2 vk. ev. Luuk.10:1-12
Eilen, pyhäinpäivänä
katselimme sielumme silmin tuonpuoleiseen.
Päämäärään - iankaikkiseen elämään ja
muistelimme perillepäässeitä pyhiä. Tämä
päivä palauttaa meidät maanpinnalle. Emme ole
vielä perillä, matka on kesken. Näkökulma on
yhä pyhien, nyt opetuslasten näkökulma.
Jeesuksella oli 12 opetuslapsen ydinryhmä, jonka
tunnemme nimi nimeltä. Sitten hänellä oli tuo
evankeliumissa mainittu laajempi joukko: Siihen
on laskettu kuuluneen mm. Maria Magdaleena.
Sitten Hänen ympärillään oli suuria joukkoja,
tuhansia henkilöitä väkeä..ei vain uteliaita,
vaan ihmisiä, joita heitäkin Jeesus nimitti
omikseen, opetuslapsikseen.
Tänään lähes koulutukseen kuin koulutukseen
kuuluu yhtenä osana harjoittelujakso.
Sellaisesta oli kysymys myös äsken kuullussa
tapahtumassa, (kun Jeesus lähetti ne 70). Heille
annettiin tehtäväksi julistaa Jumalan
valtakunnan tulemista ja parantaa sairaita
Jeesuksen nimessä. Tehdä kaikkea sitä mitä he
olivat nähneet Jeesuksen tekevän. Mukaan ei
saanut ottaa ei evästä eikä rahaa. Täytyi
lähteä liikkeelle uskon varassa: Uskon, että
Herra pitää huolen. Lähettämisessään Jeesus
ennakoi, mikä heitä tulisi kohtaamaan: Jossakin
heidät otettaisiin vastaan ja toisaalla ovat
lyötäisiin nenän edessä kiinni. Se olisi
menestyksiä ja se olisi vastoinkäymisiä.
Lähtijät varmasti jännittivät, onneksi sai
lähteä kaksittain ei yksin.
Päivän tekstissä lähetettiin. Mitä se
tänään on. Joidenkin kohdalla sydämeen on
nousut lähetyskutsumus tai halu kouluttautua
seurakunnan työntekijäksi. Mutta tämä
tänään puheena oleva lähettäminen on paljon
laajempi. Tämä teksti kuten muutkin tänään
kuulleet raamatunkohdat puhuvat, yleisestä
pappeudesta. Emme vain me virkapapit ole raamatun
mukaan pappeja, vaan jokainen kastettu on
kutsuttu samalla myös papiksi: Opetuslapseus
merkitsee samalla pappeutta: Selitän tarkemmin.
Jokaisella meillä on oikeus ja velvollisuus olla
lähimmäisiä toinen toisillemme siten, että
emme kulje kärsivien ohi, vaan autamme minkä
voimme. Mahtavalla tavalla tämä lähimmäisyys
tapahtuu mm. kyläyhteisöissä tilanteissa,
jossa vaikkapa perhe on tulipalossa menettänyt
kotinsa. Joku ottaa heidät tilapäisesti
kotiinsa. Yhdessä talkoilla aletaan rakentaa
uutta kotia. Tai kuoleman kohdatessa, joku tuo
surukotiin kattilallisen keittoa:"Ette
varmasti ole jaksaneet edes ruokaa laittaa".
Me virkapapit teemme oman tehtävämme: Meidän
tehtävämme on käydä surukodissa
toimituskeskustelu ja olla sinä todella tukena
ja läsnä. Toimittaa hautajaiset parhaan kykymme
mukaan. Ehkä myöhemminkin kysyä mitä nyt
kuuluu, mutta kyllä varsinainen lähimmäisyys
ja jälkihoito jää lähiverkostolle:
Sukulaille, naapureille, kylälle pitää huolta,
että kukaan ei jää yksin.
Tai varsinaisissa uskonkysymyksissä: Sielunhoito
on toki meidän työntekijöiden tehtävä, mutta
ei vain meidän, vaan jokainen meistä
opetuslapsista on oikeutettu ja velvoitettu
kuuntelemaan läheistensä taakkoja ja olemaan
näin läsnä heille. Ja jopa synninpäästön
saa antaa Jeesuksen valtuudella toinen
toiselleen. Uskosta puhuminen, vaikkapa kysellen,
itsekin hapuilunsa tuntien ja tunnustaen on
yleisen pappeuden asia. Seurakunta on
kokonaisuus. Meidän virkapappien tehtävä on
valmentaa teitä seurakuntalaisia vastuulliseen
lähimmäisyyteen ja pappeuteen. Ottamaan todesta
oma opetuslapseutenne. Teillä on leiviskänne.
Täällä kirkossa on tänään monia, joille
päivän teksti toi mieleen muutaman viikon
takaisia kokemuksia siitä, miltä tuntui
lähteä jakamaan Katekismusta ovelta ovelle.
Teistäkin useimmat menivät kaksittain.
Useimmiten vastaanotto oli lämmin, mutta
jossakin joutui kohtaamaan kylmyyttä ja
kielteisiä lauseita.
Te teitte osanne. Oli vastaanotto hyvä tai
huono, te teitte osanne. Lähditte, piditte
esillä ja tarjositte Jumalan sanaa. Vastuu jäi
kuulijoille niin opetuslasten kuin teidänkin
lähetysmatkallanne.
Koko ajan enemmän ja enemmän kuljemme kohti
aikaa, jossa seurakuntalaiset löytävät
paikkaansa myös seurakunnan julkisessa
toiminnassa. On valtava joukko
pyhäkoulunopettajia, mitä olisi rippikoulu
ilman isosia tai kerhot ilman ohjaajia. Mitä
kirkkomusiikki ilman kuorolaisia. Isoista
kesäjuhlistä ei tulisi mitään ilman
talkoolaisia. Hallinto tarvitsee
luottamushenkilönsä. Seurakuntien elämä ja
tehtävä on yhteinen. Yhteistä vastuuta kantaen
rakennamme Kristuksen kirkkoa.
Arvokasta on myös se pappeus jota kannetaan
kodeissa kun opetetaan lapsille hyviä tapoja ja
iltarukoukset. Kun esirukouksessa muistetaan
kanssaihmisiä lähellä ja kaukana.
Luther liitti tämän yleisen pappeuden rinnalle
selkeän näyn siitä, että omassa työssämme
sen kunnolla ja kuin Herralle tehden me
palvelumme Luojaa ja toteutamme Hänen
suunnitelmaan maailmanhallinnassa.
Ystävät meidät kaikki on lähetetty ja
lähetetään: Tämäkin jumalanpalvelus
päättyy aivan konkreettisesti lähettämiseen:
Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.
Rauha jossa voimme lähteä on tulut Herralta,
joka hyväksyy meidät joka antoi syntimme taaas
anteeksi ja joka tahtoo olla kansssanmme joka
päivä. Herraa palvelaan nimenomaan arjessa:
Niissä tehtävissä ja kohtaamisissa joissa
arjen keskellä olemme. Omine kykyinemme meillä
jokaisella on paikkamme maailman laajassa ja
toimivassa Kristuksen kirkossa. Pyhein
yhteisessä seurakunnassa.Saarna 14.sunnuntai
helluntaista Luuk.10:1-12 (jako)
Eilen, pyhäinpäivänä katselimme sielumme
silmin tuonpuoleiseen. Päämäärään -
iankaikkiseen elämään ja muistelimme
perillepäässeitä pyhiä. Tämä päivä
palauttaa meidät maanpinnalle. Emme ole vielä
perillä, matka on kesken. Näkökulma on yhä
pyhien, nyt opetuslasten näkökulma.
Jeesuksella oli 12 opetuslapsen ydinryhmä, jonka
tunnemme nimi nimeltä. Sitten hänellä oli tuo
evankeliumissa mainittu laajempi joukko: Siihen
on laskettu kuuluneen mm. Maria Magdaleena.
Sitten Hänen ympärillään oli suuria joukkoja,
tuhansia henkilöitä väkeä..ei vain uteliaita,
vaan ihmisiä, joita heitäkin Jeesus nimitti
omikseen, opetuslapsikseen.
Tänään lähes koulutukseen kuin koulutukseen
kuuluu yhtenä osana harjoittelujakso.
Sellaisesta oli kysymys myös äsken kuullussa
tapahtumassa, (kun Jeesus lähetti ne 70). Heille
annettiin tehtäväksi julistaa Jumalan
valtakunnan tulemista ja parantaa sairaita
Jeesuksen nimessä. Tehdä kaikkea sitä mitä he
olivat nähneet Jeesuksen tekevän. Mukaan ei
saanut ottaa ei evästä eikä rahaa. Täytyi
lähteä liikkeelle uskon varassa: Uskon, että
Herra pitää huolen. Lähettämisessään Jeesus
ennakoi, mikä heitä tulisi kohtaamaan: Jossakin
heidät otettaisiin vastaan ja toisaalla ovat
lyötäisiin nenän edessä kiinni. Se olisi
menestyksiä ja se olisi vastoinkäymisiä.
Lähtijät varmasti jännittivät, onneksi sai
lähteä kaksittain ei yksin.
Päivän tekstissä lähetettiin. Mitä se
tänään on. Joidenkin kohdalla sydämeen on
nousut lähetyskutsumus tai halu kouluttautua
seurakunnan työntekijäksi. Mutta tämä
tänään puheena oleva lähettäminen on paljon
laajempi. Tämä teksti kuten muutkin tänään
kuulleet raamatunkohdat puhuvat, yleisestä
pappeudesta. Emme vain me virkapapit ole raamatun
mukaan pappeja, vaan jokainen kastettu on
kutsuttu samalla myös papiksi: Opetuslapseus
merkitsee samalla pappeutta: Selitän tarkemmin.
Jokaisella meillä on oikeus ja velvollisuus olla
lähimmäisiä toinen toisillemme siten, että
emme kulje kärsivien ohi, vaan autamme minkä
voimme. Mahtavalla tavalla tämä lähimmäisyys
tapahtuu mm. kyläyhteisöissä tilanteissa,
jossa vaikkapa perhe on tulipalossa menettänyt
kotinsa. Joku ottaa heidät tilapäisesti
kotiinsa. Yhdessä talkoilla aletaan rakentaa
uutta kotia. Tai kuoleman kohdatessa, joku tuo
surukotiin kattilallisen keittoa:"Ette
varmasti ole jaksaneet edes ruokaa laittaa".
Me virkapapit teemme oman tehtävämme: Meidän
tehtävämme on käydä surukodissa
toimituskeskustelu ja olla sinä todella tukena
ja läsnä. Toimittaa hautajaiset parhaan kykymme
mukaan. Ehkä myöhemminkin kysyä mitä nyt
kuuluu, mutta kyllä varsinainen lähimmäisyys
ja jälkihoito jää lähiverkostolle:
Sukulaille, naapureille, kylälle pitää huolta,
että kukaan ei jää yksin.
Tai varsinaisissa uskonkysymyksissä: Sielunhoito
on toki meidän työntekijöiden tehtävä, mutta
ei vain meidän, vaan jokainen meistä
opetuslapsista on oikeutettu ja velvoitettu
kuuntelemaan läheistensä taakkoja ja olemaan
näin läsnä heille. Ja jopa synninpäästön
saa antaa Jeesuksen valtuudella toinen
toiselleen. Uskosta puhuminen, vaikkapa kysellen,
itsekin hapuilunsa tuntien ja tunnustaen on
yleisen pappeuden asia. Seurakunta on
kokonaisuus. Meidän virkapappien tehtävä on
valmentaa teitä seurakuntalaisia vastuulliseen
lähimmäisyyteen ja pappeuteen. Ottamaan todesta
oma opetuslapseutenne. Teillä on leiviskänne.
Täällä kirkossa on tänään monia, joille
päivän teksti toi mieleen muutaman viikon
takaisia kokemuksia siitä, miltä tuntui
lähteä jakamaan Katekismusta ovelta ovelle.
Teistäkin useimmat menivät kaksittain.
Useimmiten vastaanotto oli lämmin, mutta
jossakin joutui kohtaamaan kylmyyttä ja
kielteisiä lauseita.
Te teitte osanne. Oli vastaanotto hyvä tai
huono, te teitte osanne. Lähditte, piditte
esillä ja tarjositte Jumalan sanaa. Vastuu jäi
kuulijoille niin opetuslasten kuin teidänkin
lähetysmatkallanne.
Koko ajan enemmän ja enemmän kuljemme kohti
aikaa, jossa seurakuntalaiset löytävät
paikkaansa myös seurakunnan julkisessa
toiminnassa. On valtava joukko
pyhäkoulunopettajia, mitä olisi rippikoulu
ilman isosia tai kerhot ilman ohjaajia. Mitä
kirkkomusiikki ilman kuorolaisia. Isoista
kesäjuhlistä ei tulisi mitään ilman
talkoolaisia. Hallinto tarvitsee
luottamushenkilönsä. Seurakuntien elämä ja
tehtävä on yhteinen. Yhteistä vastuuta kantaen
rakennamme Kristuksen kirkkoa.
Arvokasta on myös se pappeus jota kannetaan
kodeissa kun opetetaan lapsille hyviä tapoja ja
iltarukoukset. Kun esirukouksessa muistetaan
kanssaihmisiä lähellä ja kaukana.
Luther liitti tämän yleisen pappeuden rinnalle
selkeän näyn siitä, että omassa työssämme
sen kunnolla ja kuin Herralle tehden me
palvelumme Luojaa ja toteutamme Hänen
suunnitelmaan maailmanhallinnassa.
Ystävät meidät kaikki on lähetetty ja
lähetetään: Tämäkin jumalanpalvelus
päättyy aivan konkreettisesti lähettämiseen:
Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.
Rauha jossa voimme lähteä on tulut Herralta,
joka hyväksyy meidät joka antoi syntimme taaas
anteeksi ja joka tahtoo olla kansssanmme joka
päivä. Herraa palvelaan nimenomaan arjessa:
Niissä tehtävissä ja kohtaamisissa joissa
arjen keskellä olemme. Omine kykyinemme meillä
jokaisella on paikkamme maailman laajassa ja
toimivassa Kristuksen kirkossa. Pyhien
yhteisessä seurakunnassa.