatoja, jopa vuosituhansia aiemmin lausutut ennustukset silloin täyttyivät.

Tämä osoittaa sen, että raamattu ei ole mikä tahansa ihmisen uskonnollista käyttäytymistä ja etsintää kuvaileva yleisinhimillinen teos, vaan että siinä puhui sama Majesteetti, joka kerran sanoi sanan ja maailmankaikkeuden tyhjyydessä alkoi tapahtua. Majesteetti, joka pystyi ja pystyy toteuttamaan antamansa sanan.
Jeesuksessa edellä ollut sana tuli ihmiseksi, todellisuudeksi meidän keskelämme.

Jo Abrahamille Jumala oli luvannut:"Sinun siemenestäsi syntyvästä kansasta syntyy pelastaja, jossa kaikki kansat tulevat siunatuiksi. S.o. saavat mahdollisuuden pelastua ja päästä synneistään.
Monet ihmiset vuosisatojen ajan odotivat tätä Messias-sovittajaa ja panivat Häneet toivonsa.

Perusteena luottamukselleen heillä oli, voisi sanoa "vain" Jumalan sana, lupaus! He uskoivat ja odotivat.
Voimme hyvällä syyllä arvella, että tuollaiseen lupaukseen, ei varsinaiseen konkreettiseen, uskominen oli vähintäänkin vaikeaa.
Silti oli ihmisiä, jotka luottivat ja kun he sen tekivät he saivat kokea Jumalan toimivan myös heidän aikanaan ja heidän elämässään - johdattajana, suojelijana ja varjelijana. Jumala antoi heidän elämälleen tarkoituksen ja mielekkyyden.

Tämän sunnuntain saarnatekstissä Jeesus sanoo autuaiksi opetuslapsiaan, koska he saavat olla se sukupolvi, joka näkee ja kuulee kasvoista kasvoihin... Tässä ja nyt! Ja opetuslasten oli helppo yhtyä tähän: He kokivat saavansa elää ainutlaatuisten tapahtumien keskellä...kuulla Jeesuksen puhuvan ja nähdä Hänen toimivan:"Autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette (minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen,mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla sen, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."
Juuri näitä todellisia, yksinkertaisella tavalla näkijöitä ja kuulijoita tahtoisimme olla mekin.
Koemme, kun jotakin oikein selvästi näistä uskonasioista kokisi niin sitten olisi helpompi uskoa.
Varmaankin meillä on oikeus tuntea tarvetta myös kokea uskoamme ja oikeus saada nähdä perusteita uskollemme. Tätä näkemisen ja kuulemisen halua ei ole syytä pitää epäuskon ilmauksena, mutta tuon halun asettaminen uskomme mittariksi jo sitä lienee.

Hengelliseen elämään liittyvä ahdistus on ehkä useimmiten juuri tällaista näkemättömyyden, tapahtumattomuuden ahdistusta. Kuulemme todistuksia ihmisten uskonnollisista kokemuksista - ihmeistä, Jumalan voimakkaista vaikutuksista...ja vertaamme niitä omiimme. Omassa elämässämme tuntuu olevan tällä kohtaa hiljaiselo.
Haluasin uskoa paremmin, todellisemmin, mutta en voi.
Onko minusta uskon riemuvuoden alkajaksi?

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus julisti autuaiksi, opetuslapsensa, jotka saivat nähdä, mutta ei ainoastaan heitä - tuolla hetkellä näkijöitä, vaan Hän sanoi:"Autuaat ne silmät,jotka näkevät sen, mitä te näette": Se on:Saman ja samaa, jonka te: siis autuaita ovat ne jotka uskovat.
Usko merkitsee oikeastaan silmien avautumista näkemään uudella tavalla...huomaamaan Jumalan toimintaa ja olemassaoloakaikessa...myös minun elämässäni. Pienissä arkisissa asioissa. Mutta myös uskomme keskeisten, ilmoitettujen asioiden näkemistä. Ja se, joka näkee ja kuulee on Jeesuksen sanojen mukaan autuas: Iankaikkisesti onnellinen.

Näenkö minä, näemmekö me?
Mitä näemme ja kuulemme?
Mihin nähtävään ja kuultavaan usko perustuu?

Kristillisessä kielenkäytössä on termi armonväline. Armonvälineet, siis ne asiat, joiden kautta Jumala selviten lähestyy ja toimii meitä kohtaan tässä ja nyt - ovat Jumalan Sana ja Pyhät sakramentit:Kaste ja ehtoollinen.

Jumalan Sanasta me kuulemme Hänen tahtonsa ja toimintansa. Sana koskettaa meitä ja kutsuu meitä parannukseen...tai koskettaa meitä siten, että iloitsen, kun kuulen Jumalan suurista teoista ja ihmestä...Koen niissä jotakin suurta ja rohkaisevaa. Ja ennenkaikkea sana sanoo: Syntisi annetaan sinulle anteeksi Jeesuksen Kristuksen sovintoveren tähden. Voiko suurenpaa asiaa tulla meidän korvaimme kuultavaksi.

Meidät on kastettu. Tämä merkitsee sitä, että meidät on jo otettu, Jumala on ottanut, lapsekseen.

Ja tänäkin päivänä meitä kutsutaan ehtoolliselle. Leivässä ja viinissä Kristus näkyvällä tavalla lähestyy meitä vakuutaen:"Tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni, joka teidän puolestanne on annettu ja vuodatettu - syntien anteeksiantamiseksi."

Tämän kaiken saamme kuulla, nähdä ja vastaanottaa. Ja näissä kaikissa on annettu kaikki!: Riittävästi/ yhtäkylläisesti - Jos näiden lisäksi vielä jotakin muuta uskossa koemme ja saamme se on ylimääräistä armoa, ylimääräistä näkemistä.

Adventti ja Hoosianna julistaa meille ilosanomaa, sinun "kuninkaasi tulee". Hän oli luvattu ja hän tuli.

Riemuvuosi alkaa. Kohta kirjoitetaan vuosiluku 2000. Kristikuntana elämme nyt toisenlaista odotusaikaa: Kristuksen taivaaseenastumisen ja paruusian, paluun välistä odotusaikaa.

Kun Jeesus eli ruumiissaan maanpäällä kaikki eivät Häntä nähneet. Vielä harvemmat näkivät Hänet Messiaaksi ja uskoivat.

Nyt kun hän tulee takaisin silloin kaikki näkevät Hänet, ei enää kysymyksen alaisesti, vaan selvästi. Kuninkaana ja voittajana.
"Silloin vajavainen, epäilevä usko on täydellistä näkemistä".

Paluu saarnavalikkoon
Paluu etusivulle