• Saarna 12.5.2002 2 rukouspäivä ev. Luuk.2:42-52
      (Uudenv.pv.jälk.sunn. teksti myös) (poika.wps.)

      Täytettyään 13 vuotta juutalaisesta pojasta tuli ns. "lain poika". Hänen piti silloin alistua niihin velvoitteisiin, jotka lain mukaan ihmiselle kuuluivat. Tähän valmistautuminen kesti monta vuotta. Viisi vuotiaana oli pitänyt ruveta opettelemaan lakia. Kaksitoistavuotiaana nuori oli itse vastuussa vain noudattamisesta ja 13-vuotispäivänä oli tavallaan konfirmaatio - poika sai omakseen ja oikeuden kantaa raamatunlausekoteloa.
      Lainpojaksi valmistautumiseen kuului siis käskyjenopettelemista, opetuksen kuuntelemista synagogassa ja pakolliset käynnit tai käynti Jerusalemin temppelissä. Tästä käynnistä Jeesuksen kohdalla tekstimme kertoi.

      Meille ei kerrota tässä millaiset nuo juhlat olivat. Ei kerrota, mitä Jeesus opettajilta kyseli. Näkökulma on Jeesuksen vanhempien näkökulma.

      Monta päivää kestänyt juhla oli takanapäin. Juhlaväki lähti kotimatkalle. Tungos oli kova. Myös Nasaretia kohti lähtevässä karavaanissa oli paljon väkeä. Kuitenkin me ihmettelemme, kuinka vanhemmat vasta 2:na päivänä huomasivat, ettei Jeesus ollut mukana. Selitys ei kuitenkaan ole vaikea. Oli tapana , että miehet matkasivat omina ryhminään ja naiset omina. Varmaankin niin Joosef kuin Mariakin kuvittelivat Jeesuksen olevan toisen seurassa - ja eivät ajatelleet sen enempää. Kaiketi he olivat oppineet luottamaan Jeesus-pojan omatoimisuuteen ja pärjäämiseen, koska eivät tuossa tilanteessa viimeisen päälle häntä holhonneet.

      Mutta sitten Maria ja Joosef kohtasivat toisensa ja totuus paljastui. Jeesus ei ollutkaan mukana. Ei Häntä löytynyt seurueesta. Oli pakko kääntyä Jerusalemiin etsimään ja kyselemään sieltä.

      Vanhemmilla on kaikkina aikoina ollut huolta lapsistaan ja nuoristaan. Kaikki ei mene suunnitellusti tai ihanteellisesti.. Monta kertaa "miekka lävistää" kasvattajan ja vanhemman sydämen - kuten Marialle oli ennustettu käyvän. Tässä oli nyt esimakua siitä. Pelko lastemme tulevaisuudesta varjostaa mieltä. Tahtoisimme heille kaikkea hyvää, mutta miten osaisimme olla kasvattajia ja oikeanlaisia vanhempia. Ehkä tänä aikana, nopeasti muuttuvassa maailmassa, nämä kysymykset ovat entistä suurempia ja painavampia. Miten osata olla oikea isä ja oikea äiti?

      Kysymys on vaikea ja monitahoinen. Huolta tunnetaan niin monissa kodeissa kuin myös ns. asiantuntijatahoilla.
      Jotkut lastenpsykiatrit olivat joitakin kuukausia siten koolla eräässä seminaarissa pohtimassa lasten ja nuorison maailmankuvaa ja tulevaisuuden näkymiä. Psykiatrit olivat huolestuneita lasten maailmankuvassa tapahtuneesta muutoksesta. Ennen lapset ja nuoret olivat tulevaisuudenodotuksissaan valoisia, nyt löytyy paljon pelokkuutta . Ennen oli ilman muuta selvää, että hyvä lopulta voittaa pahan. Nyt monet kokevat toisinpäin. Tai vähintään, että taistelu jatkuu ja jatkuu...Voimakasta keskustelua on käyty monien nuorten varhaisesta syrjäytymisestä. Isoja ongelmia.

      Lasten on nykypäivän joukkotiedotuksen keskellä, joka illasta iltaan maalaa maailmaa synkillä ja väkivaltaisilla sävyillä vaikea saada toivon hahmoa elämään kokonaisuuteen. Perusturvallisuus järkkyy.
      Vanhan ajan sadut päättyivät jännittävienkin vaiheiden jälkeen lauseeseen "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Nykyajan videopelit ja piirretyt filmit kertovat uudelleen ja uudelleen eloon virkoavasta pahasta, joka uhkaa. Voittamattomia sankareita ei ole enää. Tämä kipu jaetaan oman huoneen hiljaisuudessa, kun vanhemmat ovat töissä, harrastuksissa, uppoutuneina kotitöihin tai omaan väsymykseensä. Tämä tässä nyt oli ehkä hiukan kärjistettyä, mutta tarpeellista ajateltavaksi. Lapset ja nuoret tarvitsevat ennen kaikkea aikaamme.

      Lapsen ja nuoren tulisi kokea avautuva elämä ei uhkana ja taistelukenttänä vaan rikkaana mahdollisuutena, mielekkäänä seikkailuna.

      Tajuammeko, että juuri meille, näitä ajatteleville, on nuorella 12-vuotiaalla Jeesuksella sanottavaa. Murehtiville vanhemmille, aikuisille Hän sanoi:"Ettekö tajunneet, että minun pitää olla Isäni luona." Koko Jeesuksen elä oli isoa vastausta. Hän oli kuuliainen Taivaalliselle Isälleen. Me emme ole - eivätkä meidän lapsemme. Jeesus oli. Siinä, että Jeesus oli kuuliainen on meidän toivomme. "Hän oli kuuliainen hamaa ristinkuolemaan saakka". Hän on se voitollinen sankari, joka voitti pahan ja voitti kuoleman. Hän otti sinun ja minun ja lastemme syntitaakan kantaakseen ja kärsi meille kuuluvan rangaistuksen. Toivoton maailma - epätoivoinen sukupolvi - tarvitsee ja kaipaa toivoa. Tietoa siitä, että synkät näkymät eivät ole lopullisia ja ainoita, vaan ylitse niiden on väkevämpi, Jumala. Taivaallinen Isä ja Hänen uskollinen Poikansa Jeesus Kristus.

      Puhe ja kerronta Jeesuksesta ei ole lapsillemme, nuorillemme, eikä meille itsellemme - hurskaita maininkeja jostain menneisyyden maailmasta, jostain kaukaisesta uskonnollisesta elämänpiiristä, vaan se on sanaa tähän hetkeen paljon todellisemmin kuin pystymme milloinkaan tajuamaan. Jeesus ei ole vain uskonnollinen vaihtoehto, vaan elämä - pohja, perustus, kulmakivi!

      Missä Hän on ja miten Hänet tavoittaa. Hän on siellä, missä Hänen Isänsä on. Hän sanoi. Siltä Häntä pitää etsiä. Maria ja Joosef löysivät Hänet temppelistä. Kirkosta Hän löytyy elämäämme yhä tänäänkin. Sanassa ja sakramenteissa Hänet kohdataan. Hän tulee elämään siellä, missä Hänen lähellään viivytään Sana ei tyhjänä palaja. Kuunnelkaa sanaa, lukekaa, rukoilkaa...pitäkää kiinni hyvistä kristillisistä tavoista. "Tapansa mukaan Joosef ja Maria olivat lähteneet juhlille". Siellä he kuulivat Jeesuksen puhuvan Taivaallisesta Isästään - kuuliaisuudesta Hänelle.
      Tapa sinänsä ei pelasta, mutta se antaa meille tilaisuuden kuulla sanaa, pelastavaa Sanaa! Evankeliumia syntisten Vapahtajasta. Sanassa ja sakramenteissa Kristus tulee meidän omistettavaksemme. Hänen ansionsa meidän pelastukseksemme. "Ah usko ja luota jo Jeesuksehen. Ja käy Herran eteen kuin kerjäläinen. Ja heittäydy helmaansa puutoksines. Ja anna sun sydämes Jeesukselles.""

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle