• Saarna 4. adv.sunn. 24.12.2000 klo 13
      1-3. vk ev. Matt.1:18-24

      Tämä Matteuksen evankeliumin joulukuvaus on suoranaisesti karu. Se on aivan toisenlainen kuin se perinteinen Luukkaan:"Ja tapahtui niinä päivinä....", jossa on harrasta tunnelmaa ja sitä "oikean ja aidon joulun tuntua".

      Uskoisin niin, että meille on talletettu näin erilaisia näkökulmia siitä, mitä Betlehemissä 2000 vuotta sitten tapahtui siksi, että me erilaiset ihmiset saisimme jokainen sen viestin, joka kaikissa evankeliumeissa on ydin: Että saisimme sen sekä kuulla, että vastaanottaa aivan sydämeemme saakka.

      Me erilaiset ihmiset. Ehkä juuri joulunajan kirkoissa näin voi sanoa. Me olemme tulleet monenlaisista elämäntilanteista; monet hyvin erilaiset asiat risteilevät mielissämme. Myös suhteemme tähän kirkkoon ja sen sanomaan herättää sisällämme kovin erilaisia tunteita.

      Niin- eroja varmasti on.
      Mutta joulu kertoo, mitä meillä on yhteistä. Olemme kaikki samaa ihmiskuntaa. Jumalan luomia ihmisiä. Erilaisuudestamme huolimatta meillä on myös yhteisiä kysymyksiä ja kokemuksia.
      Ja kaikkein vahvin asia: Meillä jokaisella on kuolematon sielu. Me emme ole vain määrävuotemme täällä maanpäällä matkaavia ihmisiä, vaan iäisyysolentoja, joilla on kuolemanjälkeisyys myös. Kyllä me tämän jotenkin tunnemme. Tunnemme jotakin siitä siinä kaipuussa, joka meillä on joinakin ohikiitävinä hetkinä ikuista onnea ja rauhaa kohti. Jouluna tuo kaipuu näyttäytyy ikäänkuin haaveena kurkistaa paratiisiin: Sellaiseen idylliseen, onnelliseen - kuviteltuun, tasapainoiseen lapsuuden jouluun. Saada edes pala siitä tähän hetkeen. Mutta ei sitä meillä taida tulla: Ei sitä taida koskaan olla ollutkaan - ainakaan niin kauniina - kun se joskus muistetaan tai kuvitellaan. Elämä on aina realismia, arkipäivää, jossa on karikkoja ja särmiä. Mutta kaipaamme silti kohti jotakin hyvää. Ikuista. Se on jonkinlainen kollektiivinen paratiisimuisti ihmisen alkuhämärästä.

      Vanhana aikana jopa sodat lopetettiin jouluksi, koska haluttiin pyhittää pyhä juhla ja osoittaa hetki hyvää tahtoa. Jäänteenä tuosta ajattelusta on vieläkin mm. se että "Suomen Turku julistaa joulurauhan" ja antaa sitä koskevat toiveensa ja uhkauksensa.

      Ja kyllä monissa kodeissa sanotaan:"Yritetään nyt edes jouluna...." Mutta aina kupla särkyy. Jo tapanina sodat riehuivat täydellä raivolla...

      Ei Jumalan rauha ole sitä, että silmät suljetaan tosiasioilta ja julumuuksilta ja uskotellaan, ettei niitä ole.
      Ei Jumalan tarkoittama rauha tule myöskään siten, että ihminen päättää, tästä lähtien olla parempi - viettää vaikkapa tämän joulun toisin. Ei se tule edes siten, että ihminen päättää tehdä parannuksen.
      Kyllä kaikkea tätä on yritetty ja tavoiteltu, mutta aina petytty!

      Tekstimme kertoi pettyneistä haaveista. Joosef, puuseppä Nasaretista, oli tutustunut nuoreen, kauniiseen naiseen Mariaan. Mutta sitten Joosefin maailma romahti. Nainen oli raskaana - odotti lasta. Ja Joosef tiesi: Ainakaan hän ei ole lapsen isä. Hän tunsi tulleensa syvästi loukatuksi ja päätti hylätä Marian. Tosin siististi..julkista meteliä nostamatta. Toinen vaihtoehto olisi ollut julkinen Marian häpäisy ja oikeustie. Joosef valitsi maltillisemman vaihtoehdon.

      Mutta Jumalalla Joosefille viesti. Joosefin joulu oli siinä, ettei kahdesta pahasta tarvinnut valita edes pienempää. Jumalalla oli kolmas vaihtoehto.

      Jumalalla on vaihtoehto kaikkea ihmiskunnan tuskaa ja häpeää varten. Sinun tuskaasi, sinun ja minun häpeäämme varten. Kun me ajattelemme selviävämme perimmäisistä kysymyksistä, kuolemattoman sielumme pelastumisesta, joko vielä kerran ja vielä paremmin yrittämällä: Voimme yrittää, mutta idylli särkyy. Ihminen on ihminen. Ja Jumala on Jumala.
      Jumalan puhe Joosefille oli ainutlaatuinen ja ainutkertainen:"Joosef, Daavidin Poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä."
      Siellä, missä ihmisen mahdollisuudet loppuvat, siellä alkaa näkyä Jumalan voima.

      Ihmisen mahdollisuudet loppuvat niin oman onnemme ja sisäisen rauhamme kuin iankaikkisuudenkin asioissa hyvin lyhyeen.

      Nyt tulemme tärkeimpään: Varsinainen sanoma Jumalalta Joosefille ei ollut sittenkään lapsen syntyperän ilmaiseminen ja Joosefille tämän lohdun tuominen, vaan laajempi ja valtavampi: Puhe siitä, kuka tämä syntyvä oli: Hän oli profeettojen lupaama pelastaja; Messias. Immanuel! Jumala meidän kanssamme ja keskellämme. Hän on Jeesus. Herra pelastaa! Hän on "vapahtava kansansa heidän synneistään". Tämä Jumalan viesti Joosefille on Jumalan viesti myös meille: Tämä on todellinen joulu:"Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään."

      Se on synti se, joka tuo epäsopua perheeseen. Särkee luottamuksen. Idyllit. Panee ajattelemaan itsekkäästi. Se on synti, joka vieraannuttaa meidät Jumalasta.Synnin tähden jalot ja oikeat päätöksemme ja parannuksentekomme jäävät aina puolitiehen. Synti saa olon tuntumaan rauhattomalta ja epätyydyttävältä, vaikka kaiken pitäisi olla kaikinpuolin hyvin.

      Ihminen on luotu Jumala-yhteyteen. Synti on tuon yhteyden rikkonut.
      Jeesus tuli tehdäkseen tyhjäksi perkeleen teot. Jeesus tuli vapahtamaan s.o. vapauttamaan kansansa heidän synneistään.

      Olemmeko huomaneet, että joulun evankeliumeissa ei puhuta sanaakaan, vaikka niin usein ajatellaan puhuttavan, ihmisten hyvästä tahdosta, vaan Jumalan hyvästä tahdosta ihmistä kohtaan. Sinä on ilosanoma. Vain sen varassa voi hajonnut idylli - ihmisenä oleminen alkaa muotoutua uudelleen.

      Tämä hetki tahtoo kertoa sinulle: Jumala tahtoo olla kanssasi, puolellasi. Kaikesta huolimatta. Hän ei tyytynyt vain kaukaa seurailemaan elämäämme, vaan tuli lihaksi ja vereksi rinnallamme. Hän otti päälleen ja kärsi meille kuuluvan rangaistuksen. Hän vapautti ihmisen.

      Vaikka Matteuksen evankeliumissa näkyy inhimillinen realismi, siinä on myös herkkää lapsenmielisyyttä. Siinä on ihmisiä, jotka ovat avoimia uuden kokemiselle. Heissä on luottamusta Jumalan johdatukseen. Selaisina he ovat näyttämässä ihmisenä olemisen mallia meille aikuistuneen ajan järkevyyttä palvoville ihmisille. Me emme tahdo edes jouluna vapautua suoritusten paineesta. Me laskelmoimme, mikä kannattaa, mikä on järkevää. Vaadimme riittäviä perusteluita.

      Joulun evankeliumissa on ihmisiä, jotka elämänsä vaikeiden kysymysten keskellä uskalsivat luottaa Pyhän Hengen voimaan ja työhön. Heille oli merkittävää enkelin antama sanoma ja vanhan testamentin profeetan lausuma ennustus. Sellaisina he olivat uskon ihmisiä, Jumalan lapsia. Heille merkitsee jotain todellista ja konkreettista se, että "Jumala on meidän kanssamme."

      Iloitkaamme joulusta!

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle