• Saarna Alajärven kirkossa Juhannuksena 24.6.2000 Valot on/Riemumessu
      2 vk ev. Luuk.1:57-66

      "Sinusta ei tule yhtään mitään!" tai "Olet laiska, hidas, huolimaton - kukaan ei kauaa töissä sinua katso..."
      Näin saattaa isä tai äiti lapselleen tai nuorelleen sanoa. Asiat eivät ole sujuneetkaan siten kuin vanhempi olisi toivonut tai jotkut omat asiat painavat mieltä niin kovasti, että johonkin pitää kiukkuaan purkaa ja näin oma lapsi saa kuulla nuo julmat koko elämää ennakoivat sanat...sinusta ei ole, sinusta ei tule koskaan... Sanoilla voi haavoitaa tosi pahasti. On sanottu, että varhaislapsuuden vuodet ovat kaikkein tärkeimpiä myöhemmän kehityksemme kannalta. Silloin rakennetaan meille perusturvallisuus, jonka varassa sitten jaksamme kohdata myöhemmät vastoinkäymiset elämässämme.

      Jos paljon olemme joutuneet varhaisvuosinamme kokemaan mitätöintiä alamme lopulta itsekin uskoa, että minusta ei todellakaan ole mihinkään ja näin olemme menettäneet kyvyn elää omaa elämäämme siihen luottaen ja valoisesti suhtautuen. Elämästä tulee uhka, ehkä varmistelemme ja varmistelemme asioitamme, että edes jotenkin selviäisimme kun emme luota itseemme ja kykyymme selviytyä vähemmällä ja spontaanisti. Elämästä tulee suoritus. Itsestämme pääte, joka pohtii mitä muut minulta odottavat ja sitten koetan tehdä heidän toiveensa mukaan. Olen kiltti, harmiton, huomaamaton...toisten silmissä...tai toinen vaihtoehto on kun minulle on uudelleen ja uudellen määritelty, olet hulikaani otan sen todesta ja alan riehua, elää elämää vailla mitään pidäkkeitä ja velvoitteita, koska eihän kukaan minulta mitään muuta odotakaan. Se miten käyttäydymme muodostuu eräiden tutkimusten mukaan 80%:sti erilaisten piilomotiivien perusteella. Vain 20% on selkeää harkintaa ja aikuisuutta käytöksessämme. Olisi varmaan hyvä joskus koettaa miettiä, mistähän minun omat kiukustumiseni, juoruilemiseni, pelkoni...jne tunteeni todella johtuvat...miksi koen jonkun sanan ja asian niin voimakkaasti?

      Tekstimme kertoo Johannes Kastajan varhaislapsuudesta. Kahdeksannesta elinpäivästä. Juutalaisen tavan mukaan poika vietiin ympärileikattavaksi. Otettavaksi juutalaisen uskonyhteisön jäsenyyteen ja osalliseksi pelastuksesta. Tuossa yhteydessä annettiin myös lapselle nimi. Naapurit ja sukulaiset pitivät itsestään selvänä, että poika saa isänsä nimen: Sakarias. Olihan tuo mies vaimonsa kanssa vuodet niin hartaasti odottanut lasta. Jatkajaa suvulleen. Mutta vuodet olivat kuluneet ja oli vahvasti alkanut näyttää siltä, että Elisabetin ja Sakariaan osana olisi lapsettomuus. Jumala oli kuitenkin päättänyt toisin. Vanha pari sai lapsen. Se oli ollut Jumalan ihme niin vanhammille itselleen kuin koko lähipiirille. Nimeksi siis tarjottiin Sakariasta. Mutta niin Elisabet kuin Sakarias olivat toista mieltä. Ehdottomina he sanoivat:"Ei - Johannes on oleva hänen nimensä" Miksi Johannes: Sen nimen oli enkeli käskenyt (ilmestyessään Sakariaalle) syntyvälle lapselle antaa. Sakariaan oli mahdoton uskoa edes enkelin kertomana, että hän voisi vielä tulla isäksi, raamattu kertoo:"Sinun suusi mykistyy nyt etkä kykene puhumaan ennenkuin sinä päivänä, jona tämä tapahtuu, koska et uskonut sanojani, jotka aikanaan käyvät toteen."

      Nimi Johannes on monella tapaa vartauskuvallinen. Se merkitsee suomeksi:"Herra antaa armon:" Hänen vanhemmilleen jo hänen syntymänsä oli suuri armon osoitus...pojan syntyminen merkitsi tuona aikana tosi paljon mm. vanhuuden turvaa ja ihmisten asenteiden tasolla ei enempää tai vähenpää kuin ihmisarvon saamista takaisin, koska lapsettomuuttaa pidettiin häpeänä ja Jumalan rangaistuksena. Syvin merkitys Johannes nimessä viittaa Jeesukseen eli siihen armoon, jonka tuojan edelläkävijä Johannes omassa persoonassaan sai olla.

      Myös Johanneksen ympärileikkauksen päivänä monet pohtivat mitähän tästä lapsesta tulee...he pohtivat sitä, koska näkivät silmillään suuria ihmeitä: Sakarias sai puhekykynsä takaisin...Myös Elisabetin ja Johanneksen odotukset lapsen tulevaisuudelle olivat positiivisia: He tajusivat ja olivat varmoja,että tästä lapsesta tulee se mikä pitääkin, koska Jumala on luvannut hänet, antanut hänet, ottanut hänet haltuunsa. Tulevaisuus oli toki avoin, mutta se oli tärkeimmältä osin tiedossa: Nimittäin siltä osin, että Jumala oli luvannut pitää pojasta huolta...tehdä hänen kauttaan suuria.

      Kun Sakarias sai vihdoin puhekykynsä takaisin, mitä hän teki: Puhkesi vuolaasti ylistämään ja kiittämään Jumalaa. Antoi kunnian sinne, minne kunnia ja kiitos kuuluu. Taivaalliselle Isälle. Alkoi riemumessu!

      Huomaatteko mitä tekstimme meille kertoo: Se kertoo: Meillä on oikeus tulla siksi joka todella olemme! Ei jäädä niihin kahleisiin, jotka joku toinen: vanhempi, opettaja, ystävät...sosiaalinen paine...ympäristön odotukset ovat meille määritelleet, vaan tulla omaksi itsekseen. Siksi, joksi meidät on luotu. Jumalan kuvaksi nimeltä: Minä XX.

      Kyllä ne Jumalan huolenpidon lupaukset ovat suunnatut meihinkin: Ajattele kastettasi, olet otettu Jumalan lapseksi, nimeäsi, se on kirjoitettu Taivaan kirjoihin. Sinut on lunastettu synnin kuoleman ja perkeleen vallasta Jumalan rakkaan Pojan armovaltakuntaan. Jeesus on luvannut olla kanssasi joka päivä maailman loppuun asti. Kyllä on meilläkin aihetta riemumessuun. Tulevaisuus on hyvissä käsissä.

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle