• Saarna 14.sunn. helluntaista
      2 vk ev. Matt.5:43-48


      "Rakasta vihamiestäsi; olkaa täydelliset.." Näin sanoo meille Hän, jolla valta on, Jeesus Kristus. Hän panee meidät tänään kasvokkain oman sisimpämme - kaikkein tutuimpien ajattelu- ja käyttäytymistuttumustemme kanssa ja näyttää millainen on ihmisen tapa käyttäytyä - millainen taas Jumalan vaatimus.

      Aiheena on meille kaikille läheinen kysymys: Miten kohtelen toista ihmistä. Kaukaista kärsivää? Miten kohtelen minua loukannutta tai minusta pahaa puhunutta? Millainen on sisäinen maailmani - Millainen rakkauteni ja sen teot?

      Päivän evankeliumissa kuullut sanat Jeesus suuntasi etupäässä uskoville, opetuslapsille, seurakunnan sisäpiiriin. Tottakai niillä on sanottavansa kaikille ihmisille, mutta erityisesti Jeesuksen nimellisiä seuraajia tässä valmistetaan todelliseen - sydämen ja kätten kristillisyyteen.

      Hän aloitti heti, voisi sanoa, rajusti:"Te olette kuulleet sanotuksi, mutta minä sanon teille." Mitä he olivat kuulleet sanotuksi:
      Juutalaisille oli opetettu:"Rakasta lähimmäistäsi"- Se tarkoitti: huolehdi samanmielisistä, omasta kansasta oikeauskoisista - niistä, jotka ovat omaa heimoasi... ja tuo järjestelmä toimi - lähimmäisyys toimi melko hyvin. Tähän opetukseen perustuen lain vähimmäisvaatimukset tulivat täytetyiksi. Ja tuli tehdyksi vielä enemmäin: Almut, rukoukset ja paasto olivat juutalaisuuden mukaan enemmän kuin laki vaati. Ne olivat ansioita Jumalan edessä. Jälkiosa, sana "vihaa vihollista" oli tullut lentäväksi lauseeksi pikku hiljaa. Väärä- uskoisuus, jumalattomuus nähtiin niin pahaksi, että siitä tuli sanoutua irti - vihata jumalattomuutta, väärintekijöitä, vihollisia...

      Mooseksen laki oli opettanut vihollisen auttamista ja armahtavaisuutta, mutta käytäntö oli muodostunut ankarammaksi ja julmemmaksi - väärin tekevän katsottiin ansainneen itse vihan ja rakkaudettomuudessa nähtiin oikeus: Sillä pahanhan tuli saada palkkansa.

      Te olette kuulleet sanotuksi, mutta minä sanon teille: Näillä sanoilla on puhuteltavansa myös meille tänä päivänä tänne kirkkoon kokoontunut seurakunta:
      Monenlaisia lupia ja puolusteluja rakkaudettomuudelle löytyy niin tämän päivän hyvinvointivaltiosta yhtähyvin kuin meidän oman mielemme syvyyksistä. Kuka on mielestämme itse syyllinen vaikeuksiin ja ei siksi ansaitse apua...kuka tietää meneekö kehitysmaihin annetu kymppi varmasti perille...siis en uskalla antaa...kotimaassa on köyhiä - siis en anna...en sinne enkä tänne....Auttakoot toiset - rikaammat.
      Tuo on puhunut minusta pahaa...en pysähdy juttelemaan...
      Meidän sydämemme laskelmoi. Rakastamme niitä, jotka rakastavat meitä. Kristus sanoo tätä publikaanien , se on väärintekijöiden rakkaudeksi. Palvellessamme toista odotamme (ainakin salaisesti) kiitosta. Apua annamme niin, että se nähdään.

      Me tällaiset ihmiset - kristittyjäkö?:"Jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?

      Sen sijaan: Miten käyttäytyy tosi kristitty: Siten kuin hänen Pyhä Isänsä. "Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on". "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat....Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa, ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle."
      Näin rakastaa kristitty. Näinkö sinä rakastat? Olkaa te täydelliset - on vahva sana. Ei sen edessä saa ruveta etsimään verukkeita, joiden avulla pääsisi irti tästä totuudesta. Ei saa sanoa, kuten usein kylläkin sanotaan:"Ei ihminen siihen kykene, hän on syntinen ja heikko, ei tuollaista rakautta löydy mistään."
      - Ei Jumalan edessä saa sääliä itseään. Ei saa olla armahtavainen itsekkyydelleen. Ei saa puolustella syntiä ja itseään.

      Vilhelmi Malmivaara kysyi tästä tekstistä saarnatessaan:"Löytyykö oikeata rakkautta" ja vastasi:"Oikeata rakkautta on siellä, missä Kristuksen Henki on päässyt pyhittämään sydämet ja mielet." Tämä on kova totuus. Siitä ei pääse kiertämällä, vaan alistumalla. Se on itkevää rakkautta Herran vihollisiin nähden ja iloitsevaa rakkautta Herran omia kohtaan. Kumpiinkin kohdistuen se on elävää uhrautuvaisuutta, kaikki kärsivää ja kestävää."Rakkaus on pitkämielinen, lempeä, ei karehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti...kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii"; näin todistaa Jumalan Henki.

      Miltä tilasi näyttää tämän peilin edessä? Mitä ihmiset sanovat sinusta: Mitä köyhät, mitä syntiä ja uskottomuutta rakastavat lähimmäisesi....mitä alkoholistit...Sanovatko he, että sinussa elää elävän Jumalan elävä rakkaus, joka on heitä etsimässä ja tukemassa.

      Kyllä on Jumalan sana vain aikamoista lakia. Se on niin totta, että vastaan ei voi panna. Se on raskas, muttei mahdoton. Se kutsuu itselleen noudattajat. Se vetää meitä parannukseen.

      Eräässä vanhassa körttivirressä veisataan: On tekemättä vielä, mun parannukseni. Tuota säettä on arvosteltu paljon virrelle sopimattomaksi...epäkristilliseksi ja ties miksi, mutta kuinka totta se on: Moni totinen kristitty tuntee sisällään: Monta kertaa parannusta on eritetty, mutta aina se on kesken jäänyt. Joka päivä täytyy lähteä alusta ja turvata vain uudelleen ja uudelleen täydelliseen armoon. Oma työ on vain saastainen vaate - kuten VT:n profeetta sanoo. Vain Kristuksen veri voi sen puhdistaa. Armosta täytyy minulle syntiselle anteeksiantaa, ei ansiosta.

      Ehkä tämäkin saarna on voinut näyttää meille, kristityille sitä, millaisia meidän tulisi olla toinen toistamme kohtaan. Arkipäivä tämän opin sitten koettelee.
      Vielä enemmän tämä saarna olisi ollut silloin, jos yksikin olisi tullut Taivaalisen Isän tykö huoaten:"Armahda minua vaivaista syntistä."
      - Vain siinä on meidän mahdollisuutemme, että Hän armahtaa ja antaa anteeksi - ja antaa voiman ja uuden rakkaudellisemman sydämen.



      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle