• Saarna 21.sunnuntai helluntaista

      2 vk. ev. Luuk.10:1-12

      Eilen, pyhäinpäivänä katselimme sielumme silmin tuonpuoleiseen. Päämäärään - iankaikkiseen elämään ja muistelimme perillepäässeitä pyhiä. Tämä päivä palauttaa meidät maanpinnalle. Emme ole vielä perillä, matka on kesken. Näkökulma on yhä pyhien, nyt opetuslasten näkökulma.

      Jeesuksella oli 12 opetuslapsen ydinryhmä, jonka tunnemme nimi nimeltä. Sitten hänellä oli tuo evankeliumissa mainittu laajempi joukko: Siihen on laskettu kuuluneen mm. Maria Magdaleena. Sitten Hänen ympärillään oli suuria joukkoja, tuhansia henkilöitä väkeä..ei vain uteliaita, vaan ihmisiä, joita heitäkin Jeesus nimitti omikseen, opetuslapsikseen.

      Tänään lähes koulutukseen kuin koulutukseen kuuluu yhtenä osana harjoittelujakso. Sellaisesta oli kysymys myös äsken kuullussa tapahtumassa, (kun Jeesus lähetti ne 70). Heille annettiin tehtäväksi julistaa Jumalan valtakunnan tulemista ja parantaa sairaita Jeesuksen nimessä. Tehdä kaikkea sitä mitä he olivat nähneet Jeesuksen tekevän. Mukaan ei saanut ottaa ei evästä eikä rahaa. Täytyi lähteä liikkeelle uskon varassa: Uskon, että Herra pitää huolen. Lähettämisessään Jeesus ennakoi, mikä heitä tulisi kohtaamaan: Jossakin heidät otettaisiin vastaan ja toisaalla ovat lyötäisiin nenän edessä kiinni. Se olisi menestyksiä ja se olisi vastoinkäymisiä. Lähtijät varmasti jännittivät, onneksi sai lähteä kaksittain ei yksin.

      Päivän tekstissä lähetettiin. Mitä se tänään on. Joidenkin kohdalla sydämeen on nousut lähetyskutsumus tai halu kouluttautua seurakunnan työntekijäksi. Mutta tämä tänään puheena oleva lähettäminen on paljon laajempi. Tämä teksti kuten muutkin tänään kuulleet raamatunkohdat puhuvat, yleisestä pappeudesta. Emme vain me virkapapit ole raamatun mukaan pappeja, vaan jokainen kastettu on kutsuttu samalla myös papiksi: Opetuslapseus merkitsee samalla pappeutta: Selitän tarkemmin. Jokaisella meillä on oikeus ja velvollisuus olla lähimmäisiä toinen toisillemme siten, että emme kulje kärsivien ohi, vaan autamme minkä voimme. Mahtavalla tavalla tämä lähimmäisyys tapahtuu mm. kyläyhteisöissä tilanteissa, jossa vaikkapa perhe on tulipalossa menettänyt kotinsa. Joku ottaa heidät tilapäisesti kotiinsa. Yhdessä talkoilla aletaan rakentaa uutta kotia. Tai kuoleman kohdatessa, joku tuo surukotiin kattilallisen keittoa:"Ette varmasti ole jaksaneet edes ruokaa laittaa". Me virkapapit teemme oman tehtävämme: Meidän tehtävämme on käydä surukodissa toimituskeskustelu ja olla sinä todella tukena ja läsnä. Toimittaa hautajaiset parhaan kykymme mukaan. Ehkä myöhemminkin kysyä mitä nyt kuuluu, mutta kyllä varsinainen lähimmäisyys ja jälkihoito jää lähiverkostolle: Sukulaille, naapureille, kylälle pitää huolta, että kukaan ei jää yksin.
      Tai varsinaisissa uskonkysymyksissä: Sielunhoito on toki meidän työntekijöiden tehtävä, mutta ei vain meidän, vaan jokainen meistä opetuslapsista on oikeutettu ja velvoitettu kuuntelemaan läheistensä taakkoja ja olemaan näin läsnä heille. Ja jopa synninpäästön saa antaa Jeesuksen valtuudella toinen toiselleen. Uskosta puhuminen, vaikkapa kysellen, itsekin hapuilunsa tuntien ja tunnustaen on yleisen pappeuden asia. Seurakunta on kokonaisuus. Meidän virkapappien tehtävä on valmentaa teitä seurakuntalaisia vastuulliseen lähimmäisyyteen ja pappeuteen. Ottamaan todesta oma opetuslapseutenne. Teillä on leiviskänne.

      Täällä kirkossa on tänään monia, joille päivän teksti toi mieleen muutaman viikon takaisia kokemuksia siitä, miltä tuntui lähteä jakamaan Katekismusta ovelta ovelle. Teistäkin useimmat menivät kaksittain. Useimmiten vastaanotto oli lämmin, mutta jossakin joutui kohtaamaan kylmyyttä ja kielteisiä lauseita.

      Te teitte osanne. Oli vastaanotto hyvä tai huono, te teitte osanne. Lähditte, piditte esillä ja tarjositte Jumalan sanaa. Vastuu jäi kuulijoille niin opetuslasten kuin teidänkin lähetysmatkallanne.

      Koko ajan enemmän ja enemmän kuljemme kohti aikaa, jossa seurakuntalaiset löytävät paikkaansa myös seurakunnan julkisessa toiminnassa. On valtava joukko pyhäkoulunopettajia, mitä olisi rippikoulu ilman isosia tai kerhot ilman ohjaajia. Mitä kirkkomusiikki ilman kuorolaisia. Isoista kesäjuhlistä ei tulisi mitään ilman talkoolaisia. Hallinto tarvitsee luottamushenkilönsä. Seurakuntien elämä ja tehtävä on yhteinen. Yhteistä vastuuta kantaen rakennamme Kristuksen kirkkoa.

      Arvokasta on myös se pappeus jota kannetaan kodeissa kun opetetaan lapsille hyviä tapoja ja iltarukoukset. Kun esirukouksessa muistetaan kanssaihmisiä lähellä ja kaukana.

      Luther liitti tämän yleisen pappeuden rinnalle selkeän näyn siitä, että omassa työssämme sen kunnolla ja kuin Herralle tehden me palvelumme Luojaa ja toteutamme Hänen suunnitelmaan maailmanhallinnassa.

      Ystävät meidät kaikki on lähetetty ja lähetetään: Tämäkin jumalanpalvelus päättyy aivan konkreettisesti lähettämiseen: Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten. Rauha jossa voimme lähteä on tulut Herralta, joka hyväksyy meidät joka antoi syntimme taaas anteeksi ja joka tahtoo olla kansssanmme joka päivä. Herraa palvelaan nimenomaan arjessa: Niissä tehtävissä ja kohtaamisissa joissa arjen keskellä olemme. Omine kykyinemme meillä jokaisella on paikkamme maailman laajassa ja toimivassa Kristuksen kirkossa. Pyhein yhteisessä seurakunnassa.Saarna 14.sunnuntai helluntaista Luuk.10:1-12 (jako)

      Eilen, pyhäinpäivänä katselimme sielumme silmin tuonpuoleiseen. Päämäärään - iankaikkiseen elämään ja muistelimme perillepäässeitä pyhiä. Tämä päivä palauttaa meidät maanpinnalle. Emme ole vielä perillä, matka on kesken. Näkökulma on yhä pyhien, nyt opetuslasten näkökulma.

      Jeesuksella oli 12 opetuslapsen ydinryhmä, jonka tunnemme nimi nimeltä. Sitten hänellä oli tuo evankeliumissa mainittu laajempi joukko: Siihen on laskettu kuuluneen mm. Maria Magdaleena. Sitten Hänen ympärillään oli suuria joukkoja, tuhansia henkilöitä väkeä..ei vain uteliaita, vaan ihmisiä, joita heitäkin Jeesus nimitti omikseen, opetuslapsikseen.

      Tänään lähes koulutukseen kuin koulutukseen kuuluu yhtenä osana harjoittelujakso. Sellaisesta oli kysymys myös äsken kuullussa tapahtumassa, (kun Jeesus lähetti ne 70). Heille annettiin tehtäväksi julistaa Jumalan valtakunnan tulemista ja parantaa sairaita Jeesuksen nimessä. Tehdä kaikkea sitä mitä he olivat nähneet Jeesuksen tekevän. Mukaan ei saanut ottaa ei evästä eikä rahaa. Täytyi lähteä liikkeelle uskon varassa: Uskon, että Herra pitää huolen. Lähettämisessään Jeesus ennakoi, mikä heitä tulisi kohtaamaan: Jossakin heidät otettaisiin vastaan ja toisaalla ovat lyötäisiin nenän edessä kiinni. Se olisi menestyksiä ja se olisi vastoinkäymisiä. Lähtijät varmasti jännittivät, onneksi sai lähteä kaksittain ei yksin.

      Päivän tekstissä lähetettiin. Mitä se tänään on. Joidenkin kohdalla sydämeen on nousut lähetyskutsumus tai halu kouluttautua seurakunnan työntekijäksi. Mutta tämä tänään puheena oleva lähettäminen on paljon laajempi. Tämä teksti kuten muutkin tänään kuulleet raamatunkohdat puhuvat, yleisestä pappeudesta. Emme vain me virkapapit ole raamatun mukaan pappeja, vaan jokainen kastettu on kutsuttu samalla myös papiksi: Opetuslapseus merkitsee samalla pappeutta: Selitän tarkemmin. Jokaisella meillä on oikeus ja velvollisuus olla lähimmäisiä toinen toisillemme siten, että emme kulje kärsivien ohi, vaan autamme minkä voimme. Mahtavalla tavalla tämä lähimmäisyys tapahtuu mm. kyläyhteisöissä tilanteissa, jossa vaikkapa perhe on tulipalossa menettänyt kotinsa. Joku ottaa heidät tilapäisesti kotiinsa. Yhdessä talkoilla aletaan rakentaa uutta kotia. Tai kuoleman kohdatessa, joku tuo surukotiin kattilallisen keittoa:"Ette varmasti ole jaksaneet edes ruokaa laittaa". Me virkapapit teemme oman tehtävämme: Meidän tehtävämme on käydä surukodissa toimituskeskustelu ja olla sinä todella tukena ja läsnä. Toimittaa hautajaiset parhaan kykymme mukaan. Ehkä myöhemminkin kysyä mitä nyt kuuluu, mutta kyllä varsinainen lähimmäisyys ja jälkihoito jää lähiverkostolle: Sukulaille, naapureille, kylälle pitää huolta, että kukaan ei jää yksin.
      Tai varsinaisissa uskonkysymyksissä: Sielunhoito on toki meidän työntekijöiden tehtävä, mutta ei vain meidän, vaan jokainen meistä opetuslapsista on oikeutettu ja velvoitettu kuuntelemaan läheistensä taakkoja ja olemaan näin läsnä heille. Ja jopa synninpäästön saa antaa Jeesuksen valtuudella toinen toiselleen. Uskosta puhuminen, vaikkapa kysellen, itsekin hapuilunsa tuntien ja tunnustaen on yleisen pappeuden asia. Seurakunta on kokonaisuus. Meidän virkapappien tehtävä on valmentaa teitä seurakuntalaisia vastuulliseen lähimmäisyyteen ja pappeuteen. Ottamaan todesta oma opetuslapseutenne. Teillä on leiviskänne.

      Täällä kirkossa on tänään monia, joille päivän teksti toi mieleen muutaman viikon takaisia kokemuksia siitä, miltä tuntui lähteä jakamaan Katekismusta ovelta ovelle. Teistäkin useimmat menivät kaksittain. Useimmiten vastaanotto oli lämmin, mutta jossakin joutui kohtaamaan kylmyyttä ja kielteisiä lauseita.

      Te teitte osanne. Oli vastaanotto hyvä tai huono, te teitte osanne. Lähditte, piditte esillä ja tarjositte Jumalan sanaa. Vastuu jäi kuulijoille niin opetuslasten kuin teidänkin lähetysmatkallanne.

      Koko ajan enemmän ja enemmän kuljemme kohti aikaa, jossa seurakuntalaiset löytävät paikkaansa myös seurakunnan julkisessa toiminnassa. On valtava joukko pyhäkoulunopettajia, mitä olisi rippikoulu ilman isosia tai kerhot ilman ohjaajia. Mitä kirkkomusiikki ilman kuorolaisia. Isoista kesäjuhlistä ei tulisi mitään ilman talkoolaisia. Hallinto tarvitsee luottamushenkilönsä. Seurakuntien elämä ja tehtävä on yhteinen. Yhteistä vastuuta kantaen rakennamme Kristuksen kirkkoa.

      Arvokasta on myös se pappeus jota kannetaan kodeissa kun opetetaan lapsille hyviä tapoja ja iltarukoukset. Kun esirukouksessa muistetaan kanssaihmisiä lähellä ja kaukana.

      Luther liitti tämän yleisen pappeuden rinnalle selkeän näyn siitä, että omassa työssämme sen kunnolla ja kuin Herralle tehden me palvelumme Luojaa ja toteutamme Hänen suunnitelmaan maailmanhallinnassa.

      Ystävät meidät kaikki on lähetetty ja lähetetään: Tämäkin jumalanpalvelus päättyy aivan konkreettisesti lähettämiseen: Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten. Rauha jossa voimme lähteä on tulut Herralta, joka hyväksyy meidät joka antoi syntimme taaas anteeksi ja joka tahtoo olla kansssanmme joka päivä. Herraa palvelaan nimenomaan arjessa: Niissä tehtävissä ja kohtaamisissa joissa arjen keskellä olemme. Omine kykyinemme meillä jokaisella on paikkamme maailman laajassa ja toimivassa Kristuksen kirkossa. Pyhien yhteisessä seurakunnassa.


      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle