Arkipuoliskon tekstit, joihin tämänkin päivän evankeliumin voimme katsoa kuuluvan, kutsuvat meitä käytännön johtopäätösten tekemiseen kaikesta siitä, mitä juhlapuolisko on meille opettanut. Nyt kysellään onko meillä uskoa ja miten se näkyy arkipäivän elämässä. Kuljemmeko ja tahdommeko kulkea Pyhän Hengen johdattamina.
Juuri tästä on puhe myös tämän pyhäpäivän evankeliumissa. Mitä usko vaikuttaa? Onko meillä Kristuksen mielenlaatua? Mikä on paikkamme tulevassa iankaikkisuudessa? Suuria, kohtikäyviä kysymyksiä!
Näihin kysymyksiin meitä kutsuu omalla elämällämme
vastaamaan Jeesus.
Hän kertoo puhuttelevan vertauksen rikkaasta miehestä
ja köyhästä Lasaruksesta. Meille avataan näky
elämän arkitodellisuuteen. Toisen hyvinvointiin ja toisen
hätään. Samalla meille avataan näköala myös
paljon kauemmaksi - iankaikkisuuteen. Ja vakava näköala:
Tämä elämä ja sen käyttämisen tapa on ehdottoman
merkittävää tulevan ikuisuuden kannalta. Jeesus puhuu
Lasaruksen ja rikkaan miehen kohtaloista tuonpuoleisessa osoittaakseen,
että elämä on kuoleman vakava asia. Tässä
on samaa ajatusta kuin psalmin rukouksessa:"Herra opeta meitä laskemaan
päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen."
Rikas mies oli ollut taloudellisesti viisas, mutta sittenkin äärimmäisen tyhmä. Kaikkein tärkein asia oli tullut kelvottomasti hoidetuksi. Iankaikkisuuden asia. Mikä oli rikkaan miehen synti? Rikkaan miehen synti ei ollut rikkaus - ei edes hänen ylellinen elämäntapansa, johon vauraus soi hänelle mahdollisuuden. Rikkaan miehen synti oli laiminlyöminen. Hänelle oli annettu poikkeukselliset mahdollisuudet auttaa ja hän jätti ne käyttämättä. Hänen omatuntonsa oli sokea näkemään sitä hätää, joka oli aivan hänen porttinsa ulkopuolella.
Aikanaan Jeesus suuntasi nämä sanat fariseuksille. He pitivät rikkautta ja menestystä - varsinkin omaansa - merkkinä Jumalan siunauksesta. Köyhyyden he näkivät sensijaan Jumalan tuomiona. Köyhien omana syynä - taitamattomuuden ja laiskuuden seurauksena. Heidän asenteensa köyhiin oli pohjimmiltaan kova ja piittaamaton, vaikka he antoivatkin almuja - nekin annettiin vain oman kilven ja omantunnon rauhoittamiseksi. Tämä teksti taitaisi olla paikallaan lukea silloin tällöin eduskunnan istuntosalissa ja muilla senkaltaisilla foorumeilla, missä päätetään rikkaan miehen ja Lasarusten jälkeläisten kohtelusta. Riittääkö solidarisuutta vai voittaako itsekkyys.
Tämä Jeesuksen vertaus on läheistä sukua Jeesuksen puheelle leivisköistä - ja vastuusta hoitaa leiviskänsä oikein.
Omaisuus on Jumalan lahja - tai parempi olisi sanoa - laina - ihmiselle. Omaisuus tässä yhteydessä voidaan ymmärtää niin laajasti, että varallisuuden lisäksi tarkoitetaan myös kykyjämme ja taitojamme, terveyttämme ja elinvoimaamme, aikaamme ja lopulta omaa persoonaammekin. Kysymys on siitä, käytämmekö omaisuuttamme itsekkäästi vai toisten hyväksi.
Asenteemme omaisuuteen - siis koko e.m. omaisuuteemme - ilmentää suhdettamme Jumalaan. Tämä on Jeesuksen vertauksen varsinainen sanoma.
Kun tätä vertausta ajattelee nykyhetken keskivertosuomalaisen
näkökulmasta - suomalaisen jonka taloudellenen turvallisuus on
tosiasiassa yksi maailman parhaita, niin tulee väkisinkin mieleen
ajatus meistä hyvinvoivista rikkaista ja heistä nälkää
näkevistä ja nälkään nääntyvistä
afrikkalaisista Lasaruksista. Vertauksen Lasarus edustaa kaikkien
aikojen köyhiä ja nälkäänäkeviä.
Meillä on rahan menomme - me sanomme ja oikeassa olemekin. Samoin
olemme oikeassa kun sanomme, että työllä ja vaivalla ne
on ansaittu. Sekin on totta. Mutta silti myös Lasarus
porttipielessämme on totta.
Täällä kuollaan ylensyönnin vaivoihin
siellä nälkään.
Me voimme tehdä paljon. Tuo tekeminen alkaa
kun omatunto tässä asiassa herää. Apumme ei ole
turhaa - se on merkittävää ja välttämätöntä.
Meistä kymppi tai satanen on melko pieni raha. Jossakin kehitysmaassa
satasen ostovoima on valtava. Jollekin se on käsittämätttömän
suuri summa. Se saattaa vastata meiden kuukauden tai jopa useamman
palkkaa, kun he poimivat meille banaaneja tai tekevät kenkiämme.
Puolustelemme: He ovat laiskoja siellä, etelässä
- totta vai ei - se on heidän asiansa. Ei se käyhä
Lasaruskaan ollut kuin istuva kerjäläinen. Hän ei
nähnyt muita mahdollisuuksia. Olkoot laiskoja - meille on annettu
tehtävä auttaa ja palvella. Ei kysellä ansaitsevatko he
apumme. Kristus itse puheessaan viimeisestä tuomiosta vetää
itsensä tällaiseksi Lasarukseksi ja sanoo,"sen mitä olette
tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni
sen te olette tehneet minulle ja minkä olette jättäneet
tekemättä - sen te olette jättäneet tekemättä
minulle". Puutteessa ja kurjuudessa elävät ovat hyväosaisten
huonona omanatuntona. Hyvinvoinnista nauttiminen ilman vastuun kantamisen
mieltä on itsepetosta. Tilenteon päivä tulee.
Mikään ei ole loputonta tämän maan päällä. Kaikki päättyy kerran; niin hyvinvoinnin päivät kuin kärsivän huokailukin. Jokaisella on hallussaan vain menolippu ja edessä raja, jossa on jätettävä kaikki. Tyhjänä lähdetään. Penniäkään ei voi ottaa mukaan. Tämän yksinkertaisen ja itsestäänselvältä tuntuvan tosiasian oivaltaminen on kuitenkin ollut monille suorastaan vallankumouksellinen tapahtuma. Siitä on avautunut uusi asenne elämään ja toisiin ihmisiin.
Osat voivat vaihtua radikaalisti. Elämänkohtaloiden erilaisuus iäisyydessä on vieläpä ajallisen eroja syvempi. Siksi elämän arvot tulee arvioida iäisyyden valossa. Vain sillä on todellista merkitystä, millä on arvoa iäisyydessäkin. Vain sellaiseen kannattaa turvautua, mikä ei luhistu viimeisellä rajalla. Ei ole mitään syytä kadehtia makeaa elämää, josta puuttuu Jumala, eikä kurjinkaan kärsivä ole säälittävä, jos hänen turvansa on Jumala. Lasaruksen toivo oli Jumalassa. Siihen viittaa hänen nimensäkin, kreikankielinen muoto hebrealaisesta nimestä Eleazar, joka tarkoittaa:"Jumalan autaa". Köyhyys ja kärsimys eivät sinänsä pelasta, samoinkuin rikkaus sinänsä ei kadota. Ratkaisevaa meille on: Kuka minua köyhää - laiminlyönyttä auttaa. Kúka armahtaa. Keneltä minä etsin lohtua ja turvaa. Olenko minä tajunnut avuntarpeeni. Armahduksen tarpeeni. Velkani? Tätä pyhä sana meiltä tänään kysyy?
Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on käytännöllisen elämän teksti. Se johtaa meidät näkemään vastuumme kristittyinä arjen pienissä asioissa. Pienistä valinnoissa, jotka tosiasiassa ovat suuria.
Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on paitsi
sosiaalinen myös samalla syvästi uskonnollinen teksti.
Se panee meidän omattuntomme tuomiolle. Se panee näkemään
laiminlyöntimme ja vastuumme.
Se on myös lohduttava teksti: Lohtu on se, että
Jeesus sen meille kertoi: Se, että meillä todella on laki
ja profeetat. Sana ja Kristus, jotta voisimme päästä
perille taivaan iloon.
Ystävät. Turvaudutaan Jeesuksen pelastustekoon.
Pidetään siitä kiinni. Pyydetään, että
hän uudistaisi meidät sellaisiksi ihmisiksi, jotak ovat kristittyjä
- ei vain nimeltä, vaan myös teoiltaan.