• 14.sunn. helluntaista. Laupias samarialainen
      Lähimmäisen sunnuntai 1 vk. ev. Luuk.10:25-37

      Tämän sunnuntain saarnatekstinä on tuttu Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta. Jerusalemin ja Jerikon tiellä sattuneesta ryöstöstä ja heitteillejätöstä. Tämä kertomus on Jeesuksen vastaus erään kirjanoppineen asettamaan kysymykseen:"Kuka on minun lähimmäiseni?"

      Keskustelu oli alkanut teoreettisella, kiusaten esitetyllä lainoppineen kysymyksellä:"Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" Ilmeisesti kysyjä ei kysynyt tätä huolimatta sanamuodosta minä, kuitenkaan huolena henkilökohtaisesta pelastuksestaan. Tämän näki ja tiesi Jeesus ja niinpä Hän antoi kysyjän vastata itse kysymykseensä - aivan oikein - vastaus ja näin ollen tie pelastukseen oli: Rakasta Herraa Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

      Tässä tiedossa mekin rippikoulutietojemme ja kaiken muun kristillisen opetuksen ja omantuntomme äänen perusteella olemme. Rakkauden kaksoiskäskyssä on ilmaistuna Jumalan tahto. Tiedämme, että näin pitäisi menetellä - rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistä. Ja kyllähän me tähän myös pyrimme. Mutta ongelmamme on sama kuin tuolla lainoppineella. Hän tiesi kyllä mitä piti tehdä - teoriasta täydet pisteet. Todennäköisesti aivan rehellisesti hän myös sydämessään suurimman ajan ajatteli, että näin hän myös teki. Hän oli eli kunnioittavassa suhteessa Jumalaan ja eli sovussa ja osoitti monella tavalla ystävällisyyttä lähimmäisilleen - niille joita hän sellaisina piti. Syventyminen juutalaisuuden lähteisiin, isien perinnäissääntöihin, kuitenkin osoittaa, että lähimmäinen heidän opetuksissaan oli suppeutunut raamatun laajasta lähimmäisyydestä tarkoittamaan vain saman kansan jäseniä...jopa vain samanlaista hurskasta, lakia noudattavaa israelilaista. Muut kansat ja jopa oman kansan syntiset olivat ulkopuolisia - houkkia.

      Lainoppineen toinen kysymys "Kuka on minun lähimmäiseni" olikin tosiasiassa tärkeämpi kuin hän oli ajatellutkaan. Kysymystä esittäessään hän todennäköisesti odotti Jeesukselta jonkinlaista määritelmää..minun lähimmäiseni on se ja se...ne joita kohtaan minulla on velvollisuuksia.

      Mutta Jeesus vastasikin aivan toisella tavalla - käytännön esimerkillä. Harjoituksella, johon me nyt tätä kuulevat emme voi olla soveltamatta itseämme.
      Meidän elämämme on tuollainen Jerikon tie. Me joudumme näkemään monella tavalla kiusallisia ja yllättäviä asioita. Avun tarpeessa olevat ihmiset tulevat eteemme yllättäen kuin ryöstetty ja maahanlyöty matkamies - joskus jopa samalla tavalla.
      Ongelmana on hädän ja vastuun huomaaminen!

      Tämän päivän Suomi on vieläkin - huolimatta laman aikana tehdyistä leikkauksista - sosiaalinen maa. Alkeellisesta , haparoivasta köyhäinhoidosta on edetty moderniin sosiaalisiin järjestelmiin, joiden kautta pyritään huolehtimaan jokaisesta jäsenestä, mutta silti on aukkoja...aukkoja jotka näyttävät repeävän yhä suuremmiksi. Laupias samarialainen kertomus ei ole tässäkään ajassa vanhentunut - kaikkea muuta! Yhä on mittaamaton joukko ihmisiä, jotka tarvitsivat apua, huomiotamme, aikaamme. Taloudellisen hädän rinnalle (jota sitäkin yhä on) on tullut henkinen hätä - monenlainen pahan olon tunne. Ihmisiä, jotka kokevat olevansa kuin maahna lyötyjä ja yksin vailla lähimmäisiä löytyy naapureistamme ja työpaikoiltamme.

      Ja vaikka kotimaassammekin on monenlaista varjoa se ei ole mitään verrattuna siihen synkkyyteen, mikä on totta monilla ihmisillä eri puolilla maailmaa. Tuo hätä tulvii olohuonesiimme TV ja muiden tiedotusvälineiden kautta.
      Me emme ole Jerikon tiellä sivullisia..Jerikon tie on meidänkin kulkureitimme tässä maailmassa.

      "Kuka on lähimmäiseni?"
      Miksi toinen auttoi, toinen ei?
      Kaksi juutalaisen hurskauden edustajaa kohtasi vuorollaan tuon onnettoman uhrin, mutta kulki ohi - jätti auttamatta. Mikä lienee syy? Ehkä he pelkäsivät pysähtymällä tulevansa itsekin ryöstetyksi, tai perustelivatko he ohi kulkuaa sellaisella sangen yleisellä harhaopilla, että rosvottua oli kohdannut Jumalan tuomio ja että näin rosvottu sai itseasiassa sen mitä oli ansainnut.
      Omantuntomme lepyttämiseksi alitajuntamme etsii perusteluja ohi kulullemme. Niitä voi olla kuin edellä - ajatus - hän, vaikeuksissa oleva on itse syyllinen vaikeuksiinsa. Ehkä yleisin perustelumme ohikulullemme on ajatus: Kyllä yhteiskunta huolehtii, tai ainakin pitäisi huolehtia, viranomaiset korjaavat tai ammattitaitoisemmat auttakoot.
      Kuitenkin: Hätä on maailmassamme mittamaton - auttajista ja varsinkin varoista auttaa on jatkuvasti huutava pula!

      Kirjanoppinut tahtoi tietää: Ketä minun olisi autettava? Kenet valitsisin rakkateni kohteeksi? Antaisinko apuani juopolle pummille vai kehitysvammaiselle lapselle? Kannatanko avustusten lähettämistä Ilomansiin vai Etiopiaan?

      Jeesus on harmittavan ankara. Kun kirjanoppineen mielestä kysymys on teoreettinen lähimmäisenrakkauden kohteen oikea valinta, osoittaa Jeesus vaikeudeksi edes sen yhden kulloisenkin ihmisen auttamisen oikeasti, käytännössä. Lähimmäisenä edes jollekin olemisen, rakkauden tietyssä tilanteessa osoittamisen. On helppo kulkea ohitse kun kukaan ei katso, muuallakin kuin Jerikon tiellä.

      Kuka on laupias samarialainen? Mikä sai hänet auttamaan - rakkaus. Hän on rakkaus. Hän ei ainoastaan auttanut hädässä olevaa lähimmäistä, mihin meillä jokaisella olisi inhimillinen velvollisuus, vaan hän auttoi lainausmerkeissä sanottuna "vihollistaan". Samarialaiset ja juutalaiset eivät olleet tekemisissä toistensa kanssa. Mutta tämä sdamarialainen teki toisin. Hän oli rakkaus. Hän sitoi kärsivän haavat, lääkitsi niitä, vei hänet turvaan ja hoiti häntä. Maksoi kaiken uuteen alkuun saakka.

      Jeesus sanoo:"Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva, eivätkö puplikaanitkin tee samoin?" Ja Jeesus sanoo myös:"Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaassa."

      Tarvitaan omien ennakkoluulojen tarkistamista ja voittamista. Kansallisuuus, puolue ja ryhmärajojen ylittämistä lähimmäisyyden toteuttamiseksi. Joka tekee hyvää vain samoinajattelevalle, ei ole vielä lähelläkään Jeesuksen tarkoittamaa lähimmäisyyttä. Tarvitaan sen asian huomaamista, että pyhimmätkään asiat eivät ole erotettavissa muusta elämästä. Lähimmäisen ohittava kulkee aina Kristuksen ohi, olkootpa mietteet kuinka hurskaita tahansa.

      Kuka meistä on laupias samarialainen. Tiedämme, että hän teki oikein. Meillä olisi halu samaan, mutta usein joudumme huomaamaan, että voimia hyvän toteuttamiseen puuttuu.
      - Tarvitsemme syntisten Vapahtajaa omaksi laupiaaksi samarialaiseksemme, joka pysähtyy kohdallemme, hoitaa, kuljettaa ja maksaa.

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle