• Saarna Alajärven kirkossa 4. Paastonajan su.
      2 vk ev. Joh.6:24-35

      Oli tapahtunut suuri ihme. Jeesus oli ruokkinut tuhansia ihmisiä muutamalla kalalla ja leivällä. Kansa oli hämmästyksissään. Se alkoi vaeltaa Jeesuksen perässä kuin kerjäläislauma kehitysmaassa länsimaisen turistin perässä. Leipä on monilla tässä maailmassa tosi lujassa. Niin näilläkin seuduilla sata parisataa vuotta siten...kärsittiin nälkää. Jos olisi ollut osoite mistä saa leipää sinne olisi menty. Sama näkyy tämän päivä leipäjonoissa: Häpeästä välittämättä - leipä on tärkein. Vai onko? On: Kyllä se ajallisessa elämässämme on aivan keskeisellä sijalla. Siksi yhteiskuntaa ei saisi päästää sellaiseksi, että joillakin ei ole edes leipää: Kirkon tulee julistaa yhteisvastuullisuutta...kerätä yhteisvastuukeräystä..ehkä myös jakaa leipää.

      Mutta kuten Jeesus tekstissämme sanoi ajallinen leipä ei sittenkään ole se tärkein. Vielä monin verroin tärkeämpää on iankaikkinen leipä. Sitä varsinaisesti Jeesus tuli tuomaan. Vanha kristinoppi sanoo: Elämämme kallein asia on Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen." Runsaimmatkaan ruokavarastot ja rikkaudet eivät auta "sinä yönä kun sielumme vaaditaan meitä pois!" Koko maailman voittaminen on laihaakin laihempi lohtu ja vähäistäkin vähäisempi apu parantamaan sielun vahinkoa, ihmisen erossa oloa elävästä Jumalasta ja synnin tuomiota.

      Jeesus johdatti kuulijoitaan pohtimaan tätä kaikkein oleellisinta kysymystä. Miten pelastun? Tämä kysymys...kysymys onnellisesta elämästä..kuolemattomuudesta on koko ajan ihmisen olemisen taustalla. Väliin se kysymys työnnetään syrjään sanomalla ei vielä..vielä ei ole noiden asioiden vuoro. Tai alitajuisesti se peitetään hirveään menemiseen, ettei tarvitsisi ajatella perimmäisiä asioita. Kuitenkin taustalla on kysymys: Miten minun käy, jos elämä päättyisi nyt?

      Viime syksynä oli lehdessä erään kolumnistin sisäistä pohdintaa syyskuun terrori-iskujen nostattamana. Hän sanoi:"Väkisinkin sitä tulee tällaisina hetkinä pohdittua, onko sitä elänyt tarpeeksi hyvin, jos tuollainen äkkilähtö tulisi kohdalle:" Tuo kolumnisti ei ole ainoa tuollaista kysyvä. Elämää pysäyttävinä hetkinä tuo on jokaisen ihmisen kysymys. Tarpeellinen. Välttämätön. Raamatun vastaus tuohon kysymykseen taitaa olla yllättävä: Et ole. Et ja en tosiaankaan ole elänyt tarpeeksi hyvin. Pyhän Jumalan edessä ei kestä kuin täydellisyys ja sitä meistä kukaan ei ole.

      Ihmiset pyysivät Jeesukselta uutta ja uutta tekoa, että uskoisivat. Itseltämmekin me kyselemme mitä pitäisi tehdä, että pääsisin taivaaseen. Vastaus on yksinkertainen:"Olkaa täydelliset kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." Jakakaa omaisuutenne köyhille...kääntäkää toinen poski teitä lyövällä, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat...vastatkaa pahaan hyvällä jne...jne... Täydelliset.

      Kun puhutaan tekemisestä päästään ihmisen mielestä asiaan. Tekoja olemme myös hengellisen elämän sisällä äkkiä vaatimassa: Uhraaminen, pahojen tekojen loputon tunnustaminen, mystisten kokemusten tai tuntemusten vaatimus...osallistuminen..uudestisyntyminen..parannus...sen ja sen asian hylkääminen...paasto..sitkeämpi rukous...täydellisempi antautuminen...suurempi usko...Kaikille näille vaatimuksille löytyy raamatusta vaatimusta tukevat jakeet. Mutta mutta...kun teet tuon kaiken oletko sittenkään tullut täydelliseksi. Sitä on moni yrittänyt mm. Martti Luther. Yrittänyt ja tullut epätoivoiseksi...ei riitä..Sama syntinen minä ole yhä...Kuka pelastaa...Uskaltaako tuon pettymyksen keskellä enää edes huutaa Pyhän puoleen: Herra auta. Pelasta, pelasta minut kurjan.

      Mitä pitää tehdä:"Se on Jumalan teko, että uskotte Poikaan, jonka Isä on lähettänyt." Täydellinen oli vain Jeesus ja siksi, että meistä langenneista, yhä syntisistä tulisi Jumalan lapsia. Armahdettuja. Autuaita. Autuaita ei tekojemme tähden, vaan armosta Kristuksen tekojen tähden. Hänen viattoman kärsimisensä ja ristinkuolemansa tähden. Kaikki on tällä tiellä, ei ansiosta, vaan armosta!

      Tämän yhden ainoa Pelastajan tunnustamiseen on nöyrryttävä, suostuttava, olisiko paras sana jäätävä...tai itsensä uskottava...Tämä ei ole helppoa, ihmiselle joka tuntee, että "tarttis teherä jotakin" tai tällaisena synkretistisenä aikana joka vakuuttaa täytyy olla monta pelastustietä...miten joku voi kadottaa Jeesuksen muita paremmaksi. Älkää eksykö.

      Kerrotaan eräästä miehestä, joka kauan sitten teki kuolemaa Savon sydänmailla. Maatessaan kuolinvuoteellaan hän huusi kauhuissaan "ei le evväitä". Paikalle kutsuttiin talonpoikaissaarnaaja Paavo Ruotsalainen. Hänen nähdessään mies toisti tuon tuskaisen huudon:"Ei ole evväitä". Silloin Ukko-Paavo tarttui miehen käsiin, katsoi syvälle silmiin ja sanoi:"Elä huoli...sinne mennään talon ruokiin."

      Kerran jokaisen eväät on syöty loppuun. Silloin riittää palanen Elävää leipää". Hän, joka sanoo..minä olen tullut ettei yksikään hukkuisi.

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle