• Puhe Pyhäinpäivän illan sävelhartaudessa
      2 vk. epistola Hebr.11:13-16 85/00/pyhyys

      Tänään me olemme hetken viivähtäneet rakkaittemme haudoilla. Vuosikymmeniä sitten poismenneiden tai tänä vuonna kuolleen haudalla. He ovat nyt poissa meidän läheltämme, mutta eivät silti poissa meidän elämästämme. Meillä on muistoja heistä. Muistoja heidän tavoistaan, sanoistaan, olemuksestaan...
      Meillä on ehkä vielä näitäkin paljon enemmän heistä siinä, että he ovat jättäneet meihin, siihen mitä me olemme, pysyvät jälkensä. Ilman äidin huolenpitoa ja hoivaa minä en olisi sitä mitä olen. Ilman isän kasvatusta ja neuvoja olisin toista kuin nyt olen. Ilman mummini lakkaamatonta ja rakastavaa rukousta - mitä olisi elämäni.

      Läheistemme merkitys on meille sanoinkuvaamattoman suuri. Heidän vaikutuksensa elää.

      Pyhäinpäivä on kiitospäivä. Kiitospäivä siitä, että meillä on tässä maailmassa tiennäyttäjiä - ja ennenkaikkea niitä tiennäyttäjiä, jotka ovat olleet tai ovat yhä meille viitoittamassa tietä perille ikuiseen elämään asti.

      Tässä maailmassa on monenlaisia tien viittoja ja tien viitoittajia. Me jokainen olemme elämässämme jatkuvasti erilaisissa valintatilanteissa. Me valitsemme vapaa-ajanviettotapaa...me valitsemme sanojamme...me valitsemme tavoiteita elämällemme ja tulevaisuudellemme. Valintatilanteet ovat joskus hyvinkin merkittäviä ja kauaskantoisia ratkaisuja.

      Tässä maailmassa, elämässämme me joudumme myös niihin valintatilanteisiin, jolloin kysymys ei koske vain tätä päivää tai edes tätä elämää, vaan tulevaisuutta ja iankaikkisuutta. Eikä tämäkään ratkaisu koske vain minua, vaan sillä on heijastuksensa myös läheisteni tulevaisuuteen.

      On tärkeää, että meillä on ollut ja on tiennäyttäjinämme - PYHÄT. He, jotka ovat kertoneet:"Taivaaseen täytyisi päästä - muuhun ei saa tyytyä."

      Taivaaseen!

      Näistä taivaaseen ohjaajista ja sinne perille päässeistä kertoi myös tuo lukemani raamatunkohta. Tekstikohdan edellä oli kerrottu monista raamatun henkilöistä, uskovien esikuvista. He olivat erilaisia ihmisiä, mutta yksi piirre oli yhteinen. Kaikki he odottivat elämänsä asioissa ja myös viimeisen hetken kohdalla turvaa Jumalalta. Ajallisten odotusten lisäksi heillä oli taivasodotus. Eikö totta, ystävät, että tekin voisitte mainita rakkaistanne, jonkun tällaisen ihmisen - ihmisen, jolla on ollut halu päästä taivaaseen.
      Tekstimme sanoo heistä:"he ilmaisivat etsivänsä isänmaata; he pyrkivät parempaan, taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalakseen; sillä Hän on valmistanut heille kaupungin...."

      Kerrottiin ihmisistä, jotka odottivat pelastusta Jumalalta. He odottivat, odotus on usein sellaista, että siinä ei mitään näkyvää tapahdu: Odotetaan ja odotetaan. Nämä odottivat apua ja pelastusta Jumalalta. Mitä Jumala heille antoi: "Antoi sataa ja antoi paistaa, heille niinkuin muillekin...mutta nämä odottivat muutakin kuin ajallisia..He uskoivat että heillä on Jumala, Herra joka pelastaa- Herra, joka kuolemasta vapahtaa.

      Tämä oli ydintä heidän uskossaan: Se usko oli ikävää Jumalan puoleen ja nyt Pyhä Kirja sanoo Heistä:"Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalakseksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin. Se on: PELASTUKSEN. Iankaikkisen elämän.

      Iankaikkinen elämä on niillä, jotka Jumalaan turvaavat. Pyhiä ovat ne ,jotka Herraa ikävöivät.

      Tämä hetki tällaisten ihmisten muiston äärellä olkoon sytyttämässä meitäkin sen kansan jäseneksi, joka haluaa perille - iankaikkiseen elämään.

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle