2 vk.
ev. Mark.9:2-8
Elämässä on aikoja, jolloin koemme, että
uskonasiat ovat lähempänä ja toisaalta taas
vaiheita, jolloin suhde ikuisuusasioihin on kovin
löyhä. Taitaa olla useimmiten niin, että
silloin kun elämä soljuu tasaisesti ilman
mitään suuria uhkia ja murheita suhde uskoon
jää pinnallisemmaksi. Kun taas raskaat pilvet
alkavat varjostaa esimerkiksi oman tai läheisen
sairauden kautta joudumme etsimään turvaa
itsemme ulkopuolelta rukouksen kautta Jumalalta.
Tämä kertoo miten ohut on suhteemme Jumalaan.
Toisaalta meillä on toki lupa kääntyä hädän
hetkellä Taivaallisen Isän puoleen ja Hän
kuulee ja auttaa meitä, mutta miksi elämän
"normaali arki" niin helposti vie
Hänestä etäämmälle. Kai syynä on
yksinkertaisesti ihmisen epäusko ja luopumus
Jumalasta. Jos todella tajuaisimme Jumalan
hyvyyden ja suuruuden emme malttaisi muuta kuin
joka hetki seurustella Hänen kanssaan. Lukisimme
raamattua, että yhä enemmän Hänestä
oppisimme ja saisimme sitä kautta ravintoa
uskollemme. Ylistäisimme ja kiittäisimme
Häntä kaikesta elämässämme, kun joka hetki
näkisimme ympärillämme Hänen hyvyyttään,
johdatustaan ja suuria ihmeitään. Joku kirkko
isä sanoikin aikanaan, että jos todella
tajuaisimme taivaan ihanuuden menettäisimme
halun elää täällä ajassa.
Tuleva pyhä on kirkastussunnuntai. Jeesus nousi
kolmen opetuslapsensa kanssa vuorelle. Sillä he
saivat nähdä ihmeen: Jeesuksen seuraan liittyi
kaksi vanhan testamentin merkittävää hahmoa:
Mooses ja Elia. Jeesuksen muoto muuttui
kirkastetuksi heidän silmäinsä nähden. Hetki
oli niin valtava ja hyvä, että Pietari halusi
jäädä siihen. Ällistyksissään hän sanoi:
Minä teen tähän kolme majaa. Siinä oli
opetuslasten niin hyvä olla, että pois ei
haluttu lähteä.
Uskovan elämässä on kirkastusvuori hetkensä.
Ajat jolloin kaikki tuntuu niin varmalta,
tuoreelta ja ihanalta. Raamattu nimittää sitä
uskon ensirakkauden ajaksi. Kun tuo vaihe ajan
myötä arkipäiväistyy tulee usein uskon
kriisi. Oliko tunteeni vain harhaa. Olenko
menettänyt uskoni kun enää ei tunnukaan
sellaista palavuutta...
Uskon merkittävin asia ei olekaan mitä minä
tunnen ja koen, vaan mitä Sana lupaa. Tunteet
menevät ja tulevat. Toisinaan on niin varma ja
hyvä olla ja seuraavassa hetkessä taas kaikki
näyttää synkältä, langetaan ja petytään
omaan itseen. Siksi on tärkeää tietää ja
muistaa: Uskoni ei ole minun varassani, vaan
Jumalan varassa. Hän on luvannut olla omiensa
kanssa joka päivä - sinä varjoisanakin. Samoin
Hän on luvannut että ketään Hänen tykönsä
tulevaa Hän ei heitä ulos. Jumalan Sana ja sen
lupaukset ovat tänään kirkastusvuoremme.