• Saarna 6.5.2001 Luomakunnan sunnuntai
      Joh.1:1-4 (1-3.vk ev.)

      Luomakunnan sunnuntai on kirkollisessa vuodessa uusi. Muita uusia teemoja kirkkovuoteen ovat mm: perheensunnuntai syksylle ja mahdollisuudet viettää apostoleiden nimikkopyhiä. Luomakunnan sunnuntaita on kirkkokäsikirjan ohjeen mukaan vietettävä yhtenä sunnuntaina touko-elokuussa.

      Kristillisen seurakunnan julistus, ainakin meillä luterilaisilla on ollut ja on tietysti jatkossakin syytä olla suurelta osalta 2:een uskonkappaleeseen: Jeesuksen elämään, työhön ja merkitykseen ja näin ihmisen henkilökohtaiseen pelastukseen kohdistuvaa. Toisinaan joku kaipaa enempi puhetta ja opetusta ja myös tilaa 3:nnen uskonkappaleen Pyhän Hengen työn asioille..opetuksille, armolahjojen esiintuomiselle ja sellaisille...Mutta entä ensimmäinen uskonkappale, Luomisesta?

      Luomakunnan sunnuntain tulemiselle kirkolliseen vuoteen on perustelunsa: Ensinnäkin vanhassa jumalanpalveluselämässä ja sen teksteissä ensimmäiseen uskonkappaleeseen liittyvät asiat, kuten luominen, Jumalan huolenpito luomakunnasta, johdatus...tulivat hyvin ohuesti esille. Nämähän ovat teemoja, jotka esiintyvät paljon nimenomaan vanhan testamentin puolella, olette panneet merkille, että monet psalmit ovat Jumalan suurten luomistekojen ylistystä ja kiittämistä! Kun vanhaa testamenttia ei vanhassa jumalanpalvelusjärjestyksessä aikanaan säännöllisesti luettu ja vain muutamat uuden testamentin tekstit korkeintaan sivuavat luomisen ja luomakunnan asioita ei ollut ihme että esiin alkoi nousta tarve ottaa ensimmäinen uskonkappale edes yhden pyhän aiheeksi vuosittain.
      Toinen syy lienee, että luomakunnan säilymisen asia on ajassamme ajankohtaisempi kuin menneinä vuosisatoina. 1800-luvun ihmisellä ei ollut mitään realista syytä pelätä saastumisen tai ihmisen itseaiheuttamien luonnonmullistusten takia. Toisin on meidän aikanamme.

      Viimeisten vuosien toistuva uutinen on ollut luonnon oikullinen käyttäytyminen eri puolilla maapalloa: Australiassa oli ennätysmäisen pitkä hellejakso viime talvella, heidän kesässään. Euroopan tulvat viime kesänä niin Enlannissa, Ranskassa, Itavallassa ja jopa Ruotsissa aiheuttivat tuhoa. 1900-luvun lämpimimimmistä vuosista koko maapallon mittakaavassa 10:stä 8 sijoittuu 1990 luvulle. Myrkkypäästöt Romaniassa tai tankkilaivan kaatuminen Galabagossaarten edustalla olivat paikallisia korvaamattomia katastrofeja. Raamattu sanoo lopun ajasta: luomakunta huokaa...se on nyt totta. Aavikoituminen lisääntyy, kun ihminen hakkaa puuta tarpeisiinsa, pohjavedet saastuvat, kun teille kylvetään suolaa, järvet rehevöityvät, kun maa piti saada yhä tehokkaampaan käyttöön vesirajaa myöden...Luottelo ja puhe erilaisista ympäristöongelmista ja uhista voisi olla miten pitkä tahansa..esimerkkejä riittäisi!
      Luomistyön lajirunsauteen liittyen nyt on laajoja alueita, joilla lajistosta on 1900 puolivälin jälkeen hävinnyt sukupuuttoon puolet kasvi ja eläin lajistosta. Luomistyö on hävitetty, tuhottu! Emme siis puhu jostakin nykypäivän muotipuheen aiheesta vaan aivan luomistyön näkökulmasta keskeisestä teemasta. Jumala asetti ihmisen paitsi viljelemään: Se on käyttämään; mutta myös varjelemaan luomakuntaa ja maata.

      Asialle on havahduttu. Mutta onko liian myöhään ja liian vähäisin toimin. Sitä emme tiedä. Se, että korjaustoimilla on merkityksensä näkyy mm. monien vesistöjen kohdaalla esimerkiksi siten että Vantaanjoki oli aikoinaan suorastaan likaviemäri. Tehokkaiden toimien johdosta sieltä voidaan nyt onkia puhtaita terveitä kaloja. Monet tehtaiden savupiiput lykkäsivät 30 vuotta sitten myrkyt ilmaan, määräysten myötä haitalliset päästöt on onnistuttu supistamaan lähes olematomiin. Mutta ovatko korjausliikeet liian hitaita..se on aiheellinen kysymys. Monet asiantuntijat ovat sanomassa: Aivan liian vähän ja aivan liian myöhään..vasta pakon edessä..niin suuri on ahneutemme ja välinpitämättömyytemme...tai mukavuudenhalumme...

      Omasta itsestään huomaa, että jokin roskien lajittelu tuntui aluksi sekä työläältä että vähän turhaltakin, mutta niin se vain omatunto muuttuu, että nyt lasipullon tai peltitölkin heitto sekaroskiin ottaa aivan omaantuntoon: Tuntuu synniltä, väärältä. Nämäkin ovat itsekurin ja kilvoituksen asioita: Älä roskaa, käyttäydy vastuullisesti...kuluta maltilla - ei vain kulutuksen takia vaan tarpeeseen!

      Mutta luomakunnan sunnuntain sana jää ohueksi, jos näkökulmaksi jää vain tämä mihin tässä olen pyrkinyt : Oman vastuumme luomakunnasta kantaminen. Se on tärkeää. Mutta luomakunnan sunnuntaita voi katsoa myös toisesta näkökulmasta (kuin tämä sormea heristelevä ja uhkista muistutava näkökulma). Toinen näkövinkkeli: sekin kyllä johtaa samaan rakastavaan ja luomakunnasta huolta pitävää asenteeseen ehkäpä paremminkin. Tarkoitan sitä, että me ihmiset oikein havahtuisimme rakastamaan Jumalan hyviä luomistekija. Meidän asenteemme on usein erheellisesti se ajatus, etä kaikki pilaantui syntiinlankeemuksessa ja nyt odotetaan sitten taivasta, jossa on taas hyvin. Ei näin: Jumalan hyvä luomisteko ympäröi meidät jo nyt. Kysymys on näemmekö, kuulemmeko, arvostammeko. Kevät ja alkava kesä on ihmeellistä..ihanaa aikaa...mene metsään ja ihmettele, kuuntele...kyllä sielläkin Jumala puhuu...toisella tavalla..yleisesti: Psalmin kirjoittajissa tuollainen vetäytyminen pani liikkeelle ylistyksen...kuka on tämän kaiken tehnyt...ylen ihmeellisen...Sinä Herra, sinä olet kaiken tämän luonut...sinä pidät yllä. Sinä annat leipämme ajallaan...olkoon nimesi ylistetty!

      Teksimme Johanneksen evankeliumin alusta on myös tällainen Jumalan luomistekoa ylistävä hymni. Sen suuri sanoma on, että Kristus oli läsnä jo luomisessa...Hänessä luotiin kaikki..Hän oli se Sana, joka tapahtui ja tuli...taivas, maa ja kaikki mitä siinä on: Hän tuli kaikeksi: Myös sielumme ja ruumiimme pelastajaksi..kuten evankeliumit Hänestä kertovat. Kristus on keskus ja lähtökohta jo aivan alussa. Hän ei ole vain sanan opettaja vaan itse Sana.

      Kristukselle itselleen oli tärkeää aika ajoin vetäytyä hiljaisuuteeen: Varmaan rukoilemaan, hiljentymään, mutta myös katselemaan ja kuuntelemaan. Hän opetti sitten: Katsokaa kedon kukkia...tai taivaan lintuja...eivät ne kylvä, kokoa...ja kuitenkin Jumala pitää niistä huolen...oppikaa..oppikaa..oppikaa luomakunnasta...Jumalan ihmeelisyyttä, voimaa...Psalmit ovat täynnä suorastaa mykistystä Jumalan valtavan hyvyyden edessä...suuri osa sitä hyvyyttä on ylenpalttisena ympärillämme luonnossa. Luontoa me emme palvo, mutta Luojaa me palvomme. Palvomme Häntä ajallisten lahjojen antajana, mutta ennenkaikkea siksi, että Hän on Pojassaan Jeeksuksessa Kristuksessa lunastanut meidät langenneet ja syntiset pelastukseen: Siihen joukkoon, joka näkee Hänen tekonsa: Niin ajalliset kuin ikuiset...voimme vain rukoilla: Herra anna minullekin näkevät silmät, kuulevat korvat ja sinua Korkein ylistävä suu!

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle