Myös tuossa lukemassani tekstissä nuorta julistajaa muistutettiin,
että julistuksesta ei saa unohtaa sitä kärkeä, joka
kohdistuu rikkaisiin. Välillisesti käy siis ilmi, että
ensimmäisissä seurakunnissa oli monenlaista väkeä.
Oli niitä, joilla oli puutetta ja oli niitä, joilla oli rikkautta.
Läpi uuden testamentin on henki, joka kehotti näkemään
kärsivän lähimmäisen ja auttamaan. Seurakunnassa
ei saanut olla niin, että toinen kärsi nälkää
ja toinen piehtaroi rikkauksissaan. Aivan ensimmäisinä
vaiheina uskoontulleet toivat omaisuutensa seurakunnan yhteiseen kassaan
ja sieltä jaettiin jokaiselle tarvitsevalle. Tosin tuo käytäntö
ei jatkunut pitkään. Myöhemmin - UT:n aikana tämäkin
- Seurakuntalaiset jakoivat omastaan mm. kymmenykset yhteisiin kassoihin,
joista jaettiin sitten tarvitseville mm. köyhille, sairaille, leskille,
joita ryhmiä raamattu tässä yhteydessä oikein nimeltä
mainitsee.
Avun kuljettajia ja perille viejiä alettiin nimittää
diakoneiksi.
Täältä tulee juuret siihen sosiaalisuuteen, joka on ollut yhtenä lähtökohtana länsimaiselle humanismille: Yhteisön pitää pitää huolta köyhimmistä jäsenistään ja niistä, jotka eivät itse pysty tulemaan toimeen.
Vaikka noista ajoita on kulunut satoja vuosia ja maailma on paljossa aivan toisenlainen, yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: Yhä on niitä, joilla on enemmän kuin riittävästi ja niitä, joilla ei ole tarpeeksi edes ruokaa tai kunnon asuntoa. Yhä on rikkaita ja köyhiä.
Tekstimme on todella ajankohtainen, sillä eikö juuri tänä aikana puhuta ja arvioida paljon, sitä voiko ja missä muodossa hyvinvointi yhteiskunta jatkua. Tässä lienee yksi tulevien vaalienkin pääkeskustelunaiheista, kun jaettava kakku on pienentynyt ja leikata täytyy niin keneltä. Mikä on oikein? Kenen tulee huolehtia?
Kysymys ei ole vain jostakin sivuseikasta uskonelämän kannalta
vaan aivan keskeisestä maailmankuva kysymyksestä, siis siitä,
miten me käsitämme itsemme Jumalan edessä.
'
Raamattu opettaa elämästä niin, että se on Jumalan
lahja tai paremminkin laina meille. Toisen elämä on toisenlaista
kuin toisen. Yksi on rikas, toinen köyhä - muistalkaapa
vaikka rikas mies ja Lasarus vertausta Jeesukselta - Ei ole Jumalan silmissä
oikein, että kukin elää vain omaa elämäänsä,
vaan me olemme yhdessä, Lasaruksia makaa yhä porttiemme pielissä...omatunto
ei saa nukkua näissä kysymyksissä.
Miksei!? Siksi, että rikautemme tai terveytemme tai kykymme
eivät ole vain meidän, vaan Hänen joka on ne meille suonut:
JUmalan.
Me olemme, kuten raamattu sanoo "huoneenhaltijoita", vastuussa kaikesta
mitä meillä on ja sen käytöstä Jumalan edessä,
mitä teemme, miten asioimme niillä leivisköillä, jotka
hän on meille suonut. Luther on sanonut tähän liittyen:
Tee työsi kuin koko elämäsi olisi vain sinun varassasi,
mutta rukoile ja usko kuin koko elämäsi olisi vain ja yksin Jumalan
varassa."
Rikkaus sinänsä ei ole synti, kuten ei köyhyyskään,
mutta kunpikin voi kääntyä siksi: Rikas voi ylpeillä
,olla ahne, kova, epärehellinen...ja mikä vaarallisinta, vaarallisia
ovat toki nuo äskeisetkin piirteet, mutta kaikkein pahinta on se lopputulos
joihin edellä mainitut johtavat:"Rikas turvautuu Jumalan sijasta rahaan,
mammonaan." Myös köyhyys sisältää turmelevat piirteensä:
kateuden, katkeruuden...epätoivon jne...
Vanhat ovat nämä kiusaukset tajunneet ja siksi rukoilleet:"Älä
köyhyyttä, älä rikkautta anna...anna määräosani
leipää..."
Oikea asenne rahaan ja omaisuuteen ja uhtautuvaisuuteen ei ole vain tämän ajallisen elämän sisäinen piirre, ei siis vain ikäänkuin oikea eettinen valinta, vaan iankaikkinen valinta, sillä tekstimme jatkuu "kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat, KOOTEN ITSELLENSÄ AARTEEN, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän."
Tämän pyhäpäivän ylesotsikkona on sana kiitollisuus.
Meitä kehoitetaan näkemään elämää kokonaisvaltaisesti.
Siten, että näyemme, elämme Jumalan maailmassa, Hänen
kasvojensa edessä, Hänen antamistaan lahjoita...ja myös
Hänen huolenpidossaan ja varjeluksessaan. Emme vain ajallisista
asioista, jokapäiväosestä leivästä, vaan myös
siitä sanasta, joka on iankaikkisen elämän ravinto...syntien
anteeksiantamisen ravinnosta. Kaikessa tässä on aihetta
kiitollisuuteen, paljon enemmän kuin ymmärrämme. Kiitollisuuden
ydin on siinä, että meillä on huolehtiva ja armahtava Jumala,
jonka eteen nytkin saamme itsemme ja elämämme jättää...synnit
anteeksiannettavaksi...elämämme uudistettavaksi;
Tänään ehkä siinä rukouksessa, että me
entistä herkemmällä omallatunnolla näkisimme ja kohtaisimme
sen tosiasian, että tässä maailmassa on niin paljon köyhiä,
kärsiviä, kodittomia, yksinäisiä...jotka odottaisivat
sitä, että Herra heitä auttaisi; kunpa minä tai sinä
voisit olla se enkeli (se on: Jumalan sanansaattaja) joka tuo heidän
tuskaansa edes vähän lievitystä.
Raamattu sanoo:"Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa."