Tällä viikolla
vietetään Alajärven seurakunnassa
seurakuntaviikkoa. Ilta illan jälkeen
seurakuntalaisia kutsutaan koolle seurakunnan
järjestämiin tilaisuuksiin: Kirkkoon,
seurakuntatalolle, mutta myös Kanavan Kevariin
tai Cafe Gemstone Saaarelaan. Kutsua on
kohdennettu niin nuorille kuin lapsiperheille
sekä sinkuille että aviopareille. On kaikille
yhteisiksi tarkoitettuja messuja toteutettuna eri
tavoin: Tänään riuemumessu, sunnuntaina
perhekirkko aamulla ja Tuomasmessu illalla.
Kaikella tällä on tahdottu sanoa: Tulkaa!
Seurakunta tahtoo huomioida juuri sinut.
Yritetään olla kreikkalaiselle kreikkalainen ja
juutalaiselle juutalainen kuten raamattu apostoli
Paavalin suulla opettaa. Jos voimavaroja olisi
pitäisi olla vielä työpaikkavierailuja tai
evankelioimishetkiä kaduilla tai torilla. Joku
voi pitää kaikkea tällaista kirkolle
sopimattomana liiallisuuksiin menevänä
kosiskeluna. Suutari pysyköön lestissään.
Seurakunta on elänyt aina, mutta aivan
erityisesti nykyaikana, monenlaisten
ristiriitaistenkin odotusten paineessa. Jonkun
mielestä uudistetaan koko ajan aivan liiaksikin
kaikkea, toisen mielestä ei läheskään
tarpeeksi. Ei ole ihme, jos seurakunnasta
muodostuu pirstaleinen kuva. Väitän: Saakin
muodostua. Usko on liikkeellä. Emme ihmettele
yhtään, kun näemme miten afrikkalaiset
kristityt kulkevat laulaen ja tanssien kohti
kirkoa ristisaatossa, koska se tuntuu meistä
niin luontevalta heille. Yhtä luontevaa on
(joskin omalla tavallaan)
piispanvirkaanasettamisjumalanpalvelus isossa
tuomiokirkossa meidän kulttuurissamme.
Olemmeko huomanneet, että myös kirkko elää ja
sen tulee elää siinä ajassa ja kulttuurissa
jossa se kulloinkin on. Jos kulttuuri on
moniarvoinen, kuten meillä jo alkaa olla niin
myös kristillisen sanoman täytyy löytää
tavat tulla esiin uudella ja uudella tavalla.
Tämä on nyt helppo ymmärtää väärin ja
lähteä muistuttamaan, että sanomasta ei voi
tinkiä. Ei saakaan, mutta se on julistettava
yhä uudelleen uusin kielin aina siihen
päivään asti kunnes on vain yksi valkopukuinen
joukko taivaan kírkkaudessa.
Olen huomannut, että ne jotka kaikkein eniten
arvostelevat kirkon mukanaoloa yllättävissä
yhteyksissä ovat niitä, joita ei juuri
seurakunnan toimitilojen sisällä pidettävissä
tilanteissa näe. Kokevatko he, että kirkon
pitää pysyä kaukana häiritsemästä
normaaöin elämän rauhaa?
Kristillinen sanoma on tarkoitetty kaikille,
kaikkina aikoina...ja se on tarkoitettu vieläpä
nimenomaan arkisen elämän keskelle. Sen
voimaksi ja neuvoksi. Jeesuksen elämä ja
toiminta on ylivertainen kuvaus siitä, mitä
merkitsee kun taivasten valtakunta liikkuu arjen
keskellä. Se toi: iloa, rauhaa, mutta toisaalta
aiheutti kiukkua, hämmennystä....mutta se
sanoma ei jäänyt marginaaliin, vaan murtautui
esiin. Näin tapahtuu yhä, sillä Sana on
elävä ja voimallinen.